maanantai 27. helmikuuta 2023

Kuukausittainen KUVAhaaste

Taidampas sittenkin ennättää napata mukaan haasteeseen KOLME KUVAA, 
johon ihastuin blogissa KanavallaLammikonReunalla

Koska elellään jo helmikuun loppupuolta, niin postaan kerralla
sekä tammi-, että helmikuun "hetket" aiheista
ARKIKUVA
HUIPPUHETKI
EI MENNYT KUIN STRÖMSÖSSÄ


Hauskaa olisi, jos sinäkin nappaisit haasteen
- eräänlainen vuoden mittainen "päiväkirja" tämäkin...
kunkin kuukauden "KOHO"kohdat suuntaan jos toiseen!


Aloitetaas ARKIKUVISTA
tammikuun arkikuva vie keittiöön....
sillä jostain kumman syystä vietin tammikuussa tosi paljon aikaa keittiössä.
Oli jotenkin sopivasti aikaa ja niin kivaa kokkailla ja kokeilla kaikkea - vieraille/lapsille/lapsenlapsille kuin itselleenkin.
Näistä muffarivuokaan tehdyistä makkarakuppimunakkaista tykättiin kaikki - joten ansaitusti The arkikuva! 



Helmikuu meni pitkälti lomalla. ,
Mutta lomamme ovat aina enemmänkin arkista seikkailemista, joten helppoa löytää arkisia kuvia ja puuhia sieltäkin.

Pysytään nyt sitten "keittiössä"- koska se on sekä kotona, että lomailla varsin mieluisaa puuhaa
 - siis ruoanlaitto ja varsinkin syöminen.

Pääsinkin kyllä useammankin kerran kokkailemaan reisussa - kolmasti, eli kerran viikossa.

Viereisessä kuvassa ollaankin Amazonin sademetsän keskellä ja pääsin kylän kätilön Awanan oppiin valmistamaan maniokkimuusia. 
Sittemmin samaisessa keittiössä tuli popsittua niitä eläviä matoja, sonta custia, eli puujääriä.
Kyllin arkista - vai mitä? 
Ja toinen sanonta, maassa maan tavalla!
Ihanat motot!!



Tammikuun ehdottomin  HUIPPUHETKI oli Kapuan puitteissa järjestetty Tanssitapahtuma 

Sen onnistuminen ja kaikki ne ihanat palautteet niin ohjaajilta
ja tanssimaan tulleilta lämmittävät mieltä sydämeen saakka yhä - EHKÄ IKUISESTI. 

Helmikuun HUIPPUHETKeksi nostan tuon jättimäisen Kicker Rock kalliojärkäleiden ympäriuimisen. 
Siihen meni 2h15min... joskin ihan pieni siivu siitä jäi, kun oli pakko huitoa venettä noutamaan....


Hih, ja sitten päästäänkin kuviin
EI MENNYT KUIN STRÖMSÖSSÄ
Molemmat epäonnistuneet yritykset liittyvät Kapua-treeneihin.
Tammikuussa suorastaan teki kiukkuiseksi SULJETUT KUNTOPORTAAT; 
kun oltiin ajeltu Paraisille saakka treenaamaan... murr.... oli niitä täysin sulia ja kuivia portaita tylsää kattella lukittujen korkeiden aitojen takaa. 



Helmikuinen "Srömsöläisyys" tuli sumun, usvan. läpinäkymättömän pilvimassan kanssa
 vastaan Quiton huippuja tavoitellessa.U-käännös oli pakko tehdä,
sillä ukkokullan kavutessa pari metriä edessä häntä ei erottanut lainkaan
Lisäksi polutkin alkoivat muuttua näkymättömiksi, järki päässä sanoi, että paras luovuttaa!!


Ylimääräinen kuva vielä lopuksi...Elämän monimuotoisuus tulee varsinkin esille, kun sitä tarkastelee eri näkökulmista - niin taitaa tuumata meidän lumiukkokin!!

Ihanan heleää helmikuun loppua ja Miaaauuuuuliskuun alkua kaikille ihanille lukijoilleni!!

perjantai 24. helmikuuta 2023

Kädentaitokursseja Hyvää tehden

Loma on siirtynyt muistojen puolelle
ja arki otettu haltuun niin töiden kuin misen suhteenkin!! 
Parin viikon päästä meidät voi bongata Kauhajoelta
- nuorisotalon Räimiskältä!! 
https://kapua.fi/tapahtuma/hyvaa-tekevaa-askartelua-kauhajoella/

Pääset Ilmajokisen kädentaitajan Sari Kauppilan oppiin
tutustumaan kohotaskujen monimuotoiseen maailmaan
- miten ihanaa niillä on luoda pintastruktuuria ja elävyyttä korttiin.
30€ osallistumismaksu sisältää materiaalit kahteen korttiin, tuollaiseen "tikkariin"
 ja toiseen perinteisempään ja aiheen voit tietenkin valita omien tarpeittesi mukaan!!
Tässä vain muutamia esimerkkejä

Ilmoittaudu kohdasta LAHJOITA 
kannustusviestiksi Askartelu/Kauhajoki/Nimesi

Mukaan tarvitset vain lempisaksesi ja iloisen mielen!

Kuukauden kuluttua meidät löytää askartelupöydän takaa Kaarinasta
https://kapua.fi/tapahtuma/uniikkia-mixed-media-taidetta-lena-blankenstein-holmstromin-ohjauksessa/

Ilmoittaudu kohdasta LAHJOITA
kannustusviestiksi Lenan kurssi/ nimesi
Lenan kurssilla pääset tutustumaan moneen mixedmedia tekniikkaan:
gelliplate, sabluunat, pastat, leimailu, alkoholimusteet, kierrätystä parhaimmillaan!

Pääset luomaan oman uniikin työsi kranssina, korttina, seinätauluna.
Muisto itselle, läheiselle tai kenties lahjaksi keväällä/kesällä juhlivalle.

Mukaan tarvitset omat lempisakset, halutessasi valokuvan/valokuvia.
Kurssimaksu 40€sisältää kaikki materiaalit n. 30x30cm kokoiseen työhön.


Sydämestämme kiitämme jos katsotte aiheelliseksi jakaa kurssimainoksia,
että mahdollisimman moni pääsisi tekemään hyvää!!

Viikolla ennätimme edustamaan Kapuaa PopUpKahvilassa
- olipa ihana kuulijakunta ja arvat tekivät hyvin kauppaansa!
Lämmin kiitos Malawin tyttöjen puolesta!

tiistai 21. helmikuuta 2023

Galapagostelua

Wild life Galapagostelua 10 päivää
kruisaillen veneillä, kanooteilla, pyörillä, uiden, snorklaten ja vaeltaen. 
Tuli kyllä tutkittua niin asutut kuin asumattomat saaret,
tuhkakalliot, maanalaiset laavaluolat, viidakot ja ylängöt.
Ihastellen ihmeellisiä ja ihmistä pelkäämättömiä eläimiä niin maalla, merellä ja piskuisilla saarilla. 

Samalla saatiin kunnon Kapua-treeni, eli melo...


pyöräile....

ja KAPUA!
No - treeniohjelma saapuikin sähköpostiin Galapagoksella ollessa... joten ei muuta kuin....
Maastot oli siihen oikein sopivan haastavat!!

Sukelletaan kuitenkin ensin vedenalaisiin huippuhetkiin - yksi niistä oli
vasarahaiden kanssa uiminen!!

 Vedenalaista kuvaamista harrastin tällä reisulla ennätys paljon
 ja känny toimii yhä...
.
Kiitos uuden kokonaamamaskini, ei tarvinnut pelleillä putken kanssa.
Julkaisukelpoisuudesta en niin tiedä - mutta oli kyllä huikeaa.
Yksi huippubongaus oli albiinomanta, mutta ne kuvat ikävä kyllä niin epäselviä,
että näyttää enemmän meressä kelluvalta muovipussilta. 

Muovista puheenollen - sitä ei näkynyt missään ja olen niin onnellinen ja ylpeä
Galapagoksen suojelusta. Pitkästä aikaa siistein paikka - olisi meillä suomalaisillakin oppimista.
Yhden yhtä roskaa ei kaduilla ollut asutuillakaan saarilla ja me kiersimme kyllä pyörillä ne takakujatkin- eli "tutkimusalueemme" oli kattavaa!!

Sen sijaan tällaiset isommat kaverit oli kyllä valloittaneet puistonpenkit,
ravintolassakin oli eläimellistä seuraa, eikä rapputreenejäkään tarvinnut yksin vetää.

Mieluummin näitä ihanuuksia kuitenkin ihasteli luonnossa

Käsittämättömintä oli kuitenkin eläinten luottamus ihmisiin
- ihmisiin, jotka eivät olleet koskaan hätyytelleet heitä! Meillä oli tuo kahden metrin lähestymiskielto, mutta sama ei pätenyt toisin päin - uteliaisuus kaksijalkaisia nisäkkäitä kohtaan oli jotain ihan ihmeellistä - linnuillakin!! 



Sopusointu luonnon kanssa - hiljaisuus ja aivan kuin eläimistökin olisi tullut seuraamaan kanssamme auringonnousuja ja -laskuja.

Aivan ihanaahan näiden rakastuneiden parien kanssa oli viettää Ystäväpäivää!!


Rakkautta oli todellakin myös ILMASSA!

 1978 Galapagossaaristo liitettiin Unescon perintö- ja suojelukohteeksi.
Syy oli selkeä, sen lintu-, matelija-, eläin- ja kasvipopulaatio oli syrjäisen sijaintinsa ansiosta
kehittynyt niin endeemiseksi-uniikiksi koko maailmassa. 
Galapagossaaria ei siis syyttä sanota koko maailman aarreaitaksi. 
Kuuluisa luonnontieteilijä Charles Darvin löysi Galapagossaarilta
maailmaa mullistavia tietoja evoluutioteoriansa kehittämiseen.
Siksipä parikin Darvinin patsasta on saanut komeat paikat San Cristopalin saarelta.

Galapagossaarista tullee ensimmäisenä mieleen jättiläiskilpikonnat

ja kyllähän sieltä niitäkin löytyy. Ja niiden eteen on tehty huikeaa suojelutyötä- samoin kuin Seychelleillä, jossa me itseasiassa näimme vieläkin suurempia ja harvinaisempia jättiläiskilpiokonnia, albiinoja ja 15 eri alalajia, mutta totta - arvokasta työtä tehdään Galapagossaarillakin uhanalaisten lajien suojelemiseksi.

Silti itselle ihmeellisempiä olivat monet linnut, kuten suloiset sinijalka- ja naamiosuulat.
Sydän"helttaiset" Kuningas- ja keisarifrekatit, galapagoksen pingviini, lentokyvytön merimetso
ja maailman ainoa päiväpöllö - joka asustaa enää yhdellä saarella, Genovesalla ja syystä,
ettei siellä ole sille yhtäkään vihollista. Näin se voi muiden lintujen tapaan elellä rauhassa päiväsaikaan ja nukkua öisin... eikä päinvastoin, kuten muut lajitoverinsa.


En todellakaan ole mikään lintujen bongailija - tuntija, mutta jotain jäi mieleen. 
Lukuisat maa- ja merileguaanit ja iguaanit olivat myös kiehtovia...
Niitä oli mukavaa "syöttää" kaktuksenkukkasilla
joiden luonnollista putoamista ne olivatkin tulleet odottamaan kuin hanamia konsanaan!

Pelkäsin tallovani maaleguaanien päälle - sillä ne olivat aina niin ympäristönsä värisiä, 
että huomasin ne vasta kun ne liikkuivat. 

Jos eläimistä oli kiehtovaa, niin kyllä oli kiehtovaa myös tuhkanmuodotamat "vuoret"/kalliojärkäleet.
Niistä kaksi huikeinta mainiten, Noitavuori ja Nukkuva Leijona, eli Kicker rock.
Aika lähelle päästiin jo Zodiac kumiveneillä

mutta pakkohan niitä oli päästä tutkimaan lähempää.
 - eli seuraavaksi snorklaamaan ja uimaan.

reisun ehkä kovin treeni oli toiseksi viimeisenä päivänä, kun venekuskiksi ja oppaaksi sattui varsinainen triatlonisti - joka luuli kai meidänkin olevan yhtä hyvässä kunnossa. 

Kyllä sitä aika pieneksi itsensä tunsi 153m merenpinnasta korkean järkäleen vieressä ja mainingit kuljetti välillä takaisin saman matkan,
minkä oli eteenpäin päässyt.
Rakastan avomeriuintia, mutta kyllä 2h15min kohdalla tuli raja vastaan 
 - ja pakko oli pyytää jo, että missä se meidän paatti mahtaa olla!!

Tällä reisulla tuli kyllä uitua ennätyspaljon - useita tunnin-puolentoista lenkkejä
tehokasta treeniä sekin tunnin lenkit

Laavan muodostamien tunneleiden tutkiminen oli myös hausksaa.
Kuvaan oli vaikeaa vangita 2kerroksista tunnelia... laava oli ehtinyt kovettua muodostaen alemman tunnelin, kun uusi vyöry sai aikaan sen päälle toisen tunnelin....
Pisin tunneli, jonka vaelsimme oli 70m. Huikeaa!!


Kiitos halaukset vielä näille uniikeille saarille - joista 11 kiererrettiin.
Cevicheä Galapagoksen tyyliin - nyt osataan sekin!!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Toivon kortit

Se on ollut taas TIISTAI - koska väriä putkahti pöydän täydeltä elämään Tiistai-iltaisin kokoonnumme kirkolle samanhenkisessä seurassa "...