
Longwood House
Napoleonin viimeisin asumus 1815-1821
on museoitu ja Ranskan valtion omistuksessa
puutarhaa, metsää ja hautalehtoa myöten.
Longwoodin puutarha laajeni syystä:
Napoleon innostui viimeisinä vuosinaan todella puutarhan hoidosta
- olihan se myös keino saada brittivartijoita hieman kauemmaksi asunnosta.
Tänäkin päivänä tarjoutuu mahdollisuus
astella Napoleonin suunnittelemilla
upotetuilla kävelypoluilla,
istahtaa paviljonkiin



Piipahdimme toki sisälläkin,
mistä muutama kuva jo aiemmassa postauksessa
Mutta kyllä me ollaan niin ulkoilmaihmisiä,
että polkaisimme
Millennium-metsään, kuultuamme sen inspiroivan tarinan.


Longwoodin tuulisilla, korkeimmilla kukkuloilla
sijaitsee yksi St Helenan mielenkiintoisimmista
luonnonsuojelusaavutuksista:
kunnianhimoinen ympäristöprojekti,
jonka tavoitteena on palauttaa, tai paremmin
luoda takaisin brittien siirtomaavaltaa
edeltänyt The Great Wood
sijaitsee yksi St Helenan mielenkiintoisimmista
luonnonsuojelusaavutuksista:
kunnianhimoinen ympäristöprojekti,
jonka tavoitteena on palauttaa, tai paremmin
luoda takaisin brittien siirtomaavaltaa
edeltänyt The Great Wood
= Muinainen suuri metsä
Metsä tuhoutui lähes täysin siirtolaisten polttopuuhakkuiden
ja saarelle tuotujen vuohien vuoksi.
ja saarelle tuotujen vuohien vuoksi.
Millenium vuonna 2000 käynnistettiin
yhteisöllinen hanke,
johon osallistui ensinnäkin
kaikki saaren lapset ja nuoret
istuaaen oman nimikkopuun.
yhteisöllinen hanke,
johon osallistui ensinnäkin
kaikki saaren lapset ja nuoret
istuaaen oman nimikkopuun.
Lajeina saaren omat, kotoperäiset
ja erittäin uhanalaisia puut;
Commidendrum robustum - eukalyptuspuu
Gumwood - kumipuuta
Dwarf ebony - kääpiöebonypuuta
Boxwood - boksipuuta.
ja erittäin uhanalaisia puut;
Commidendrum robustum - eukalyptuspuu
Gumwood - kumipuuta
Dwarf ebony - kääpiöebonypuuta
Boxwood - boksipuuta.
Suojelualue on kasvanut merkittävästi 26-vuodessa
250 hehtaarin kokoiseksi ulkoilma luokkahuoneeksi
lapsille ja nuorille, sekä virkistysalueeksi kaikille!
250 hehtaarin kokoiseksi ulkoilma luokkahuoneeksi
lapsille ja nuorille, sekä virkistysalueeksi kaikille!
Kasvava metsä tarjoaa pesimäpaikkoja
ja turvaa sen linnuille ja selkärangattomille.

Milleniun metsästä oli bongata saaren
ja turvaa sen linnuille ja selkärangattomille.
Milleniun metsästä oli bongata saaren
ikoninen kansallislintu Wirebird - St Helenan tylli.
Meillä oli polkaisematta enää saaren itäisin kärki
Mikä avasi näkymän yhdelle maailman
"turhimmista" ja "vaarallisimmista" lentokentistä
ja silmänkantamattomiin
jatkuvia tuhkadyynejä
jatkuvia tuhkadyynejä



















On ollut todella vaihtelevaa maastoa ja maisemaa, vehreyttä ja sitten nuo tuhkadyynit! Oliko se irtonaista tuhkaa vaiko jotenkin kiinteytynyt? Ajattelen, että tuulessa nuo liikkuu vaikka mihin. Upea reissu taas ollut.
VastaaPoista