Robben Island

Tänään 18.7. 2024

Nelson Mandela täyttäisi
106-vuotta, jos eläisi. 

95-vuotiaaksi elänyt Mandela vietti lähes kolmanneksen elostaan vankiloissa. Pahamaineisella
Kapkaupungin edustalla sijaitsevalla Robben Islandilla 

18-vuotta.

Katamaraanilla pääsi puolessa tunnissa Waterfrontilta saareen. 

Vaikuttavuutta vierailuun ja kerrottuihin kokemuksiin lisäsi, kun oppailla on kaikilla omakohtaista kokemusta vankilasta. Heitä on ikänsä puolesta enää kovin vähän.

Meidän oppaan Andrés'in kokemukset ovat vankilan  viimeisiltä vuosilta 1982-1991. 
Hän vastaili auliisti kysymyksiimme,

jopa siihen:"Miten on voinut palata saarelle niiden vuosien jälkeen?"

Vastaus:"Pakosta!" Muuhun työhön hän ei koskaan kelvannut, vaikka saattoi opintonsa yliopistossa päätökseen vapauduttuaan 1991 vankilasta.

Asutusta saarella on tiettävästi ollut kivikaudelta saakka, silloinhan laskuveden aikaan saarelle pääsi kävellen.

Ensimmäiset vangit eristettiin saarelle 1600-luvulla. Saari toimi lebra- ja mielisairaalana 1900-luvun alusta 1931 saakka, posti- ja sotilastukikohtana 1960 saakka. Apartheidin (rotuerottelupolitiikan) pahamaineisena vankilana 1948-1991. Unescon maailman-perintöluetteloon saari lisättiin 1999 ja sen jälkeen saari on toiminut museona.  

Saaren kuuluisuus ja arvo historian kirjoissa juontaa vankiin numero 46664
Nelson Mandela oli 466. vanki, joka vuonna 1964 sijoitettiin Robbenille.
Selli on säilytetty huopaa myöten samassa sisustuksessa.

Mandela sai 1993 Nobelin rauhanpalkinnon ja vuotta myöhemmin hänet valittiin Etelä-Afrikan ensimmäiseksi mustaksi presidentiksi (1994-1999).

Yksinäisille saarille on ympäri maailmaa eristetty erilaisista syistä ihmisiä eri aikakausina.

Robbenilla ajatukset lensi pakosti kotoisalle Seilin saarelle, joka on kiehtonut niin vierailukohteena, kirjoina ja teatteriesityksinä.
Hetkinen - onkohan siitä ollut tv-sarjakin? Ei tule heti mieleen...

Surullista, millaiset olot ja ihmisarvottomuus Robbenilla on ollut
itseasiassa hyvin vähän aikaa sitten. 1980-1990 lukua kun ei miellä historiaksi. 
Sitä kun on itsekin elänyt ihan aikuista eloa tuollon Andrés'in ja Nelsonin ollessa vankilassa.

Museosaaret sopivat tällaiselle museoiden (kaukaa) kiertäjällekin erinomaisesti.

Ei tarvinnut olla sisällä kauaa, eikä ihmetellä jonkun toisen sinne asettelemia 
vanhoja tavaroita - minusta ei vain ole siihen.
Olen enemmän itse "aarteiden ja ihmetysten etsiä"
- aina tutkimassa jotain - tuntematon/ennalta-arvaamaton kiehtoo,
ei sellainen jossa on jo lappu ja vuosiluku valmiina. 

Andrés'in perässä tallustelu ja juttujen kuuntelu oli kyllä mielenkiintoista. 

Erityssaaret ovat kiehtovia pieniä kyliä - niistä itseasiassa on aina löytynyt kaikki oleellinen.

Kirkko, postitoimisto, talli ja majakka.

Puutarha, kasvihuoneita, pelikenttä, hiekkamonttuja ja maanraivaustyömaa.


Edustustiloja arvovieraille puutarhoineen ja kauppa.

Sisätiloista tutustuimme vain vankilaan,
rantakalliot veti aaltoineen puoleensa 

Oli tuulta, oli upeat näkymät Kapkaupunkiin ja pöytävuorelle

ja olo yhtä vapaa kuin taustalla lentävillä linnuilla.

Tykkään ylläolevasta kuvasta, vaikka hiukseni lentävät kohti taivaantuulia.
Tukka ei ns. ole todellakaan "hyvin!"
Jotenkin se kuvastaa minua ja elämääni tällä hetkellä täydellisesti
- en osaa tarkemmin sanoa, miksi!!

Onko sulla joku kuva itsestäsi, jossa olet eniten SINÄ?

Pilvetkin väistyivät. 

Mereltä käsin kaupunki avautui houkuttelevana -
peppu oli saanut levätä päivän - joten arvatenkin - seuraavaksi satulaan. 

Jos haluat tutustua muihin tämän seikkailun postauksiin, niin klikkaa

Viisi maata Fillarilla