Sateessa ja paisteessa

Synnyinkoti, se auttaa ymmärtämään
- selittää mielelleni hiljaa: 
"Miksi olen tänään se joka olen!!
Miksi kiinnostaa juuri nämä asiat. 

Sillä jälleen kerran kun polkaisimme tänne
elämäni ensimmäisten "kuntoportaiden" äärelle,
niin ymmärrän jälleen itseäni enemmän.

Miksi elo on nyt sellaista kuin on...
luonnon, mieluiten koskemattoman luonnon
äärellä oloa, kapuamista, pyöräilyä.
Niillä eväin olen pienestä pitäen alkanut varttua.

Ja miten etuoikeutettu olen,
että elämääni löytyi ihminen,
jonka veri vetää aivan yhtä vahvasti ulos
sateeseen tai paisteeseen - ei sen väliä. 

Monet maisemat ovat sateessa, tuulessa

jopa vaikuttavammat kuin auringonpaisteessa! 

70kilsaa tutummaksi
poljettiin sadekuurojen saattelemana

Kesälahdentien, Putikon ja Vaahersalon polkuja/teitä
Puruveden täl-, ja toispuol sekä varsinkin välissä.

Ennenkuin saavuttiin äitini ja minun lapsuuskotiin

Eikä se jäänyt yhteen ainoaan kertaan
edes tässä (pidennetyssä) viikonlopussa. 

Toinen kerta tultiinkin pakulla ja äiteen kera!
 Siitä tulikin oikea TÄHTI-hetki!

Lienen tullut paljolti ulkoilma isääni,
koska äitee on tunnetusti enemmän sokerista...
Oli ehtinyt harmitella,
miten KURJAT säät meille osui pakuilla, 
hänen viettäessään aikaa
ystäviensä ja entisten naapureiden luona. 

Iloinen kyllä, että viimeinen päivä oli paistetta
- niin monella tapaa!

Halailla puita ja tallustella rakkailla mailla, 

Seuraavalla kerralla on kyllä varattava
kotitalo lammenrantasaunoineen viikonlopuksi
- että saadaan oikeasti kylpeä vielä tässä samassa saunassa, 
johon liittyy niin paljon rakkaita muistoja

Risukeitin pääsi hommiin...
Pitihän ne sumpit juoda kotitalon kuistilla

Syksyn sinisin hetki

Juuri ennen mitä upeinta Sinistä hetkeä 

ehdimme ”tiputtaa” äidin kyydistä 

ystävänsä tykö viettämään pidennettyä viikonloppua vihdoin viimein.

Siitä tulee nimittäin pian 4-vuotta, 

kun äiti muutti lähemmäksi meitä länsi-Suomeen! 

3. suunniteltu kerta toden sanoo! 

Saas nähdä miten rätti-poikki on, 

sillä hänen treffikalenteri kuulosti niin-niin täydeltä!
Yhtäkään viestiä tai kuvaa ei ole
meille ennättänyt laittaa ja se on hyvä se!

Meidän kanssa nyt saa olla aina Hih!

Meidän ”mökki” stopattiin

 ensimmäiseksi yöksi Putikon puskiin! 

Maisemat riitti iltaviihteeksi

- luonto on kyllä paras ihan  ”valomestari”

Luo sellaista taidenäyttelyä 

valoineen ja varjoineen,

etten kyllästy siihen koskaan! 

Oli helppo lumoutua näihin 

”interaktiivisiin”😅😍

”eläviin tauluihin” pimeään saakka! 

Aamulla oltiinkin reippaana 

 polkemaan minullekin uusia suuntia.  

Vaikka Punkaharjulla olen syntynyt

-niin Kesälahden ja Putikon suuntaan
 on näemmä ollut harvoin asiaa!

 
Ja mikä hauskinta,
niin tuosta Ukkokullasta, 
jonka kanssa on samoja polkuja poljettu 

vuodesta -82 paljastui taas uusia juttuja! 

 Hänelle Huviniemen ympäristö 

nostatti muistoja vaikka ja kuinka!

Minä olen ollut niin pikkutyttö vielä, 

että nimi oli kyllä tuttu, 

mutta kertaakaan en ollut käynyt! 

Kai, kun "siihen ikään" vartuin, 

niin asuinkin jo Savonlinnassa!

Kesälahden ja Putikon pienet hiekkatiet 
veivät kyllä ihan aikamatkalle heinäseipäineen

ties kuunka vanhojen hirsitalojen kautta 

tukkilautoille! 

Jos illalla koki olevansa taidenäyttelyssä,

 niin nyt poljettiin Suomi-Filmissä!

Ruskaretkeksi voisi varmaan myös nimittää! 

 Eikä tässä ollut vasta kuin 

puolet päivän polkaisusta, joten

to be continued….

"Liikuttavinta"

Kun sekä kysymys, että vastaus

saa molemmat osapuolet hämilleen
- niin voidaan kai sanoa,
että on tämä suomenkieli mielenkiintoista.

Elokuun lopulla palasimme St Helenan
ja eteläisen Afrikan seikkailulta
sekä kotiin, että minä samantien töihin.

Niin kaffella työkaverin kysymykseen;
"Mikä meitä oikein liikuttaa reisuilla eniten?"
- vastasin kuin apteekin hyllyltä;
"Kohtaamiset, varsinkin lasten!"

Hiljeni koko kaffehuone... 
... tovin hiljaisuuden jälkeen naurun remahdus, 
josta ei meinannut tulla loppua
ja minä en vieläkään tajunnut MIKSI!!

Joten laitetaas tässä samalla nyt
domino-efekti liikkeelle kysyen:
Mikä sinua liikuttaa eniten?
(väärin ymmärryksen jälkeinen vastaukseni
postauksen lopussa, älä kurki vielä!!)

Olimme varautuneet, että 
suosituin rajanylityspaikka Ngwenya-Oshoek 

Johannesburgista/Pretoriasta Eswatiniin

vaatisi aikaa, mutta sehän oli pelkkä läpiajo.

Sesongin ulkopuolella matkustaminen
on todella jouhevaa!

Ensimmäiseen majapaikkaan
Hhohho Districtin Emafini Gountry Lodgeen
saavuimme kolmisen tuntia ennen auringonlaskua!

Pyörät esille ja satulaan:
ensikoskentus Lohikäärmevuoriin (afrikaaniksi Drakensberge)

Hieman haastavat polut majapaikan vieressä
- metsätyökoneen jäljiltä, mutta silti niin ihanaa!

Jyrkkyyttä ei saa vangittua kuviin
- taluttaessakin meinasi liukua!
Mutta kyllä sieltä pääsi,
välillä jopa polkien.




"Kiltisti kotona" ennen pimeän tuloa! 

Silmät - sydän - koko keho!
Kaikilla aisteilla odottava ja kutkuttava tunne
- huomenna koko päivä aikaa viettää noissa maisemissa!
LUONNOSSA!

Ja lopussa lupaamani vastaus siihen "liikuttavuuteen"
Ehkä se välittyi jo kuvien kera.

Kiehtovinta ja meitä "Liikuttavinta"
ihan kaikissa maissa on
LUONTO
Nähdä ja kohdata sellaista mitä ei ole vielä nähnyt!
Ja yhä edelleen, LAPSET/kohtaamiset
niiden ihmisten kanssa,
jotka asuvat niin erilaisessa ympäristössä
kuin me itse!!

Tuleva viikonloppu poljetaan/pakuillaan
Itä-koti-Suomessa.
Viedään vihdoin äiti kyläilemään naapuruston 
ja ystäviensä luo.
Ja tietty juodaan yhdessä
ne nokipannukaffet syntymäkotiharjulla. 

4-vuotta tulee jo äidin muutosta tänne
"meidän luo" = lähelle!

Sykähdyttävää syysviikonloppua toivotellen!

14-vuotta myöhemmin

 

Siellä se siintää... nykyinen Eswatini,

vuoteen 2018 saakka Swasimaana tunnettu.

2012 mun "toinen jalka" tai ainakin mieli oli näissä maisemissa!

Valmiina voluntary worker visitor-visa,
kansainväliset rikosrekisteri- ja lääkärintodistukset, 
lavantautirokote, apuraha anottuna
ja vakuutusasiat kunnossa.

Tarkoituksena suorittaa niin mielekkäällä tavalla
kansainväliset opintopisteet kasaan
- enemmänkin kuin se vaadittu minimi = 15pistettä.
Ukkokulta vuorotteluvapaalla,
että pääsisi mukaan! 

Vaan yksi puhelu muutti suunnitelmat kokonaan.
Minulle tarjottiin mahdollisuutta
lähteä pilotoimaan uutta toimenkuvaa,
haaveilemaani työtä
- jollaista ei vielä ollut olemassakaan. 
Pilotoiminen olisi aloitettava samana syksynä,
- eikä ensi vuonna.
Seuraavan vuoden budjetti tulisi olemaan niin tiukka, 
- että suunnitelmat saisi unohtaa kokonaan!
Olen tykännyt työstäni - todellakin, 
joten oikea ratkaisu se oli = silloin!

Ja kun auton nokka oli
NYT elokuussa kohden Eswatinia
- niin tämäkin ratkaisu tuntui oikea-aikaiselta.
 
Terveysasemalle ei ollut
tällä kertaa aikomusta poiketa
(eikä onneksi tullut minkäänmoista tarvettakaan)
Kv-opintojakaan ei ollut
peruuntumisesta huolimatta rästissä
- nekin tuli luovittua (mistä aita matalin), silloin aikanaan.

Polte vapaaehtois- ja kehitysyhteistyöhön; 
edes pienimuotoisesti
se jäi kyllä kytemään tuolloin 2012!
   
Ja tässä sitä ollaan menossa kouluun,
14-vuotta myöhemmin myös Eswatinissa!!

Jälkikäteen ajateltuna tuntuukin,
että nämä pienimuotoiset, vaihtuviin kohteisiin 
niin Suomessa kuin ulkomailla suuntautuvat
vierailut, pienet avustukset ja hankinnat 
ovat tarjonneet ihan uskomattoman
paljon enemmän kohtaamisia ja kokemuksia,
kuin mitä se yksi pidempi jakso
kenties silloin Swasimaassa!

Eli kaikella on tarkoituksensa!!

Sophia 6veen ensikosketus fillariin
- olihan se ihan liian iso, mutta niin-niin jännittävä!
Juuri tällaiset kokemukset - ne jää ❤️

Huom; mun sävy-sävyyn sopiva koulupuku!
Lapset... heissä on tulevaisuus...