lauantai 19. huhtikuuta 2025

Pitkä pitkäperjantai


Vuoden 2025 Pitkäperjantai oli todella piiiiiiiiiiiiiiiiitkä! 
Yhteensä 31h elettyä elämää! 

Lentämistä yli 20h, joka alkoi jo kiirastorstai-iltana
Silti kello oli vasta aamukahdeksan kun Chilen pääkaupunkiin laskeuduimme! 

Se on niin jännä kiertää kokoajan kelloa taaksepäin ja elää tunteja uudelleen! 
  
Stoppi Santiago Chileen pariksi yöksi 
oli tarkoitus tasata jetlaakia.

Aikeissa vain pienet jaloittelut istumisen jälkeen. Lähdettiin rennosti sandaaleissa pikku lenkille ennen suihkua ja ihan oikeaa sänkyä.  
Vaikka hyvin olemme kyllä oppineet 
nukkumaan koneessakin. 
Joskus ei ehdi edes nousua näkemään, 
kun nukahtaa-mutta onhan se silti sellaista pätkäunta!

Mutta kuinka ollakkaan, Ukkokulta näki vuoren ja vuorella jotain valkoista! 
Siitä alkoi matka kohden 
San Cristobal Hilliä
 Ukkokullan oikopolkuja…
😅😱💦
välillä nelinkontin! 
Mitä ylemmäksi kapusimme,
 niin paljastui, että sinne olisi
vienyt kaikki ”tiet”:
3 gondolihissiä, funikulaari 

ja ihan virallinen todella upein ristein 
etenevä ”pyhiinvaelluspolku” 
No, niitä oli  ihana tutkia ja kuvailla alastullessa! 
Huipulla on jättimäinen Neitsyt Marian patsas!
Jokainen askel sen luokse kannatti kavuta
ja omat polkumme tarjosi turistiryhmän reitin, upeita uniikkeja maisemia ja kunnon treenin!


Maisema kimaraa kavutessamme!





Virallisemman reitin varrelta löytyi
turistikuvaus paikkaa!


Upea pitkä pitkäperjantai! 
Lopuksi vink-vink…
 mitähän me tehdään huomenna?
Lokoisaa lankalauantaina kaikille!

Täällä kello vasta 03.00
-vähän jetlaakia, mut sainpa postauksen tehtyä
-kaikessa on hyvät puolensa! 

29 kommenttia:

  1. Onpa teillä jälleen mielenkiintoinen matkakohde ja varmasti mielenkiintoinen tuo kapuaminen vuorelle, oikopolkujakin 🤭 pitkin! Maisemat mahtavat! Ja polkupyöriäkin löytyi, hieno juttu 👍🏻! Mukavaa lanka🧶lauantaita ja mielenkiintoista/turvallista reissua!

    VastaaPoista
  2. No jo oli nimensä veroinen piiiitkä perjantai :-) . Kuulostaa aika rasittavalta noin pitkä lento , mutta maisemat kohteessa kyllä korvaavat taatusti sen ja tulipa koneessa kököttämisen jälkeen liikettä niveliin :-). Ja kunhan pyörien selkään pääsette niin vauhti senkun kiihtyy.....
    Turvallista ja mielenkiintoista reissua !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ilmuuttele kun saat kutsun Ärrälle tai ainakin kun palaat sieltä 😅

      Poista
  3. Voi teitä Repolaiset 😄 Jos on olemassa helppo ja suora reitti tai vaikea ja mutkikas reitti, mielenkiintoisia molemmat, niin ei epäilystäkään kumman reitin valitsette 🥰 Mahtavaa reissua!

    VastaaPoista
  4. Jahas, hieno paikka ja alku matkalle - minne lie taas reissaattekin. Kas, fillari pitää alle saada.
    Pysykäähän terveinä. Hyvää pääsiäistä ja kivaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on tuo 🚴‍♀️🚴🏼‍♂️kuume nyt pahana!
      Ihanaa Pääsiäisen aikaa!

      Poista
  5. No vautsi! Kivaa reissua - buen viaje!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiros! Sulla olis kielikin hanskassa-enkun kanssa omat hauskuutensa!

      Poista
  6. Huh, jälleen maailmalla ja mielenkiintoisessa maassa. Alku antaa jo viitteitä huimista seikkailuista. Turvallisia kilometrejä ja erilaista pääsiäisen vietoa.

    VastaaPoista
  7. Upeita maisemakuvia taas kerran! Huhhuh, on teillä hyvä kunto, minulla tuli jo hiki lukiessa😂 Mutta mukavaa pääsiäistä sinne maailman ääriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tätä seikkailua varten on tietoisesti treenattu-että nauttisi enemmän, kun jaksaa!

      Poista
  8. Ulrika50v.blogspot.com19. huhtikuuta 2025 klo 23.14

    Hyvää pääsiäistä ! 💛
    Rupesin tässä ihmettelemään että miten teidän lomapäivät riittää ja saatteko lomaa töistä noin vain kun haluatte. ? Kun olette koko ajan jossain matkoila 🤗🤔 mun lomapäivät ei kyllä riittäis noin useaan matkaan vuodessa 😭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietittiin täälläkin, että ne lomapäivät ja rahapussit. Ei mulla vaan. Mutta onhan se kivaa kun on... Irmeli

      Poista
    2. Onneksi työ, joka mahdollistaa suunnitella itse asiakasajat! Painetaan täysillä kotona ollessa -välillä pitkäänkin päivää!
      Ja mitä meidän seikkailuihin kuluu rahaa-niin se on minimaalista! Ollaan niin pihejä, lennot tilataan jo n. vuotta aiemmin, majoitukset telttaa, bungalowia ja logistiikka paikallisilla! Kalliimmaksi tulee elo Suomessa ja turistipaikoissa!

      Poista
  9. Upeita maisemia! Mukavaa loman jatkoa teille sinne kauas!

    VastaaPoista
  10. Huomenta! Muutaman päivän makaat sairaalassa ja johan Repolaiset ovat ehtineet "huitsin nevadaan". Nyt luin kaikki välistä jääneet "aamupalaksi", kiitos! Mahtavaa ja turvallista reissua! Pysykää terveinä ja nauttikaa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihana Stansta! Ja ihanaa kun oot kotona ja voimat päivä päivältä kohenee!

      Poista
  11. Hienoja maisemakuvia! Jopas otitte melkoisen kiertoreitin, mutta kyllä noilla kierroksilla pysyy hyvässä kunnossa :)

    Ihanaa reissua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos-se näissä seikkailuissa onkin niin motivoivaa, kun pistää treenaamaan koto-Suomessa tosissaan, että jaksaisi täällä!

      Poista
  12. Pikku lenkki vuorelle ja takaisin :) Oikopolut kannattavat aina! ;D
    Erikoisia puita. Vähän kuin mäntyjä, mutta eivät varmaankaan mäntyjä. Oksat liian harallaan.
    Tuo aikataulu sopi ilman muuta piiiitkäään perjantaihin. Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne jotain männynsukulaisia oli-mun muisti vaan niin surkea kasveissa, vaikka tykkäänkin niitä katsella/kuvata-mieleen eivät jää!

      Poista
  13. Olipa tuossa teidän pitkäperjantaissa aika monta tuntia! Sellaista se on kiitää ilmojen halki aikavyöhykkeeltä toiselle.
    Suomainen menee sisulla oikopolkuja pitkin huipulle eikä millään hissillä tai funikulaarilla. Eihän se toimi Turussakaan
    joten parempi vain pysyä moisista vekottimista poissa. Pikku lenkki vain piristää 🤗
    Hyvää reissun jatkoa! Keep on moving 🤗


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️-kiitos Marjo!❤️
      t.Repolainen

      Poista
    2. ❤️-kiitos Marjo!❤️
      t.Repolainen

      Poista
  14. Voi veljet! Teillä on näköjään taas mahtava reissu edessä. Luin takaperin näitä matkapäiviänne ja kyllä on hienoja kuvia ja hauskoja hetkiä. Tässäkin nauratti teidän pikkuinen sandaalikävely, joka venyikin pidemmäksi :) Mutta kuka sitä nyt ei haluaisi kävellä katsomaan mikä tuo valkoinen edessä on :D

    Palaan nyt vielä uudemman kerran postauksesi läpi. Pääsiäissaarten patsaat näyttää niin ihanilta. Haluaisin olla siellä juuri nyt katselemassa niitä <3

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Rodot runsaimmillaan

Raision Alppiruusupuisto kuuluu alkukesän vakiokohteisiin. Vaikkei äiti vielä asunutkaan tääl puol Suomea, niin hänen vierailunsa ajoitettii...