keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Sateenkaari saa kukat kukkimaan

Haastesivuilta on ihanaa etsiä inspiraatiota töihinsä.
Tällä kertaa sieltä löytyi ensinnäkin vesivärit...
Challenge Up Your life #13 Watercolors
ja mitä värisävyjä käytin löytyi puolestaan
Sweet stampin Challenge I CAN SING A RAINBOW haasteesta
Kaivoin lasten vanhat värit esille, sillä muistin niissä olleen hyvän pigmentin...
taitavat muuten ollakin peitevärit.
Pohjapaperin rullasin ensin Bigshotin läpi kankaan kanssa ja pingotin vielä maalatessanikin
saman kankaan päälle - kyllä se pintaa antoi. Idea varastettu ja sovellettu ihanalta korttiystävältä Lorealilta, joka oli värittänyt omaa työtään jonkun röpeliään päällä
- kiitos vain ideasta!
Jotta vesivärit saisivat näyttävyyttä, niin roiskin lopuksi päälle vettä.

Paperillan-korttihaaste-#-8-puolestaan haastoi tekemään Kukkasia-kukkasia-kukkasia.
Koska vesivärit oli esillä, niin tein sitten sateenkaaren värisiä kukkasiakin,
ihan vapaasti saksilla leikellen ja virkkuukoukulla vähän kipristellen.
Heteitä keskustaan - siinäpä ne kukkaset...

Vieläkin kaipasi jotain...
Suzy Bees Bloomin #77 Anything Goes With A Twist and Use Some Lace
Rusetin nauha sitten kiemurtelee ja alareunaa piristämään pitsiä...

Tätä oli hauska tehdä!!
ja kelpaahan se tähänkin haasteeseen
Crafts 4 eternity # R223 Anything-goes















If I don't find idea to do. I looking for pages of challenges.
I found many wonderful ideas today. Then just combine them!
Thanks of those lovely ideas!

Perhosen siivin lämpimiä ajatuksia

Useissa haasteissa kaipaillaan tähän aikaan "siivekkäitä".
Tämä stanssi on itsessään niin kaunis,
ettei juuri muuta tarvita kun kortti onkin jo valmis.
Stanssasin kahteen kertaan ja leikkasin toisesta vain perhoset,
jotka liimasin keskivartalosta 3D-tapaan,
jotta siivet jäivät "lentämään"

Vasta kuvasta huomasin, että perhosten tuntosarvet ei näy...
joten lähdempä tästä pujottamaan vielä pienet heteet loppusilauksena.

Beautiful die it's enough to do a card. Could it be easier?
Butterflies brings lot of warm thoughts to you!
Aud Sentiments #130 - Things With Wings plus a Sentiment

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Ylppäri Pöllöjä

Ihmeiden aika ei ole ohi,
ylioppilaskortteja alkoi kerrankin syntyä ensin pojille!
Siitä kiitos Timpan tipuille,
jälleen kerran... ne ei petä.
Idea tyttöjen kortteihin vasta hakusassa. 



 

Ja tässä Ylppäripojat vielä samassa potretissa.
It's a miracle that I made graduated cards
from boys at first.
These Tim Holtz birds give a lot of ideas.
 

Mukaan pariin miehiseen haasteeseen
QKR Stampede #136 Guy-cards
The Male room #08Letters and/or Numbers
sekä
Everybody-art-challenge # 322
Buchseite oder ein Stück davon
Create and Inspire #20 Anything goes/or if you prefer theme add some flowers
Addicted to stamps #141  Anything Goes!

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Synttärit Wappuna

 Happy Birthday to you...
 Happy Birthday to you...
Happy Birthday Dear....
Happy Birthday to you!

Mukaan seuraaviin haasteisiin:
The Papershelter # 200 It's-celebration
Penny Black: Mid Way Birthday

Piristys Pörriäinen

Yritys kai piristää omaakin sairasloma päivää,
mutta josko kortin Pörriäinen vaikka lentäisi
joskus piristämään jotakuta toista!?
Itseäni piristää jo värit,
Promarkkerssit sopivat mainiosti
lasten värityskirjasta löytämäni kuvan värittämiseen
- tuli kunnolla väriä!

Bring the joy of the day lovely Bug
Promarks are perfect this picture.
Made it easily lots of color!

ja ötökkäkuvan etsimiseen innosti
I Love ProMarkers haaste #266 - Bugs
Fesh Brewed designs/April 22-28 So Cute
ja ötökälle sopiva stanssi pääsi pitkästä aikaan käyttöön
Memascrafts haasteen April 2015 toivoessa
Anything Goes but Use A Die or Punch

Kevät kuplia


Saippuakuplat ovat yksi kevään merkki
Tämä kortti on tulos useiden eri haasteiden inspiroimista aiheista.
Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni paperistumppeja
sävyttääkseni leimakuvan reunoja.
E-hei ole mun juttu... topsi-puikko sopii mun käteen paremmin,
joten stumppi paketti myyntiin.
Itsetehdyistä kukkasista innostuin... niitä täytyy kehitellä lisää!
 
One of sign of the spring are soap bubbles.
Source of inspiration was lovely challenges, like;
make it sparkle, bling-bling, colors,
self-made flowers etc. I hope this card brings joy to a little girl


I am entering this card in the following challenges:
Mo's digital #250 - Anything "Mo" Goes/ SPRING
Allsorts Week 308 - Bring on the bling
C.R.A.F.T. #308 April – Make your own Embellishment
Whimsy Inspirations #82:Colour an Image
In the Pink #67 - MAKE IT SPARKLE!
Sister Act  #103.html  "Anything goes"
Brown sugar #143 "Anything-goes"
Wags'n Whiskers stamps #152: Flowers

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Maailman ympäri matkaajille



Paperillan korttihaaste nro 7:
Urbaani luonto - moodboard

antoi vihdoin aiheen pitkään työn alla olleelle kortille Maailman matkaajille!!
Uudenlainen tyyli tehdä kortteja - minulle!Silppulaatikko tyykkää.... sinnekin näemmä kätkeytyy monenmoista ideaa..

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Hortensia

Ihana-ihana Impression Obsession
hortensia stanssi
tulee kyllä ahkeraan käyttöön.
Ensimmäinen kokeilu ihanin sointuvin värein,
jotka nappasin
Sketchy Colors #246 haasteesta 
GREY, TURQUOISE and WHITE

Tekstiä en vielä korttiin laittanut,
kun mietin, että harmonisesti yhteensointuvat värit
voisi sopia  Onnittelukortin lisäksi kenties myös Surukorttiin
 

 

 
 
 
 
 
 
 

Ohjeita noudattaen

Everybody-art-challenge # 321 antoi kortilleni luonnospohjan
Card Mania CMC#67 Flowers / Цветя 
puolestaan kaipasi KUKKIA,
= käytin kukkaleimaa ja koristelinkin kukkasin

Passion for Promarker Week 293–spring blooms
Sipulikasvithan ne ensimmäisenä keväällä nostavat
itsensä kylmästä maasta
- liljat väritetty Aqua Promarkerein,
sekä 
Crafty Creations Challenges #287 Seeing Spots,
joten niiäkin sekä papereissa, että teippinä


Tämä toinen kortti puolestaan osallistuu
Koukussa korttien Leimaillaan ja väritellään haasteeseen #8
jossa niin ikään annettiin sekä luonnos,
että leimasin valmistaja Stampendous
Simppeleitä kortteja, kun ei tarvinnut itse "suunnitella"
= toteuttaa vain!

It's so easy to do cards when the those fun challenges gives you instructions!

Rippikortteja

Ystävällä olikin ihana Rippikortteihin sopiva leimasin,
jota sain illalla lainata.
Näitäkin on syytä olla aina jemmassa...

Confirmation Cards for boy and girl

A little metal can be found decoration in the corner

Kortit sopivat myös seuraaviin haasteisiin
Card and Scrap Utfordring # 95 Merkedager/Anniversaries 
Konfirmasjon/Confirmation♥ - Bryllup/Wedding - Dåp/Baptismja
 

 

Mikäs se on aina mielessä?


 

Pitkästä aikaa haitarikortti.
Haitarimuoto sallii kätevästi sukellukset merten syvyyksiin
ja kun aallot ei ole liian suuria,
niin lomalaiset nauttii tietysti kelluen uimarenkailla.
Art Impression ladyt ei kyllä petä tunnelman luojina!

Eiköhän tällä kortilla päästä lomatunnelmiin!!
 
 Löytyi myös kiva haaste, jossa kaivattiin "ei perinteistä" korttimallia
Deep Ocean #102: "Shaped Card"

Huippusuoritus

Huikea virstanpylväs saavutettu!
Lämpimät Onnittelut juuri valmistuneelle lääkärille!
Valkoista, ruskeaa ja vähän punaista, Punainen risti
- mikä juuri valmistuneelle lääkärille merkittävää
A Milestone achieved
graduated as a doctor!
White, brown, and a little bit red
like the Red Cross!


mukaan
Crafting for all seasons #100 "Milestone Celebrations"
Just Us Girls challenge #289 Color Week

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Nauhoja ja nappeja

Kevätsiivossa löytyi puolivalmiita kortteja.
Loppusilaus napeilla ja nauhoilla
ja niimpä voinkin osallistua kortilla
Paper take Weekly -haasteeseen, jonka teemana napit,  ja
Sparkles Monthly #67 haasteeseen,
jonne kaivattiin nauhoja ja nappeja

Kuumat kivet


Kuumakivihierojalle
ansaitut kiitokset!

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Helposti stanssaten

Stanssien maailma tuntuu olevan ihan rajaton
ja ne riittävät luomaan korttiin tunnelmaa,
värimaailmaa ihan yksistäänkin.
ja kortti syntyy hetkessä.
 
innoitti tekemään tämän keväisen kortin

torstai 16. huhtikuuta 2015

Kevättä rinnassa


Kevät tuo lämpimät värit elämään
ja houkuttelee niin isot kuin pienetkin puuhastelemaan ulos
- ihanaa!!
Nautitaan keväästä täysin rinnoin!!

Enjoy of spring colors anf feelings
Both "big and small"  can do lots of lovely things to outdoors

Osallistun kortilla
Allsorts #306 - Bingo ribbon-flowers-die cuts rivillä
ja kun pelkkä nauha riittää,
niin sopii myös
Lia Stampzin Challenge 87 - Use ribbon
ja
Simply Createn # 83  - No Digis or Stamped Images
sillä stanssattuja kuvioitahan nämä kaikki ovat
ja vielä
Askartelutaivaan haasteeseen #8
joka peräänkuulutti juuri "Kevättä rinnassa"

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Helistin kukkanen


Helistin kortteja olen aiemmin tehnyt vain joulukorteiksi
- nyt sille tuli kuin tilaus,
tehdäkin ihan "Helistin-helistin" kortti.
P*skarteluhaaste #274 - Shakereitä kaipasi,
siitä idea syntyi
Paljettirasiankannesta ideoitu helistin
omisti ensin "käsikahvankin",
mutta ei näyttänytkään taustan päällä hyvältä,
joten varsi poikki ja helistinosa kukkaseksi.
Kastepäivänä pienelle prinsessalle!

Lapsella on kastekolttu
kauniin valkoinen
Taivaan kirjaan kirjoitettu
nimet lapsen on.
Anna Kuutar kullastasi,
Tähti kirkkain hopeistasi,
Päivätär säteistäsi
tälle pienelle tytölle,
suloisella lapsoselle
onneksi elonsa matkalle!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Ilmeikkäät tiput

Timpan tipuista on kyllä vaikka mihin....
Joulukortiksi keskellä kevättä
ja ilmeikkyytensä ansioista viestittävät myös monenlaisia tunteita

Ensimmäisellä mukaan  P*skikseen #273  
- jossa tällä viikolla kortti luonnoksen mukaan

lauantai 11. huhtikuuta 2015

3-vuotis synttäreiden kunniaksi ARVONTA

Näistä Wappu-munkeista
se alkoi
 1.5.2012
Blogini pito

3-vuotis synttärit siis tuota pikaa
ja sen kunnaiksi
ARVON NAMUSEN
kaikille Teille ihanille ja ahkerille
lukijoilleni, joiden kommentit ovat vuosien saatossa
ilahduttaneet ja muuttaneet joskus alakuloisen päivän suuntaa hymysuiseksi.

Siis kiitos kaikista kommenteistanne!!
KOMMENTOIMALLA tätä postausta
pääset mukaan arvontaan,
joka suoritetaan tietenkin 1.5.2015!!

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Nukke-kortti

Koukussa Kortteihin haasteessa #162
pyydetään tällä kertaa tekemään
NUKKE-KORTTI
tässä oma Dt-työni inspiroimaan

siis ei muuta kuin osallistumaan
18.4.2015 kello 24.00 mennessä

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Täyskymppi Ilves-junnu!

I love Promarker
no niin kyllä rakastankin!!
Vahvat tussit sopivat niin hyvin
vauhdikkuutta ja värikkyyttä vaativiin leimakuviin.

Ja Pääsiäismunan sisältä tuli tuollaiset söpöt
pieni maila ja kiekko...
kuin tilauksesta!!

I love these markers,
when I need to do color-packed and colorful child pictures
Challenge #263 - Kids Have Fun

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Maaliskuun kuukauden kortti

 Koukussa kortteihin sivustolla ylläpito äänestää
joka kuukausi kuukauden kortin
- ne ovat aina olleet todella upeita taideteoksia!

Olen onnesta ihan äimänä, että Ikiliikkujaan tekemäni PUU-aiheinen
kortti valittiin Maaliskuun kortiksi!

Ikiliikkuja on lisäksi kaikista haasteista ihanin!!
Alla oleva hiekkalinnakin oli huitaistava nopeasti...
(kuten kuvasta huomaa.... liimakaan ei ehtinyt kuivua)
sillä seuraava aihe oli ehdittävä napata
MATKALAUKKU
Matkalaukkua pitäisi kyllä pakata oikeasti,
pieni irtiotto loman kunniaksi Puolaan...

torstai 2. huhtikuuta 2015

Hauskaa Bää-bääsiäistä

 P*skarteluhaaste #272 - Aprillia, aprillia!!
eli mikä vain käy.... siispä siihen humoristisista Bääsiäiskorteistani yksi
 ja lampaita riittää myös
Allsorts haaseeseenkin #304 - Feature a Creature
Nämä muut Bää-bäät
sitten toivotelkoot kaikille ihanille blogini seuraajille
mitä keväisintä ja mukavinta Pääsiäistä!!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Ihan KELTAINEN

Ette arvaakkaan miten iloinen tästä keväästä muodostui...  koska nappasitte  V Ä R I H A A S T E en sellaisella energialla, että jokaisesta ...