tiistai 17. maaliskuuta 2026

Paita ja peppu

Ennen reisua ahkeroin useampiakin kortteja
 - joten aloitetaas niiden "purku"
elämän alkupuolelta!

Pikkuiset paidat peppuineen kuvastaa niin hyvin 
Ugandan Baby Box 
hanketta. 
Hanke jatkuu koko tämän vuoden
ja sinne kortteilenkin vielä toistaiseksi, 
mutten koko vuotta!

Sillä, 
Baby Box hanke on saanut siivet alleen.
Pienellä työllä,
pienellä perille viedyllä nyytillä

voi olla ISO MERKITYS!

Hanke on saanut kantavampaa tukea;
Rotaryjärjestöjen mukaan tulo
niin Suomessa, (Samppalinna Turku)
Intiassa kuin Yhdysvalloissa!!

Kiitollinen teille kaikille tukijoille

- isommat rattaat pyörittää
pikku paitojen ja peppujen hanketta jatkossa!


Pikkuneidin mekon liitän mukaan lempihaasteeseeni


Ja niin kauan kuin omat peput jaksaa vielä polkea,
niin jatketaan(han) yhdessä hyvän tekemistä?

Pienestä kasvaa yhdessä ISO-juttu,
se tuli taas todistetuksi. 

Suuntaamme mitä todennäköisimmin
loppu- tai alkuvuodesta
Burkina Fasoon.
ACT (The African Child Trust) järjestö
tukee orpojen ja heikommassa asemassa
olevien lasten ja leskien koulutusta
ja voimaantumishankkeita hygieniasta lähtien
lukuisissa Afrikan maissa.
Yksi tarvitsevimmista on Burkina Faso.

Sinne pienikin apu - eli
 YKSI(kin)
kortti 
antaa mittavasti toivoa, 

Olethan tarakalla matkassa mukana tänäkin vuonna!

Ketä haluat keväällä/kesällä ilahduttaa?
Vauvasta valmistuneiden ja äitien kautta vaariin
synnytän mielelläni pahvista uniikkeja tervehdyksiä!

Enkä ole vieläkään saanut tehdä sitä
"Kissanristiäiskorttia"
- eli aihe kuin aihe, lupaan yrittää!! 

38 kommenttia:

  1. Kauniit kortit ja hienoa, kuinka jaksatte tehdä auttamistyötä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tainnut molempiin mieleisiin tekemisiin jämähtää... niin kivaa räpeltää
      ja niin ihanaa ja uskomatonta nähdä tätä monipuolista planeettaamme ja sen elämää sen eripuolilla.

      Poista
  2. Suloisia kortteja ❤️
    Ei ole kissanristiäisiä, mutta tilauksen laitoin tulemaan 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️kiitos ja laitoitkin sellaisen toiveen, että sielun-silmin-sen-jo-tekaisin!
      NIIn ihana aihe....KIITOS!!!
      Tätä on niin ihanaa tehdä yhdessä - ilahduttamiset tuplaantuu, triplaantuu, moninmoninkertaistuu....

      Poista
  3. Kivoja vauvakortteja hyvään tarkoitukseen. Pidetään mielessä, kunhan seuraava korttitarve ilmenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️.mestä saakka kiitollinen, kun niin moni pitää mielessä...
      pysyy itselläkin mielessä ja kun mieluisaa on, niin mikäs siinä.
      Yhdessä me kaikki tätä pikkuisen parempaa maailmaa rakennamme...

      Poista
  4. On ne upeita ja uniikkeja. 😍. Ja niin olette tekin. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ - no jopas sait hämilleen!!
      Upeutta on kyllä tällainen mahdollisuus!

      Poista
  5. Harmi kun ei ole nyt yhtään kissanristiäisiä 😹 Vauvakortit on kuitenkin niin söpöjä. Sellaista voisi toivoa, mutta ensin pitää toivoa sitä vauvaa 😜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi-hii.... ihanaa toiveikkuutta ilmassa, sitähän sitä räpellyksilläänkin pyrkii tekemään lisää tähän tosi kummallisesti NYT kuplivaan maailmaamme! Julkaisen muuten pian yhden sinullekin tutun räpellykseni... jäänyt jemmaan..

      Poista
  6. These are adorable baby cards. I love how they are shaped, and those little feet are the perfect addition. Thanks for joining us at Try It on Tuesday. hugs-Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Erika, for your kind&lovely words!
      Always a pleasure to catch up on TiOT's topics - it's motivating!

      Poista
  7. Ihania kortteja. Ja ihana tuo teidän auttamishalu ja upea projektinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kepposelle kommentoidessani jo tajusin, että ollaan taidettu jämähtää näihin mieleisiin tekemisiin kiinni.
      Räpeltäminen aina ollut mieluisaa - mutta jos sillä jotenkin, edes pikkuriikkisen voi tehdä maailmaa paremmaksi, niin sittenhän se on vieläkin mieluisampaa... sormet oikein syyhyää! 💗

      Poista
  8. Mahtavan hieno hanke ja niin suloisia baby-kortteja 💛💗💕

    VastaaPoista
  9. On kyllä upeita kortteja ja hieno tapa kerätä apua tarvitseville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ainakin mieluinen tapa tällaiselle paperin silppuajalle - silppuamiselle ja sotkemiselleen saa merkitystä.

      Poista
  10. Upeita kortteja ja upeaa hyväntekeväisyyttä.

    VastaaPoista
  11. Oi! Kerrassaan kauniita ja taidokkaasti toteutettuja kortteja. <3

    VastaaPoista
  12. Mitäs olis tällänen aihe kun lapsenlapsi (poika) kotiutuu armeijasta kesällä (heinä-elokuussa?) onhan senyt aika komia homma mutta silloista arvonimeään en vielä tiedä...tulevaisuus näyttää..-DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ....eikun vasta syksyllä kotiutuu kuulemma!

      Poista
    2. Ihan mielettömän upea toive/aihe... johon tartun mieluusti ja laitetaan ne "tittelit" sitten kun tiedätään...
      Kahlasin blogia ja löysin yhden armeija-aiheisen 13-vuoden takaa...
      https://repolainenreissaa.blogspot.com/2013/11/onnea-herran-luutnantti.html
      sen suuntaista syntyisi kyllä!!
      Ihanaa kun kysyit - ja on aikaa toteuttaa, silloin yleensä syntyy vieläkin uniikimpaa! Hali-kiitoksin

      Poista
  13. Voi, miten suloisia kortteja! <3 Ja jos vielä hyväntekeväisyyttä siinä samalla, niin aina parempi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ja minä saivartelija muutan aina tuon hyväntekeväisyyden kehitysyhteistyöksi.
      Joskus olimme mukana hyväntekeväisyydessä, mutta se ei oikein kanna eteenpäin - valmiina saatu passivoi ja odotuttaa lisää.
      Alkupaketti ja tarvikkeet paikanpäältä opin kera edistävät omatoimisuutta eritavoin.

      Poista
    2. Hyvä huomio, Repolainen! <3 Kumpikin "toiminto" tekee kuitenkin hyvää! Toinen ehkä auttaa kantamaan kuitenkin pidemmälle tulevaisuuteen. Hyvä Te!

      Poista
  14. Suloiset vauvakortit. Taas erinomainen projekti edessä. Pitääkin tutkia kalenteria mahdollisten korttitarpeiden näkökulmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️kiitos - jotenkin oma elo kaipaa jotain projektia, kun siihen kerta tässä elämänvaiheessa on vielä madollisuus.

      Poista
  15. Suloiset kortit! ♥ Että arvostan tekemäänne työtä, johon saatte nyt apuakin! Mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️kiitos - ja täällä arvostetaan sun kannustusta ja arvostamista - tämä yhdessätekemisen kantava voima!

      Poista
  16. 😍 söpöjä kortteja.
    Siinä on taas tovi kulunut mielipuuhassa ✂️🔫 (=liimapyssy 😆). Hienosti toteutettu tuo tytön asun kaulus. Kekseliäisyys huipussaan ja yhdestä stanssista on moneksi - tehokasta hyödyntämistä 👍

    Hyvä kohde teillä 👱🏾‍♀️ 🙋🏾‍♀️ ❤️ ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ❤️! Sinä tarkkasilmä tunnistits stanssin - se on kyllä yksi lemppareistani, ja jo niin moneen käytetty/sopiva!

      Poista
  17. Onpa niin ihania vauvakortteja ja kohta meillä olisi tarvettakin (laskettu aika oli jo, tänään käynnistysaika siirrettiin lauantaille eli jännitystä riittää). Olette upean aktiivisia auttajia ja sitä arvostan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O-joi-jo-joi... ihania h-hetkiä tosiaan. Suurella sydämellä hengessä mukana ja mikäli vain haluat kortilla yllättää, niin ilolla sellaisen teen....
      Silloin sinä olet se aktiivinen auttaja - minä vain toteuttaja!! Mutta näinhän se menee, kukaan ei jaksa, ennätä ja pysty tekemään paljon, mutta kun jokainen tekee edes pikkuisen jotain, niin yhdessä siitä tuleekin paljon.
      Onnea sinne vauvanhuuruiseen ihanuuteen ja pian jo tuoksuunkin!!

      Poista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Tuuletetaanko Pääsiäisperinteitä

Kävin tässä oikein muisteloimaan Pääsiäisen vietto tapojamme. Munajahdeista on aikaa, sukukokoontumisista lampaan viuluineen on aikaa. Menoj...