torstai 5. toukokuuta 2022

Kukat elämässäni

Aamupuuroa popsiessa katselin tuota elämänihmettä,
jonka tuikkasin vanhaan sodamasterpulloon odottamaan, että löydän sille kauniin kirkkaan pullon.
Ruokakaupassa ei ollut sopivaa (jotain ihme tekstejä painettu pullon kylkeen),
kirpparillakin niin kuluneita ja kolhiintuneita,
joten meinasi unohtua avokadon siemen juurineen jo kosteaan talouspaperiin ja minigrip-pussiin,
jonne poikani sen neuvoi itämään.

Heillä on upea lasipullo ja avokado kasvattanut jo liki pullon pohjaan kiemurtelevan juuren
- siinä viehättää ulkonäkö - josko meillekin siis sellainen,
mutta saas nähdä, kun tämä minun "SUHTEENI" kukkasiin ja yleensäkin kasvattamiseen on mitä on.

Tässä on minun ainoa elävä kasvini... siis nuo lehdet on yhä vain elossa.
Sain orkidean vuonna 2007, kun keskimmäisemme poikaystävä, nykyinen puoliso tuli meille ensimmäinen kerran "näytille"
- hän toi minulle kauniin valkokukkaisen orkidean.

Koska lehdet osoittivat terhakkaa elämänhalua kukkasten tiputtua kaikkensa antaneena
yksi kerrallaan pöydälle päätin ostaa pari vartta kangaskukkia
lehtien seuraksi tuomaan väriä (voiko sanoa eloa?) keittiöön. 

Muuten, tuo orkidea on kukkinut ihan oikeitakin kukkia tässä 15-vuoden aikana
peräti 4kertaa!! Ja joka kerta se on hämmästyttänyt MINUT totaalisesti...

Kukat ovat kyllä kauniita - minähän rakastan kuvatakin niitä kaikkialla - siis reisuillamme,
mutta kotiin en niitä huoli "kuolemaan"!!
 
Työkaverin kanssa poikettiin eilen kauppaan hakemaan palaveri tarjottavia....
ja hän jumettui siihen orvokki-osastolle.... sanoen; "Kukista ei vaan pääse ohi"
Auts... minä olin jo ainakin 7metriä ohi...

Kaffe pöytään tarttui parikin ruukkua mukaan ja automatkalla kertoi mitä kaikkea on jo kotonaan.
Osa kannettava aina yöksi sisälle, kun on niin kylmiä öitä...
ihan kauhuissaan ollut, kun yhtenä iltana oli unohtanut....
Klups... minä en osannut oikein tähän puheenaiheenseen kommentoida mitään,
onneksi multa ei kysyttykään mitään... puuttui näet kokonaan omakohtainen kokemus asiasta!!


Sillä minun kukat kestää kaikki mahdolliset säät, "kasvattajansa"monen viikon reisut
Kasteen saavat joskus kunnolla suihkussa (pölyt pois) ulkokukille isäntä taitaa antaa
kasteen ihan painepesurilla ja ne kukkii/vihertää vaan vuodesta toiseen. 

Näitä tässä aamupuurolla mietin ja kaivoin sitten jotain kuvia mukaan avaamaan
"SUHDETTANI"  Kukkasiin
ja pohtimaan miten se on tällaiseksi muodostunut???

Johtuuko ikivanhasta muistosta, kun äiti
(todellinen kukkakuiskaaja herättää henkiin ja saa kukkimaan kaikki "ei muilla kukkivat" kasvitkin)
laittoi mun kitkemään kehäkukkapenkkinsä....
Helteinen heinäkuun päivä - ihan ok nyppiä kynnet mullassa tienvieruisaa penkkiä,
kun takatalon komia poikakin ajeli siinä ees-taas mopollaan.
Äiteen tultua töistä sitten selvisi, että olin nyppinyt kaikki kehäkukat pois ja jättänyt "ne mielestäni nätimmät"
rikkaruohot nättiin siistiin riviin kukoistamaan....

Että simmoinen tarina... ja pari muutakin vastaavaa olisi...
tiedä tuota, lähtikö se jo 11-vuotiaana suhteeni kukkasiin muotoutumaan hieman erilailla...
vai onko jotku muut kätännön seikat vaikuttaneet tässä matkan varrella...
mutta näin se vaan nyt on
- olisipa hauska jos innostuisit pohtimaan suhdettasi kukkasiin/kasveihin ja kommentoisit
- mielelläni niitä lukisin!!

Pohdinnoissani päädyin pohtimaan blogini nimeä...
Siis minä oikeasti taidan olla RÄPELTÄJÄ...
Kukkien kanssakin tykkään räpeltää ja meillä on sisällä, sekä ulkona tietyt ruukut, lasimaljat, tuohivirsut, saviruukut jne.
jotka on vuosikymmenien saatossa saaneet kantaa
milloin minkäkinlaista räpellystäni... luonnonmatskut ja kangaskukat on mun juttu!!


Hups... onhan mulla oikeita mininarsisseja nyt etupihan padassa
(yhdeltä asiakkaaltani sain - ystävät ei kyllä tuo mulle eläviä kukkia, tuntevat jo mun)

 

8 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä sinun tossut ihan lankkia vailla! ;D
    Yläkuvan kukat meni ihan täydestä, ennen kuin epäuskoinen ymmärrys alkoi valjeta. Minulla on sellainen suhde kukkasiin, että innostun ajoittain, mutta en kuitenkaan jaksaisi hoitaa niitä, jolloin lopputulos on aikalailla sama, kuin sinulla. Nytkin on pöydällä yksi törö, joka pitäisi heittää roskiin. Sisällä en haluaisi juurikaan pitää kukkia senkään takia, että jotkin kissat (omat tai vierailevat) haluavat syödä niitä. Kukista jää sitten hölmön näköisiä ja minulle jää epävarmuus, että oliko myrkyllistä.
    Ulkokukissa pidän kriteerinä sitä, että vain vahvimmat on luotu kestämään. Mikäli eivät meillä halua elää, niin ei voi mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ha-haa... totta, lankkia kaipais - noi terassilla olevat kaislaliinat (tossujen alla) olenkin maalannut ja pöytä/tuoliryhmän maalannut ja hionut "vanhan/kuluneen näköiseksi", mut tossut jääneet luomuiksi - josko niiden ilme tänäkesänä muuttuisi - kiitos vinkistä!!

      Poista
  2. Aivan ihanat nuo tohvelit!
    Suhde kukkiin... Kotiperuja on se, että meillä isävainaa hoiti kukat ja viherkasvit. Vieläkin siellä käydessä tulee mieleen, kuinka isä pimeinä talviaamuina kulki taskulamppu toisessa kädessä ja kastelukannu toisessa kastelemassa kukkia. Se oli tarkkaa puuhaa, mutta isä onnistui loistavasti. Nyt äiti vähän kärsii siitä, ettei ole ollenkaan kasvien kasvattaja. Onneksi hän on saanut ystävättäreltään kaksi santtua, joista ensimmäinen oli kuulemma alkanut juuri kukkimaan. Isän aikaan keittiön ikkunalaudalla niitä oli neljä ja aina kukassa.
    Entäs minä? Hmm, olen alkanut haalimaan viherkasveja reilu vuosi sitten. Keittiön ikkunalaudalla alkaa olla tungos, mutta olohuoneen ikkunalauta on toistaiseksi tyhjä. Tuskin kauaa. Menestys on toistaiseksi vaihtelevaa. Kukkivat kasvit - niitä ei ole ellei tulilatvat yllätä...
    Toiminnallista torstaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Onhan sulla jo vaikka mitä ja suunnitelmat olkkariinkin...
      Hih, minäkin sain lahjaksi tänään amppelin... siinä on aasian basilikaa, persiljaa ja ruohosipulia... hauska!!
      Aurinkoa luvassa ensi viikolla - sitä myös mieleesi toivotan!!

      Poista
  3. Minulla on ollut vuosien saatossa kaikenlaisia kukkakausia esim. yhteen aikaan pelkkiä kaktuksia ja paljon. Joutuivat poistoon muutossa. Isojen, piikikkäiden kasvien muuttaminen oli liikaa. On ollut kasveja, jotka eivät tykkää minusta. Ne saavat kuolla. Suurin ongelma on, että kaikki kasvit, jotka tykkäävät minusta kasvavat niin isoiksi, että niiden kanssa elämä on hankalaa. Suunnittelen kyllä jonkinlaista kukkapöytää ja kukkalamppuakin, mutta taitaa jäädä suunnitelman asteelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, nyt kun "puhuit" kaktuksista, niin onhan mullakin ollut niitä... taisin olla lukiossa ja asuin ensimmäistä kertaa itsekseni... mulla oli sellaisia mini-mini pieniä piikikkäitä, yksi taisi olla nimeltään mansikkakaktus... ja minä hukutin ne kaikki!! Hienoja suunnitelmia sinulla... kaikki sellaiset kannattaa toteuttaa, joiden uskoo tuovan itselle iloa!!

      Poista
  4. Minä tykkään kukista paljon!
    Olen huono rutiineissa, ja siksi meillä on vähäisesti pihakukkia. Lähinnä tuo yksi iso perennapenkki, jota ei tarvitse olla kastelemassa ihan koko ajan. Jaksan juuri ja juuri satsata siihen. Sisällä minulla ei ole viherkasveja lainkaan, ei ole ollut moneen vuoteen. Pitäisi ratkaista, kuinka saada kasvilamput niihin kohtiin joihin kukat mahtuisivat.

    Yhden illan kukkakursseja olen käynyt useampiakin. Ne ovat olleet kaikki ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau - kukkakursseja... en ole kuullutkaan moisista. Kukkalamput, hmmm.... mulla taisi olla sellainen yrttiruukun päällä, mutta ei toiminut... siis minä kasvattajana - ei lampussa mitään vikaa. Rakastan kyllä kuvata kukkia... täytyisikin ennättää kuvailemaan kirsikan- ja magnolian kukkia jokirantaan, ne ovat nyt kauneimmillaan!
      Ihanaa Äitienpäivää Sinulle!

      Poista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Kenraaliharjoitus

Viikko myyjäisiin - joten pitihän se Kenraaliharjoitukset vetäistä. Äiti jälleen reippaana talkoonapuna - keksittiin silittää niin sopivan v...