Reittivalintoja

Repolaista eestä ja takkaa

10päivää putkeen poljettiin reiteillä ja (kirjaimellisesti) raiteilla!
Maastokartan ihanat mustat viivat=polut osoittautuivatkin useammin kuin kerran raiteiksi, heh heh… 

Jos viime kesänä kerran osuttiin junan kanssa samaan aikaan raiteille,
niin tänä kesänä junat pysytteli onneksi aikataulussaan
tulematta meidän kanssa samaan aikaan samoille raiteille,
vaikka mahdollisuus olisi ollut peräti 6 kertaa! 

Useimmiten joudun tuon Ukkokultani kanssa mettään,
mutta kyllä kakkoseksi pomppasi tänä kesänä vahvasti kiskot!

Mitähän se yrittää???😅🤣

Kalliot jyrkänteineen ovat myös varsin suosittuja reittivalintoja! 

Maastokartoissa silmät etsii eniten sinistä…

Vedet vetää puoleensa ja yksi upein tämän loman reitti polkaistiin Pulkkilanharjulla Asikkalassa! 

Kartankin mukaan oli kuin vetten päällä polkaisu, joskin harjuosuudella noustiin kyllä huimiin maisemiin ja talutusta vaativiin juurakoihin - kannatti! 

Puskaparkkikin tarjosi lähes varpaat Päijänteessä yön.
 

Pari päivä poljettiin ystävien mökiltä käsin (tai tietty jaloin) Janakkalaa suntaan jos toiseen.
Laskettelurinne Kalpalinnan rinteet pisti vaihteet etsimään jo pienimmästä pienempääkin.
Päivän päätteeksi pulahdettiin vilvoittavassa Hiidenjoessa.
Käsittämättömän pitkä joki kiemustelee Hämeenlinnan ja Riihimäen välillä
- aina oppii uutta.


Pulahteluja tuli tällä reisulla tehtyä enemmän kuin monena kesänä Suomessa yhteensä.
Ensimmäinen, eli talviturkin riisuminen tapahtui Rajamäellä Herusten järven
vilvoittavassa lähdevedessä. 
Rajamäellä olen ollut töissäkin - mutten tiennyt mitään tällaisista "kaksoisjärvistä", Herusista.
Sääksjävessä aikanaan pulikoitiin jo läksiäisiäni 90-luvun alussa.
Piti Herusten kierrosten lisäksi kiertää pyörillä myös Sääksjärvi
Nurmijärvelle täydet pisteet panostuksesta maastopyöräilyn suosimiseen.

Järvet ovat motivoivia kiertää...
Tässä tämän kesän ehkä hauskin järvi Venejärvi, joka käveltiin ympäri  

Venejärvikin tarjosi upean puskaparkin,
joskin hyttysten vuoksi kuvailin auringonnousua pakun takaikkunoista,
kun Offit oli jääneet sängyn alle.
Offin kera myöhemmin sai nautiskella inisijöiltä rauhassa kaffeet rannan laavulla,
joka sekin näkyy takaikkunasta - ihana, rauhallinen paikka yöpyä Heinolan korvessa!! 

 

Toistan itseäni, kun sanon, että vesistöt vetää puoleensa,
mutta tässä luonnonpuistossa veti puoleensa myös "jokin muu" - arvaa mikä?

Polkaistiin siis Ketunlenkki ja matka alkoi mistäs muualta kuin Ketunlossilta

Ketunlenkki sai aikaan kyllä korvamadon: 

”Ylämäki-alamäki-ylämäki-alamäki yhdessä polkien… 
Välillä vauhdikkaammin polkaistavaa ja välillä kieli-keskellä-suuta
teknisempää polkua.

Reidet&persus kiitti vielä seuraavanakin päivänä-mut sillä se helpotti millä oli tullutkin… 

Eli Vääksyn kanaville ja Aurinkovuorelle polkemaan…
Maisemat melkein kuin kansallismaisemissa Kolilla

Sinne on rakenteilla Suomen jyrkimmät kuntoportaat - KAPUA tuli taasen mieleen,
vielä ei päästy testaamaan. 
Myllykoskella sensijaan vetäistiin rapputreenitkin, 
ettei totuus unohtuisi - kuukauden kuluttua sitä kavutaan oikeasti Malawilla!

10 päivää poljettu, keskimäärin sellaisia 30kilsan maastolenkkejä.
Viimeinen polkaisupäivä Hollola-Messilä-Lahti


Oli varsinanen mäkitreeni laskettelurinteineen, alamäki-ajoineen
ja välillä sisukkaasti taluttaenkin: "Ei tartte auttaa!" periaatteella

Käet kukkui varsin monimuotoisesti polkujemme varsilla. 
Olavi Lanun veistospuisto Lahden Kariniemessä on kyllä käymisen arvoinen luontopolku!!

Kun päivät poljettiin, nin illat nautittiin ja kesäillat - ne oli pitkiä...
Auringonlaskua sai oikein odotella...
Aina ei jaksanutkaan, vaan nukahti milloin kosken kohinaan,
sateen ropinaan, kuusenoksien kutitukseen katolla!

Jos aimmassa postauksessa ruoka maistuu niin paljon paremmalta ulkona tehden
- niin, niin maistuu unetkin luonnonhelmassa!
Kehon lisäksi sielukin lepäsi ja oli kerrankin tyhjä ajatuksista,
kun ei nukkumaan mennessä vielä tiennyt minne seuraavana päivänä polut veisivät
ja mistä yöpaikka löytyisi - se on tässä lomamuodossa meille kaikkein parasta!!  

Luonto ja polut säällä kuin säällä ovat valloittaneet sydämeni sopukoita entistä enemmän!!

"Tour de France" Repolaisittain osa 6 (viimeinen)

Pieni taiteilija minussa raahaa aina Ukko-kullankin taiteen äärelle.
Eikä tällä kertaa minkä tahansa taiteen äärelle, 
vaan koko Impressinistisen koulukunnan luojan Glaude Monet'n (1840-1926)
vaaleanpunaiseen taiteilijakotiin, Japanilaiseen- ja perinteiseen puutarhaan
ja vielä viimeiselle leposijalle pieneen Givernyn kylään. 

 

Puutarhassa oli lukuisia taiteen opiskelijoita maalaamassa lummelampia, siltoja
- muistui niin mieleen omat lukioajat... tosin ei ollut mallina Japanilaista puutarhaa,
sen sijaan lukuisia luonnoksia on tehtiin näin tytöt rivissä Pihlajavedeltä
ja Olavinlinnasta, suunnasta jos toisesta.
Taidelukio oli omanlaistansa aikaa!! Äidillä taitaa olla jokunen maalaukseni yhä seinällä kehyksissä.

Claude Monet' on varsin mielenkiintoinen persoona, ensinnäkin hän "onnistui" elämään vuosikausia samassa taloudessa vaimonsa ja rakastajattarensa kanssa. Luoden ympärillleen ja meille muille jotain niin uniikkia silmän iloa. Impressionisti - suurella sydämellä ja mömmöilijä parhaimmasta päästä.

Talo paljasti, että Glauden paheneva kaihi kyllä "aiheutti" mömmöilyä varsinkin viimeisinä vuosina enenevässä määrin.
Ikänäköhän se jo minullakin... siksikö pidän mömmöilystä?? Hmmm....

Ristiriitaista tässä on, että minä en ole todellakaan puutarha/kasvi/kukka ihminen muutakuin maalien/mömmöjen muodossa.
Mutta ei tuntunut ottavan Claude pahakseen.
Esitteli puutarhaansa niin avoimesti vain tälläiselle pensseli jo silmissään tutkivalle.
Nyt puutarhasta huolehtii täys'päiväisesti 15 puutarhuria.

Monet rakasti myös ruokaa - se näkyy keittiöstäkin!

Mielelläni minäkin olisin täällä kokkaillut!
mutta seuraava postaus tuleekin jo kotikokkailuista!

Itseasiassa minulle tuli ikavä varsinkin kaalia!!
Se on sellaiset ainakin 50-70% ruokavaliostani
- siihen määrään Normandia ei yltänyt,
vaikka toreilta/kaduilta usein kaalia/salaattia nappasinkin lisukkeeksi ainakin aamupaloille.

Kiitos Normandia - avarsit niin II-maailmansodan kuin läntisen Ranskan tietouttamme
historialtaan ja nykypäivältään konkreettisesti.
Ihana seikkailu - jonka muistoihin on kiva palata!

"Tour de France" Repolaisittain osa 5

Astuessamme ulos bussista Vilhelm Valloittajan kaupungissa Caenissa
mielen valtasi jo kummallinen koti- ja paluumatkan tuntu.
Syystä kai, että rannikko oli jäänyt taa.

Kirjautuessa hotelliin huomasimme respassa iloksemme fillarit. 

Eihän me saatu edes rinkkaa huoneeseen, kun olimme jo kysymässä niitä vuokralle.
Ja reilut puolituntia myöhemmin viilletettiin jo kypärät päässä.

Meille oli ihan omat liikennevalotkin.... niin söpöt!

Kaipuu merelle oli suuri vielä kerran ja respasta saatujen hyvien ohjeiden (+kartan) mukaan
ei muuta kuin upeaa kanavan vartta seuraamaan kevyenliikenteen väylää 24km
Aioimme ennättä, vaikka kello oli 17.30, mut fillarit tarttis palauttaa vasta kymmeneltä. 

Varmasti oltaiskin ennätetty, ellei oltais eksytty seuraamaan väärää kanavanvartta.
Sekin oli niin kaunis alkuunsa
- aivan kuin respan poika oli kuvannut.

Mutta muuttui sittemmin hieman haasteellisemmaksi.
Omilla pyörillä olis ollut ihan sopiva reitti - mutta näillä cityfillareilla, heh heh...

Harharetket ei ole meille mitään uutta - melkeimpä päinvastoin!

Innokkuutemme vie uusille ennennäkemättömille poluille ja loppujen lopuksi koetaan
enemmän sitä aidompaa laitakaupungin eloa - niin nytkin!



Kapeat kujat/kadut paljasti hyvin erilaisia ranskalaiskoteja,
vaatimattomia pikku kappeleita oikeine ihmisineen.
No, ehkä yksi kohtaaminen kapealla kujalla ilmeisesti
iltalenkkiä odottavan seefferin kanssa olisi voinut jäädä väliin,
mutta eihän siinäkään muutamaa hampaan jälkeä pahemmin käynyt.

Kapea kuja suorastaan kaikui hampaat irvessä haukkuvasta
ja meitä kohti ryntääväastä "pedosta".

Hämähäkkejä ja käärmeitä en säiky, mutta koiria kunnioitan kyllä
ja niimpä poljin sen mitä kintuista lähti ja suorastaan suhautin ohi.  

Ukkokultani luuli koiran leikittelevän ja hyvä ettei pysähtynyt rapsuttamaan
- sillä "peto" naukkasi neljä hammastaan kiinni nilkkasukan reunaan.
onneksi on paksunahkainen Ukkokulta - vain naarmut jäi
ja jäykkäkouristukset on kyllä voimassa. 

Vihdoin siinä vaiheessa tajusimme, ettei merelle enää ennätettäisi
- kanava tosiaaan oli väärä, joten U-käännös ja Plan B, 

Fillaroitiin takaisin kaupunkiin. Olihan sekin vielä tutkimatta.


Kyllä pyörät on vaan niin se meidän juttu!! Niillä pääsee paikkohin, joihin autolla ei
ja paikkoihin, joihin ei kävellen millään jaksaisi ja ennättäisi!!

Chateau de Caen - Vilhelm Valloittajan 1060-luvulla rakennuttamana
kaupungin linna kiehtoi - oikea jättiläinen!
Ja olipa iloinen yllätys, kun sisäpihallekin pääsi pyöräilemään.
Jestas kuinka suuri se olikaan!

Ulkopuolelta kiertäminen jäi sitten Ukkokullan kierrettäväksi ja kuvattavaksi.

Sillä mun Tour de France fillaroiden päättyi välinerikkoon
- vaihteenvaihtaja suoraansanotusti räjähti!

Heitti pyörän sivulaukun vasten selkääni ja mun sarvikkoa vasten!!
Ai kauhia... sitä vaan kattoi ympärilleen, että näkikö kuka?

No näki... heti pari nuorta miestä auttamassa kun oma Ukkokulta paineli
jo mäen toisella puolella,
heh heh!! No - ei käynyt kuinkaan - nauroin vaan...

Harmitti tietty hetken, kun olisi ollut vielä reilu tunti aikaa seikkailla fillaroiden,
mutta onnistuin ihan mukavia asioita löytämään kuvattavaksi
siinä taluttaessanikin pyörää takaisin hotellille. 

Elä täysillä, kuole nuorena ja anna maallesi uutta toivoa.
Näin voisi kiteyttää Jeanne d’Arcin lyhyen elämän (1412–1431).
Tunnetummin Orleanssin neitsyt, vai oletko kuullut?

Jeanne oli tavallinen maalaistyttö Domremystä,
joka tuli kuuluisaksi uskonnollisista unistaan ja näyistaan,
johtaen sittemmin Ranskan armeijaa voittoisassa taistelussa
Brittejä vastaan satavuotisessa sodassa. 

Hänet kuitenkin poltettiin juuri tällä patsaan paikalla vain 19-vuotiaana
roviolla harhaoppisena noitana ennustustensa vuoksi.
Jeannen kohtalo on maailmanhistorian ensimmäisiä ja kuuluisimpia oikeusmurhia.  
Pyhimykseksi hänet julistettiin vasta satoja vuosia myöhemmin!

Kun Ukkokultakin palasi fillaroinniltaan, niin nautimme palauttavat juomat!
Kyllä seikkaileminen on ihanaa - vaikka välillä sattuu ja tapahtuukin!