lauantai 23. huhtikuuta 2022

Saapasmaan Seikkailut osa 6

Otrandossa olisi kyllä todella viihtynyt useamman päivän ja riittänyt tutkittavaa, mutta kun paluulentojen ajankohta vaan lähestyi kuumottavasti,
niin tuntui järkevältä siirtyä viimeisiksi öiksi lähemmäksi lentokenttää Polignano a Mareen - johon olin ihastunut ns. nettideittinä
ja ei todellakaan tuottanut pettymystä livenäkään.
Ilmakuva lainattu netistä

ihan "ilmasta" en itse päässyt kuvailemaan samaa rantaa, mutta niin korkealle tietty taas kiivettiin,
kuin vain suinkin päästiin!!
Tuo veden kirkkaus on aivan käsittämätöntä!






Uskomatonta rantaviivaa erikoisine tunneleineen ja kivityksineen (varmaankin vanhaa koralliriutan pohjaa) riitti lenkkeiltäväksi Polignano a Maresta Monopolin kautta Capitoloon saakka.
Google mapsin mukaan 3h 8min suuntaansa kävellen, mutta me saimme menemään siihen mennen tullen koko päivän.


Paluumatkalla sai kuvailla jo upeita auringonlaskuja
ja kun minä olen tunnetusti aamunvirkku, 
niin olin kyselmässä isäntää jo aamulla 
puoli kuuden pintaan... että lähdetkös kanssani lenkille.

Olimme aikas upeilla paikoilla jo klo 6.04, kun aurinko nousi minuutilleen niinkuin säätiedotus oli luvannut ja miten kauniisti!! 

Olen seikkailuillamme ahkera aamulenkkeilijä, mutta aina en saa isäntää innostumaan mukaan - mutta ei haittaa, sillä ei hänkään saa mua kotimaisemissa lenkille mihinkään aikaan...

Olen tosi kranttu mihin maisemiin lähden, heh heh.. aina jos on uutta, niin kinttu nousee kepeästi ja nukkuakaan ei malta!!

Tällä kertaa kyllä isäntäkin pomppasi ihan innoissaan ja aamupala kaffeineen maittoi niin paljon paremmin
parin tunnin meri-ilmassa köpöttelyn jälkeen.  





Siteeraisinko Mark Twainia vai laulaisinko Domenico Modugnon tunnettua Volarea
huikean seikkailumme päätteeksi
- ehkä teen molemmat!!

Kiitos Italia - annoit paljon!!



Tyypilliset matkamuistot liittyy lähes poikkeuksetta aina ruokaan
- ellei kattaukseen liittyvää, niin sitten ihan paikallisia herkkuja, kuten tälläkin kertaa:
puhtainta tuplasti jauhettua durum jauhoa, fenkoleita, parmesania ja juuri pellolta poimittuja latva-artisokkia, joita pipertelin sitten tämän päivän ruo'aksi maun lisäksi silmän iloa!

Ei yhtä hyvää kuin Italian Maman tekemänä 
- mutta makumuistoihin vei...

9 kommenttia:

  1. Teillä on ollut kyllä ihan uskomattoman upea reissu! Kiitos, että olemme saaneet olla matkalla mukana. <3 Minä en ole ollut koskaan mikään Italia-fani (syystä että, en tiedä! :-D), mutta näiden sinun kuviesi ja kirjoitustesi jälkeen katselen Italiaa ihan uusin silmin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Satu - ihanaa kun kuljit matkassa ja Italia kuvakin avartui - niin kävi itsellekin!
      Aiemmin Italiasta onkin kokemusta varsin vähän, Dolomiiteilta ihan pohjoisosista niin lasketellen kuin vaeltaen.
      Vieroksutaan muutoinkin varsinaisia turistikohteita reisuilamme - en tiedä miksi.
      Matkakuume on enemmänkin etsiä/löytää jotain ihan uutta - netistäkään näkemätöntä.
      Siksi reitit kulkee mitä ihmeellisimpiä polkuja ja pysähtyy juttelemaan paikallisten kanssa - joskin italiassa todella harva puhui englantia, ymmärsi kyllä aikalailla, vastaili ja selitti innoissaan italiaksi - hih... useita tällaisiä keskusteluja ja lopputulokset kuitenkin aika ymmärrettäviä ja niin lämminhenkisen auttavaisia-ystävällisiä, jopa leipä- ja viinimaistiaisia tarjoillen.Ei ihme, että itäisintä/eteläisintä Italiaa kutsutaan siksi aidoimmaksi "vanhaksi Italiaksi" - Eupooppalaistuminen on muualla voimakkaampaa ja sen vaikutuksissa ja direktiivimäisyys on valloittanut koto-Suomeammekin!
      Postauset kuvineen ovat ittellekin sellaista päiväkirjamaista; eli kokemusten kirstuun laittamista...
      tiedä tuota koska muisti alkaa kepposia tekemään, kun suvussa sitäkin "vikaa" paljon on!!

      Poista
  2. Pitää joskus ihan ajan kanssa käydä reissusi läpi. Kuvat ei oikein jaksa aueta. Eiköhän minun koneen voimat riitä. Kerran olen Italiassa ollut. Voisin toistekin mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi ei, jos kuvat ei aukea!! Kännyllä tehdyt postaukset aina välillä temppuilee jo tehdessä.
      Missäpäin Italiaa olet ollut? Moniulotteinen ja erilainen maa sekin saappaan varresta korkoon
      - kuten Suomikin Lapista pääkaupunkiin. Iloisa Wapun aikoja sinulle!

      Poista
  3. Kiitokset Kepposelle ja Marjutille - reisussa oli kyllä helppo ottaa upeita kuvia!!!

    VastaaPoista
  4. Voi ihanuus Italia. Me rakastamme Italiaa miehen kanssa se on ehdottomasti meidän suosikkimaa matkustusta ajatellen. Tuolla teidän reissu matkan maisemissa emme ole käyneet. Minulla meni kylmät väreet monta kertaa kun kävin läpi teidän matkaanne. Ruoka on siellä älyttömän hyvää ja maisemat meidän mieleen. Ehkä vielä joskus, toivottavasti. Olemme olleet aika lähellä kuitenkin olimme sellaisessa paikassa kuin Majori. Siitä teimme matkoja Caprille, Sorentoon ja Napoliin ja lähi kylät ja kaupungit tuli käytyä. Olemme olleet myös Gardalla ja sieltä teimme matkat Dolomiittien yli Insbrugiin ja Venetsiaan olimme myös oopperan ensi illassa katsomassa Aidaa. Sisiliassa olemme olleet viimeksi . Kiitos sinulle tästä ihanasta nojatuoli matkasta 🤗❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun tulit vieraisille ja niin samaa mieltä, että Italiassa riittää seikkailtavaa... mekään emme ole koskaan olleet näin etelässä, Dolomiittien seudut tutumpia sekä lasketellen, että vaeltaen. Nautinnollista ja rentouttavaa Wappu viikonloppua Sinulle!

      Poista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Ristiriitaista, lyhyt vai pitkä matka...

Tämän viikon keskustelut ovat tosiaan olleet ristiriitaisia... riippuen siitä keneltä kysyy! Ja kysymys kuuluu:  "Kuinka pitkä matka on...