"Tour de France" Repolaisittain osa 6 (viimeinen)

Pieni taiteilija minussa raahaa aina Ukko-kullankin taiteen äärelle.
Eikä tällä kertaa minkä tahansa taiteen äärelle, 
vaan koko Impressinistisen koulukunnan luojan Glaude Monet'n (1840-1926)
vaaleanpunaiseen taiteilijakotiin, Japanilaiseen- ja perinteiseen puutarhaan
ja vielä viimeiselle leposijalle pieneen Givernyn kylään. 

 

Puutarhassa oli lukuisia taiteen opiskelijoita maalaamassa lummelampia, siltoja
- muistui niin mieleen omat lukioajat... tosin ei ollut mallina Japanilaista puutarhaa,
sen sijaan lukuisia luonnoksia on tehtiin näin tytöt rivissä Pihlajavedeltä
ja Olavinlinnasta, suunnasta jos toisesta.
Taidelukio oli omanlaistansa aikaa!! Äidillä taitaa olla jokunen maalaukseni yhä seinällä kehyksissä.

Claude Monet' on varsin mielenkiintoinen persoona, ensinnäkin hän "onnistui" elämään vuosikausia samassa taloudessa vaimonsa ja rakastajattarensa kanssa. Luoden ympärillleen ja meille muille jotain niin uniikkia silmän iloa. Impressionisti - suurella sydämellä ja mömmöilijä parhaimmasta päästä.

Talo paljasti, että Glauden paheneva kaihi kyllä "aiheutti" mömmöilyä varsinkin viimeisinä vuosina enenevässä määrin.
Ikänäköhän se jo minullakin... siksikö pidän mömmöilystä?? Hmmm....

Ristiriitaista tässä on, että minä en ole todellakaan puutarha/kasvi/kukka ihminen muutakuin maalien/mömmöjen muodossa.
Mutta ei tuntunut ottavan Claude pahakseen.
Esitteli puutarhaansa niin avoimesti vain tälläiselle pensseli jo silmissään tutkivalle.
Nyt puutarhasta huolehtii täys'päiväisesti 15 puutarhuria.

Monet rakasti myös ruokaa - se näkyy keittiöstäkin!

Mielelläni minäkin olisin täällä kokkaillut!
mutta seuraava postaus tuleekin jo kotikokkailuista!

Itseasiassa minulle tuli ikavä varsinkin kaalia!!
Se on sellaiset ainakin 50-70% ruokavaliostani
- siihen määrään Normandia ei yltänyt,
vaikka toreilta/kaduilta usein kaalia/salaattia nappasinkin lisukkeeksi ainakin aamupaloille.

Kiitos Normandia - avarsit niin II-maailmansodan kuin läntisen Ranskan tietouttamme
historialtaan ja nykypäivältään konkreettisesti.
Ihana seikkailu - jonka muistoihin on kiva palata!

"Tour de France" Repolaisittain osa 5

Astuessamme ulos bussista Vilhelm Valloittajan kaupungissa Caenissa
mielen valtasi jo kummallinen koti- ja paluumatkan tuntu.
Syystä kai, että rannikko oli jäänyt taa.

Kirjautuessa hotelliin huomasimme respassa iloksemme fillarit. 

Eihän me saatu edes rinkkaa huoneeseen, kun olimme jo kysymässä niitä vuokralle.
Ja reilut puolituntia myöhemmin viilletettiin jo kypärät päässä.

Meille oli ihan omat liikennevalotkin.... niin söpöt!

Kaipuu merelle oli suuri vielä kerran ja respasta saatujen hyvien ohjeiden (+kartan) mukaan
ei muuta kuin upeaa kanavan vartta seuraamaan kevyenliikenteen väylää 24km
Aioimme ennättä, vaikka kello oli 17.30, mut fillarit tarttis palauttaa vasta kymmeneltä. 

Varmasti oltaiskin ennätetty, ellei oltais eksytty seuraamaan väärää kanavanvartta.
Sekin oli niin kaunis alkuunsa
- aivan kuin respan poika oli kuvannut.

Mutta muuttui sittemmin hieman haasteellisemmaksi.
Omilla pyörillä olis ollut ihan sopiva reitti - mutta näillä cityfillareilla, heh heh...

Harharetket ei ole meille mitään uutta - melkeimpä päinvastoin!

Innokkuutemme vie uusille ennennäkemättömille poluille ja loppujen lopuksi koetaan
enemmän sitä aidompaa laitakaupungin eloa - niin nytkin!



Kapeat kujat/kadut paljasti hyvin erilaisia ranskalaiskoteja,
vaatimattomia pikku kappeleita oikeine ihmisineen.
No, ehkä yksi kohtaaminen kapealla kujalla ilmeisesti
iltalenkkiä odottavan seefferin kanssa olisi voinut jäädä väliin,
mutta eihän siinäkään muutamaa hampaan jälkeä pahemmin käynyt.

Kapea kuja suorastaan kaikui hampaat irvessä haukkuvasta
ja meitä kohti ryntääväastä "pedosta".

Hämähäkkejä ja käärmeitä en säiky, mutta koiria kunnioitan kyllä
ja niimpä poljin sen mitä kintuista lähti ja suorastaan suhautin ohi.  

Ukkokultani luuli koiran leikittelevän ja hyvä ettei pysähtynyt rapsuttamaan
- sillä "peto" naukkasi neljä hammastaan kiinni nilkkasukan reunaan.
onneksi on paksunahkainen Ukkokulta - vain naarmut jäi
ja jäykkäkouristukset on kyllä voimassa. 

Vihdoin siinä vaiheessa tajusimme, ettei merelle enää ennätettäisi
- kanava tosiaaan oli väärä, joten U-käännös ja Plan B, 

Fillaroitiin takaisin kaupunkiin. Olihan sekin vielä tutkimatta.


Kyllä pyörät on vaan niin se meidän juttu!! Niillä pääsee paikkohin, joihin autolla ei
ja paikkoihin, joihin ei kävellen millään jaksaisi ja ennättäisi!!

Chateau de Caen - Vilhelm Valloittajan 1060-luvulla rakennuttamana
kaupungin linna kiehtoi - oikea jättiläinen!
Ja olipa iloinen yllätys, kun sisäpihallekin pääsi pyöräilemään.
Jestas kuinka suuri se olikaan!

Ulkopuolelta kiertäminen jäi sitten Ukkokullan kierrettäväksi ja kuvattavaksi.

Sillä mun Tour de France fillaroiden päättyi välinerikkoon
- vaihteenvaihtaja suoraansanotusti räjähti!

Heitti pyörän sivulaukun vasten selkääni ja mun sarvikkoa vasten!!
Ai kauhia... sitä vaan kattoi ympärilleen, että näkikö kuka?

No näki... heti pari nuorta miestä auttamassa kun oma Ukkokulta paineli
jo mäen toisella puolella,
heh heh!! No - ei käynyt kuinkaan - nauroin vaan...

Harmitti tietty hetken, kun olisi ollut vielä reilu tunti aikaa seikkailla fillaroiden,
mutta onnistuin ihan mukavia asioita löytämään kuvattavaksi
siinä taluttaessanikin pyörää takaisin hotellille. 

Elä täysillä, kuole nuorena ja anna maallesi uutta toivoa.
Näin voisi kiteyttää Jeanne d’Arcin lyhyen elämän (1412–1431).
Tunnetummin Orleanssin neitsyt, vai oletko kuullut?

Jeanne oli tavallinen maalaistyttö Domremystä,
joka tuli kuuluisaksi uskonnollisista unistaan ja näyistaan,
johtaen sittemmin Ranskan armeijaa voittoisassa taistelussa
Brittejä vastaan satavuotisessa sodassa. 

Hänet kuitenkin poltettiin juuri tällä patsaan paikalla vain 19-vuotiaana
roviolla harhaoppisena noitana ennustustensa vuoksi.
Jeannen kohtalo on maailmanhistorian ensimmäisiä ja kuuluisimpia oikeusmurhia.  
Pyhimykseksi hänet julistettiin vasta satoja vuosia myöhemmin!

Kun Ukkokultakin palasi fillaroinniltaan, niin nautimme palauttavat juomat!
Kyllä seikkaileminen on ihanaa - vaikka välillä sattuu ja tapahtuukin!

 

”Tour de France” Repolaisittain osa 4

Toinen tämän seikkailun odotetuin vierailukohde suuntasi Mont Saint-Michelin luostarisaarelle.

Luostari"saari" sijaitsee n. kilometrin päässä Couesno-joen suulta,
mutta hipsut lisäsin saari-sanaan syystä. Ilman joen patorakenteita ei voitaisi puhiua enää
7 hehtaarin saaresta - sillä uhkaavasti saari "kasvaa" kiinni mantereeseen jopa nousuvedes aikaan. 

SportsTrackkerin mukaan pystyn kuitenkin todistamaan,
että omaan kyvyn kävellä vetten päällä - eikö???

Itse luostari yllätti kyllä koollaan, se seisoo todella jylhänä - kenties hieman pelottavanakin
peruskallioillaan, joita oli nähtävissä useammalla puolella rakennusta - ja siellä keskelläkin

Mont Saint Michel julistettiin jo vuonna 1874 historialliseksi monumetiksi,

Unescon perintöluetteloon 1979 ja voin todella sanoa, että sitä se on yhä!

Suosittu ja lukuisten hengenkin vaatinut Pyhiinvaelluskohde jo toista tuhatta vuotta!
Ennen covid'ia 3miljoonaa kävijää vuodessa, mutta NYT, jälkeen covid'in
luku voi tulla tuplaantumaankin, arveli eräs vartija, jonka kanssa juttelimme.
Arveli kanssamme heinäkuisena 2022 perjantaina kävijämäärän nousevan
yli 100tuhanteen ja siltä se vaikuttukin!!
 

Muurin sisäpuolella et määrännyt itse vauhtia,
mutta sen sijaan rannoilla ja sen kallioilla tilaa riitti kaikille!!

Itseasiassa todella harva uskaltautui rantakallioille edes kokeilemaan kiertää saari.
(meidän ikäisiä ei näkynyt muita)
Eihän mekään onnistuttu siinä ilman paria U-käännöstä!

Näytti Ukko-kullalla olleen "vapaudut vankilasta" - kortti.
Tyrmät olivat todella tyrmääviä - saaren historiaan mahtuu vankilana toimiminenkin. 
Kristillinen historia ulottuu aina 900-luvulle Benediktiinimunkkien aikaan
- muutaman sata vuotta myöhemmin luostari poltettiin ja tilalle rakennettiin entistä järeämpi versio
joka on saanut vuosien saatossa aina vain lisää muureja ja suojia ympärilleen. 
Muureja tarvittiinkin satavuotisen sodan aikana Englannin hyökkäyksiä vastaan.
Ranskan vallankumous  (1789-1799) ajoi lopulta munkit pois saarelta ja se muutettiin vankilaksi.
Vasta kovan painostuksen jälkeen vankila suljettiin 1800-luvulla.


Tällä hetkellä luostarissa asuu sekä munkkeja, että nunnia ja näimmekin heitä Jumalanpalveluksessa
- mutta ymmärrettävästi kuvien ottaminen oli kiellettyä!

Kuoripoikien laulu oli niin kaunista ja sointuvaa!

Yläsalien korkeutta on mahdoton vangita kuviin!
Eikä alemman kerroksen salikaan paljon matalampi ole.
Luostarin korkeudeksi esitteessä manitaan 170m
- se on mitattu huipulla komeilevan kultaisen arkkienkeli Mikaelin miekkaa pitelevään käteen saakka. 

Ylätasanteelta oli suorastaan huikeaa seurata veden nousemista - sen kohinaa!

Siivekkäät kaveritkin seurasi nousuvettä!

Sinne jäät jylhänä seisomaan
- kiitos Upeasta päivästä!!

Vai hetkinen???
Kaappasiko Ukko-kulta sen sittenkin hatun koristeekseen???

ja uskokaa tai älkää, mutta ei tämä ollut vielä tässäkään, eli 
osa 5.... coming soon....

"Tour de France" Repolaisittain osa 3

Aikamatka kesäkuun 6.päivään vuonna 1944

Normandian maihinnousun viisi rantaa:

Omaha-, Sword-, Juno-, Gold-ja Utah-beach.

Jos meille heinäkuisen 2022 vuoden yksi seikkailupäivä oli
pitkä, tunteellinen, koskettava ja avartava,
niin mitä se oli niille 160tuhannelle liittoutuneiden nuorelle sotilaalle,
jotka lähestyivät aluksissaan Normandian rannikkoa.
Varsin salaisena ja hämättynä pidetyn Operaatio Overlordin päävastuu lepäsi
Yhdysvaltain sotateollisuuden ekspertin kenraali D Eisenhowerin käsissä.
   
Brittiläisten hyvällä hämäystekniikalla valetankkeineen ja "nukkevarusteluineen"
saksalaiset saatiin uskomaan, että hyökkäys tapahtusi Calaisin kohdalla.

Kun katsoo äkkijyrkkiä Normandian kallioita,
niin kuka olisikaan voinut uskoa, että nousua yritetään juuri siitä.
Tykistö ja pommikoeet moukaroi ennen h-hetken; tai paremmin D-Dayn
maihinnousun rannikkoa vastustuskyvyttömäksi.
Suunnitelmat onnistuivatkin muualla, paitsi Omaha Beachillä,
kenraali Omar Bradley johti miehistösnä suoraan surman suuhun sanoin:
"Teille on varattu eturivin paikat maailman suurimmassa näytöksessä!"

Tämä NYT niin kaunis ranta muuttui tunnissa verenpunaiseksi. 

Ensinnäkin aallot nousivat 1½metrisiksi, sotilaat voivat pahoin, 
eikä vastassa ollutkaan Ranger-joukkojen etukäteistukea.Erikoisjoukot olivat harhautuneet
Omaha beachin niemenkärjessä Pointe du Hoc'in spesiaalitehtävässään
koordinaateistaan ratkaisevat 40min
 - tuolloin jo kaksi 1400 miesten erää oli astunut siirtoaluksistaan suoraan Saksalaisten tulitukseen. 

Liittoutuneiden menetykset lasketaan nousseen liki 6.tuhanteen D-Dayn taisteluissa

Rannalla komeilee nyt nämä massiiviset muistomerkit ja sellainen määrä turisteja, että kuvat napattuamme jatkoimme Pointe du Hoc ' in niemenkärkeen.
Siellä pääsikin kunnolla jaloittelemaan istuttuaan tovin jeepissä. 

Kiersimme jyrkänteen reitin kokonaisuudessaan Ranger-pataljoonan nousukohdan "Hain evältä"
(aivan käsittämätön kohta nousta ylös) 30-60metrisiltä pystysuorilta kallioilta
seuraten piikkilangoin suojattuja jyrkänteen reunoja,
Ylhäältä avautui upeat näkymät niin Omaha-, kuin Utah beachille.

Reitti kulki punkkereiden ja suorastaan käsittämättömien pommituskuoppien kautta.
Omat pommimontun reunalta otetut kuvat ei näytä hiekkakuoppaa kummemmalta,
joten pyysin Tourin järjestäjältä lupaa käyttää sivuillaan olevaa ilmakuvaa.
D-Day Tours by Francois Gauthron 

kuva F. Gauthron D-Day Tours sivuilta

Ihmisen pienuus ja avuttomuus konkretisoituu astellessaan Longues-sur-Merin

Atlantinvallin kasemaattien ja tykistöpatterin jäännöksissä.

Arromanches les Bains' issa sijaitsee Normandian maihinnousun museo.
Sekä rannalla, että merellä siintää eniten liki 80-vuoden takaa Mulbery-tekosataman jäänteitä.

Toistan itseäni, kun jälleen kerran totean etten viihdy sisämuseoissa
vaikka historiaa rakastankin!
Nyt ehkä konkretisoitui syy tähän epämukavuuteen museoiden sisällä!

Rakastan valokuvata oman muistini tueksi näkemääni ja kokemaani.
Kertakaikkiaan nämä vitriinissä olevat "muistin tuet" on kaikkea muuta kuin helppoja kuvattavia.
Varjot, kiillot - valot  - jo kattolamppujen "kuin paistetut kanamunat" pois rajaaminen
vaati sellaisen muokkailun, että ei vaan ole mun juttu!!

Ulkona olen elementissäni ja ryömin vaikka millaiseen levään ja juoksuhiekkaan
nähdäkseni/kokeakseni kaiken!
Rannalla olevat tekosataman bonttoonit oli pakko nähdä myös sisältä!
Kukaan muu ei siellä näyttänyt käyvän....
mutta se nyt on jo tuttua!

Päivän  aikamatkailun kokemusta lisäsi liikkuminen "sotilas-jeepillä"
  

Jeepin vieressä näkyy pätkä kunnostettua bonttooni-siltaa, jota pisin mahdollistui niin
panssarivaunujen, miehistön, muonituksen ja kaiken muun tarpeellisen tuominen maihin!
Käsittämätöntä, millaiset rakennelmat rannikolle pystyttiin tekemään.
Aallonmurtajan/tekosataman pohjalle on Englannin vanhaa kauppalaivastoa
upotettuna meren pohjaan ja Englannin terästeollisuus paahtoi täysillä
nousu-, ja laskuveden kestäviä bonttooneita, jotka "tulkkilauttojen" tapaan hinattiin
hylkyjen päälle luoden aallonmurtajat ja sillat maihin.

Mikäpä meidän on liikkua vapaassa Euroopassa!
Täällä konkretisoitui todella, ettei tuo VAPAUS ole tullut ilmaiseksi.

Ristien rivistöt, La Cambessa, missä lepää yli 21000 Ranskan taisteluissa Saksan asevoimissa palvellutta sotilasta ja keskellä kohoaa muistomerkkinä tumulimainen kumpu

(joita Koreassa näki paljonkin hautapaikkoina) 
on vaikuttava patsaineen.

Kiivettyäsi tumulille avautuu 5 ristin rivistöillä jaetut (ne eivät ole hautapaikkoja)
haudat rautalaattoineen. Saksalaisten laatoissa on sekä syntymä-, että kaatumispäivä
 - suurin osa tutkimistamme laatoista on ollut 17-20 vuotiaita nuorukaisia.

Amerikkalaisten/liittoutuneiden hautaristeissä ei ole syntymäaikoja
- vain kaatumispäivä, mutta samanlaisia nuorukaisia ovat olleet - elämä edessä!
Muutama "suomalais-nimikin" bongattiin!

Nämä valkoiset ristirivistöt Colleville-Sur-Merin hautausmaalla
muistan "Pelastakaa sotamies Ryan" elokuvan nenäliinaa vaativasta loppukohtauksesta.
Alueen mittavuus 70hehtaaria livenä vaati myös nenäliinaa
- oli jotain aivan käsittämätöntä!
Collevilleen on haudattuna yli 9000 amerikkalaissotilasta.

Mielettömästä alueesta huolehtii 15 puutarhuria

Pitkän päivän kierroksemme ja tämän postaukseni päätän tähän
kiinalaisen kuvanveistäjän Yao Yuanin veistokseen: 
Maailmanrauhan muistomerkkiin, joka pystytettiin vuonna 2004 
Grandcamp-Maisyyn, yhteen strategisesti tärkeimpään paikkaan 
II-maailmansodan aikana.  

Rauhankyyhkyä vapauttaessaan nuori nainen muuttuu itse taianomaisesti linnuksi.
Patsas on omistettu kaikille Normandiassa maailmansodan aikana taistelleille!

vieläkö jaksatte???
osa 4..... coming soon....