keskiviikko 15. toukokuuta 2024

Ihan Ruskea

 VÄRIHAASTEessa vuorossa RUSKEA  
Mitä RUSKEAA on elämässäsi - riittää yksikin asia, mutta saa niitä olla paljonkin! 
Kerro/kuvaa omalla tavallasi!!
 

Hih, ruskea odotteli jo luonnoksissa ennen punaista, 
mutta oli jotenkin niin hauska yhdistää "työvärit" ensin yhteen. 
Työskentelen siis todella paljon värien kanssa, 
itsesäätelyä, tunnetaitoja ja aistien kautta välittyvää tietoa!
Aistituntemuksiin se liittyy suukkokin - minkä värisenä tahansa.
Kuvaan varjomme heijastuu harmaana
- vaikka alkuperäisessä kuvassa ollaan mielestäni aika suklaanruskeita
vaaleanruskealla hiekalla. 
 

Ruskeita elämyksiä.
Jordanian Petra on yksi kauneimmista ruskeista kaupungeista
ja kyllä jaksan kuvailla ruskeita vuorijonojakin .

Mulla on ollut myös ruskea nahkatakki - mutta eipä ole enää....
eikä tullut teetettyä nahkaista rannenauhaakaan,
vaikka näin ihana mainos siitä olikin Monopolissa.
Se piti kyllä kuvata!

Postailkaahan ruskeuksia ja nauttikaa Suomen kesästä
- me olemme jo muilla mailla, tämän "julkistamisvaiheessa"

Seuraavaa värihaastetta saattekin odottaa kesäkuun puoliväliin saakka,
sillä fillarin satulasta postaillaan reisukuulumisia - jos wifiä satutaan löytämään!!

Pitäkää peukkuja, että peppu kestää....

Ei ole tullut koskaan Suomeakaan polkaistua päästä päähän
- mutta pidemmästi on tarkoitus polkaista Afrikan maita. 

Satulaan hypätään torstaina Sambiasta
-> Zimbabwe -> Botswana -> Namibia ja Etelä-Afrikkaan
Hyväntoivon niemelle on tavoite päätyä kuukaudessa.

tiistai 14. toukokuuta 2024

Päivän työt on päättyneet...



Mulla on kyllä niin ihana ja värikäs työ.
Enkä koskaan ollut ajatellut, että teen siitä postausta
- tosin en myöskään ollut ajatellut olla tekemättä...

Juuri nyt SIKSI.... että

keväällä käynnistämästäni värihaasteesta 
Kieltenopen kotiblogin Rita keksi hauskan jatkohaasteen  

Keksimäni lisähaaste
Repolaisen haasteiden tähänastiset värit, 
keltainen, vihreä, sininen ja punainen

Ritalta taitaa löytyä laukku maailman kaikista väreistä.
Hih - mulla oli värihaasteeseen neljänneksi jo toinen väri valmiina
- mutta pakkohan se oli palata mietteissä töihin,
sillä koko toimintakauden, joka osaltani päättyy tänään
(mulla alkaa L-O-M-A!)
olen pyöritellyt näitä neljää väriä...

Kouluttanut, messuillut ja opiskellut itsekin lisää kyseistä väriohjelmaa. 


Kivi- ja joustoaivot kiittää kuluneesta toimintakaudesta -
jatketaan yhtä värikkäästi tulevana toimintakautena. 

maanantai 13. toukokuuta 2024

Hajautettu äitienpäivä



Kirsikankukat kauneimmassa loistossaan Aurajokirannassa juuri Äitienpäivänä!!
Viime vuonna samaan aikaan oli jo Hanami!
Jatkopalaa pöytään tarvittiin, vaikkei ihan koko jengiä koolle saatukaan...

Mun kännyssä oli joku "sumusuodatin" päällä...
sapuskakuvat sai poistaa roskikseen... tuon yhden nyt jätin
- että muistaa mitä meillä on tänä vuonna syöty.
Poika nappasi selfien ja näemmä katkarapu-lohikimarastakin kirkkaan kuvan.
Tuosta nuorimman jälkikasvun "pyöreästä vihersalaatista"
ihanan ja idearikkaan asentelun kera ei ikävä kyllä parempaa otosta löytynyt.   



Meillä juhlistettiin äitienpäivää itseasiassa kolmena päivänä (siitä otsikko - hajautettu)
 - eri tavoin, eri jengillä. Yhtenä päivänä sushillakin käyden. 
Se on koko suvun yhteinen herkku...
ja mulle löytyy paikallisestamme myös riisitön kaaliversio - ai että!!



Pitkäsääristen suku toivottaa ihanaa kesää....
eikös se nyt ala, kun kuuntelee säätiedotuksia?

lauantai 11. toukokuuta 2024

Puolikas ja kokonainen

Nuoret juoksi puolikkaan, me polkaistiin kokonainen! 
Ihana päivä capital cityssä rakkaiden kanssa!

Last chance

Last chance - last dance 
Nyt on reenit reenattu ja lähdettävä on...
eilisiltana funkyn tahtiin pistettiin vielä jalalla koreasti viimeistä kertaa,
sillä salikorttikin jäi kirjaimellisesti kuivumaan!

ISO KIITOS jälleen 

tanssia, lihaskuntoa, jäntevyyttä ja kestävyyttä,
Niin-niin monipuolista jumppaa kehon lisäksi aivoille, mielelle ja sydämelle.

Ja ennenkaikkea hauskaa
- sitä kuuluisaa liikunnan iloa!

Tänään fillarin selässä seuraamaan kun nuorimmainen ja miniä
juoksevat Helsinki maratonin puolikasta.

perjantai 10. toukokuuta 2024

Blogikommentin houkuttelemana

Mites se menikään murhatutkimuksissa - rikollinen palaa rikospaikalle...

Vähän vastaavaa....
me palattiin Kiskoon ja kierrettiin uudemman kerran kirkkojärven kierros
blogikommentin houkuttelemana
https://repolainenreissaa.blogspot.com/2024/04/fillarin-satula.html
se oli kyllä lenkin paras osa pääsiäissunnuntainakin.
Nyt oli lumikinokset kadonneet ja ihanaa viiletellä pisin peltoja ja metsäisiä teitä, joissa nousuja ja laskuja riitti. Ihana reitti!!


Eli kiitos houkuttelusta, kyllä meidät hupsut saa helposti innostumaan...
Olisi ollut kyllä kiva tavata "houkuttelija"... mutta eipä tunnistettu anonyymiä
- eikä kukaan ilmoittautunut, vaikka ihanan reipasta ja puheliasta
porukkaa oli kokoontunut paikalle. 

Reippaan alkulämmittelyn jälkeen startattiin matkaan tasan klo 11.00
ja seurattiin näitä punaisia kylttejä... juomapistekin oli puolimatkaan järjestetty.  

Iloinen mieli ja punaiset posket polkaistuamme
Tuntui niin pal kevyemmältä kuin 1½-kuukautta sitten... onko kunto noussut?
Heh heh... ei...
ehkä syynä, ettei nyt ollut alla jo 68km polkaisemista satulassa.

Kiitos siis houkuttelusta, ken olitkaan...
järjestäjät houkutteli meidät ensi vuonna uudestaan ja eihän meistä hupsuista tiedä.

Suomessa elellään kansallista Pyöräilyviikkoa sunnuntaihin saakka.
Työnantaja puolestaan houkuttelee pyöräilyyn koko toukokuun
 ja minä sain huutaa:" BINGO" yhdeksäntenä päivänä.

Ainoa niin ja näin ruksi on tuo "pesin pyöräni kevätkuntoon"
- suihkutin letkulla eiliset havut ja kurat.... ja kuivasinkin...
 Kelpaako?

Meidän fillareilla ei ole erikseen kevät-, kesä-, syys- tai talvikuntoa...
Ympäri vuoden niiden on oltava AJOkunnossa.

Monta ruksia sulla olisi?
Mikä kevätbingo motivoisi sinua?

keskiviikko 8. toukokuuta 2024

Kolme kuvaa kuukaudessa Toukokuu

Kristiina K haastaa 3 kuvaa kuukaudessa,
kuluvan kuukauden kirjaimella!


Jos huhtikuussa huhkittiin, hurjasteltiin ja hikoiltiin...
niin toukokuussa mennäänkin sitten
tandemilla


Kuva on todellakin toukokuulta, mutta vuosi oli 1983
- nämä lienee ihan ensimmäisiä polkaisuja ukkokullan kanssa
samaan suuntaan ja samaan tahtiin.
Enemmän kuin ihanaa, että suunta on pysynyt samana yli 40-vuotta
ja visiot, sekä tahti minne ja miten käyneet niin hyvin yksiin...
🥰😍

Ja mitä tulee tandemiin - niin se on muuten isäni rakentama
- yhdisti vaan pari fillaria yhteen.

Toinen toukokuinen t- on topissa!!
Eikä kyllä ole paljon aikaa kun mentiin vielä toppatakissa!

Sorry.... tuli nyt neljä kuvaa, kun en talvifillarointi kuvaa löytäyt meistä yhdessä!

tiistai 7. toukokuuta 2024

Elinkaaret muuttaa suuntaa


On tämä kyllä ihan uskomatonta,
että pääsen suunnittelemaan ja toteuttamaan tällaisia juttuja...


Muuttamaan omalla lempipuuhalla sekä granolalaatikon,
vanhan valokuvakehyksen, että
useammankin tytön "elinkaarta" ihan erilaiseksi. 
 
Granolalaatikko vältti pahvikeräykseen,  
ja kun Namibilaisiin kouluihin saadaan koulutarvikkeita,
niin ne mahdollistavat ettei koulutaival keskeydy ainakaan varattomuuteen jatkaa opiskelua,
niin voidaan kyllä todeta, että hyviä asioita tapahtuu ihan vaan räpeltämällä.

Itseltäni kului mukavasti muutama ilta suunnitellen,
maalaten taustaa ja sovitellen, että
miten se myslilaatikko saataisiin istumaan vanhaan valokuvakehykseen?! 
Ja saatiinhan se - se on tuo Ukkokulta ihmeellinen "sovittelija" sahoineen...


ja näin näppärästi taittuu kokoon, joka mahtuu A4 kirjekuoreen....
matkalla jo on...


Kiitollinen jälleen,
että sain viettää aikaa ideoiden ja suunnitellen jotain sellaista,
mitä en olisi ikinä osannut kuvitella tekeväni!!

maanantai 6. toukokuuta 2024

Super kevät!!

On kyllä ollut SUPERkevät... 
ja sellaisena sen toivoisi jatkuvankin!!

Jos vuosi sitten into piukassa treenattiin jaksamista Malawin seikkailulle,
että voisi nauttia paikan päällä enemmän, 
niin vieläkin motivoivempaa on ollut nyt,
kun kyseessä on se mieluisin liikkumismuoto - pyöräily!

Pyhäjärvi; Yläne, Eura, Säkylä polkaistiin viikko sitten...
ja niin läheltä rantaa kuin vain suinkin pääsi... 
Hauskimmat metsäosuudet koimme Vanhalla Turuntiellä.
Pakosti alkoi miettiä millaisin menopelein siellä on aikanaa menty!!

Ukkokulta tilastoijana laskeskeli tämän vuoden fillarikilometrejä
ja tonni meni rikki pääsiäisenä,
 nyt tarttis vielä ennättää muutaman kerran satulaan, niin saataisiin se toinen tonni!
Se oli tavoitteena ennen Afrikan fillariseikkailua, mutta jäänee siitä...

Tänään polkaisen kyllä töihinkin, tai koko viikon, sillä nythän on kansallinen Pyöräilyviikko 3.5. - 12.5.


Monenmoista kisaa työnantajatkin ovat keksineet...
pyörilybingokin on jääkaapin ovessa
ja viidessä päivässä yli puolet rasteista suoritettu... eli eiköhän täyty! 

Ukkokulta on oman firmansa kilometritilastoissa kakkonen...
joku valtakunnallinen kisa kestää koko kesän (toukokuu-syyskuu)
Saisikohan mun työpaikalta siihen joukkuetta, epäilen!

Deadline treenaamiselle lähestyy tuota pikaa...
Duffelilaukut haettiin eilen jo esille:
makuupussit ja -alustat odottaa pyöräilykamaa seurakseen.

Kestääkö se pylly sittenkään kyllin
- luuleeko sitä taas itsestään liikoja, mutta sitten toisaalta "Yrittänyttä ei laiteta"
Mummin muistan aikanaan sanoneen noin
- moneenkin uuteen asiaan... kannusti kokeilemaan vaikka ja mitä!!

Viikon päästä pitää duffelit olla pakattu - sillä tuleva reitti siintää jo näytöllä...


Fillaroinnin lisäksi oltiin toisen tyttären kanssa jumppareiden maratonilla...
6h jaksettiin vetäistä tanssia, steppailla, nyrkkeillä, armyjumppaa
ja ihan perus aerobicciäkin.  Niin hauskaa!!
Alunperin piti olla molemmat tyttäret äiteen jumppaseurana - mutta...
kiireiseksi on tuo jälkikasvukin tullut.
Vanhin tytär olikin oman lapsensa kanssa voimistelukisoissa toisaalla. 
 


Upea päivä - muutama vuosi ollut taukoa, joskus tämä kuului vakiosti kevääseen!
Sitten jalkarempat paheni, mutta nyt ne on saatu taas toimimaan.

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

3kuvaa kesäkuulta

Kokolailla matkafiiliksissä ollaan yhä... kesäkuun kuvatkin napsittu Afrikasta, kesäkuun alussa Komeita "Koita" löytyikin ja haast...