Yhtä monta pönttöä kuin kilometriä

Jos edellinen postaus alkoi illallisella
vanhan työpaikan takapihalta,
niin tässä tuijotellaan
toisen vanhan työpaikan viereistä puuta.

Savonlinnan sydämessä, eli

matkustajasataman puistikon puussa
komeilee näköislinnunpönttö

viereisestä Lippakioskista.
2 kesää siellä valuteltiin pehmiksiä
ja lörtsyjen väliin tungettiin makkaroita mausteineen. 

Haudankaivaja/ITEtaiteilija

Marko Ruuskasen rautasydän- ja näköislinnunpönttöihin
ihastuin jo vuosi sitten Kukkapillin blogissa.

Ne ovat sitä uutta kotikaupunkia,
jota ei vielä silloin vuonna -84,
kun muutin sieltä pois ollut!!

Ovat kyteneet tietoisensa bongauskohteena
seuraavaan Ääslinna vierailuun.
47 kilsaa poljettiin ja 47pönttöä löydettiin/kuvattiin
- silti reilut puolet jäi näkemäti...
Maailman suurin puurkirkko Kerimäellä mm.

Rautaisia sydämiä siivillään oli todella hankala kuvata,
joten "pimeimmiltä" versioilta säästän teidät - muutama sentäs!

Sama "kuvausvaikeus" näissä maalaamattomissa pöntöissä.
Sinnikkäästi kun yritin,
niin sain kuin sainkin kuvan itselle tärkeästä
Profeetta Sakarian ja vanhurskaan Elisabetin kirkosta
- eli tutummin (rak. 1846) Pikkukirkostasta, 
jossa lukuisat ystävät ovat sanoneet "Tahdon"
Alunperin ortodoksiseksi rakennettu kirkko
sai toimittaa Savonlinnan pääkirkon virkaa 1940-luvun,
kun Tuomiokirkko raunioitui pommituksissa.

Pöntön maalaamattomuus jäi mietityttämään; 

onkohan kirkko ollut alunperin sellainen, mutta ei.
Pikkukirkko on aina noudattanut
 1840-luvun empiretyyliä ja ortodoksisten puukirkkojen ihanteita.
Niiden mukaan vaaleus;valkoinen, keltainen tai harmaa
nosti esille klassistiset yksityiskohdat.

Linnunpönttö on Ruuskasen ensimmäisiä 
näköispönttöjä, joissa materiaalina on ollut
vain puuta, metallia ja tervaa.

Pikkukirkko on merkityksellinen ehkä siksikin, 

kun sitä tuli tuijoteltua hääseremonioita enemmän ulkoapäin.
Olen luonnostellut sen arkkitehtoonisia kulmia
niin hiilellä, lyijykynällä kun siveltimillä. 

Sillä vieressä on "Rakas" opinahjoni - nykyinen kaupungintalo
jossa tuli vuodatettua lukuisia ilon, surun
niin kyyneleitä kuin hikipisaroita!!  

Yrityksistämme huolimatta vanhan taidelukion
nykyisen kaupungintalon pönttöä ei löytynyt.

Eli jos tiedät sellaisen jossain olevan,
niin laita koordinaatit
- me ajellaan taas fillaroimaan Ääslinnaan.
Vai pitäisikö laittaa suoraan Markolle toive... 

Pönttöjen perässä polkeminen vei kyllä
ihanille poluille ja maisemiin.
Vesi oli niin matalalla,
että Sulosaaretakin pääsi seuraavalla luodolle.

Rapputreeniä se on näköjään fillarointikin.
Ukkokulta ei malta olla polkematta,
mun itseluottamus ja taidot riittää 

kuvaamiseen ja taluttamiseen.

Pönttöbongaten tuli bongattua myös puistot

  Pikku Kakkosen leikkipuistosta
polkaistiin Nälkälinnan mäelle,
jossa tuli ahkerasti käytyä; kirjastossa, 
joka toimii nykyisin kulttuuri- ja taidekeskuksena.
Suurista ikkunoista näkyi suuria tauluja
- vapaapääsy olisi ollut, mutta....
polkimet houkutti enemmän. 

Puskakuvaaja tuomaan hieman
mittakaavaa pöttäjen koolle

Pienten yksityiskohtien määrä
sai pakostikin miettimään
kuinka kauan näiden tekemiseen on kulunut aikaa?

Olavinlinnan näköispönttö
- joka kuulemma on suht simppeli
tunteja on kulutettu 50.

Ihana ruskaretki vanhaan kotikaupunkiin
- vanhaakin tuli kuvattua, mutta enemmän uutta!

Illallinen takapihalla

Illallinen vanhan työpaikan takapihalla 

meni tosiaan pitkäksi.
Ukkokulta vertasi jo kivenpäiden lukemiseen...
sillä niitä kiviä riitti ja riitti.

"Lukeminen" oli enemmänkin loikkimista,
parkouria yrittäen selvitä
kiveltä kivelle jalkojaan kastamatta. 
Pieniä roiskeita ja yhtä kantakosketusta
lukuunottamatta onnistuimme. 

 

Luonto valoineen ja varjoineen
tarjoili niin interaktiivisen
ja jatkuvasti muuntuvan valoshown
ettei siitä saanut silmiään irti!

 - eli myönnetään, ilta meni pitkäksi



Jotenkin vain oli ihan pakottava tunne
kiipeillä vastarannan kallioilla
ihan viimeiseen auringonsäteeseen saakka.

Ja viimeisten säteiden jälkeenkin

Pimeässä rämmimme takaisin pakulle. 

Ei huono "mökki"-maisema!

Villasukista huomaa,
että pakukausi alkaa olla taputeltu...

ei vaiskaan,
vielä sitä kuvan verran tarkeni varpaita heilutella.

Kristiina K:n blogissa oli joku aika sitten 
postaus asuinpaikkojen lukumäärästä = 17!

Tätä postausta naputellessa tuli laskettua omat työpaikat
ja niitä on muuten 17!!
 Kaikkien takapihalla en ehkä
illallista viettäisi tai ainakaan olisi yötä.
Montakos sulla?

Sateessa ja paisteessa

Synnyinkoti, se auttaa ymmärtämään
- selittää mielelleni hiljaa: 
"Miksi olen tänään se joka olen!"
"Miksi kiinnostaa juuri nämä asiat." 

Sillä jälleen kerran kun polkaisimme tänne
elämäni ensimmäisten "kuntoportaiden" äärelle,
niin ymmärrän jälleen itseäni enemmän.

Miksi elo on nyt sellaista kuin on...
luonnon, mieluiten koskemattoman luonnon
äärellä oloa, kapuamista, pyöräilyä.
Niillä eväin olen pienestä pitäen varttunut
- siis tottunut!

Ja miten etuoikeutettu olen,
että elämääni löytyi ihminen,
jonka veri vetää aivan yhtä vahvasti ulos
sateeseen tai paisteeseen - ei sen väliä. 

Monet maisemat ovat sateessa, tuulessa

jopa vaikuttavammat kuin auringonpaisteessa! 

70kilsaa tutummaksi
poljettiin sadekuurojen saattelemana

Kesälahdentien, Putikon ja Vaahersalon polkuja/teitä
Puruveden täl-, ja toispuol sekä varsinkin välissä.

Ennenkuin saavuttiin äitini ja minun lapsuuskotiin

Eikä se jäänyt yhteen ainoaan kertaan
edes tässä (pidennetyssä) viikonlopussa. 

Toinen kerta tultiinkin pakulla ja äiteen kera!
 Siitä tulikin oikea TÄHTI-hetki!

Lienen tullut paljolti ulkoilma isääni,
koska äitee on tunnetusti enemmän sokerista...
Oli ehtinyt harmitella,
miten KURJAT säät meille osui pakuilla, 
hänen viettäessään aikaa
ystäviensä ja entisten naapureiden luona. 

Iloinen kyllä, että viimeinen päivä oli paistetta
- niin monella tapaa!

Halailla puita ja tallustella rakkailla mailla, 

Seuraavalla kerralla on kyllä varattava
kotitalo lammenrantasaunoineen viikonlopuksi
- että saadaan oikeasti kylpeä vielä tässä samassa saunassa, 
johon liittyy niin paljon rakkaita muistoja

Risukeitin pääsi hommiin...
Pitihän ne sumpit juoda kotitalon kuistilla