Jos edellinen postaus alkoi illallisella
vanhan työpaikan takapihalta,
niin tässä tuijotellaan
toisen vanhan työpaikan viereistä puuta.
Savonlinnan sydämessä, eli
matkustajasataman puistikon puussa
komeilee näköislinnunpönttö
viereisestä Lippakioskista.
2 kesää siellä valuteltiin pehmiksiä
ja lörtsyjen väliin tungettiin makkaroita mausteineen.
Haudankaivaja/ITEtaiteilija
Marko Ruuskasen rautasydän- ja näköislinnunpönttöihin
ihastuin jo vuosi sitten Kukkapillin blogissa.
Ne ovat sitä uutta kotikaupunkia,
jota ei vielä silloin vuonna -84,
kun muutin sieltä pois ollut!!
Ovat kyteneet tietoisensa bongauskohteena
seuraavaan Ääslinna vierailuun.
47 kilsaa poljettiin ja 47pönttöä löydettiin/kuvattiin
- silti reilut puolet jäi näkemäti...
Maailman suurin puurkirkko Kerimäellä mm.
Rautaisia sydämiä siivillään oli todella hankala kuvata,
joten "pimeimmiltä" versioilta säästän teidät - muutama sentäs!
Sama "kuvausvaikeus" näissä maalaamattomissa pöntöissä.
Sinnikkäästi kun yritin,
niin sain kuin sainkin kuvan itselle tärkeästä
Profeetta Sakarian ja vanhurskaan Elisabetin kirkosta
- eli tutummin (rak. 1846) Pikkukirkostasta,
jossa lukuisat ystävät ovat sanoneet "Tahdon"
Alunperin ortodoksiseksi rakennettu kirkko
sai toimittaa Savonlinnan pääkirkon virkaa 1940-luvun,
kun Tuomiokirkko raunioitui pommituksissa.
Pöntön maalaamattomuus jäi mietityttämään; onkohan kirkko ollut alunperin sellainen, mutta ei.
Pikkukirkko on aina noudattanut
1840-luvun empiretyyliä ja ortodoksisten puukirkkojen ihanteita.
Niiden mukaan vaaleus;valkoinen, keltainen tai harmaa
nosti esille klassistiset yksityiskohdat.
Linnunpönttö on Ruuskasen ensimmäisiä
näköispönttöjä, joissa materiaalina on ollut
vain puuta, metallia ja tervaa.
Pikkukirkko on merkityksellinen ehkä siksikin, kun sitä tuli tuijoteltua hääseremonioita enemmän ulkoapäin.
Olen luonnostellut sen arkkitehtoonisia kulmia
niin hiilellä, lyijykynällä kun siveltimillä.
Sillä vieressä on "Rakas" opinahjoni - nykyinen kaupungintalo
jossa tuli vuodatettua lukuisia ilon, surun
niin kyyneleitä kuin hikipisaroita!!
Yrityksistämme huolimatta vanhan taidelukion
nykyisen kaupungintalon pönttöä ei löytynyt.
Eli jos tiedät sellaisen jossain olevan,
niin laita koordinaatit
- me ajellaan taas fillaroimaan Ääslinnaan.
Vai pitäisikö laittaa suoraan Markolle toive...
Pönttöjen perässä polkeminen vei kyllä
ihanille poluille ja maisemiin.
Vesi oli niin matalalla,
että Sulosaareltakin pääsi seuraavalla luodolle.
Rapputreeniä se on näköjään fillarointikin.
Ukkokulta ei malta olla polkematta,
mun itseluottamus ja taidot riittää kuvaamiseen ja taluttamiseen.
Pönttöbongaten tuli bongattua myös puistot
Pikku Kakkosen leikkipuistosta
polkaistiin Nälkälinnan mäelle,
jossa tuli ahkerasti käytyä; kirjastossa,
joka toimii nykyisin kulttuuri- ja taidekeskuksena.
Suurista ikkunoista näkyi suuria tauluja
- vapaapääsy olisi ollut, mutta....
polkimet houkutti enemmän.
Puskakuvaaja tuomaan hieman
mittakaavaa pöttäjen koolle
Pienten yksityiskohtien määrä
sai pakostikin miettimään
kuinka kauan näiden tekemiseen on kulunut aikaa?
Olavinlinnan näköispönttö
- joka kuulemma on suht simppeli
tunteja on kulutettu 50.
Ihana ruskaretki vanhaan kotikaupunkiin
- vanhaakin tuli kuvattua, mutta enemmän uutta!
