keskiviikko 11. maaliskuuta 2026

Haavi auki....

Kirjaimellisesti jäi haavi auki, 
kun ovenpielessä odotti hauki!


Olen ihan vakavissani alkanut miettiä,
että hommaisko tuolle
Ukkokullalle pilkkivehneet?!
Nythän sillä olisi eläleläisukkona siihen aikaakin!!

Sainhan minäkin häneltä nuorikkona
liki ensimmäisenä lahjana
(olikohan jouluna vai synttärinä)
 parturisetin koneen&sakset.
Jotka muuten yhä toimii kuukausittain 
yli 4-kymmenen vuoden jälkeenkin! 

Tiedä sitten, tihenisikö kalasaalis 
- sillä silloin tällöin ilman pilkkiäkin
on hiihto- ja kylmäuintireisuiltaan kalasaalista kantanut. 


Kyllä tuore kala maistuisi useamminkin
- voisin elää pelkällä kalalla!


Toinen mikä maistuu loputtomasti
- on kukkakaali.
Sitä on pursuillut hevihävikissä, 
sillä myyvät sitä nyt 3,49 KAPPALE, 
järjetön hinta - ei kai sillä kaupaksi mene.
 
Hävikistä 0,65/kg tarttuu matkaan kyllä.
Viikonloppuna ostin 2 ja tein perinteisen gratiinin.
Parin päivän viiveellä ostin 3 (jotka maksoivat 1,87)
N. puolet murusiksi pakkaseen ja toinen puoli muusiksi
joka jäi ihmeen löllöksi, vaikka valutin siivilän läpi. 

Niimpä heitinkin pellille ja juusto
on niin kiva kaveri
 - että sen kanssa "tiivistyi" loistavaksi pannariksi.

 Mistä syntyikin sitten toisenlainen kalajuttu


Eikä muuten hullumpaa ole
hedelmien/marjojenkaan kera!

Sitä hyötylahjaa yhä mietin....

36 kommenttia:

  1. Olen ihan samaa mieltä kanssasi että voisin elää pelkästään kalalla ja kasviksilla...tai no saattaisi kalaakin kyllästyä pitkän päälle ? Ainakin lapsena mökillä saatiin ja syötiin kalaa lapsen mielestä liian kanssa ja nuotiomakkara maistui kai siksi taivaalliselta :-).
    Kukkakaalipannari näyttää kyllä herkulta. Minä kyllä kummastelen sitä miten ei ne hevihävikit "häviä" nopeammin sillä nehän ovat ihan käyttökelpoista tavaraa. Minä ainakin tartun aina kun kohdalle sattuu. Onneksi käydään eri kaupoissa :-))):

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, on tainnut grillimakkari olla kuin tikkari.... minä en sitä saanut, grillauskin oli halstraamista... se oli kyllä hauskaa, kesällä ulkona - talvella uunissa. Minut kasvatettiin niin kalalla, että olen ekaluokkalaisena tullut lihapullapäivän jälkeen koulusta kotiin ja haukkunut koulun "kalapullat" sitkeiksi... kalamureketta ja kalapullia kaipaan yhä.... jauhettua kalaa en ole löytänyt kaupoista vieläkään... se oli lapsuudessa mun hommaa, sellaisella jämerällä pöytään kiinnitettävällä myllyllä - siinä rutisi kepeästi hauen ja särjen ruodotkin...
      Hävikit häviää kyllä täälläkin - ennen töihin menoa ne on käytävä katsastamassa... mutta kun olen tällainen aikainen lintu - niin sopii hyvin...

      Poista
  2. Mä muutan teille ja tuon Vanhan herran mukanani. Saat parturoida sen ja minä lupaan syödä kaikki kokkauksesi. Voidaan tuoda kalaa tullessamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olisi omassakin taas parturoitavaa... hyvä diili kyllä ollut yli 4kymmentä vuotta! Perannut kalat, kun minä perkaan hänet!!

      Poista
  3. Tuore kala on kyllä hyvää. Sukulaisillani on mökki Puulalla ja sieltä saa verkoilla kunnon muikkuja. Niitä syödessäni harmittelen sitä, että meidän kesäpaikkamme ei ole Puulalla. Mitä luksusta olisikaan aamulla käydä kokemassa verkot ja lounaaksi syödä muikkuja. Meidän mökkijärvestä tulee vaan pieniä särkiä ja ahvenia, eikä harrastuneisuus riitä niiden pikkuahventen perkaamiseen.

    Onnittelut eläköityneelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A-jai-ja-jai... kyllä kelpaisi muikut!! Lapsuuden herkkukalat olivat juuri muikut ja ahvenet...
      Murekkeena/pullina kyllä meni kaikki muutkin ja kai mun on jossain vaiheessa jauhettava vaikka seitiä.... että saisi niitä lapsuusmuistoja suuhunsa. Mulla on kyllä onni - sillä äiti ja Ukkokulta on tosi innokkaita kalanperkaajia.... mun ei tartte muuta kuin kokata.... hyvä diili, joten kaikki käy!
      Eläköitynyt kiittää ja minä odotan synttäreitä vuosi-vuoden jälkeen innokkaammin kuin lapsena... tuntuu, ettei aika ja vuodet kulu lainkaan!

      Poista
  4. Kalaisat vedet ja hyvät lisukkeet. Herkkuja tarjolla

    VastaaPoista
  5. Kala on kyllä tosi hyvää! Kukkakaali myös. Ja juusto :-D
    Naurattaa tuo parturivehkeiden antaminen lahjaksi :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa aiemmin totesinkin, että vaikkei parturivehkeet silloin naurattaneet ja pisteitä antaneet...
      niin vuosien saatossa olen ymmärtänyt diilin loistavaksi! Minä parturoin Ukkokullan ja Ukkokulta kalat... en vaihtaisi!

      Poista
  6. Aikanaan vanhempieni mökillä kalasteltiin eri tavoin, ja saatiin paljon kalaa. Sitä myös valmistettiin eri tavoin, ja aina maistui hyvältä. Nyt jotenkin tuntuu, ettei raaski noita kalliita kaloja tiskiltä ostaa "kun voisi kalastaa itsekin"... Muttei silti koskaan nähdä sitä vaivaa... Lohta toisinaan, tarjouksesta. Haukea on jo "ikävä".

    Niin herkullisia annoksia kaikki tyyni, että tuli itsellekin nälkä! Ehkä se olisi lounaan paikka jo? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen syntynyt kahden kalaisan veden väliin (Puruvesi ja Pihlajavesi) - joten eihän meillä mitään muuta ollut kuin kalaa...
      ja en kyllästynyt! Katiskan opin tosi pienenä narusta vetämään rannalle ja kurkkaamaan kuin monta lahnaa siellä on...

      Poista
  7. Jälleen kerran luin useamman postauksen kerralla ja jälleen kerran ihastelin ruokiesi värikkyyttä sekä niihin käytettyä luovuutta! Arvostan!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvostuksen siirrän mummille - sieltä niin rakasta perintöä kaikki tämä!

      Poista
  8. Ihanat on taas herkut.
    Meillä on ollut aika paljon lohta, nyt olisi vaikka hauki kivaa vaihtelua 💛
    Kukkakaali on hyvää, sekä keitettynä että paistettuna, usein kyllä kallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä enemmän ikää tulee, niin sitä enemmän kalaa kaipaa lautaselle...
      Onko se sitä, että ympyrä alkaa sulkeutua....???

      Poista
  9. Kala on hyvää ja tykkään virvelöidä - saalistakin saan ja isäntä ottaa pois koukusta, olen itse niiiiiin kosketusallerginen kalalle, onneksi voin sitä syödä ja ruuan teen hanskat kädessä. Kalastus on ihanaa! Ihanaa on myös kukkakaali ja tuokin resepti menee testiin. Rakastan meidän juhannussalaattia (kukkakaalia raastettuna, tilliä, kermaviiliä ja vähän suolaa ja söisin sitä pelkältään vaikka kuinka paljon ja täytyy tehdä Pääsiäiseksikin). Kasvatan kaaleja ja ne ovat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virvelillä en ole muuten koskaan saanut mitään.... tai no, kerran lepän latvaan... mutta ei sekään puu sieltä sitten saaliiksi tullut.
      virveli löytyisi kyllä ja Ukkokulta jo suunnitteli, että saisiko siitä tuunattua pilkin... hmm... ans kattoo millainen vempele hällä onkaan seuraavaksi talveksi. Täytyypä kokeilla teidän juhannusalaattia... kiitos vinkistä!

      Poista
  10. Nams - onneksi laitoin juuri mantelikalan uuniin ja pääsen pian syömään. Nälkä tulee katsellessa näitä herkkuja. Tuo kukkakaalipannari pitää laittaa muistilokeroon Repolaisen kukkakaalikokkailut ensi kesää varten :)
    Jospa odotat niitten pilkkivehkeiden kanssa ensi talveen, tuleeko yhtä hyvät jäät vastakin. Ettei satu uimaan väärässä kohtaa näillä heikkenevillä jäillä.... Ottaisko onkeen paremmin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih - mantelikala.... se on kyllä niin-niin hyvää.... sitä oli joskus valmispakasteenakin, mutta lopettivat - pirskatti!
      Ja Sailalle tuossa juuri vastailin, että taitaa Ukkokulta tuunata virvelistä pilkin ensi talveksi... on sellainen MacGyver etten yhtään ihmettele.... varsinkaan nyt, kun on aikaakin kaikenlaisille Pelle Peloton keksinnöilleen.

      Poista
  11. Kalaruuat ovat niin hyviä. Minun suosikki on parsakaali.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsakaali tulee kyllä kakkosena kukkakaalin jälkeen... yhdessäkin ovat hyvä kompo!

      Poista
  12. Minäkin voisin elää kalalla. Käytän aika paljon pakastekaloja. Niitä saa edullisemmin (valitettavasti) kuin tuoretta kalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tarttuu meidänkin haaviin pakastekalat... Cittarissa oli juuri Pangasiusta tosi edullisesti....
      useampi file piti hamstrata.

      Poista
  13. Ulrika50v.blogspot.com14. maaliskuuta 2026 klo 16.01

    Minäkin voisin elää vain kalalla 🦈🐟🐬

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan meitä "eväkkäitä" sitten enemmänkin!
      Töissä välillä ihmettelevät miten usein mulla on kalaa...

      Poista
  14. Kauniita annoksia 🙂 Minä asuin ensimmäiset 13 vuotta järven rannalla, toinen järvi oli puolen kilometrin päässä, ja isä innokas kalastaja, kesät-talvet. Meillä syötiin kalaa niin paljon, että kyllästyin, ja vasta aikuisiällä aloin siitä tykätä. Valitettavasti kallista ostaa, täytyy varmaan ruveta vihjailemaan tutuille kalamiehille, että kelpaisi mullekin, mielellään perattuna valmiiksi.
    Ja nyt mulle tuli nälkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta vihjailemaan... meilläkin se alkoi vihjailuista, mutta on muuttunut ihan suoraksi puheeksi... tuntemattomillekin, kun nähdään niillä jotain kalastusvehkeitä ja kulkevat tästä mein ohi rantaan, hih... "roskakaloista" moni luopuu mielellään ja meille mikään kala ei ole roskakala.
      Minä olen syntynyt myös kahden järven välissä, Puru- ja Pihlajavesi ja meillä oli tosiaankin AINA KALAA, mutta en kyllästynyt...
      Nyt "varttuneena" on alkanut entistä enemmän tehdä mieli lapsuuden ruokia ja makuja... kohta varmaan jauhan jo seitistä mureketta ja kalapulla-ainesta... mietinkin, että onko ympyrä sulkeutumassa?

      Poista
  15. Kala on välillä hyvää, mutta en erityisemmin rakasta sitä. Tuli kyllä tästä jutusta mieleen, että Kallen mätitahnaa en ole ostanut aikoihin. Pitää korjata tilanne!

    VastaaPoista
  16. Sinun hyppysissäsi syntyy kyllä joka raaka-aineesta vaikka mitä herkkua.
    Kun oli mökki saaressa ja paljon kesät siellä vietettiin ja tuli älyttömästi kalastettua. (söin silloin kalakiintiöni täyteen heh)
    Nyt kesällä voisi taon jälkeen palata niihin makuihin.
    Ai niin mauista puheen ollen. Osallistuin "maaliskuun makuja " haasteeseesi juuri. Makuja kun on kaikenlaisia!
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä lienen kalan suhteen pohjaton kaivo... se kiintiö ei vaan täyty....
      Sillä munt on kasvatettu ja sitä keho alati kaipaa.

      Ja kiitos - sun Maaliskuun MAUT oli kyllä niin upeat - juuri tuollaisia makusteluja kaipasinkin - monipuolisuutta... sanoilla ja ajatuksilla leikkiminen on niin ihanaa... piristää... kuten kevätkin säteineen

      Poista
  17. Tuore kala tirisemässä paistinpannulla, voiko ihminen muuta toivoa. Paitsi ehkä ruodotonta kalaa, mutta sellaisia ei taida järvessä eikä meressäkään pahemmin uiskennella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauki voittaa ruotokisat mennen tullen - onneksi ovat aika isoja ja selkeitä...

      Poista
  18. Kala on kyllä hyvää! Mutta tuli hauskat mielleyhtymät tuosta, että pitäisikö hommata pilkkivehkeet, mutta no tulee sitä kalasaalista hiihto- ja uintireissuilta ilmankin, että suksisauvallako sitä kalastetaan ja uimalla paljain käsin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi-hii... ihana Aliel...
      Täytyykin kysäistä Ukkokullalta, että mikä "vedin" se oikein on hiihdellessä ja uidessa vesillä?
      Tosin, taidan tietää vastauksen, "Suuta Soittamalla" - siinä se on syntyjään karjalaistaustainen Ukkokultani hyvä
      - jopa kalastamaan!!

      Poista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku

Kakun "taputteluja" tosiaan... ei hiekkalaatikolla, vaan keittiössä Meinasin jättää tämän postauksen tähän yhteen kuvaan ja pistää...