keskiviikko 16. lokakuuta 2024

Ihan harmaana

VÄRIHAASTEessa toivoisin näkeväni HARMAATA 
Mitä HARMAATA on elämässäsi - riittää yksikin asia,
mutta saa niitä olla paljonkin! Kerro/kuvaa omalla tavallasi!! 
Edellinen postaus vei jo yhden rakkauteni äärelle:
KIVET ja KALLIOT
Silmät ovat kuin koodattu bongaamaan
ja kehoakin vetävät magneetin tavoin puoleensa.


Kotiin on kerääntynyt mitä erilaisimpiin paikkoihin kiviä.
Vessaan ovat päässeet sydämellisimmät. 


Peri suomalaiseen saunaan on kokoontunut
"kaiken maailman kiviä" kymmenistä maista.

Se "kävelevä skottikivi" ei kuitenkaan päätynyt kirkaisuni jälkeen
tähän saunaseuraan, vaikka taskussani jo tekikin
muiden pikimustien pikkukivien kanssa matkaa. 
Vanha vakaa Saunatonttumme kaikessa harmaudessaan
pitää hyviä löylyjä yllä - vaikkei ole kertaakaan siivonnut saunaa.
(vaikka tontun mukana olleessa kortissa niin luvattiin!)

Niin paljon kuin kivien ja kallioiden harmautta rakastankin, 
niin isommat rakkaudet olen suosiolla jättänyt ulos. 
Ihan sinne omille paikoilleen, missä ne ovatkin upeimmillaan.



Kivet, siirtolohkareet, kalliot ja vuoret ovat saanet lähtemään luokseen 
pitkiäkin matkoja, niin Suomessa kuin ulkomaille.

Lähimmät jättiläismäiset harmaan puhuvat "Kalkkikalliot" voi bongata Paraisilta. 


Luonto on paras taiteen tekijä,
mutta näemmä ihminen välillä puuttuu siihen omalla mielikuvituksellaan. 
Ei meidän tekosia.

Harmaata väriä ei meiltä juurikaan tarvitse etsiä
- sitähän suorastaan pursuilee joka paikasta.
Kuinkahan monta kymmentä, ellei jo sataa litraa
ollaan lotrattu kelonharmaata kuultomaalia
niin terassille kuin sisällekin.

Innostuin näet joskus aikoinaan "harmauttamaan" kaikki mäntyiset huonekalut.

Täällä nähdään harmaita unia!
Täällä sen sijaan valmistuu ja maistuu värikkäät ruoat
Ehkä ruokien värikylläisyys tulee paremmin esille harmaissa astioissa ja miljöössä.


Unikko niin rakkaana Ikätoveri-kuviona
on valloittanut kodin ja vaatehuoneenkin kyllä kaikissa väreissään,
- harmaata unohtamatta. 

Näin harmaa ihminen se Repolainen onkin!
Nyt jään mielenkiinnolla odottamaan miten HARMAITA ovat blogiystäväni 
- vai löytävätkö lainkaan harmaata ympäriltään?!

42 kommenttia:

  1. Harmaana ihmisenä Sinua ei voi mitenkään pitää joten on kai aika ilmiselvää, että kodissasi pitää olla harmaata. Tasapainon vuoksi :-).
    Kivet ja kalliot on minunkin mieleen ja yllättäen varsinkin kalliot koen lämpimiksi väristä ja kovuudesta huolimatta. Niissä on jotain niin turvallista.
    Mutta satavarma voit olla, että tähän(kin) haasteeseen tartun. Arki ei ole harmaata vai onko ? :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa hyvältä - siis tuo tasapaino! Kun en osaa pukeutua harmaaseen, niin ympäröin sillä kotini...
      Kelo on aivan ihana väri... ehkä juuri siksi, kun sen kera tuntee olevansa luonnossa!!
      Ja ihanaa, että tartut haasteeseen.... arki voi olla harmaata ja arki voi olla.... hih...

      Poista
  2. OHO! Nyt yllätit! Jylhät ja upeat kalliot ja kivet!

    VastaaPoista
  3. Oijoi, nyt on vaikeampi väri, ja tulenko kuvaamaan pelkkiä kiviä :D kun nyt ensifiilis on ettei meillä ole harmaata. Harmaita neulomuksiakaan ei ole vai onkohan niitä kuitenkin... ?
    Kahvikuppeja harmaina ei nyt ainakaan ole. Mutta katsotaan mitä keksin ja löydän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih - kutkuttavan hauskaa tulla kurkkimaan mitä harmaata löydät...

      Poista
  4. Nyt tuli täysin yllätyksenä tämä rakkaus harmaaseen! Ei tosin kallioilla kiipeilyn muodossa, mutta kotona. Upea paikka tuo, jossa pystysuorat saaret nousevat merestä. On varmaan Skotlannissa tai Norjassa jossain? Tai sitten jossain muualla :-D
    Minulla on tähän yhtä lyhyt vastaus kuin mustaankin haasteeseesi. Paras, pehmoisin ja hassuin harmaa elämässäni on Ransu-kissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ransu on kyllä paras harmaa!!🤍🤍
      Kicker's Rock kivenjärkeleet kohoavat merestä yli 150m Galapogoksella, San Cristobal saaren edustalla.
      Yritin uida tuon isomman järkäleen ympäri, mutta luovutettava oli... se on yksi rankin suoritus, mitä olen koskaan vedessä tehnyt.
      Jos tykkäät käydä katsomassa kuvia uniikeista, endeemisistä eläimistä tuon järkäleen lisäksi, niin tässä linkki
      https://repolainenreissaa.blogspot.com/2023/02/galapagostelua.html

      Poista
  5. Minä rakastan myös kiviä ja kallioita . Kiitos haasteesta toivottavasti saan tämän tehtyä muutamia on jäänytkin väliin .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värihaasteilla ei ole mitään aikarajaa - kun jotenkin ajattelen, että värejä kannattaa aina etsiä elämäänsä...
      Eli ihanaa jos innostut, tästä ja vaikka joskus myöhemmin jostain muustakin!

      Poista
  6. Kivien ja kallioiden rakastajaksi ilmottaudun minäkin - jo pikkutyttönä kesräsin valtavan laatikollisen kiviä.
    Onkohan sillä jotain tekemistä asian kanssa, että kotipiha oli kallio?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalliolle - kukkulalle.... rakennan minä majani...., vai miten se menikään....
      Kukkulalta korkeimmalta on tämä pikkutyttö... siitäköhän juontaa juurensa "huiputuksiin", hih...

      Poista
  7. Oi, miten ihania kiviä ja tuo sydän muoto❤️
    Ihanat kuvat ja niin kodikasta kaunista🥰
    Harmaa on kaunis väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - minustakin harmaa on kaunis, kelo varsinkin.... jotenkin se tuo luonnon lähelle... sisällekin...

      Poista
  8. Hieno kivikokoelma teillä.Itsekin tykkään kerätä,jos näen kauniin kiven.Mutta luonto on kyllä se paras taiteilija.Kaunista syksyn jatkoa🍂🍁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kelonharmaa miellyttää varmaan siksikin, että se tuo luonnon kuin sisälle...

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kyllä - niihin silmät kiinnittyy... olen kyllä todella totaalinen ulkoilmaihminen, kun kelon sävyt haluan tuoda sisällekin...

      Poista
  10. Olen aina pitänyt harmaata tylsänä värinä, mutta harmaus voi olla näköjään kaunistakin! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih - olipa kiva kuulla, että tylsä värikin voi yllättää...

      Poista
  11. Harmaa on yksi lempiväreistäni ja kivistä ja kallioista tykkään minäkin. Täällä meillä päin ne kuitenkin ovat usein punertavia. Jännä tuo "dinosauruskivi".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten totta, että teillä kalliot punertaa... nyt aikamatkasin Getan kallioille - niillä pyöräily säilyy kauan muistoissa.
      Kurkkaahan tätä muistoa - siellä on sinulle varmaan paljon tuttuja paikkoja
      https://repolainenreissaa.blogspot.com/2021/08/expedition-to-aland.html

      Poista
  12. Hyvät harmaat! Harmaa ei ole ollenkaan tylsä väri, vaikka monesti harmaa arki yhdistetäänkin tylsyyteen. Nyt pitää etsiä harmaata omasta ympäristöstäni ja laittaa kuvia blogiin kunhan ehdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun tartut haasteeseen.... parasta tässä haasteessa on päästä kurkkimaan muiden löytämiä värejä!!

      Poista
  13. Voe mahoton, miten paljon ja monipuolisesti kokosit harmaata. Minusta harmaa on hieno väri. Se ei tyrkytä itseään, vaan antaa kirkaimpien värien loistaa ja on tasapainottaja värien maailmassa. Mielestäni harmaat silmätkin ovat niin kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten niin totta, että harmaa antaa kirkaampien värien loistaa ja tasapainottaa värikylläistä maailmaa.
      Harmaisiin silmiin voi suorastaa sukeltaa...

      Poista
  14. Miten halvatussa sun koti voi olla harmaa?????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HIh - onnistuinpas Y-L-L-Ä-T-T-Ä-Ä...
      Kuis se "riikinkukko" itte erottuis lainkaan värikkäässä miljöössä....

      Poista
  15. Ihanaa, rauhoittavaa harmaata kuvissasi. Minäkin olisin olettanut kotisi olevan värikäs, mutta olisi pitänyt ajatella, että eihän KAIKKI voi olla värikästä. :) Kuten aina ei voi paistaa aurinko vaan välillä pitää olla pilvistä, jotta sitä valoisaa säätä arvostaa.
    Harmaa on hieno väri ja luonnosta sitä löytää todella jykevistä perusasioista kuten kivistä, kallioista ja vanhasta puusta.
    Minun kuvani löytyvät täältä: https://mywoodlandgarden.blogspot.com/2024/10/harmaata.html
    Tuo dinosaurus on kyllä ihan uskomaton! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih - juurikin näin, vastakohdat täydentää toisiaan....
      Kiitos haasteeseen tarttumisesta

      Poista
  16. Kiva nähdä kokeileva koekeittiösi! Siellä siis syntyvät kaikki uljaat ja upeat ateriasi.
    Tuo kivipääkallo on mielettömän hieno! Mahtava oivallus, vaikka ihmisen ei nyt niin kovin pitäisi luontoon puuttuakaan, mutta onhan tuo nyt sentään hieno!
    Minun harmaani tekee vielä perinteisesti tuloaan jonkin aikaa ;) Mietin, kuinka paljon niitä värejä vieläkin mahtaa löytyä. Aina kun luulen, että kaikki on käyty läpi, niin jo taas blogeissa kiertää uusia väripostauksia. Tää on ollut kyllä hauska haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih - kyllä niitä värejä on tosiaan paljon... ja on ollut kyllä ihan huippuhienoa miten olette innostuneet etsimään värejä elämästänne... vielä ainakin pari putkahtaa ilmoille - kunhan tässä ehtisi...

      Poista
  17. Vähän on pitkät piuhat täällä, mutta löysin lopulta takaisin värihaasteeseesi.

    KÄyhän kurkkaamassa: https://pianjanopeasti.blogspot.com/2024/10/varihaaste-harmaa.html

    VastaaPoista
  18. Upeita harmaita! Tämän haasteen myötä löysin uudelleen harmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos kun innostuit etsimään ja löytämään.... se oli haasteen tarkoituskin!!

      Poista
  19. No niin, harmaa hoidettu. Klikkaa nimeäni, niin pääset sinne suoraan. Niin olisit sen oranssinkin löytänyt. ;)

    VastaaPoista
  20. Harmaa antaa sopivasti tilaa väreille, joten harmaa on tärkeä!
    Oi, miten ihastuinkaan kivi- ja kalliojutuista. 👏👏 Ne kun ovat minunkin tärkeä ihastuksen aihe. Minun mikrokokoinen pihakin on pieni kivipiha, sillä siinä ei ole nurmikkoa, vaan kiviä ja vähän kivikkokasveja.
    Upeaa loppusyksyä sinulle! 🍁🍂🍀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa ihanaa löytää kanssasisaria, joita kivet kiehtoo....
      Sielunsilmin aloin kuvitella pihaasi - nurmikon antaisin minäkin heti pois.... sillä en ole lainkaan puutarhaihminen....
      Mun puutarha voisi olla tuo vastapäinen metsä ja kyllä se tällä hoidolla pian liittyykin metsäiseksi luomupihaksi.... harmi vaan kun autokatos on välissä rikkomassa luontokuvaa! Kiitos vieraislustasi!

      Poista
    2. Harmi, ettei tähän voi lisätä kuvaa, sillä voisin laittaa kuvan kivipihastani. Ensi kesänä on nykyistäkin enemmän kiviä esillä ja muuta vähemmän.
      Kivet, kalliot ja vuoret... niissä on ihan oma taikansa. 🩶

      Poista
  21. En muista juuri koskaan kuvata mitään kulkeissani, joten kaikki harmaus löytyi sitten kotoa. Ja sitähän sitten löytyi. alkoi tuntua aika harmaalta koko elämä.

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Ristiriitaista, lyhyt vai pitkä matka...

Tämän viikon keskustelut ovat tosiaan olleet ristiriitaisia... riippuen siitä keneltä kysyy! Ja kysymys kuuluu:  "Kuinka pitkä matka on...