torstai 12. tammikuuta 2023

(Melkein) viikon ruokalista


Aloitetaanpas viikonlopun aamupalasta,
joita kyllä riitti lisukkeiksi alkuviikkoon ja äidillekin vietäväksi.

Keittokinkkua ajattelin, mutta ostinkin vaihteeksi vanhaa kunnon Jahti-makkaraa
ja nätti kukkanen siitäkin tuli muffini vuokiin
 vihannesmunakkaille


Loppias-illan juustolautasen jämät raastoin päälle ja eikun uuniin.

Jatkoon... varmasti tehdään toistenkin kun täytteeksi käy "mun lempparit"
= eli mitä kaapista löytyy!!


Loppiaisen lohesta ei ole muuta kuvaa kuin tämä... 
Pannulle parsakaalia, purjoa, paprikaa, porkkanaraastetta ja joukkoon puolikas
Koskenlaskija ja Sipuliruokakermaa... kasvissoosi kalan päälle ja uuniin
- 40 minuutin kuluttua bueno!!


Sunnuntaina loput Koskenlaskijasta ja nyt juustoinen ruokakerma
piilotti alleen broilerin fileitä.
Mukana myös sitruksia oikein reippaalla kädellä.
 
2 appelsiiniä ja 1 sitruuna, 
joista raastoin ensin kuoret pinnalle ripoteltavaksi.
Appelsiinit pilkoin suoraan broiskun päälle, mutta sitrukset käytin pannulla
- kirpakkuus hieman pehmeni kun "käväisivät" juuston/kerman kanssa pannulla
ennen appelsiinien&broiskujen päälle pääsemistä.

heh - näytti enemmän rahkapiirakalta uuniin mennessään
ja kovin oli "VÄRITÖN" vielä uunista tullessaankin
- mutta maku oli kyllä ihanan pirteä!

Jäällä vietetyn päivän jälkeen luita ja ytimiä lämmiteltiin oikein kotikutoisilla Irish kaffeilla!


Totuus kuuluu lasten suusta:
"Äiti tekee ruokaa aina koko armeijalle...

Sitä "armeijaa" kun joskus oli ja vieläkin välillä on PALJON
niin en osaa tehdä vain kahdelle, tai kolmelle...
ja juuri luin jostain sähkön/energian säästövinkistä, että ruokaa kannattaa tehdä kerralla enemmän...
Lienen siis ”AINA säästänyt”, heh heh!

Joten jämiä on riittänyt melkein koko viikoksi
ja lisukkeeksi vain lisää vihanneksia.
Gratiinia kaapista löytyneillä halloumia, kermaviiliä ja kanamunia.

19 kommenttia:

  1. Hih, sinä olet kyllä ollut jonossa ensimmäisenä silloin, kun kekseliäisyyttä on jaettu, ainakin mitä tulee näihin kokkailuhommiin. ;-D Ihan mielettömän houkuttelevan näköisiä ja kuuloisia ruokia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih.... ihanaa, noin se on muuten mennyt... varmaan joutunut tuohon jonoon ja jäänyt kaikki maltillisuuden ja ohjeiden noudaatamisen jonon "tarpeet" saamatta - sillä mun keskittymiskyky ei riitä millään mihinkään ohjeeseen... ei keittiössä, eikä askartelussa - ikuinen säätäjä ja ittekseen säheltäjä. Kaikenlainen Pelle Peloton kokeilutyyli niin kivaa...

      Poista
  2. Hyvältä näyttää kaikki ja minä valmistan kerralla myös aina vähän enemmän . Kiinnostaa onko tuossa ekassa kuvassa valmista taikinaa ja öljysitkö kolot ennen taikinan laittoa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En käytä taikinoita lainkaan.... en valmiita ja harvoin omatekemiäkään. Eli tuo "taikinan näköinen" on Jahtimakkaraleikkele... eikä tartte öljytä koloja - sen verran rasvaa on leikkeleissä. Mulla oli siis aikomus laittaa alle keittokinkkua - mutta kun näin vanhaa kunnon Jahtia - niin ajattelin siinä olevan enemmän makua...

      Poista
    2. Nyt luin vielä kertaalleen tuon sinun postauksen ja siellähän se lukee tuo jahtimakkara kun vain ymmärtää lukemassa ,kiitos .😀

      Poista
  3. Vähänkö tuli nälkä! Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih - hauskaa... puolin ja toisin näitä vinkkejä... ja ideoita saamme! Sinä olet niin taitava kuvaamaan vaiheetkin... mulla usein unohtuu

      Poista
  4. Ehdin just ihmetellä, mitä ihmeen kiemuramuffinssivuokia sinulla on, ennen kuin ymmärsin, että siellä on leikkele ;) Oiva idea! Tuota minäkin joskus kokeilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos menee kokeiluun - helppoja kyllä ovat... ja nätisti se leikkele alkaa muffini vuokassa "kukkia"

      Poista
  5. Makkara-/kinkkumuffinssit, mielenkiintoinen vaihtoehto. Pidänpä mielessä.

    VastaaPoista
  6. Olet kyllä mestari loihtimaan herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih - kiitos! Kokeileva kokkaus on kyllä aina ollut yksi lempiharrastus... niin kiva kokeilla kaikkea...

      Poista
  7. Nam nam,nyt kyllä tuli nälkä näitä herkkukuvia
    katsellessa😋Hyvää loppuviikkoa sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih - kiitos... ystäväni näuravat, että blogini nimi on osuva... Repolainen Räpeltää... sitäpä sitä tulee tehtyä myös keittiössä! Ihanaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  8. Jestas, että yökukkujalle tuli nälkä kuvia ja ohjeita katsellessa. "Makkarakupit" menevät kokeiluun täälläkin.
    Minäkin teen yleensä isomman satsin ruokaa kerralla. Seuraavana päivänä kelpaa lämmitetty oikein hyvin. Samalla säästyy niin energia kuin aikakin.
    Mukavaa viikonvaihdetta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun innostuit makkarakupeista - helppoja ja sopii muuten yökukkujalle iltayön huikopalaksi!!

      Poista
  9. Minä olen tehnyt noita munakasmuffinseja pekonista. Silloin vähän harmiteltiin, että pekoni maistuu aika vaisusti. Eli rasvat tulee syötyä ilman maksimaalista nautintoa :D Nytpä tiedän uuden tavan tehdä niitä. Kiitos siitä ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään pekonista niin rapeana, etten ole tällaiseen "nestemäärään" sitä laittanut, kun pelännyt juuri noin kuin sanoitkin, että maku katoaa...

      Poista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Ihan KELTAINEN

Ette arvaakkaan miten iloinen tästä keväästä muodostui...  koska nappasitte  V Ä R I H A A S T E en sellaisella energialla, että jokaisesta ...