Pitkiltä puilta tuhkadyyneille

 Longwood House
Napoleonin viimeisin asumus 1815-1821
on museoitu ja Ranskan valtion omistuksessa
 puutarhaa, metsää ja hautalehtoa myöten. 

Longwoodin puutarha laajeni syystä:
Napoleon innostui viimeisinä vuosinaan todella puutarhan hoidosta
- olihan se myös keino saada brittivartijoita hieman kauemmaksi asunnosta. 

Tänäkin päivänä tarjoutuu mahdollisuus
astella Napoleonin suunnittelemilla
upotetuilla kävelypoluilla 
ja istahtaa paviljonkiin!

Tai tehdä kuten me
- ajaa fillareilla puutarhan läpi talon kulmalle.

Piipahdimme toki sisälläkin, 
mistä muutama kuva jo aiemmassa postauksessa

Mutta kyllä me ollaan niin ulkoilmaihmisiä,
että takaisin satulaan ja polkaisu 

Millennium-metsään.

Inspiroi todella kuultuamme sen syntytarinan.

 Longwoodin tuulisilla, korkeimmilla kukkuloilla
sijaitsee yksi St Helenan mielenkiintoisimmista
luonnonsuojelusaavutuksista.

Kunnianhimoinen ympäristöprojekti,
jonka tavoitteena on palauttaa,
tai paremminkin luoda takaisin
brittien siirtomaavaltaa
edeltänyt The Great Wood

= Muinainen suuri metsä

Metsä tuhoutui lähes täysin siirtolaisten polttopuuhakkuiden
ja saarelle tuotujen vuohien vuoksi. 

Vuonna 2000 käynnistettiin yhteisöllinen hanke,
johon osallistui ensinnäkin
kaikki saaren lapset ja nuoret
istuttaen oman nimikkopuun. 

Lajeina saaren omat, kotoperäiset
ja erittäin uhanalaisia puut; 
 Commidendrum robustum - eukalyptuspuu
Gumwood - kumipuuta
Dwarf ebony - kääpiöebonypuuta 
Boxwood - boksipuuta. 

Sittemmin istuttajia on riittänyt merkkihenkilöistä
merkkipäivien, kiitosten osoitusten
kuin tavallisiten kävijöihin toimesta.
Meillä ei ollut siihen mahdollisuutta
- talvi, yhä edelleen ja paikalla EI KETÄÄN!

Suojelualue on kasvanut merkittävästi 26-vuodessa
250 hehtaarin kokoiseksi ulkoilma luokkahuoneeksi
lapsille ja nuorille, sekä virkistysalueeksi kaikille!

Kasvava metsä tarjoaa pesimäpaikkoja
ja turvaa sen linnuille ja selkärangattomille.

Milleniun metsästä oli helppo bongata 
saaren ikoninen kansallislintu Wirebird - St Helenan tylli.
Niitä hiippaili siellä vähän joka puskassa! 

Meillä oli polkaisematta enää saaren itäisin kärki

Mikä avasi näkymän yhdelle maailman
"turhimmista" ja "vaarallisimmista" lentokentistä

Sekä kuivunutta,
suorastaan halkeilevaa laavakenttaä

ja silmänkantamattomiin
jatkuvia tuhkadyynejä 

ennen saapumista saaren
itäisimpään kärkeen Barn Pointille.

Tulivuoriperäiselle kalliojyrkänteelle, 
joka muistuttaa ainakin mereltä katsoen nimesä mukaisesti latoa.

Jyrkänteen kyljessä oleva korkein kohta
jolle nousimme portaattomia portaita
pitkin popsimaan eväitä on nimeltään Haystack

Aidan raosta pääsi vielä pikkuisen pidemmälle
ihailemaan niemen kärkeä.

Latojyrkänteelle emme lähteneet urheilemaan, 
välissä oli nimittäin ainakin yksi syvä sola.

Yhä ylös yrittää...

Pisin ajallisesti, sekä kilometerin polkaistu
ja rämmitty reittimme suuntasi High Peakin kautta 
South West Pointille.
Molemmissa olisi pitänyt olla kumileimasin vieraskirjoineen
- Peak (vaarallisempi) oli suljettu - loota viety pois!!

South Westillä sentään, joku innokas pääsi leimailemaan

Rannikkoa myötäilevät polut tarjoili suorastaan
uskomattomia maisemia.
Taivas ja meri - ne sekoittuivat toisiinsa
- aika-ajoin niiden rajaa oli mahdoton erottaa horisontissa.

Reitti kulki läpi jättimäisen lammasfarmin
ja silmänkantamattomiin ulottuvien (vuoristo) laitumin
- jossa tapasimme myös varsinaisen "ylös yrittäjän!"

Lähestyimme hiljaa ja huolissamme. 
sillä polulla oli vastasyntyneen näköinen "MYTTY"!
Korvamerkin nähtyämme huoli kasvoi entisestään, 
ei kai se ole kuollut?

Huojennus, sillä ylöshän sekin
alkoi haparoivin jaloin ponnistaa!
Nukkui vain niin sikeästi keskellä polkua!
Herättyään olikin huoli: "Missä äiti?"

On siinä pienellä karitsallakin ylös yrittämistä näillä rinteillä. 

Olisi pitänyt laskea, kuinka monta porttia
avasimme ja suljimme ennenkuin saavuimme
dramaattisille kallioille ja edessä avautui Manatin lahti ja Sperryn saari.

Eväitä ja energiaa tankkasimme ennenkuin alkoi 
punaisina hohtaville dyyneille tarpominen
- fillarit oli jätettävä parkkiin!
Ja kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin, 
niin ei tarvetta lukita - koko päivän reiteillä
emme nähneet ketään muita kuin lampaita!

Matkalla rämmitty High Peak
 siintää kaikessa rehevässä vihreydessään
näissä kuvissa takanamme!

St Helenalla vietettyjä päiviä
ei voi laittaa mihinkään paremmuusjärjestykseen,
mutta kyllä tämä päivä oli yksi parhaimmista.

Koska eletään uuden kuukauden,
eli syyskuun ensimmäistä päivää
- niin onhan se heitettävä haaste ja kysyttävä: 

Mikä SUUNTA
Sinua kuljettaa/kiehtoo juuri nyt/useimmiten?
Pakosta tai vapaasta halusta? 

Legenda jo eläessään

Todellakin, olen Jonathan ja legenda jo
tai paremminkin YHÄ eläessäni!
Joulukuun alussa täytän 194-vuotta!
Olen tiettävästi koko maailman vanhin elossaoleva maaeläin!

Komeilen 5pennin kolikossa,
mulla on oma Wikipedia sivu, 
190-synttäreitteni kunniaksi
minusta julkaistiin sarja postimerkkejä 
ja tietysti Guinnesin kirjaankin olen päässyt.

Saaren toista kuuluisuutta Napoleonia en muista tavanneeni, 
vaikka näitäkin huhuja liikkuu!

Olin nimittäin jo 5-kymppinen (1882),
kun minut tuotiin Seychelleiltä
tänne Plantation housen (rak. 1770-luvun lopulla)
puutarhaan silloiselle
Itä-Intian kauppakomppanian kuvernöörille
William Grey-Wilsonille lahjaksi. 

Kuvernöörit ovat vaihtuneet ja uusi on 
tulossa taas syyskuussa,
eli Britannian merentakaisten alueiden
 (Saint Helena, Ascension ja Tristan da Cunha)
kuvernöörin virkaan valittu Belinda Lewis.

 Plantation Housea on pidetty kuin kukkaa kämmenellä
- pääset kuin kurkistamaan saaren elämään viimeisten 200 vuoden aikana!

Me kurkistelimme myös saaren kirkkoihin  

St Matthew (rak.1862) lännessä,
kuuluisa lukuisista arvokkaista lasimaalauksistaan!
Suljettu oleskelumme ajan.

St James (pääkaupungissa, rak.1770) 

ja sen seitsemän kertaa ohi polkaistu St Paul,

josta tuli lempi kirkkomme-eväät syötiin pariinkin otteeseen sen tuntumassa

kiehtovine hautakivineen

Buurisotilaiden hautausmaalle löysimme vahingossa.
Buurisodat (1880-1881 ja 1899-1902),
joiden pyrkimyksenä oli perustaa Etelä-Afrikkaan
itsenäiset buuritasavallat, eli maan timatti- ja kultavarantojen hallinta.
Britit eivät luopuneet löydöistään taistelematta.
Buurisodissa menehtyi kaikkiaan liki 80 000 ihmistä.

Selvisi, että hautausmaalle on haudattu myös
kultakuumeen ja seikkailumielen viemiä
kaivoksille töihin päätyneitä suomalaisia,
jotka osallistuivat vapaaehtoisina sotaan. 

 Rinnehaudat on merkitty numeroin ilman nimiä.
Myöhemmin (1913) Etelä-Afrikan hallitus pystytti 
2 graniittista obeliskia, joihin kaikkien saarella kuolleiden
buurien nimet ja iät on kaiverrettu.
Emme löytäneet tarkasta tutkailusta huolimatta
suomensukuisia nimiä.

Paljon mielenkiintoista kyllä löysimme
 ja yllätävistä paikoista!!
Jälleen kerran todettiin,
että fillaroiden voit löytää ensinnäkin
itsesi ihan mistä vaan
ja sitten sieltä; mitä vaan!!