"Tour de France" Repolaisittain osa 5

Astuessamme ulos bussista Vilhelm Valloittajan kaupungissa Caenissa
mielen valtasi jo kummallinen koti- ja paluumatkan tuntu.
Syystä kai, että rannikko oli jäänyt taa.

Kirjautuessa hotelliin huomasimme respassa iloksemme fillarit. 

Eihän me saatu edes rinkkaa huoneeseen, kun olimme jo kysymässä niitä vuokralle.
Ja reilut puolituntia myöhemmin viilletettiin jo kypärät päässä.

Meille oli ihan omat liikennevalotkin.... niin söpöt!

Kaipuu merelle oli suuri vielä kerran ja respasta saatujen hyvien ohjeiden (+kartan) mukaan
ei muuta kuin upeaa kanavan vartta seuraamaan kevyenliikenteen väylää 24km
Aioimme ennättä, vaikka kello oli 17.30, mut fillarit tarttis palauttaa vasta kymmeneltä. 

Varmasti oltaiskin ennätetty, ellei oltais eksytty seuraamaan väärää kanavanvartta.
Sekin oli niin kaunis alkuunsa
- aivan kuin respan poika oli kuvannut.

Mutta muuttui sittemmin hieman haasteellisemmaksi.
Omilla pyörillä olis ollut ihan sopiva reitti - mutta näillä cityfillareilla, heh heh...

Harharetket ei ole meille mitään uutta - melkeimpä päinvastoin!

Innokkuutemme vie uusille ennennäkemättömille poluille ja loppujen lopuksi koetaan
enemmän sitä aidompaa laitakaupungin eloa - niin nytkin!



Kapeat kujat/kadut paljasti hyvin erilaisia ranskalaiskoteja,
vaatimattomia pikku kappeleita oikeine ihmisineen.
No, ehkä yksi kohtaaminen kapealla kujalla ilmeisesti
iltalenkkiä odottavan seefferin kanssa olisi voinut jäädä väliin,
mutta eihän siinäkään muutamaa hampaan jälkeä pahemmin käynyt.

Kapea kuja suorastaan kaikui hampaat irvessä haukkuvasta
ja meitä kohti ryntääväastä "pedosta".

Hämähäkkejä ja käärmeitä en säiky, mutta koiria kunnioitan kyllä
ja niimpä poljin sen mitä kintuista lähti ja suorastaan suhautin ohi.  

Ukkokultani luuli koiran leikittelevän ja hyvä ettei pysähtynyt rapsuttamaan
- sillä "peto" naukkasi neljä hammastaan kiinni nilkkasukan reunaan.
onneksi on paksunahkainen Ukkokulta - vain naarmut jäi
ja jäykkäkouristukset on kyllä voimassa. 

Vihdoin siinä vaiheessa tajusimme, ettei merelle enää ennätettäisi
- kanava tosiaaan oli väärä, joten U-käännös ja Plan B, 

Fillaroitiin takaisin kaupunkiin. Olihan sekin vielä tutkimatta.


Kyllä pyörät on vaan niin se meidän juttu!! Niillä pääsee paikkohin, joihin autolla ei
ja paikkoihin, joihin ei kävellen millään jaksaisi ja ennättäisi!!

Chateau de Caen - Vilhelm Valloittajan 1060-luvulla rakennuttamana
kaupungin linna kiehtoi - oikea jättiläinen!
Ja olipa iloinen yllätys, kun sisäpihallekin pääsi pyöräilemään.
Jestas kuinka suuri se olikaan!

Ulkopuolelta kiertäminen jäi sitten Ukkokullan kierrettäväksi ja kuvattavaksi.

Sillä mun Tour de France fillaroiden päättyi välinerikkoon
- vaihteenvaihtaja suoraansanotusti räjähti!

Heitti pyörän sivulaukun vasten selkääni ja mun sarvikkoa vasten!!
Ai kauhia... sitä vaan kattoi ympärilleen, että näkikö kuka?

No näki... heti pari nuorta miestä auttamassa kun oma Ukkokulta paineli
jo mäen toisella puolella,
heh heh!! No - ei käynyt kuinkaan - nauroin vaan...

Harmitti tietty hetken, kun olisi ollut vielä reilu tunti aikaa seikkailla fillaroiden,
mutta onnistuin ihan mukavia asioita löytämään kuvattavaksi
siinä taluttaessanikin pyörää takaisin hotellille. 

Elä täysillä, kuole nuorena ja anna maallesi uutta toivoa.
Näin voisi kiteyttää Jeanne d’Arcin lyhyen elämän (1412–1431).
Tunnetummin Orleanssin neitsyt, vai oletko kuullut?

Jeanne oli tavallinen maalaistyttö Domremystä,
joka tuli kuuluisaksi uskonnollisista unistaan ja näyistaan,
johtaen sittemmin Ranskan armeijaa voittoisassa taistelussa
Brittejä vastaan satavuotisessa sodassa. 

Hänet kuitenkin poltettiin juuri tällä patsaan paikalla vain 19-vuotiaana
roviolla harhaoppisena noitana ennustustensa vuoksi.
Jeannen kohtalo on maailmanhistorian ensimmäisiä ja kuuluisimpia oikeusmurhia.  
Pyhimykseksi hänet julistettiin vasta satoja vuosia myöhemmin!

Kun Ukkokultakin palasi fillaroinniltaan, niin nautimme palauttavat juomat!
Kyllä seikkaileminen on ihanaa - vaikka välillä sattuu ja tapahtuukin!