tiistai 11. heinäkuuta 2023

Lähtö lähenee

Tuore blogikirjoitus Kapuan sivuilla

Kolmen viikon kuluttua sitä ollaan oikeasti Malawilla.
Viisumit, suodatinpullot, vedenpuhdistustabletit ja pehmustetut pyöräilyhousut on valmiina.
Makuupussit ja –alustatkin löytyivät ahkeran sovittelun jälkeen, eli ME OLLAAN VALMIIT elämämme seikkailuun!!

Päivä-päivältä muuttuu todellisemmaksi se h-hetki, jonka eteen on 9 kuukautta tehty töitä.

Aika KAPUAjana on ollut ainutkertainen matka myös omaan itseen!
Antanut ehdottomasti enemmän kuin ottanut, vaikka varainkeruu on lähestulkoon saanut tekemään ja yrittämään vaikka mitä! Se on todella ollut sen arvoista ja tuonut eloomme niin ainulaatuisia kokemuksia, joita ilman olisimme muutoin jääneet.

Suunnaton KIITOS kuuluu KAIKILLE TEILLE meitä niin monimuotoisesti tukeneille. KIITOS, että olemme saaneet tehdä kaikenlaista, siivota, pestä, korjata ja viettää yhteistä aikaa, joka on lähentänyt entisestään ystävyyttä ja antanut sille erilaisen arvopohjan. Tapahtumien järjestämiset omien mielipuuhien, eli harrastuksiimme liittyen ovat olleet kertakaikkisen upeita, liikuntatapahtumat, kädentaitokurssit, myyjäiset, pop-up-kahvilat ja treffit vaikkapa vain lakupakettien muodossa ovat tuoneet elämään sellaisia kohtaamisia – että on TODELLA mitä kiikkustuolissa muistella!!

Jos edellä luetellut ovat lisänneet sitä henkistä voimavaraa – ihmisenä kasvua, niin Kapua on tehnyt todella hyvää myös fyysiselle puolelle. Motivaatio kunnonkohottamiseen, että tulevasta ajasta Malawilla tulisi entistä antoisampi – jaksaisi meloa, jaksaisi pyöräillä ja kavuta huipennukseksi Mulanjeen huipulle tuulettamaan: ME TEIMME SEN!!

Sitä varten on kavuttu niin kuntoportaita, kuin joka ikistä nyppylää – mitkä ovat 9 kuukauden aikana eteen osuneet. On pyöräilty-pyöräilty-pyöräilty ja M&M Kuntotalon korttia vingutettu ahkeraan.

Olemme valmiit heittäytymään Malawilaiseen elämänmenoon – kokemaan ja näkemään kerättyjen varojen käyttöä paikan päällä ja yrittämään sinne huipullekin.
Tsemppinne ja tukenne auttavat – parhaamme yritämme… Riittääkö se sitten huipulle saakka???
Siitä kuulette reisun jälkeen, kun palaamme taasen elektroniikan/somen pariin.
Kuvia otetaan ja muistoja tallennetaan niin paljon kuin varavirroissa (ja meissä) riittää poweria.

11.7.2023 Repolaiset

Täältä pääset suoraan keräyssivulle! Lähellä loppuhuipennusta ollaan sielläkin
https://kapua.fi/osallistuja/repolaiset/

14 kommenttia:

  1. Ihan jo jännittää teidän puolestanne. Matkasta tulee varmasti ikimuistoinen kapuamisineen ja mielenkiintoisine kokemuksineen.
    Toivotan teille ihania kohtaamisia ja hyvää matkaa. Sydämeni on mukana matkassanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi KIITOS.... tiedätkös, se ihan tuntuu, että sydämesi on mukanamme!! Siitä on ihan mieletön apu ja turva!
      Niin hyvillä mielin olemme lähdössä matkaan....

      Poista
  2. Olen hengessä mukana! Hyvä te!!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanuus.... se todellakin tuntuu ihan sielussa ja sydämessä saakka, että olet hengessä mukana!!
      Enemmän kuin turvallisella mielellä lähdössä reisuun... KIITOS!!!

      Poista
  3. Ihanaa ja ikimuistoista matkaa teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! Jotenkin tuntuukin, että siitä on tulossa ikimuistoinen matka!!

      Poista
  4. Olette kyllä puskeneet läpi varainkeruuvaiheen sellaisella tsempillä, tiimityöllä ja sinnikkyydellä, että uskon että sama auttaa teitä pääsemään huipulle. Tai sitten julistamme, että huippu on siellä missä Repolaisetkin! Mahtavaa meno tähän saakka. Nauttikaa reissusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinua ihanaista Kepposkaa.... Ukkokultanikin nauroi, kun kerroin, että HUIPPU on just siinä, missä Repolaiset!!
      Näinhän se onkin... Enemmän kuin luottavaisin mielin lähdemme matkaan, sillä kaikki saamamme tuki on antanut niin paljon elämään, että se on jo HUIPPUA!!! Kiitos - kun olet ollut KAPUA-matkassa mukanamme alusta saakka!!

      Poista
  5. Te olette huippuja itse - matkalla kohti huippua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sinua ihanaista Pöllöä - et tiedäkään miten hyvältä kaikki tuki tuntuu... se on voimaannuttanut jo tässä matkan varrella ja tulee kannattelemaan meitä h-hetkellä....
      Tänään on muuten yksi h-hetki... laitan sulle illalla kolme kuvaa!!! Ihanaa, iloista ja mieluisia puuhia sisältävää heinäkuun jatkoa sinulle ja teille!!

      Poista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

HOTiksi meni

Innostuinkohan jo ihan liikaa tästä pukista? Voisin kiittää/syyttää Annaa,  kun meni kommentoimaan näiden identtistä veljeä ,  että sopisi k...