maanantai 12. syyskuuta 2022

Kesätyöhistoriani - Blogihaaste

Kylläpä olikin hauskaa lukea Kepposen kesätöistä,
innostuksesta, sinnikkyydestä ja yritteliäisyydestä työelämään.

Ajatukset omiin varhaisiin töihin lähti heti laukalle,
mutta itseni tuntien halusin kaivella kuvia arkistojen syövereistä.
Niimpä se ei ihan nopsaan onnistunut tähän haasteeseen vastaaminen,
kun on tässä taasen kaikkea muutakin säätämistä...
Heh heh... varsinainen säätäjä olen tainnut olla koko "pitkän ikäni!"

Itseasiassa en löytänyt edes sitä etsimääni lehtikuvaa 
Kotiliedestä ehkä vuosilta 1968-1969
Kuva on minusta hörppimässä tassilta maitokahvia
palovartijan talon kesäkahvilassamme Punkaharjun yhdellä korkeimmalla mäellä,
(lapsuuskotini) jossa mummini piti kesäisin kahvilaa.

Enhän minä siellä nyt tietenkään töissä ollut (4-5 -vuotiaana), 
mutta hoidin kuulemma markkinointia aivan loistavasti...
höpöttämässä turistien ja näemmä lehtitoimittajienkin kanssa ja kuvattavana.
Punkaharjun viimeisestä palovartijasta, papastani sentään löytyi komeita kuvia
  
Lapsuudessani, ehkä johtuen siitäkin, että olin ainoa lapsi olin kaikessa aikuisten hommissa mukana.
Tunsin itseni niin kypsäksi ja "aikuiseksi" jo varsin varhain
- laitettiinhan mut kouluunkin jo juuri täytettyäni 6-vuotta, osasin lukea ja olin pitkä!!
Kaipa näistä seikoista juontaa kova "aikuistumisen" ja pärjäämisen halu.

Eikä kukaan edes kyseenalaistanut sitä, että minä, juuri 11-vuotta täyttänyt pitkä 174cm tyttö
pääsin suhteilla äitini hyvän ystävän Anjan pitämään terveyskeskuksen kanttiiniin töihin.

Rinta nousee yhä jotenkin rottingille, kun muistelen tuota luottamusta minua kohtaan.
Sain omat avaimet tuohon pieneen kopperoon terveyskeskuksen aulassa. 

Ensitöikseni laitoin aina sähkölevyn päälle ja keitin 8 kanamunaa
(mahtuivat juuri sopivasti kattilaan) muna-anjovisleipiä varten!
Ensimmäiset asiakkaat olivat aina labrasta tulevia suolaisen nälkäisiä.
Tein myös kinkkuleipiä ja Anja opetti minut koristelemaan leivät kauniisti... 
työaikani oli 3tuntia ja kuinka hienoa olikaan saada 15markkaa joka työpäivä lähtiessään.

Kanttiinissa työskentelin lukioikään saakka - isompana muistaakseni 5h.
Olin siellä joka kesä ainakin kuukauden ja usein myös joulun välipäivinä. 


Tämä kuva on rippikesältä ja samaiselta kesältä, kun sain tiedon,
että minut oli valittu Savonlinnan taidelukioon - se tiesi muuttoa pois kotoa.

Vanhemmat varmaan kustansivat ihan hyvin asumiseni ja opintoni,
mutta kun itseansaittuun rahanmakuun oli tottunut, niin 
sitä haki töitä heti myös uudella paikkakunnalla.
Paikalliseen Itä-Savo lehteen ilmoitus ja näin ihanat hoitomuksut sain kainalooni.
samaan perheeseen syntyi lukiovuosina vielä neljäskin ihanuus.
Kyseessä oli yrittäjäperhe ja vanhempien työpäivät jatkuivat pitkälle iltaan.
Itseasiassa minusta tuli kuin tuon perheen "isosisko"
- minut otettiin kaikkialle mukaan, talvella laskettelureisuille, kesällä lomamatkoille
- se oli upeaa aikaa!!
Nämä ihanuudet oli häissämmekin!

Lukiovuosilta löytyi hauska vanhojentanssi kuva
ja vapaaaikaa siivitti aktiivinen Sapkon naisjaostoon kuuluminen
- työtä sekin oli... joskin vapaaehtoistyötä lörtsyjä ja makkaroita myyden peleissä
ja kaikissa muissakin joukkueen kissanristiäisissä. Miten sitä ennättikin joka paikkaan???
 

Lukion jälkeen jatko-opinto paikka ei auennutkaan mieluisimpaan, eli lääkintäjumppariksi.
Edessä näytti olevan välivuosi ja onneksi Sapkon suhteiden avulla pääsin
ensin kesätöihin Savonlinnan satamassa sijaitsevalle kuuluisalle Lippakioskille
ja sittemmin samaisen omistajan avaamaan ihan ensimmäiseen kebab-ravintolaan töihin.
 
Yrittäjän tytär oli päässyt opiskelemaan ravintola-alaa ja houkutteli minutkin sinne kuukauden jälkikäteen,
sillä pari opiskelijaa lopetti opintonsa ja niinhän siinä kävi, että pääsinkin.  
Tässä kuva kesältä 2021, kun piti käydä pehmiksellä vanhalla kesätyöpaikalla.


Ravintolakoulu muuttikin ammatillisia suunnitelmia useammaksi vuodeksi
- töitä riitti, niin kesätöinä kuin viikonloppu keikkoinakin

Rahakkaimmat (mutta myös rankimmat) kesätyöt tein opiskeluvuosina Oopperajuhlilla.
Aamupäivä linnan kahviossa, sen jälkeen kattamaan siiman kera saleja juhlakuntoon.
Olen muuten tarjoillut painavalta hopeavadilta Tellervo Koivistolle paistettuja muikkuja.
Jos olisin ollut muutaman sentin pidempi, niin olisin saanut tarjoilla itselleen Maunolle.
Meidät tarjoilijat nimittäin laitettiin pituusjärjetykseen...
henkilökunnasta sai näkyä mahdollisimman vähän... eli pitkät eteen, heh heh!!
Ja jos kaiken paljastan, niin olen istunut myös Kalevi Sorsan polvelle, heh heh!!

Opin myös ulkoa aariat "Kuningas lähtee Ranskaan" oopperasta
- sillä kuuntelinhan sen 11 kertaa. 
Työpäivät olivat vähintään 16 tuntisia, joskus jopa 19h.
Ihailin paria kokkia ja heidän vaimojaan, jotka asuivat muun vuoden Espanjassa
ja kävivät töissä vain Oopperajuhlat kesäisin.
Minäkin aloin haaveilla vastaavasta... mutta ensin pitäisi valmistua.

Tyylikäs hovimestariharjoittelija menikin sitten rakastumaan toisena opintovuotenaan asiakkaaseen...
Meistä kumpikin seurusteli tahoillaan, minä olin kihloissakin,
mutta niin siinä sitten vaan kävi, että tämä Ukkokultani vei jalat alta.

Siinä muuttui suunnitelmat Espanjaan muutosta ja
toinen Olavinlinnan kesäkin jäi vajaaseen kuukauteen.
Sillä minähän muutin heidän maatilalle - tosin en purkanut edes tavaroitani ennenkuin
tuleva ukkokultani löysi vihdoin meille alivuokralaiskämpän kyliltä
- tämä "kaupunkilaistunut diiva" ei enää suostunut asumaan useamman sukupolven kommuunissa.
Loppukesän kävin tekemässä keikkaa Imatran Valtionhotellissa ja Vuoksenvahdissa. 
Lie ollut kuumaa aikaa, kun oli pakko välillä viilentyä pakastimessakin.

Kai olisi ollut mahdollista jatkaa töitä talvikin jommassa kummassa,
mutta olimme myös molemmat hakeutuneet opiskelemaan.
Minä taasen sitä kuntoutusalaa, ukkokulta hissialaa.
Minä pääsin Joensuuhun ja ukkokulta Hyvinkäälle. 
Hyvinkää voitti - mun oli helppo löytää ravintolatöitä,
tein keikkaa useammassakin ravintolassa ja seuraavana keväänä hain itsekin opiskelemaan...
Yllätys-yllätys, en enää kuntoutusalaa, vaan hotelli- ja ravintola-alan esimieheksi.

Kesä- ja keikkatyöt monipuolistui, olin kokkina, olin viihde-emäntänä,
salivastaavana, ravintolapäällikkönä
 ja lopputyönä pääsin mukaan suunnittelemaan kokonaisen konseptin CasaMia ketjulle,
ruokalista ja miljöö...
Sen myötä muutimmekin sitten työni perässä tänne Turkuun.
Elettiin kuuluisaa 90-luvun alun lamaa
ja eipä kokematon vastavalmistunut hotelli-ja ravintolapäällikkö voinut edes käsittää mikä vaikutus oli,
 kun Turkuun oli rakennettu uusi jäähalli
ja kaikki Tepsin pelit siirtyivät aivan toiselle puolelle kaupunkia.
Hikihatussa painoi päällikkö itse kaikki sunnuntait 16h, 
mutta työ oli silti vain lomautuksia ja irtisanomisia.
Aloittaessani innokkaana päällikkönä vakinaista henkilökuntaa oli 23
ja jäädessäni (Luojan kiitos) äitiyslomalle 2-vuotta myöhemmin vakituisia oli 8.

Vaikka tuon aikaisissa kuvissa hymyilen itsevarmana ja määrätietoisena,
 niin oikeasti hoidin jääpaloilla pois itkusta turvonneita silmiäni,
jotta edes näyttäisin itsevarmemmalta kokemusta omaavan luottamusmiehen kanssa neuvotellessani.
Paloin totaalisen loppuun koko ravintola-alaan, joten arvatenkaan en koskaan palannut
sinne töihin... vaikka yhä edelleen rakastan suunnitella ruokia ja kokeilla kaikkea.

Lasten myötä jäin ensin perhepäivähoitajaksi
5-vuotta kotona ja sitten alkoi taasen opiskeluputki
ja kesätyöt, heh heh!!

Opiskeluni liittyivät vihdoin edes vähän lähemmäksi nuoruusvuosien suunnitelmia. 
Sosiaali-ja perhetyön kautta loppujen lopuksi ihan sinne nuoruuden unelmaan = kuntoutukseen. 
Viimeisimmät korkeakouluopinnot sain päätökseen vasta (2013)
ollessani jo kahden lapsen mummo (nyt olen viiden)
joten kesä- ja keikkatöitä kertyi vielä päiväkodeista, jumpanvetäjänä,
ja liikuntakerhojen ohjaamisista ja pariin kirjaprokkikseenkin innostuneena mukaan. 
Eikä musta hullusta vieläkään tiedä - vaikka lähtisin taas opiskelemaan....
sit pääsisi taas kesätöihin, heh heh!
   
Vaikkei pyöräily liitykkään muutoin kesätöihini, kuin työmatkapyöräilynä
- niin laitan tän ihanan kuvan meistä vuodelta 1983.
Minä hullu saatoin ajaa tän ihanuuden luo vapaapäivänä yhteen suuntaa 60km ja vielä illalla takaisin... mikäli 
seuraava päivä oli jo töitä!
Paluumatkalla muistan korvamatona olleen aina: "Mul on levottiomat jalat, levottomat jalat..."

Napatkaas haaste vastaan ja viekää aikamatkalle "urakehitykseenne"

20 kommenttia:

  1. Tämähän oli mukavaa luettavaa . Olet kyllä ollut liikkuvaa sorttia minä olin viimeisessä työpaikassa yli 40 vuotta. En nyt kuitenkaan ota haastetta vastaan luettelo on aika lyhyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaksoit pitkän postausksen lukea alusta - mukavaa oli kyllä kuvien kera muistoihin palatakin!
      Pitkä ura - huikea suoritus!!

      Poista
  2. Aivan mahtava postaus! Kiva oli myös kuulla lisää historiastasi. Paljon olet ehtinyt jo nuoruusvuosiesi aikana. Minua jäi kovasti kiinnostamaan, että miten tuo asiakkaaseen rakastuminen oikein tapahtui? Oliko salamarakastuminen vai miten se kävikään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih...kiitos vain haasteesta joka vei kuvien kera muistoihin. Hi-hii... vuosituhannen rakkaustarina, ainakin luulen niin alkoi tosiaan kun nuori hoviharjoittelija vei poikaporukan pöytään (oi niitä aikoja, kun otettiin vain tilaus vastaan ja vietiin se viinikassalle, joka teki tarjoilijalle paukut). Tuleva Ukkokultani oli päässyt juuri kertausharjoituksista, joten sittemmin sain lempinimen "sotasaalis". Sinnikäs poikaporukka juoksutti ja häiriköi työtäni tuon tuosta ja illalla töistä päästyä odotti vielä kyseinen "sotapoika" ravintolan ulkopuolella. Peput kylminä istuttiin aamuyön tunneille juttelemassa, vaikka kumpikin myönsi olevansa tahoillaan "sitoutunut"... numeroitakin vaihdettiin... ne oli lankanumerot vielä silloin, heh heh!! Kihlattuni oli armeijassa ja itseasiassa siinä meni reilu puolivuotta seurustellen molempien kanssa ennenkuin koko totuus ja päätös uskallettiin tehdä. Itse ero sujui kivuttomasti, mutta minun oli enemmän kuin vaikea erota kihlattuni vanhemmista... he olivat olleet mulle toiset vanhemmat jo kolmen vuoden ajan... Oikeasti vielä n. 15-vuotta sitten kun huomasin heidän lähestyvän Savonlinnan kaduilla vastaan, niin käännyin nopeasti sivukadulle... ei minusta ollut vieläkään kohtaamaan heitä. Aina myöhemminkin olen miettinyt miten erilaisten suhteiden päättymiset vaikuttavat moniin muihinkin ihmissuhteisiin, eikä todellakaan ole vain "kahden kauppa!"
      Nyt tekisikin mieli kehitellä joku blogihaaste "ensirakkaudesta" tai rakkauselämästä... että kuulisi teidän muidenkin tarinoita, miten mihinkin suhteeseen on päädytty... mielenkiintoista!! Iloa ja onnea teidän suhteeseen-niin samanhenkisiltä vaikutatte tekin!!

      Poista
  3. Ei hämmästytä yhtään ;D Olet ehtinyt kaikkialle! Linnan "emäntänä" oli varmaan jännittävää! Rakastan linnoja. Nyt minä taas mietin, olenko ollut oikein missään, kun tätä luin ;)
    Tuo teidän pyöräkuva on mainio. Teillä on jäänyt tuo pyöräily selkäytimeen koko elämäksi ;)
    Nuorena jaksoi mitä vaan! Ja tuntui tärkeältä saada kesätöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin-niin totta, että työ tuntui tärkeältä ja loi kummasti itseluottamusta ja uskoa itseen.
      Olen monasti myöhemmin miettinyt, kun kaikenlaiset työaikalait on tulleet... toki lapsityövoima on väärin, mutta on myös sekin väörin ihan nuoria kohtaan ettei heihin luoteta ja anneta yrittää... kun ei saa osallistua ja oppia oikeita töitä, niin on pakko kehitellä jotain "oheistoimintaa" - sillä nuorena ja energinen, aktiivinen ja pitää olla kokoajan jotain tekemistä!!
      Tekemisen puute aiheuttaa sitten kaikenlaista... minä ja koko lähipiirini muistamme ainakin ylpeydellä sitä luotamusta kun meihin uskottiin ja annettiin näyttää "pystyvyytemme"...
      Hih... olin vielä niin nuori, että koin olevani linnanneito, en suinkaan emäntä.... heh heh!!

      Poista
  4. Olipa taas kerrassaan hurmaava postaus! <3 En tiennytkään, että sinulla on "ihan virallista" keittiötaustaa. Nyt ymmärrän kokkailu- ja kokeiluintosi (ei tosin hämmästyttänyt aiemminkaan :-D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaahan haaste - olisi ihanaa lukea muiden "työllisestä kasvusta".
      Juu... kokkailu jäi tosiaan rakkaaksi harrastukseksi ja kiitän tästä kokeilevasta ja "menyitä" suunnittelevasta mielestäni Perhon opettajaa Ritvaa... innovatiivisin ihminen ikinä - huippukokkeja hänen opeillaan maailmallekin lähti!

      Poista
  5. Kiva, kun kävit kommentoimassa blogiini, niin minäkin löysin tieni tänne.
    Ja mikä tuuri, että heti ensimmäisestä postauksesta sain lukea kattavan kuvauksen historiastasi. Oli myös kutkuttavan hauskaa katsella noita kuvia, oma nuoruus kun on ollut jotakuinkin samoihin aikoihin. Meikeistä ja kampauksista tuli sykähdyttävästi mieleen silloinen paras ystävättäreni Pirjo!
    Oma kesätyöhistoriani on kyllä paljon tylsempi kuin sinulla: lapsenlikka, kaupassa leipä- ja pullatiskin tyttö sekä kassa ja sairaala-apulainen muutamana kesänä. Ei siis mitään linnoja tai muutakaan hohdokasta ;), mutta näin jälkikäteen ymmärrän, että kaikista hommista oli (sen tärkeän palkan lisäksi) kovasti hyötyä aikuistumista ajatellen. Ja toki paljon hupaisia muistoja jäi noiltakin ajoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Leena kun tulit vieraisille!!
      Saman olen minäkin oivaltanut, että kaikki kokemukset - työn kuin muunkin puitteissa ovat muokanneet minut juuri tällaiseksi kuin nyt olen... koulutuksista vaikkei ne johtaneet pidempään urakehitykseen on saanut mukaan vaikka mitä mieluisaa - nyt vapaa-aikaa täydentävää touhua aikuiseen eloonsa. Ihanaa ja mielekästä syyskuun jatkoa sinulle!

      Poista
  6. Voi kiitos! Ihana postaus, ihanat muistot kuvien kera. Niin ne vuodet vaan vierivät mutta
    muistot säilyvät.
    Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos - ja arvaat jo... enemmän kuin paljon olisi ihanaa lukea myös sinun vastaukset blogihaasteeseen...
      saanko sun palaamaan muistoihin?

      Poista
  7. Monessa olet ahkeroinut. Olet mahdottoman aktiivinen persoona ja helposti kait myös innostuva tyyppi. Tämä blogikirjotus urakehityksestäsi on kiinnostavaa luettavaa.
    Minä muuten lukion jälkeen pyrin lääkinvoimistelijakoulutukseen, mutta en päässyt. Sitten kävinkin pitkän liikuntakurssin Savonlinnan Tanhuvaarassa.
    Hyvää syksyä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau - Tanhuvaarassa, varsin tuttu paikka! Olisipa mukavaa jos nappaisit haasteen... hauskaa näitä on lukea ja kiva oli itsekin muistella missä on "säätänyt"!!

      Poista
  8. Kyllä olet ollut - ja olet edelleen reipas ja energinen ja kiva :) Minustakin olisi mukava listata kesätöitä sun muita, katsotaan ehdinköööö...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tällä kiire ole, vastailet ja teet aika matkaa töihin sitten kun se sopiva hetki löytyy!!

      Poista
  9. Ihana postaus kuvineen, kiitos! ♥

    VastaaPoista
  10. Innostuva uudistuva olet. Rohkeasti uutta kohti. Kiva oli lukea historiaasi.
    Hotelli-ja ravintolakoulu, työnjohdon opiskelua sekä sosiaali-ja terveysalaa on tullut aikoinaan opskeltua.

    Lämmin kiitos tästä haasteesta. Suojaan yksityisyyttäni, siitä johtuen en ottanut haastetta vastaan.
    Kiva haaste kyllä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih - olipa ihanaa kun jaksoit piiiiiiitkän postaukseni lukea!
      Väri-iloa syksyysi!

      Poista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Punakaalin vuoro päästä lautaselle muodossa jos toisessa

Niin söpö, täydellisen pyöreä punakaali suorastaan kutsui päästä koriini ja keittiöömme. Leikkasin n. 1½sentin paksuiksi renkaiksi.... 4 hal...