perjantai 18. helmikuuta 2022

Lemairen kanaali ja Paradise Bay

Jäänmurtaja ominaisuus tuli tarpeeseen edettyämme Lemairen kanaaliin-en olisi millään uskonut, että
pääsemme sen läpi tai oikeastaan
että edes yritämme sitä 
Mutta kyllä vain-jäät kirskuen
 alkoi matka kanaalin läpi!



Lemairen kanaalin jälkeen saavuimme aivan uskomattomaan ”poukamaan” Paradise Baylle,
 Bryden saarelle, jossa sijaitsee myös yksi 13:sta Antarktiksen tutkimuskeskuksesta, 5 niistä toimii ympärivuotisesti. Brown tukikohta on perustettu 1951 ja nimensä se on saanut Amiraali William Brownin mukaan!
Punaisen talon takana sijaitseva ”jylhäkallio” oli päivän plääni kiivetä ylös, mutta aluksen tutkimustyöryhmä  oli sitä mieltä, ettei sinne ole tänään asiaa-kallio oli jäätävän liukas, joten oli tyytyminen Zodiac kruisailuun kiertäen lahden kaikki poukamat!
Sniff… ja kun me niin oltiin odotettu kunnon kapuamista vaikkapa ihan nelinkontin!

Tässä samalla lähikuvaa Ocean Victorian kyljestä, jossa pari aukkoa, joista pompimme jo varsin ketterästi kuin aropuput kumiveneisiin ja takaisin aluksen ”Mudroomiin”!
Valmiudet riittnee pian vapaa palokuntaan, sillä parka, kumisaappaat ja pelastusliivit sujahtaa ylle jo parissa minuutissa ja saappaat on huuhdottu parissa altaassa, ettemme yhtäkään ylimääräistä
ja outoa pöpöä mantereelle kengänpohjissakaan kulkeudu!



Jos vuorelle kiipeämättömyys aiheuttikin pienen pettymyksen, niin se katosi vähintään siinä vaiheessa, kun olimme keskellä Paradise bayta!
 Käsittämätön paikka, sillä katsoit suuntaan mihin tahansa, niin aurinko tuntui paistavan juuri sieltä! 
Tässä kuvakimaraa idästä, etelästä, luoteesta, lännestä, pohjoisesta ja koillisesta! 









 

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! On kyllä yksi ikimuistoisimmista seikkailustamme!

      Poista
  2. Ihan mahottoman hieno reissu ja erinomaisesti dokumentoitu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja ei malta oikein edes dokumentoida, kun tuijottaa vain ihmeissään ympäröivää jäistä ”sadulta” tuntuvaa maailmaa ja on niin kiitollinen kun pääsi sen oikeasti kokemaan!

      Poista
  3. Ihan kuin jostain luontoelokuvasta.

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Toivon kortit

Se on ollut taas TIISTAI - koska väriä putkahti pöydän täydeltä elämään Tiistai-iltaisin kokoonnumme kirkolle samanhenkisessä seurassa "...