Kitemuistoja

Sunnuntainen Ukkokullan kiteily vei kuvamuistoihin tammikuulle 2009,
aikaan ennen tätä blogia,  jolloin leijasurffaus tuli osaksi perhe-eloamme
ja aloitti aikakauden, kun tuulten perässä matkattiin "melkein ympäri maailmaa"

Tämän Bloggeriin naputtelun aloitin toukokuussa 2012

ja vuosia tämä oli "vain kässä-blogi" räpellyksistäni,
koska Vuodatuksen puolella olleet Repolaiset Reissaa muistot katosi taivaan tuuliin.
Harmi tulee edelleen....
mutta kai se aika on siinä mielessä parantanut haavoja...
että sittemmin tästä blogista on tullut yhdistelmä räpellyksiä ja reissaamisia...

Jutut muuttuneet monipuolisemmaksi - samalla itselle muistoiksi/päiväkirjaksi.

Joten palataanpa yhteen meitä eniten "LIIKUTTANEESEEN" harrastukseen.
Perhe oli tuolloin supistunut kolmeen, kun isosiskot asuivat jo omillaan.
Reissut halpenivat ja pitenivät perheen pienuuden vuoksi...
Malediiveilla asuessamme pienellä saarella näimme ensimmäisen kerran kiteilyä
ja sehän valloitti sällin mielenkiinnon totaalisesti.
Kyllä sitä kelpasi katsella 

Vietti kaikki päivät siellä parin surffipojan kanssa - tosin pääasiassa wakeboardingia,

kun tuulisen puolen ranta oli kovin korallinen ja siihen ei aloittelijaa juurikaan päästäneet.

 

Mutta kipinä lajiin jäi ja näissä ensimmäisissa kuvissa harjoitellaan leijan ohjaamista kotirannassa lähestulkoon hetimiten kotiin palattua...
- pari viikkoa taisi joutua odottamaan omaa leijaa ja trapetsi löytyi kiteforumilta.
Olihan se jäällä hieman erilaista kuin matalissa lämpimissä vesissä.
Lumilautailu taustalla oppi lajin todella nopeasti
isukilla, eli ukko-kullalla vei huomattavasti kauemmin...
ei kesälajina suju kovin mallikkaasti vieläkään, mutta jäällä vetelee komeasti.

Hypyt, temput ja kilpailut ovat kuuluneet vain nuorimmaisemme repertuaariin

Upeat aurinkoiset kuvat antaa väärän kuvan lajista - ainakin Pohjoismaissa.
Rantapäiviä useampiakin on vietetty putkeen säässä kuin säässä, ensilumen kerakin Pärnuussa. 

Aurinko ja kova tuuli on harvinainen yhtälö....
Isoimmallakin leijalla vaaditaan vähintään se 7-8m/sek tuulta.
Kyllä on "muusalla" - kuvaajallakin kumpparit, märkäpukukin välillä ja monta-monta kerrosta päällä vaatetusta - mutta opin rakastamaan tuulta, tuiskua....
monen mielestä "ehkä huonoja säitä"!
Mutta ne on ne parhaimmat Kite-säät....
Ja yhä edelleen olen oikeasti sitä mieltä; "Ettei ole huonoja säitä, on vain huonoja varusteita!!

Varusteista puheenollen, heh heh... toinenkin klisee pätee lajiin. 
Tämä todella ON Välineurheilua!!

Kuvakimaraa löytyy Suomesta eniten Porin Yyteristä ja Hangon niemestä
- kotirannan tuulet riittävät oikeastaan vain talvisin - kesätuulet ovat liian mietoja.

Kisakuvissa on vilskettä

Useimmat kitematkat suuntasivat Viron rannikoille,
eniten Pärnuuseen joka kevät ja syksy
- takuuvarmat tuulet!
 

Shortsikeleissä tuulet ovat riittäneet vain Kroatiassa

Kap Verdellä

Keniassa 

Kuubassa 

Sri Lankassa

Kyllä on kertynyt paljon ihania muistoja niin kotimaasta kuin kauempaakin
- välillä välineet ovat jääneet tulematta,
välillä on leija hajonnut ja sitä kuskattiin tuk-tukilla simmoisille sivukujille
ja singerille, että sälli katteli kauhusta kankeena; "Hänen leija!" The End!! 

mut kaikkea muuta... samainen leija on yhäkin kunnossa. 

Välillä on ollut välinerikkoja
- välillä raajarikkoja, 

kaikki kokemuksia, joihin riittäisi kuvia vaikka kuinka!!
Kylläpä oli ihanaa kuvien kera muistella menneitä.

Äitin kuvausajat jäivät jo vuosia-vuosia sitten...
Tämä ihana neitokainen on toiminut kuvaajana jo vuosikymmenen

Tämä kuva on Kroatiasta vuodelta 2012
ja lienee ensimmäinenä reisu, kun miniä oli matkassa mukana!!