perjantai 29. heinäkuuta 2022

Jo riitti "Ranskan leipä"

Ranskan rannikolla kaikki merenelävät eivät olisi voineet olla parempia ja tuoreempia
- ainoa mitä kaipasin lisää oli kaali ja salaatit!!
Sitä on perinteisessä ranskalaisruokavaliossa minun makuun liian vähän!

Johtunee siitäkin, kun reilut puoli sitten vaihdoin leivän kokonaan kaaliin
- ja olen voinut paremmin kuin hyvin!

Kadunvarsien vihanneskojut (joita itseasiassa oli todella vähän)
saivat minusta asiakaan... tomaatteja, kaalinkerää, salaattia (lollorosso)
kulki kostutetussa pussissa huuhdottuna aina hivenen mukana!
   
Kotiin palattua mielipuuhaa onkin kokkaaminen.
Varhaiskaalit ovat ilokseni yhäkin parhaimmillaan.
Helppo/nopea "kosteus" ja makuvaihtelu saadaan esim. Texmex ja Artesaani kastikkein/majoneesein/pestoin
Makuja löytyy eri hedelmäsekoituksista yrtteihin, eri sriracha- ja chili voimakkuuksin
- savustettuna ja ilman.
Näihin säilyke-sooseihin ihastuin pakuelämässä,
säilyvät huoneen lämmössä ja maustavat ruoan kuin ruoan.

Tällä kertaa savustettua yrttimajoneesia alla, chevre-juustoa ja vielä mustaleimaraaste
Aaah ja kukkakaalit, namskis... Punaista pestoa, reilusti sipulia ja valkosipulia
ja juustoraasteena mozzarella.


Täytetyt paprikat on myös yksi lemppari
- jo värinsäkin vuoksi niin houkuttelevia ja helppo täyttää ihan millä tahansa.

Kuullotin pannulla herkkusieniä, sipulia, kukkakaalimurua ja paprikaa
- joukkoon purkillinen Santamarian Mangi-chili-salsaa
ja ripaus taloussiirappia ja eikun taasen juustoraasteen alle ja uuniin.



Bowlit on niin kaunnita ja kaali on itsessään jo kuppi...
joten tässäpä voi syödä "astiankin".
Eilen iltapalalla siis aika perus katkarapusalaatti, mutta kun kauniisti esillä
- niin ihan kuin olisi ollut parempikin ruoka!!

Ruoalla leikkiminen on vaan niin kivaa!!

torstai 28. heinäkuuta 2022

"Tour de France" Repolaisittain osa 6 (viimeinen)


Pieni taiteilija minussa raahaa aina Ukko-kullankin taiteen äärelle.
Eikä tällä kertaa minkä tahansa taiteen äärelle, 
vaan koko Impressinistisen koulukunnan luojan Glaude Monet'n (1840-1926)
vaaleanpunaiseen taiteilijakotiin, Japanilaiseen- ja perinteiseen puutarhaan
ja vielä viimeiselle leposijalle pieneen Givernyn kylään. 
 
Puutarhassa oli lukuisia taiteen opiskelijoita maalaamassa lummelampia, siltoja
- muistui niin mieleen omat lukioajat... tosin ei ollut mallina Japanilaista puutarhaa,
sen sijaan lukuisia luonnoksia on tehtiin näin tytöt rivissä Pihlajavedeltä
ja Olavinlinnasta, suunnasta jos toisesta.
Taidelukio oli omanlaistansa aikaa!! Äidillä taitaa olla jokunen maalaukseni yhä seinällä kehyksissä.

Claude Monet' on varsin mielenkiintoinen persoona, ensinnäkin hän "onnistui" elämään vuosikausia samassa taloudessa vaimonsa ja rakastajattarensa kanssa. Luoden ympärillleen ja meille muille jotain niin uniikkia silmän iloa. Impressionisti - suurella sydämellä ja mömmöilijä parhaimmasta päästä.

Talo paljasti, että Glauden paheneva kaihi kyllä "aiheutti" mömmöilyä varsinkin viimeisinä vuosina enenevässä määrin.
Ikänäköhän se jo minullakin... siksikö pidän mömmöilystä?? Hmmm....

Ristiriitaista tässä on, että minä en ole todellakaan puutarha/kasvi/kukka ihminen muutakuin maalien/mömmöjen muodossa.
Mutta ei tuntunut ottavan Claude pahakseen.
Esitteli puutarhaansa niin avoimesti vain tälläiselle pensseli jo silmissään tutkivalle.
Nyt puutarhasta huolehtii täys'päiväisesti 15 puutarhuria.


Monet rakasti myös ruokaa - se näkyy keittiöstäkin!

Mielelläni minäkin olisin täällä kokkaillut!
mutta seuraava postaus tuleekin jo kotikokkailuista!

Itseasiassa minulle tuli ikavä varsinkin kaalia!!
Se on sellaiset ainakin 50-70% ruokavaliostani
- siihen määrään Normandia ei yltänyt,
vaikka toreilta/kaduilta usein kaalia/salaattia nappasinkin lisukkeeksi ainakin aamupaloille.

Kiitos Normandia - avarsit niin II-maailmansodan kuin läntisen Ranskan tietouttamme
historialtaan ja nykypäivältään konkreettisesti.
Ihana seikkailu - jonka muistoihin on kiva palata!

keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

"Tour de France" Repolaisittain osa 5

Astuessamme ulos bussista Vilhelm Valloittajan kaupungissa Caenissa
mielen valtasi jo kummallinen koti- ja paluumatkan tuntu.
Syystä kai, että rannikko oli jäänyt taa.

Kirjautuessa hotelliin huomasimme respassa iloksemme sähköavusteiset pyörät. 

Eihän me saatu edes rinkkaa huoneeseen, kun olimme jo kysymässä niitä vuokralle.
Ja reilut puolituntia myöhemmin viilletettiin jo kypärät päässä.

Meille oli ihan omat liikennevalotkin.... niin söpöt!

Kaipuu merelle oli suuri vielä kerran ja respasta saatujen hyvien ohjeiden (+kartan) mukaan
ei muuta kuin upeaa kanavan vartta seuraamaan kevyenliikenteen väylää 24km
Aioimme ennättä, vaikka kello oli 18.30, mut fillarit tarttis palauttaa vasta kymmeneltä. 

Varmasti oltaiskin ennätetty, ellei oltais eksytty seuraamaan väärää kanavanvartta.
Sekin oli niin kaunis alkuunsa
- aivan kuin respan poika oli kuvannut.

Mutta muuttui sittemmin hieman haasteellisemmaksi.
Omilla pyörillä olis ollut ihan sopiva reitti - mutta näillä cityfillareilla, heh heh...

Harharetket ei ole meille mitään uutta - melkeimpä päinvastoin!
Innokkuutemme vie uusille ennennäkemättömille poluille ja loppujen lopuksi koetaan
enemmän sitä aidompaa laitakaupungin eloa - niin nytkin!



Kapeat kujat/kadut paljasti hyvin erilaisia ranskalaiskoteja, vaatimattomia pikku kappeleita
oikeine ihmisineen.
No, ehkä yksi kohtaaminen kapealla kujalla ilmeisesti iltalenkkiä odottavan seefferin kanssa olisi voinut jäädä väliin,
mutta eihän siinäkään muutamaa hampaan jälkeä pahemmin käynyt.
Kapea kuja suorastaan kaikui hampaat irvessä haukkuvasta ja meitä kohti ryntääväastä "pedosta".
Hämähäkkejä ja käärmeitä en säiky, mutta koiria kunnioitan kyllä
ja niimpä painoin täysille sähköavustukset ja omat kinttunikin säädin täyteen tehoon
ja suorastaan suhautin ohi.  

Ukkokultani luuli koiran leikittelevän ja hyvä ettei pysähtynyt rapsuttamaan
- sillä "peto" naukkasi neljä hammastaan kiinni nilkkasukan reunaan.
onneksi on paksunahkainen Ukkokulta - vain naarmut jäi ja jäykkäkouristukset on kyllä voimassa. 

Vihdoin siinä vaiheessa tajusimme, ettei merelle enää ennätettäisi
- kanava tosiaaan oli väärä, joten U-käännös ja Plan B, 


Fillaroitiin takaisin kaupunkiin. Olihan sekin vielä tutkimatta.


Kyllä pyörät on vaan niin se meidän juttu!! Niillä pääsee paikkohin, joihin autolla ei
ja paikkoihin, joihin ei kävellen KAIKKIIN jaksaisi ja ennättäisi!!

Chateau de Caen - Vilhelm Valloittajan 1060-luvulla rakennuttamana kaupungin linna
kiehtoi - oikea jättiläinen! Ja olipa iloinen yllätys, kun sisäpihallekin pääsi pyöräilemään.
Jestas kuinka suuri se olikaan!


Ulkopuolelta kiertäminen jäi sitten Ukkokullan kiertämiseksi ja kuvaamiseksi.

Sillä mun Tour de France fillaroiden päättyi välinerikkoon - vaihteenvaihtaja suoraansanotusti räjähti!
Heitti pyörän sivulaukun vasten selkääni ja mun sarvikkoa vasten!!
Ai kauhia... sitä vaan kattoi ympärilleen, että näkikö kuka?

No näki... heti pari nuorta miestä auttamassa kun oma Ukkokulta paineli jo mäen toisella puolella,
heh heh!! No - ei käynyt kuinkaan - nauroin vaan...
Harmitti tietty hetken, kun olisi ollut vielä reilu tunti aikaa seikkailla fillaroiden,
mutta onnistuin ihan mukavia asioita löytämään kuvattavaksi
siinä taluttaessanikin pyörää takaisin hotellille. 

Elä täysillä, kuole nuorena ja anna maallesi uutta toivoa.
Näin voisi kiteyttää Jeanne d’Arcin lyhyen elämän (1412–1431).
Tunnetummin Orleanssin neitsyt, vai oletko kuullut?

Jeanne oli tavallinen maalaistyttö Domremystä, joka tuli kuuluisaksi uskonnollisista unistaan ja näyistaan,
johtaen sittemmin Ranskan armeijaa voittoisassa taistelussa Brittejä vastaan satavuotisessa sodassa. 
Hänet kuitenkin poltettiin juuri tällä patsaan paikalla vain 19-vuotiaana roviolla
harhaoppisena noitana ennustustensa vuoksi.
Jeannen kohtalo on maailmanhistorian ensimmäisiä ja kuuluisimpia oikeusmurhia.  
Pyhimykseksi hänet julistettiin vasta satoja vuosia myöhemmin!

Kun Ukkokultakin palasi fillaroinniltaan, niin nautimme palauttavat juomat!
Kyllä seikkaileminen on ihanaa - vaikka välillä sattuu ja tapahtuukin!
 

tiistai 26. heinäkuuta 2022

”Tour de France” Repolaisittain osa 4

Toinen tämän seikkailun odotetuin vierailukohde suuntasi Mont Saint-Michelin luostarisaarelle.
Luostari"saari" sijaitsee n. kilometrin päässä Couesno-joen suulta,
mutta hipsut lisäsin saari-sanaan syystä. Ilman joen patorakenteita ei voitaisi puhiua enää
7 hehtaarin saaresta - sillä uhkaavasti saari "kasvaa" kiinni mantereeseen jopa nousuvedes aikaan. 

SportsTrackkerin mukaan pystyn kuitenkin todistamaan,
että omaan kyvyn kävellä vetten päällä - eikö???

Itse luostari yllätti kyllä koollaan, se seisoo todella 
jylhänä - kenties hieman pelottavanakin
peruskallioillaan, joita oli nähtävissä useammalla puolella rakennusta - ja siellä keskelläkin

Mont Saint Michel julistettiin jo vuonna 1874 historialliseksi monumetiksi,
Unescon perintöluetteloon 1979 ja voin todella sanoa, että sitä se on yhä!

Suosittu ja lukuisten hengenkin vaatinut Pyhiinvaelluskohde jo toista tuhatta vuotta!
Ennen covid'ia 3miljoonaa kävijää vuodessa, mutta NYT, jälkeen covid'in
luku voi tulla tuplaantumaankin, arveli eräs vartija, jonka kanssa juttelimme.
Arveli kanssamme heinäkuisena 2022 perjantaina kävijämäärän nousevan
yli 100tuhanteen ja siltä se vaikuttukin!!
 
Muurin sisäpuolella et määrännyt itse vauhtia,
mutta sen sijaan rannoilla ja sen kallioilla tilaa riitti kaikille!!



Itseasiassa todella harva uskaltautui rantakallioille edes kokeilemaan kiertää saari.
(meidän ikäisiä ei näkynyt muita)
Eihän mekään onnistuttu siinä ilman paria U-käännöstä!
Näytti Ukko-kullalla olleen "vapaudut vankilasta" - kortti.
Tyrmät olivat todella tyrmääviä - saaren historiaan mahtuu vankilana toimiminenkin. 
Kristillinen historia ulottuu aina 900-luvulle Benediktiinimunkkien aikaan
- muutaman sata vuotta myöhemmin luostari poltettiin ja tilalle rakennettiin entistä järeämpi versio
joka on saanut vuosien saatossa aina vain lisää muureja ja suojia ympärilleen. 
Muureja tarvittiinkin satavuotisen sodan aikana Englannin hyökkäyksiä vastaan.
Ranskan vallankumous  (1789-1799) ajoi lopulta munkit pois saarelta ja se muutettiin vankilaksi.
Vasta kovan painostuksen jälkeen vankila suljettiin 1800-luvulla.


Tällä hetkellä luostarissa asuu sekä munkkeja, että nunnia ja näimmekin heitä Jumalanpalveluksessa
- mutta ymmärrettävästi kuvien ottaminen oli kiellettyä!
Kuoripoikien laulu oli niin kaunista ja sointuvaa!


Yläsalien korkeutta on mahdoton vangita kuviin!
Eikä alemman kerroksen salikaan paljon matalampi ole.
Luostarin korkeudeksi esitteessä manitaan 170m
- se on mitattu huipulla komeilevan kultaisen arkkienkeli Mikaelin miekkaa pitelevään käteen saakka. 


Ylätasanteelta oli suorastaan huikeaa seurata veden nousemista - sen kohinaa!
Siivekkäät kaveritkin seurasi nousuvettä!



Sinne jäät jylhänä seisomaan
- kiitos Upeasta päivästä!!

Vai hetkinen???
Kaappasiko Ukko-kulta sen sittenkin hatun koristeekseen???

ja uskokaa tai älkää, mutta ei tämä ollut vielä tässäkään, eli 
osa 5.... coming soon....

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Punakaalin vuoro päästä lautaselle muodossa jos toisessa

Niin söpö, täydellisen pyöreä punakaali suorastaan kutsui päästä koriini ja keittiöömme. Leikkasin n. 1½sentin paksuiksi renkaiksi.... 4 hal...