”Mistä kaikki alkoi, se on salaisuus… ”
Eipäs olekaan enää tämän postauksen jälkeen…
sillä kesäloman ensimmäisenä päivänä polkaisimme synnyinkotini maisemiin Punkaharjulle!
Ihan samalla menopelillä ei kännyn muistoista löytynyt valokuvia kotitalon edessä… Hih, mutta lienee uusi automme ollut ihan yhtä tärkeä kuin mulle on tällähetkellä pyöräni…
sen on oltava joka kuvassa-heh heh!!!
Mutta siis-samalla harjulla saman talon edessä vuosina1968 ja 2022!
Ja ollaankohan oltu aikaa edellä? Meillä oli jo tuolloin ”Kuntoportaat” ihan omassa pihassa.
Raput johtaa vanhalle tielle ja rantaan jossa opin uimaan
Kuvassa kyllä poseeraan mummini ompelemassa kauniissa pitsimekossa!
Kotiharjulta polkaistiin koulumatkalle Punkasalmelle (nykyisin sekin on Punkaharju)
Uskomatonta, että samassa ovessa oli lappu 1.luokka
Jotkut asiat sentään on pysyneet paikoillaan!
Ihme tietysti, että olen hengissä, kun olen tuota vanhaa siltaa ja muutenkin harjun rinteitä pikku pyörälläni (ja vielä ilman kypärää) rekkojen (taisivat olla tosin vain nykyisten kuorma-autojen kokoisia tuolloin) kanssa liikenteen seassa sompaillut!
No-ehkä ihmeempi on, että olen yhä hengissä tuon huimapäisen ukko-kultani kanssa! Keksi nimittäin, et mennään ”muistojen polkua” rautatiesillan yli, eikä kierretä uuden tien/sillan kautta-eihän niitä silloin edes ollut… Löysi huoltokäytävän raiteiden vierestä… sellainen ristikkopohjainen, jossa näki jalkojensa alla Puruveden liplatuksen: jossain 20-30m alapuolellamme! Minä tarkastin kyllä, että junaa ei tulisi…
mutta arvatkaa vasn… juna tuli, kun olimme hieman yli puolen välin…
Että harmittaa, kun en kaivanut kännyä ja kuvannut junan ohi menoa… olin näet ihan paniikissa:”Nyt se joutuu pysähtymään, me saadaan sakot ja mitähän kaikkia skenaarioita ennätinkään hokea?”
Konduktööri hymyillen vilkutti ohimennessään-kuulemma… minä en ilennyt nolona katsoa ohjaamoon päinkään!
Onneksi matka jatkui seuraavaksi harjuille
- samojs polkuja on polkaistu lukemattomat kerrat ja kuinka ihanaa se taas olikaan!
Punkaharjua voi todella suositella maastopyöräilyyn
maasto on vaihtelevaa ja saa todella polkaista vetten äärellä… maisemat suuntaan jos toiseenkin on kansallismaisemaa-sinisiä/valkoisia/vihreitä!
-suosittelen!
Saimi Hoyerin käsissä siitä on tullut monipuolinen ja tasokas majoitus vaihtoehto…
ja varmaan ne ruoatkin olisi aivan taivaallisia….
mutta kun minä niin tykkään kokata&kattaa reisuillamme aina itte! Nyt oli kyllä liinavslinta liian pieni Mustannirmen vanhan leirintäalueen,
nykyisen kahvilan pöytiin.. jätskit jälkkärinä!
Hauskaa miten pyöräillessä ei ole yhtään kuuma, vaikka kännyn mukaan asteita oli 29…
ilmavirta viilentää polkijaa-hiki pukkaa vasta kun pysähtyy!
Paras pysyä siis liikkeellä!
Minäkin olen nyt sitten heittänyt sen talviturkin!
Illalla jatkoimme pakun kera matkaa kohden Savonlinnaa-sinnehän ne mun muistot vei…
sillä Savonlinnaan muutin tämän pytingin vuoksi
- se oli silloin taidelukio, nykyään osa kaupungintaloa!
Kaikki talotkin löytyi…
Hauska bongauskohde tämäkin ja niin monta muistoa tulvi mieliin! Lukioikäisenä elettiin kyllä aikas kivaa aikaa… hmmm no, kivaahan tämä elo on nytkin!
Yhteen päivään sai mahtunaan liki 20-vuotta eloani!
Se oli kyllä kuoharin korkksuksen arvoista näissä maisemissa, johon samalla jäimme nukkumaan Kyrönsalmen sillan kupeeseen!
Aamulla kun pakun sivuovi avattiin, niin värit olivat Kytönsalmessa vaihtuneet…
Bongailimme vielä pari työpaikkaani. Ihan ensimmäinen, terveyskeskuksen kanttiini-se jäi…, mutta Luppakioski Savonlinnan satamassa-oih.. kahtena kesänä ja sitten yksi kesä tarjoilijana Savonlinnan Oopperajuhlilla.
Olen muuten tarjoillut Tellervo Koivistolle.
Jos olisin ollut pisin, olisin saanut tarjoilla Manulle itselleen, mutta parista sentistä se jäi kiinni)
Muistojen matkassa kasvoin näemmä jo aikuisuuteen , joten matka jatkukoon!
Pakun nokkakin on kohti uusia seikkailuja!
