Pitkin rantaviivaa ja lopulta auringonsiltaa

Aurinko ennätti mailleen ennenkuin saavuimme rannikolle, Essaouiraan. Sen verran pimeää, että vain meren kohinan ja lokkien kirkumisesta tiesi, että todella oltiin pienessä kalastajakaupungissa kilometrien pituisten hiekkarantojen äärellä.

Auton ikkunasta vilkuttelin heipat upealle vuoristolle.
Ja napsin kuvia yhä kuivemmaksi ja karummaksi muuttuvasta  maisemasta. 

Ilman kastelujärjestelmiä täällä ei olisi kasvanut mikään - mutta Marokko on kehittänyt sähköntuotantoaan aurinkoenergialla siihen malliin, että "aavikolla" kasvoi tuottavasti niin argan- kuin oliivipuut. 

Marokko myy edullisempaa sähköä mm.Espanjaan ja naapurivaltioihinsa. Uutisissa oli myös, että koko Afrikan kattavaa sähkönjakelua aletaan rakentaa ja sen olisi määrä olla valmiina 2025. Huikea työllistävä voima koko mantereelle. 

Keskellä "ei mitään" kohosi myös jättimäinen maan suurin energialaitos. Marokon yritteliäisyys on ihailtavaa!

Pitihän se pysähtyä ihailemaan ja keräämään mukaan muutama argan-pähkinä näistä komeista puista.

Pääsin myös kuorimaan ja jauhamaan pähkinöistä hunajan kera kunnon maapähkinävoita. 

Reisuillamme nämä kohtaamiset paikallisten kanssa ovat aina kaikkein paras anti - vaikkei yhteistä kieltä ollut tämän upean 74-vuotiaan Aichan (nimi tarkoittaa Elämää) kanssa, niin tyttärensä kyllä käänsi ihailtavasti keskustelumme ja niin kiitollinen, että kaikki Aichan kolme tytärtä ovat päässeet käymään koulua, vaikka hänen miehensä kuoli hyvin nuorena. Sinnikäs pieni nainen! 

"Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin..." 

Nyt lauloin kyllä tälle silmänkantamattomiin jatkuvalle hiekkarannalle.

Eikä kauaa, kun löytyi fillarit taasen alle ja seikkailu rannikolla oli valmis alkamaan.

Hih - minulle tarjottiin tosin sellaista perinteistä naisten fillaria,
jossa kyynärpäät olisi hangannut kylkeen hiertymät ja renkaat oli niin ohuet, eikä jousitusta että no-no-no-noo!!

Kyllä poikaa nauratti, kun kuuli minunkin olevan enemmän "äijä"

Joten päätyi antamaan oman fillarinsa mulle... se oli kyllä aika miniversio tällaiselle skandinaaviselle jättiläiselle, mutta kyllä se silti oli niin paljon parempi.... ja ennenkaikkea renkaat kantoi hiekalla, ainakin lähempänä vesirajaa.

ja seikkailu oli valmis alkamaan

Välillä oli vähän teknisempää pätkää ja kalliot pakotti nousemaan vesirajasta. Naurettiin kyllä, miten helppoa fillareille on löytää parkki ja ottaa kiireettömät vesidrinksut samalla kun ihaili maisemia, joita ei ole vielä missään muualla kokenut.

Ja sitten taasen jatkaa viilettämistä... vaikkapa dyyneille, 
jotka ei tuntuneet loppuvan lainkaan...

Hiekkaa riitti silmän kantamattomiin ja ennenkuin oltiin loppujen lopuksi niemenkärjen päässä, niin matkamittari näytti 18km... pelkkää rantaviivaa. 

Luonnonluomia "pyörätelineitä"

Muutaman kerran kiivettiin tyynien päälle ja kurkittiin,

että menisikö siellä joku "tie" tai edes upottamaton polku...
vihdoin sellainen löytyi - ihan ajettavakin vielä. 

Tien löydettyämme polkaistiin lopulta aika korkealle ja sieltä avautui upea näkymä koko Essauoiran kaupunkiin. 

Sieltä viiletettiinkin sitten sellaista vauhtia alas piiiiiiiitkä alamäki, jossa trackkerin mukaan huippunopeus kiihtyi 55km/h.
Pääsi jarrut testiin.... vinkuen kestävät!!
Ei millään uskaltanut päästää vapaalle ja laskea täysillä... 

Täällä olisi iltatähtemmekin viihtynyt - hälle kitekuvia laitettua tulikin samantien vastausviesti, että Marokko on kiteilijöiden mekka... tänne mielinyt... 

Sopivasti ennätimme takaisin kaupunkiin ennen auringonlaskua

Mikä päivä - mikä ilta!!