Joulupukillakin on mummo!!
Olen monta ihanaa titteliä saanut,
joita ylpeänä kannan - tänä vuonna yhden lisää!
Olen monta ihanaa titteliä saanut,
joita ylpeänä kannan - tänä vuonna yhden lisää!
Itseasiassa olin sitä jo viime vuonna...
Lastenlasten lukumäärä ei ole kasvanut moneen vuoteen,
mutta silti isokin kulmasohva alkaa käydä pieneksi!
mutta silti isokin kulmasohva alkaa käydä pieneksi!
Kun oikein tiivisti ja selkänojalle kiipeili, niin mahduttiin kaikki!
Kirjaimellisesti voidaan toteta, että "Tuvan täydeltä tunnelmaa"
- kaikki rakkaimmat saman pöydän (tai kahden) ympärillä
"Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista..."
mutta sen verran äänekästä oli sakki, ettei voi jatkaa, että:
"kuiske kuuluu..."
mutta sen verran äänekästä oli sakki, ettei voi jatkaa, että:
"kuiske kuuluu..."
Kalkkunan paistoin tänä vuonna itse - levahti sen verran,
että käärin loppuvaiheessa pekoniin ja ruusuja yritin päälle loihtia.
Lapsista näytti enemmän nänneiltä kuin ruusuilta
- joten iloa ja naurua riitti....
Mätejä on jo vuosikaudet syöty kalanvauvoina.
Iloisinta oli, että jouluruoat hupeni jo aattona...
jos on "sohvantäytteetkin" kasvaneet - niin on myös ruokahalu!!
Joulurauhan haimme perinteiseen tapaan Brinkkalan ja Tuomiokirkon aukiolta
ja niin haki moni muukin!
Parkkipaikka löytyi niin nopeasti ja läheltä,
että ennätimme kirkkoonkin ennen Joulurauhan julistusta.
että ennätimme kirkkoonkin ennen Joulurauhan julistusta.
- tämä tullee olemaan käytetyin ja rakkain lahjoistamme "monella tapaa"
Tuli mieleen, että 10-vuotiaana sain Afrikan tähden joulupukilta
ja siitä aatosta saakka mieli teki matkustaa ihan oikeasti Madagaskarille.
Se toive on toteutunut ja niin monta muutakin Afrikan maata
olemme saaneet kokea ja seikkailla.
Tämän pelin pakettikorttiin (joka katosi aaton vilinässä)
oli kirjoitettu: Mummolle&Ukolle uusia seikkailuja!
Iloa vuoden viimeisiin päiviin
toivottelee Joulupukin Mummo!
Lämminhenkistä yhteisoloa koko sohvan täydeltä! Syötävä joulukuusi! Meillä ei voi sitä syödä.....
VastaaPoistaMahtava juttu sekin, että jouluruuat hupenivat kerralla ;D Ei voi sanoa samaa täällä.
Vuosien harjoittelun jälkeen onnistuin tekemään "sopivasti ruokaa" - tai ehkä johtui siitä, että lapsenlapset on niin valtavassa kasvuiässä ja pöperöt sellaisia, että maistuvat...
PoistaVoi miten ihanan lämpimät kuvat oikeasta perhejoulusta. Ja tuo juustokuusi!
VastaaPoistaKaunis kiitos - arvostan todella kommenttiasi!
PoistaOi miten ihanat kuvat teidän perheestä❤️
VastaaPoistaJa mitkä herkkuset pöydässä. Just niin parasta joulussa kun saa herkutella pöydän antimilla.
Tuo joulukuusi herkkuineen kartioon on ihan huippu idea..tuo lähtee ensi jouluna myös tekoon.
Sinulla ideat ruokailuun lähtevät ja osaat loihtia vaikka mitä😋
Ihania ajatuksia loppuvuoteen ja kohta nenät kohti uutta vuotta!
Ihan mahtavaa jos teillekin kehkeytyy ensi vuonna syötävä kuusi.
PoistaRuoalla leikkiminen on ollut lapsuusiästä saakka lempipuuhaa...
Samoin, ihania ajatuksia ja elonkoukeroita Sinulle kera rakkaittesi tulevaan vuoteen 2025!
Jouluinen mieli ja ilo läheisten kokoontumisesta välittyy näistä kuvista. Sinä olet uskomattoman taitava taikomaan kaikesta ruoasta, jouluruoastakin myös silmin ahmittavaa herkkua. En yhtään ihmettele, että tarjoiluvadit tyhjenivät.
VastaaPoistaRuoalla "taikominen" (lue = leikkiminen) on ihan lempipuuhaa!
PoistaOlipa ihana joulu! Hihii, hyvin voin kuvitella tuon, ettei kuiske kuulu :-D
VastaaPoistaHih - juurikin niin... kuiskeeseen oli piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä matka!
PoistaIhanat ja lämpöiset kuvat perhejoulusta! ♥ Olinkin varma, että pääsemme herkuttelemaan kuviesi myötä, mutta tuo kuusi todellakin yllätti upeudellaan! Hyvää vuoden viimeistä viikonloppua!
VastaaPoistaKaunis kiitos keittiöhengetär Stanstalle - arvostan.
PoistaMukavaa vuoden viimeistä päivää ja palkon mukavia, iloisia päiviä alkavaan vuoteen 2025!
Ihania olette! 😍 Luulin ensin kuvan peliä Afrikan tähdeksi, mutta Afrikka näytti sen verran erikoiselta, että piti vilkaista uudelleen. Tuo peli pitäisi kyllä saada!
VastaaPoistaInkan aarre on kyllä loistopeli.... kuinkahan monta kertaa ollaankaan jo pelattu..... Afrikan tähteä myös ja Safaria ja....
PoistaMeillä on 2 kaapillista lautapelejä, mut aina mahtuu lisää ja kovassa käytössä ovat
Olipa teillä niin ihana perhejoulu ja iloa talo täynnä ja nuo herkut - varmasti maistui kaikille!
VastaaPoistaKaunis kiitos Saila. Iloa ja energiaa eloosi vuodelle 2025!
PoistaUusi manner ja pingviinejä sieltäkin löytyy 🐧
VastaaPoistaTunnelmallinen ja herkullinen teidän joulu on ollut 💝
Hih - mantereet on pitänyt koluta jo kaikki, mutta maita löytyy vielä koluttavaksi paljonkin...
PoistaIhanalta näyttää joulunne,ja tunnelma tulee kuvista läpi.Ruuatkin näyttävät niin herkullisilta.Hyvää loppuvuotta Repolainen
VastaaPoistaVuoden viimeistä viedään, toivotan mitä parhainta ja toiveikkainta rauhanomaista Joulua Sinulle ja rakkaillesi!
PoistaJopas oli menoa ja meininkiä jouluaattona. Tuvan täydeltä :-).
VastaaPoistaHurja määrä väkeä joulurauhan julistuksessa ja se on hienoa, että vielä nykyäänkin tuollainen vanha perinne vetää väkeä paikalle. Kerran olen ollut itsekin ja aina se katsotaan televisiosta....siitä se joulu sitten meillä alkaa. Arvostan ajatusta joulurauhasta vaikkei se nykyään enää tunnu toteutuvan kun uutisia lukee.
Hieno asia miten lautapelit pitävät pintansa vielä tässä virtuaalimaailmassa !
Joulurauhan julistus on ollut livenä meille MUST siitä saakka kun tänne muutettiin -91.
PoistaGlögit, eväät, kirkko ja jokiranta... ystäviä, tuttavia ei ihan satoja, mutta kymmenittäin kohdataan ja saadaan livenä joulut toivottaa...
Siinä hetkessä tuntuu, että yhteisöllisyyttä ja toivoa on vielä maailmassa...
Toivon täyteistä Uutta Vuotta 2025!
Ihanaa, että olette saaneet koko porukan yhteisen joulupöydän ääreen <3
VastaaPoistaLämmin tunnelma välittyy kuvista ja mitkä herkut. Syötävä joulukuusi on upea.
Meille ei tänä vuonna tullut yhtään uutta lautapeliä. Sinänsä hyvä, kun kaappiin ei enää mahdu. Vanhoja suosikkeja olemme pelanneet ahkerasti.
Hih - meillä on jo 2 kaappia lautapelejä ja aina mahtuu lisää... mummola on lautapelien ihmemaa... virtuaalipelit saa levätä!
Poistaherkkua on siinä monenlaista ja varmasti kuiskutellaan isompaankin ääneen, onpa hyvää ja kaunista katsellakin.
VastaaPoistaJoskus itsellä käy mielessä, miksei koskaan tullut aikanaan Uudessakaupungissa asuttuamme mieleen lähteä joulurauhan julistukseen Turkuun??
Joulunvietto omassa perhepiirissä on ikimuistoinen.
Meille live-joulurauhanjulistuksesta tuli tapa heti ensikerrasta, se ei ole se telkussa näkyvä osa, vaan koko aamupäivä glögeineen, eväineen ja ystävien/tuttavien tapaamisineen niin kirkossa, jokirannassa kuin puistossa. Ja lapsenlapset haluaisivat näkyä aina telkussa, hih...
PoistaTotta, ihmiset tekee sen joulun...
Oi oi! Tuollaine ison porukan joulu oli meillä muinoin. Sitä pikkuisen kaipaan mutta ehkä en kuitenkaan ihan kateelliseksi ryhdy. Hienot tarjoulut, sä osaat niin kauniisti laittaa. Mukavaa loppu vuotta ja oikein hyvää uutta vuotta sinne sinun tupaan.
VastaaPoistaKiitos Kristiina ja Kaikkea hyvää sinunkin vuoteen 2025... en tunnistanut lapasiasi Brinkkalassa!
Poista