torstai 20. toukokuuta 2021

S-S-S



S-S-S.....sihinää-suhinaa- S-maissa
Ensin Saksanmaalla
jossa olemme käyneet usein, syynä ehkä sekin, että paras ystäväni jo nuoruudesta on asunut siellä vuosikymmenet ja hän on myös keskimmäisen lapsemme kummi.
Niimpä tytärkin on lentänyt sinne ensimmäisen kerran YKSIn jo 8-vuotiaana.
Mutta tässä hän on innoissaan pakkaamassa unikaveriaan
perheemme ensimmäiseen farmariautoon vuonna 1989, jolla lähdettiin testaamaan AUTObaanoja
eli 1-vuotiaana vuotta vanhemman isosiskonsa kanssa.


Tuolloin mentiin Finnjetillä suoraan Travemündeen


Vuonna 1996 hankittiin asuntoauto, eka kesä Norjaan, mutta seuraavan, eli 1998 Ruotsin kautta Keski-Eurooppaan ja tietysti myös Saksaan.
Reisua tehtiin tuolloin kahden asuntoauton voimin,
ystäväperheen, jossa myös 3lasta... kyllä oli hauskaa kun purkauduimme autoista...
6lasta täytti kaikki etapit äänellä ja liikkeellä. 
Se seikkailu olikin todella monipuolinen; alppeja, huvipuistoja, formulaa...
Sattui vaan todellinen intiaanikesä ja tärkein kriteeri leiripaikalle oli uintimahdollisuus,
joten Bodensee järvi tuli tutuksi monelta kohdin. 
Meidän yksi matkan kohokohta oli jälleen Nürnberg, jossa ystäväni perheineen asuu...
Ystäväperhe ajeli sillä aikaa Tsekkoslovakiaan, kun me vietimme aikaa Merjan perheen luona..

Saksaan suuntasi myös ensimmäinen kunnon vaellusmatkamme 2017
tuolloin lennettiin suoraan Müncheniin ja siitä hypäten paikalliseen "Onni"-bussiin
Flex-bussiin, jolloin kiersimme 4-maan upeita vaellusreittejä,
Itävällan, Sveitsin ja Leichtensteinenkin puolella. 

Se oli todellinen "Sound of music" matka lehmänkellojen säestyksellä upeilla alppiniityillä,
josta kuvia tuolla Sveitsin albumissa.  


Takannen lipun värit ovat muuten taskut... eli keskeltä auki.
Syystä että tulemme taas menemään Saksaan...
niimpä voin pujauttaa myöhemmin muutaman lisäkuvan kirjaimellisesti takataskuun. 




Irlannit ja Skotlannin kiersimme vuotta myöhemmin 2018
ja huu.... se olikin jännää vasemmanpuoleisine liikenteineen...
Minä en olisi siitä suoriutunut, mutta taitava mieheni kylläkin
ja olihan hänkin saanut samana kesänä siitä harjoitusta Kyproksella,
jossa aina vilkkua laittaessa alkoi pyyhkimet pyyhkiä....
mutta eipä enää yhdistyneissä Kuningaskunnissa...
jossa reittimme kulki Irlannin Dublinista Belfastin kautta tutkimaan  
Pohjois-Irlantia ja sittemmin lautalla Skotlantiin Glasgowiin
ennenkuin lähdimme kohden Highlandia Trossachsin upeisiin maisemiin
ja kiertämään Britannian suurinta järveä Loch Lomondia, joka lumosi kyllä totaalisesti
Kansalllispuistoineen ja satumaisine maisemineen. 


Kolmen maan kierroksemme päätyi Edinburghiin,
jossa oli helppoa seikkailla Hop-on-hop bussilla ja jalkaisin.


Huikeimmat näkymät avautuivat Arthurin istuimella yli kaupungin merelle saakka... kunno vaelluskin ja alas tullessa oli välillä pakko tulli takaperinkin... niin oli jyrkkää!!
Mutta juuri meidän tyyppistä seikkailua tutkien ja valokuvaten... 
Matkanvarrelle osui myös viskitislaamo...
Joten eipä jäänyt matka ilman kunnon skottiwiskyäkään.
Tislaajamestari kertoi niin innokkaasti wiskyn valmistuksesta, että melkein olisi itsekin osannut sitä tehdä... tai tuli se tunne!!  


Skotlannista voisi yksistään kirjoittaa pienen kirjan...
se oli niin monipuolinen ja kokemusrikas maa...



Sveitsissä olemme olleet vain yhden yön... vaikka kaksi päivää sen upeissa Sound of Music maisemissa
lehmänkellojen rytmittäessä tahtia vaelsimmekin
nauttien taivaallisen hyvistä (ja rasvaisista) juustoista...
niissä todella oli makukin mukana.


Visiitti olisi voinut olla pidempikin, alppimaisemissa olisi riittänyt tarpomista ja reisilihasten vahvistusta vaikka kuinka pitkäksi aikaa, mutta Sveitsi on kyllä naapurimaitaan Itävaltaa ja Saksaa
niin paljon kalliimpi.... että majapaikat valitsi mieluummin sieltä. 

4 kommenttia:

  1. Kyllä on mukava reissata postauksesi myötä. Oikein mahtavaa etämatkailua näin korona-aikana. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. I enjoy to see where you've been. Especially those places I haven't been too. Great format and I wonder how many you have left? Hope your week is going well.

    VastaaPoista
  3. Paljon on taas katsottavaa. Värikkäät hienot sivut.

    VastaaPoista
  4. Simpsakkaa seikkailua sekä sielukasta suunnittelua!

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Toivon kortit

Se on ollut taas TIISTAI - koska väriä putkahti pöydän täydeltä elämään Tiistai-iltaisin kokoonnumme kirkolle samanhenkisessä seurassa "...