Lentoon lähtö

St Helenan lentokentällä tuli mieleen sanonta "kanan lennosta"
Onneksi nyt ei viitattu kuitenkaan lentokoneeseen,
vaan vain sen kenttään - kiitotien pituuteen, 
joka on alle 2km (versus Helsinki-Vantaa 3,5km)

Siiven kärki viiletti meren päällä sen kääntyessä nousuun.

Riitti! Ja itseasiassa nousumme oli todella leppoisa
sään ollessa näin kirkas, lähes tyynikin.

Jännitystä oli paljon enemmän ilmassa viikko sitten
Johannesburgin kentällä.
Aamuvarhain sinne innoissamme saavuimme,
mutta meitä ei huolittu turvatarkastukseen,
vaikka check-in oli tehty.
Tietoa lennon toteutumisesta piti odottaa 2h
- ne oli pitkät tunnit...
2tuntia oli rajapyykki siinäkin,
sillä klo 16 jälkeen saarelle ei koskaan pääse laskeutumaan
- laskut ja nousut on tapahduttava aina päivän valossa
- kirkkaimpaan aikaan!
 
Se huojenus, kun meidät otettiin eteenpäin...
Mieleen palasi ystävätär, jolle helmikuussa kävi toisin.

Olihan se ihan siinä- ja siinä...
Pilven rakoset avautuivat sen verran
45min kierreltyämme saarta,
että pääsimme laskeutumaan!

Onnellisten tähtien,
vaiko pilvenrakosten alla
tämä seikkailu - että toteutui!
Iki-Onnelliset!!

Tässä liidelläänkin jo Namibian yllä auringonlaskussa.
Johannesburghiin laskeuduttiin pilkkopimeällä
- yö tutussa lentokentän läheisessä
Airport Bird&Game Lodgessa, Kempton Parkissa.

Käsittämättömän ihana majapaikka
n. 20minsan päässä jättimäistä lentokenttää. 

 Jossa loikoilimme Repo-rankana jo odotellessa saarelle lähtöä.

Iso suositus 

 Ympärillä lukuisia antilooppeja, riikinkukkoja
 ja ties mitä lnituja - vihreä elefanttikin!!

Läskipyöriäkin vuokralle - joilla olisi päässyt
puistoon ja lähiympäristöön pyöräilemään.

Mutta meitä odotti aamupalan jälkeen tällaiset menopelit, 
joilla pääsisi vähän kauemmaksi seikkailemaan...

Alkoi matka naapurimaahan, 
jonne pääsyä on joutunut odottamaan 14-vuotta!

Kurkataankos?

Kurkataanpas loppukesän
herkimpiin ja kauneimpiin juhliin
kortin muodossa!
Ilo ja kunnia saada ideoida tämä kortti!

Monenmoista kohokuviointia on siellä täällä, 
joten mukaan myös lempihaasteeseen: 
TryItOnTuesday-Emboss-it

"Mistä kaikki alkoi...
- se on salaisuus..."

Perhe on paras!!

"Mistä sitä ollaan tultu, 
tähän asti kysyn vaan?"

Syytä juhlaan sekä rakkauden,
että ACT (African Child Trust)
tuella kouluruokailuun!

                 ACT on mukana 
Lasten oikeuksien toteuttamisessa

Burkina Fasossa

Lasten oikeuksien täytäntöönpano koskee kaikkia ihmisyhteiskuntia.
Köyhyystason vaikutukset näkyvät eniten  
sukupuolten välisessä eriarvoisuudessa.
Tytöissä on tulevaisuus!

Korttipajassa on jälleen pensselit, maalit, sakset ja silput levällään. 
Onko Sinulla joku ystävä, läheinen
jonka haluat yllättää uniikilla kortilla?
Toiveet repo.pirjo (ät) gmail.com
Ideoin ja toteutan toiveesi kiitollisena
ja kiitän jo etukäteen!

Ei Suomessakaan olla tarjottu 
ilmaista ja lämmintä kouluateriaa kuin 78-vuotta!!

Pitkiltä puilta tuhkadyyneille

 Longwood House
Napoleonin viimeisin asumus 1815-1821
on museoitu ja Ranskan valtion omistuksessa
 puutarhaa, metsää ja hautalehtoa myöten. 

Longwoodin puutarha laajeni syystä:
Napoleon innostui viimeisinä vuosinaan todella puutarhan hoidosta
- olihan se myös keino saada brittivartijoita hieman kauemmaksi asunnosta. 

Tänäkin päivänä tarjoutuu mahdollisuus
astella Napoleonin suunnittelemilla
upotetuilla kävelypoluilla 
ja istahtaa paviljonkiin!

Tai tehdä kuten me
- ajaa fillareilla puutarhan läpi talon kulmalle.

Piipahdimme toki sisälläkin, 
mistä muutama kuva jo aiemmassa postauksessa

Mutta kyllä me ollaan niin ulkoilmaihmisiä,
että takaisin satulaan ja polkaisu 

Millennium-metsään.

Inspiroi todella kuultuamme sen syntytarinan.

 Longwoodin tuulisilla, korkeimmilla kukkuloilla
sijaitsee yksi St Helenan mielenkiintoisimmista
luonnonsuojelusaavutuksista.

Kunnianhimoinen ympäristöprojekti,
jonka tavoitteena on palauttaa,
tai paremminkin luoda takaisin
brittien siirtomaavaltaa
edeltänyt The Great Wood

= Muinainen suuri metsä

Metsä tuhoutui lähes täysin siirtolaisten polttopuuhakkuiden
ja saarelle tuotujen vuohien vuoksi. 

Vuonna 2000 käynnistettiin yhteisöllinen hanke,
johon osallistui ensinnäkin
kaikki saaren lapset ja nuoret
istuttaen oman nimikkopuun. 

Lajeina saaren omat, kotoperäiset
ja erittäin uhanalaisia puut; 
 Commidendrum robustum - eukalyptuspuu
Gumwood - kumipuuta
Dwarf ebony - kääpiöebonypuuta 
Boxwood - boksipuuta. 

Sittemmin istuttajia on riittänyt merkkihenkilöistä
merkkipäivien, kiitosten osoitusten
kuin tavallisiten kävijöihin toimesta.
Meillä ei ollut siihen mahdollisuutta
- talvi, yhä edelleen ja paikalla EI KETÄÄN!

Suojelualue on kasvanut merkittävästi 26-vuodessa
250 hehtaarin kokoiseksi ulkoilma luokkahuoneeksi
lapsille ja nuorille, sekä virkistysalueeksi kaikille!

Kasvava metsä tarjoaa pesimäpaikkoja
ja turvaa sen linnuille ja selkärangattomille.

Milleniun metsästä oli helppo bongata 
saaren ikoninen kansallislintu Wirebird - St Helenan tylli.
Niitä hiippaili siellä vähän joka puskassa! 

Meillä oli polkaisematta enää saaren itäisin kärki

Mikä avasi näkymän yhdelle maailman
"turhimmista" ja "vaarallisimmista" lentokentistä

Sekä kuivunutta,
suorastaan halkeilevaa laavakenttaä

ja silmänkantamattomiin
jatkuvia tuhkadyynejä 

ennen saapumista saaren
itäisimpään kärkeen Barn Pointille.

Tulivuoriperäiselle kalliojyrkänteelle, 
joka muistuttaa ainakin mereltä katsoen nimesä mukaisesti latoa.

Jyrkänteen kyljessä oleva korkein kohta
jolle nousimme portaattomia portaita
pitkin popsimaan eväitä on nimeltään Haystack

Aidan raosta pääsi vielä pikkuisen pidemmälle
ihailemaan niemen kärkeä.

Latojyrkänteelle emme lähteneet urheilemaan, 
välissä oli nimittäin ainakin yksi syvä sola.

Yhä ylös yrittää...

Pisin ajallisesti, sekä kilometerin polkaistu
ja rämmitty reittimme suuntasi High Peakin kautta 
South West Pointille.
Molemmissa olisi pitänyt olla kumileimasin vieraskirjoineen
- Peak (vaarallisempi) oli suljettu - loota viety pois!!

South Westillä sentään, joku innokas pääsi leimailemaan

Rannikkoa myötäilevät polut tarjoili suorastaan
uskomattomia maisemia.
Taivas ja meri - ne sekoittuivat toisiinsa
- aika-ajoin niiden rajaa oli mahdoton erottaa horisontissa.

Reitti kulki läpi jättimäisen lammasfarmin
ja silmänkantamattomiin ulottuvien (vuoristo) laitumin
- jossa tapasimme myös varsinaisen "ylös yrittäjän!"

Lähestyimme hiljaa ja huolissamme. 
sillä polulla oli vastasyntyneen näköinen "MYTTY"!
Korvamerkin nähtyämme huoli kasvoi entisestään, 
ei kai se ole kuollut?

Huojennus, sillä ylöshän sekin
alkoi haparoivin jaloin ponnistaa!
Nukkui vain niin sikeästi keskellä polkua!
Herättyään olikin huoli: "Missä äiti?"

On siinä pienellä karitsallakin ylös yrittämistä näillä rinteillä. 

Olisi pitänyt laskea, kuinka monta porttia
avasimme ja suljimme ennenkuin saavuimme
dramaattisille kallioille ja edessä avautui Manatin lahti ja Sperryn saari.

Eväitä ja energiaa tankkasimme ennenkuin alkoi 
punaisina hohtaville dyyneille tarpominen
- fillarit oli jätettävä parkkiin!
Ja kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin, 
niin ei tarvetta lukita - koko päivän reiteillä
emme nähneet ketään muita kuin lampaita!

Matkalla rämmitty High Peak
 siintää kaikessa rehevässä vihreydessään
näissä kuvissa takanamme!

St Helenalla vietettyjä päiviä
ei voi laittaa mihinkään paremmuusjärjestykseen,
mutta kyllä tämä päivä oli yksi parhaimmista.

Koska eletään uuden kuukauden,
eli syyskuun ensimmäistä päivää
- niin onhan se heitettävä haaste ja kysyttävä: 

Mikä SUUNTA
Sinua kuljettaa/kiehtoo juuri nyt/useimmiten?
Pakosta tai vapaasta halusta?