sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Kolmessa päivässä...

Varaslähtö viikonloppuun alkoi perjantaina klo 13.30
Milloin viimeksi olen päässyt siihen aikaan töisä?????
No, en muista, koska viimeiset työviikot on olleet aivan hulluja!!
No niin, kuin lapsuusajan päiväkirjasta kellonaikoineen
klo 13.45 kotona,
klo 14.05 pyyhe päässä tekemässä munkkitaikinaa
- miksi, siihen ei ollut edes sen kummallisempaa syytä kuin,
että tuo LISÄÄNTYNYT AIKA "vapaata elämää" sai vaan energiseksi.  
Tein tällä kertaa munkit kauramaidosta - kaffeversiosta. Oikeampi syy,
kun purkki oli ollut sen max viikon jo auki ja ajattelin kaffeen olevan sopimatonta...
ehkä olisi sopinut siihenkin, mutta munkeista ainakin tuli tosi kupsakoita.
Tuppaa munkkini turpoamaan muutoinkin, mutta nyt extrasti... 
eli kauramaito jatkoon!

Ja nyt muistin kuvata ne "munkin reiätkin" - joista joskus aiemmin on ollut juttua,
että miten ne teen ja mitä niillä teen.
Aika huonosti kuvassa näkyy tuo teräksinen pursottimen suutin,
mut tosiaan itse munkin painan lasilla ja reiän suuttimella.
Joskus paistan nuo "Reiät" minimunkeiksi,
mutta joskus vain kaulitsen viimeiseen saakka uudelleen
ja viimeisestä sitten syntyykin aina omanlaisensa arvoistus...
kuten tällä kertaa  sydän!
Se piristi mieltä entisestään ja energisoi... 
 


Munkkikaffet juotuame olikin aika suunnata Logomoon
Voice Of Finland Liveen.
Siitä on 1½-vuotta kun edellisen kerran - 2020 livet oli syyskuussa ja viime vuonna ei lainkaan... 

Mikä fiilis, kun tupa oli täynnä, 2000 ihmistä samaan aikaan samassa paikassa
- oma känny piippaili tuon tuosta ja alkoi tulla ystäviltä kuvia,
et oltiin myös tv:stä tuttuja, heh heh

   
Tosin moni minut tunteva jaksaa yhä vieläkin ihmetellä miten me joka vuosi "ängetään" tuonne Voiceen, vaikkei musiikki ole meidän juttu lainkaan... arjessa ei soi mikään muu kuin oma pää...
siellä kyllä kilisee joskus mitä kummallisempia ajatuksia tai on kilisemättä.

Se ei ole se musa, vaan se liven tekeminen - lavashow, ja miten se tehdään!!
Voicessa parasta on ohjaaja Eelis - joka tuntuu jo kuin tutulta...
10 Voicea Turussa ja me niistä oltu läsnä 8...



Samaan viikonloppuun osui myös pari perinteistä turnausta
 oma peli-iltamme ystävien tykönä...."Poika", eikä "Uusi Tyttökään" tullut kotiin tänä vuonna!
Mutta kyllä oli ihanaa kiireettömästi viettää aikaa ystävien kanssa, syödä hyvin
ja leikkimielisesti (vaikka välillä tuntui kyllä leikki olevan kaukana, heh heh!!)
kisailla niin dartsissa, pöytäjäkiksessä, kuin koronassakin...


Vaikka yli "tuhkimo-tarinan" meni kotiutuminen, niin reippaana oltiin jo yhdeksältä aamulla
lapsenlapsen jalkkisturnauksessa - ollaan kuulemma ne parhaat ja innokkaimmat fanit!!
Pojasta polvi paranee - pronssimitalli kaulassa kotiin ja
vielä illemmalla mummoa&ukko virpomaankin! 



Pelien välissä ei viitsitty kotiin ajella, vaan tulipa lenkkeiltyä Piikkiönlahden -
ja Rungon kartanon maisemissa posket punaiseksi - ihana kevät!!  

Lenkkimaastoista parhaimmat ja inspiroivimmat ovat mäet - eli mitä korkeammalle - sen parempi
ja toinen suorastaan magneetin tapaan puoleensa vetävä on vesi...
meri kutsui!!

Mikä on sinun mieleisin lenkkimaasto?

4 kommenttia:

  1. Siellähän on ollut oikein munkkitehdas käynnissä! :-) Herahti vesi kielelle...

    Mä en ole tainnut olla koskaan missään liveshowssa! Ainoa telkkariohjelma, jonka nauhoituksessa olen ollut, oli Napakymppi. :-D Ystäväni osallistui, ja mie istuin katsomossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, juu...tehtailuksi tuppaa aina menemään leipominen - tulee helposti kerralla enemmän, kun saa aikaiseksi ryhtyä!
      Wau - siinä on ollutkin erilainen fiilis kuvauksissa, kun ystävä osallistuu!
      Varmaan hieno kokemus!! Iloisia Pääsiäis viikoja sinulle!

      Poista
  2. Teillä riittää energiaa, vaikka muille jakaa! Vaikka tuosta mukavasta tekemisestähän sitä myös saa lisää :)
    Minä olen laiska munkintekijä (en yleensä edes tee) ja palloista pyörittelen vaan munkkeja ja reikä keskelle sormilla pyörittelemällä.
    Potkukelkka vissiin kulki aika huonosti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juurikin niin kuin sanoit... että energiaa riittää ja sitä saa itselleen mielekkäistä asioista/tekemisistä.... niitä siis niin paljon elämään kuin vain mahdollista! Energisoimaan itseään! Ihanaa Pääsiäisen aikaa, keltaisen ja vihreän kirkkaita sävyjä myös mieleen!

      Poista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Ristiriitaista, lyhyt vai pitkä matka...

Tämän viikon keskustelut ovat tosiaan olleet ristiriitaisia... riippuen siitä keneltä kysyy! Ja kysymys kuuluu:  "Kuinka pitkä matka on...