Yhä ylös yrittää...

Pisin ajallisesti, sekä kilometerin polkaistu
ja rämmitty reittimme suuntasi High Peakin kautta 
South West Pointille.
Molemmissa olisi pitänyt olla kumileimasin vieraskirjoineen
- Peak (vaarallisempi) oli suljettu - loota viety pois!!

South Westillä sentään, joku innokas pääsi leimailemaan

Rannikkoa myötäilevät polut tarjoili suorastaan
uskomattomia maisemia.
Taivas ja meri - ne sekoittuivat toisiinsa
- aika-ajoin niiden rajaa oli mahdoton erottaa horisontissa.

Reitti kulki läpi jättimäisen lammasfarmin
ja silmänkantamattomiin ulottuvien (vuoristo) laitumin
- jossa tapasimme myös varsinaisen "ylös yrittäjän!"

Lähestyimme hiljaa ja huolissamme. 
sillä polulla oli vastasyntyneen näköinen "MYTTY"!
Korvamerkin nähtyämme huoli kasvoi entisestään, 
ei kai se ole kuollut?

Huojennus, sillä ylöshän sekin
alkoi haparoivin jaloin ponnistaa!
Nukkui vain niin sikeästi keskellä polkua!
Herättyään olikin huoli: "Missä äiti?"

On siinä pienellä karitsallakin ylös yrittämistä näillä rinteillä. 

Olisi pitänyt laskea, kuinka monta porttia
avasimme ja suljimme ennenkuin saavuimme
dramaattisille kallioille ja edessä avautui Manatin lahti ja Sperryn saari.

Eväitä ja energiaa tankkasimme ennenkuin alkoi 
punaisina hohtaville dyyneille tarpominen
- fillarit oli jätettävä parkkiin!
Ja kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin, 
niin ei tarvetta lukita - koko päivän reiteillä
emme nähneet ketään muita kuin lampaita!

Matkalla rämmitty High Peak
 siintää kaikessa rehevässä vihreydessään
näissä kuvissa takanamme!

St Helenalla vietettyjä päiviä
ei voi laittaa mihinkään paremmuusjärjestykseen,
mutta kyllä tämä päivä oli yksi parhaimmista.

Koska eletään uuden kuukauden,
eli syyskuun ensimmäistä päivää
- niin onhan se heitettävä haaste ja kysyttävä: 

Mikä SUUNTA
Sinua kuljettaa/kiehtoo juuri nyt/useimmiten?
Pakosta tai vapaasta halusta?