Kansi valmiina albumiin, joka tulee täyttymään uskomattoman seikkalumme kuvista parin viikon ajalta, kun onnistuimme sittenkin karkaamaan reisun päälle vuonna 2020!!
Usko meinasi jo loppua monta kertaa kesken, sillä maita, jonne lentomme peruttiin viime vuonna oli oikeasti 20.... suuri lukumäärä johtuu siitä, että kun peruutus tuli,niin etsin aina uuden/uusia jonne voisi päästä.... tätä ei peruttu!! Eli kahdeskymmenesensimmäinen toden sanoi!!
26.12.2020 nousimme siiville ja voin sanoa, että aivan kuin olisin saanut siipeni takaisin itsekin!!
Palannut elämään omaa elämääni, enkä jonkun muun "kaikkea pitää varoa ja pelätä" - elämää....
Se ei vaan sovi mulle ja meille!!
Olemme enemmän kuin onnelliset ja saas nähdä miten paljon albumin sivuja saan/ennätän
siinä sivussa "taiteilla", kun jo tähyilen maailmaa uusiin suuntiin - ennennäkemättömiin maihin!
Bloginimensä mukaan Repolainen rakastaa reissaamista ja räpeltämistä omin pikkukätösin itselleenkin arvaamattomin lopputulemin keittiössään ja piskuisessa ateljeessaan. Viimeksi mainitun tuotoksilla on pyrkimys auttaa maailman tyttöjen asemaa paremmaksi.
lauantai 9. tammikuuta 2021
On jälleen mielekästä tekemistä
Kylläpä on jälleen mielekästä puuhaa kotonakin...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Näitä on luettu ja tutkittu eniten
Ristiriitaista, lyhyt vai pitkä matka...
Tämän viikon keskustelut ovat tosiaan olleet ristiriitaisia... riippuen siitä keneltä kysyy! Ja kysymys kuuluu: "Kuinka pitkä matka on...
-
Seijan poistoista ostamani suihkeet ja mömmöt kutkuttaa laatikossa niin kovasti, että pakko oli kesken pullataikanan kohoamisen edes VÄHÄ...
-
Joulu saa tulla - joulu saa tulla! Lapsenlapset odottavat jo niin jännittyneinä joulupukkia.... eihän enää olekaan jouluun ...
-
Voiko olla hauskempaa kuin kissa-hiiri - leikit... hih... sattuuhan sitä!! Tämän ja useita muitakin ihania ilmaisia digileimoja löysin...
-
Tapaninpäivän näpertelyjä yhdessä äidin ja tyttären kanssa. Tapaninpäivä lienee ollut meillä se kuuluisa "Pyjama-päivä", k...
-
Liekö ne nämä paukkuvat pakkaset, vai mikä kun haasteblogeissa kaivataan kovasti Lämpimiä Ajatuksia Se on nimittäin aiheena molemmis...
-
Huomenta, eletään jo "toinen toista" ja arvonta kyllä suoritettiin EILEN 1.2. mutta sitä ei suinkaan tehnyt joku lapsenlapsistan...
-
Aina olen rakastanut räpeltää myös keittiössä, mutta vasta eilen nuoret syödessään taas kerran äitinsä ja mummonsa pöperöitä ehdottivat, ett...
Matkailu toden totta avartaa....
VastaaPoista..toiset on luotu kulkemaan...toiset katselemaan :)matkakertomuksia.
..paljon on punaisia neuloja maamallossanne;)..reissu-neuloja;)
Mukavaa tammikuuta!🤍❄⛄
Voi kiitos Liisa, sinulle myös eloa mielekästä tammikuista - valoisampaakin!
PoistaAvartamaan maailmaa - hyvin sanottu... siihen on meille palo annettu, mistä lie syntynyt, mutta voimistuu vain vuosien kiiriessä eteenpäin!
Hauska tuo maapalloidis! Meillä on tarralla maailmankartta, josta otetaan aina se kohta mustaa pois, jossa on käyty.
VastaaPoistaVoi kiitos Titta...yritin jo käydä kurkkimassa maailmankarttaanne...
PoistaVoin kuvitella, että kansio syntyy nyt uudella innolla ja hyvältä näyttää jo alkukin :)
VastaaPoistaSitkeitä etsijöitä olitte!
Sartsa kiitos, albumin kimpussa... siitä ei malta käsiään irrottaa... ai miksikö koneella nyt?
PoistaNo, kun tulostan samalla tässä kuvia siihen.... ;)
Ihana albumi tulee 👍 reissu on ollut varmasti hyvin voimaannuttava 😊
VastaaPoistaTuo onki kiva idea merkitä maat, missä käynyt. Kiva, että pääsitte reissuun. Tuostahan tuleekin kiva albumi varmasti.
VastaaPoistaHieno reissu ollut, muuten mulla samanlainen maapallo, pitää katsoa missä se costa rica on.
VastaaPoistaHyvää alkanutta viikkoa!