Vuoden 2026 kesäkuu
jää muistoihin Mummo&Ukkokuuna.Ensimmäinen viikko teinien kanssa
vesiliukumäkiä laskien.
vesiliukumäkiä laskien.
4yötä välissä lepoa ja sitten
pari viimeistä viikkoa nuorimmaisten kanssa.
Hengissä edelleen,
Hengissä edelleen,
niin me - kuin jälkikasvu!!
Myös Suurkiitos, että
Suomen Turku lähiympäristöineen
tarjoaa todella paljon lapsille.
Myös Suurkiitos, että
Suomen Turku lähiympäristöineen
tarjoaa todella paljon lapsille.
Merta ja pallomerta
Saaristoa ja sisävesistöjä


Lomapäiväkirjan äärelle rauhoituttiin illalla
muistelemaan piirtäen
mitä kaikkea päivän aikaan oli tapahtunut.


Sulkapalloa ja krokettia pelattiin monta kertaa kotipihalla,
mut poikien sanoja lainaten, piti se kerran ennättää
"Oikeestikin pelaamaan sulista!"
Ja onhan se erilaista ilman
silmiin paistavaa aurinkoa
ja tuulen hönkäyksiä!


Minä en ole laivatyyppi
- yritän keplotella aina jotenkin pois
työporukan kehittämispäiviltäkin,
jos ja kun ne järjestetään laivalla
(se on kyllä suosittua)
Nyt annan täydet dropsit Viking Linelle,
sillä ne niin usein tylsistyneesti istutut
11. kerroksen konferenssihuoneet
11. kerroksen konferenssihuoneet
olivat tällä kertaa kaikkea muuta kuin tylsät!
Lego-ja pomppulinnahuone,
kertakaikkisen upea hohtominigolf,
laser-labyrintti, futis- ja kiipeilyhuone stunt-ratoineen.
Aurinko-, ulkokannella oli oma kiipeilyteline
ja polkuautot, joiden ajoajat missasimme.
Mutta ei haitannut - tekemistä riitti,
hyvä että Villeä ehtivät käydä moikkaamassa!
Olenkin siis selvästi ollut vain
tylsemmässä seurassa laivalla!!
Sama taitaa päteä Keskiaikamarkkinoihin
kertakaikkisen upea hohtominigolf,
laser-labyrintti, futis- ja kiipeilyhuone stunt-ratoineen.
Aurinko-, ulkokannella oli oma kiipeilyteline
ja polkuautot, joiden ajoajat missasimme.
Mutta ei haitannut - tekemistä riitti,
hyvä että Villeä ehtivät käydä moikkaamassa!
Olenkin siis selvästi ollut vain
tylsemmässä seurassa laivalla!!
Sama taitaa päteä Keskiaikamarkkinoihin
Tämä miekkailutuokio jää mieleen varmaan lopuksi ikää

Vuoden 2026 keskiaikamarkkinat sijoittuvat vuoteen 1466
Poikien kommentti:
"Ai, lapset on leikkineet ja pelanneet silloinkin!"


kouluun lähtevä shoppailemaan
ja nyt se on sitten tehty
- viidennen kerran!
Tekeekö kokemus mestarin,
vai johtuiko vaan siitä,
että nuori herran todella tietää
mistä tykkää ja mistä ei!
Aiemmin muistelen saaneeni vastauksia:
"En tiiä" - "Vois olla" - "Katotaan vielä" - "Ihan kiva"
mutta nyt nähtiin jo
10metrin päästä mm. haitapaita;
"Mä haluan ton!"
Tai "E-Ei!"
Helppoa kuin mikä ja kasassa on vaatetus kouluun,
reppu ja penaali.... valmista siis!!
Sushille vielä kauppojen päälle, namskis!


Satmarkissa matematiikka sujui jo mainiosti!

Näiden apinoiden kanssa ei aika käynyt pitkäksi!!
Kiipeilivät joka paikkaan,
olivat kiinnostuneita kaikesta
Keittiössäkin oltiin ahkerina.
Syntyi jälleen uusi
innovatiivinen ruoka
kärsämakkaroiden ja popparikanan jatkoksi...
jota on myös tehtävä joka loma!

Tässä jo kuvallinen "resepti"
Näiden apinoiden kanssa ei aika käynyt pitkäksi!!
Kiipeilivät joka paikkaan,
olivat kiinnostuneita kaikesta
Keittiössäkin oltiin ahkerina.
Syntyi jälleen uusi
innovatiivinen ruoka
kärsämakkaroiden ja popparikanan jatkoksi...
jota on myös tehtävä joka loma!

- selkiskö,
- vai tarvitaanko sanallisempi resepti?
Ansaitsee kyllä mummonkin mielestä
ihan oman postauksensa!!
Tervetuloa heinäkuu!

























Nyt kyllä ansaitsette mummo&ukko-kunniamerkin !!
VastaaPoistaSen verran paljon olette puuhanneet lastenlasten kanssa. Ja ei niin, että se olisi ollut varsinaisesti työtä kun siitä iloitsee ja hyötyy kumpikin osapuoli, mutta kyllähän lapsista on aina myös oma vastuunsa ja hommansakin. Paljon ehditte kaikenlaista kuukauden aikana ja ihanasti kaikissa kuvissa paistaa aurinko ja on jotenkin niin kesäistä ja ihanaa. Lapsille ennenkaikkea kivoja ja mieleenpainuvia elämyksiä kaikki.
Äkkiäkös se oma maku kehittyy kun kauppaan ostoksille pääsee :-))).
Heh - papukaijan merkit tosiaan - sulat ei ole enää pystyssä, rauha laskeutunut Repolaisten laaksoon!!🤣
PoistaIhana kesäkuu :-)
VastaaPoistaHih, ai lapset on leikkineet myös 1400-luvulla :-D Ihanat lapset. Vaikka kuinka yritän, ei resepti kyllä nyt avaudu... sinun täytyy tehdä se oma postaus siitä :-)
Yhtä hauskaa heinäkuuta!
🤣hih ja kiitos!! Maltillisempi hauskuus kelpaa hyvin heinäkuussa...
Poistaja resepti tulee kyllä - vaikka pitänee ehkä varautua, että nousee tukka pystyyn!! 🤣
Mukavuuksia sinunkin heinäkuuhun!
Oho! Nyt minäkin vasta heräsin heinäkuuhun. Ei ollut päivät ihan järjestyksessä.
VastaaPoistaKivaa puuhaa, vaikka mukavalla tavalla voimia vievää 🤭 Linnan läheisyys tekee keskiaikapäivistä tuntuvammat. Täälläkin on Wiipurintien markkinat elokuussa. Ilman linnaa.
Piti googlettaa Wiipurintien markkinat ja hih... pääsin taas Jaalaan....🤣
PoistaVau! Kylläpä teillä on ollut ihana kesäkuu lasten kanssa. Hienoa, että laivamatkustus oli reilusti innostavampi kuin työpaikan reissut. Keskiaikamarkkinat näyttää tosi kivoilta. Vähän harmittelin, että ehdittiin just lähteä Turusta pois, ennenkuin ko. markkinat alkoi.
VastaaPoistaAivan mahtava idea tuo lomapäiväkirja illalla piirtäen. Sitä voisin tehdä itsekin :D Jos joskus tulee tuollaisia pienokaisia, niin ehdottomasti nappaan tämän idean sinulta käyttöön <3
Totta tosiaan, ehditte juuri lähteä pois... taisi jo aitojen rakennus olla katukuvassa?
PoistaLomapäiväkirjoista on tullut tosi tärkeät ja mummon on pakko napsia niistä itselle kuvia muistoksi, kun kirjat tietenkin lähtevät aina lomalaisten matkaan... tänä vuonna nuorimmaisen kirja oli niin paksu, että Ukon piti hakea sellainen raksa-niitti-kone, että sai sivut kiinni!!
Ihastelin päivän ohjelman muistiinkirjaamista. Kädentaidot kehittyy, luovuus ennenkaikkea.
VastaaPoistaIhania ja ikimuistoisia kesäkuun päiviä.
Kaunis kiitos, kuten Birgitalle tuossa juuri vastasinkin, niin lomapäiväkirjojen tärkeys on kasvanut vuosi-vuodelta. Harmi, etten tajunnut aiempian vuosina ottaa niistä itselle kuvia - kirjat kun lähtevät aina lomalaisten matkaan... Tänä vuonna tajusin kuvata! Nuorimmaisen kirja oli niin paksu, että Ukon piti hakea sellainen raksa-niitti-kone, että sai sivut kiinni!!
PoistaIloisuuksia heinäkuuhunne!
Kiva kun lapsilla on ollut ikimuistoinen kesäkuu. Hienoja piirroksia ovat tehneet paljon.
VastaaPoistaKuvia ja piirroksia - niiden avulla on ihana muistella. Haluavat aina katsella itsekin aiempia vuosia...
PoistaKiva kun olette itse hyvässä kunnossa, että jaksatte liikkua lasten kanssa.
VastaaPoistaTotta tuokin, motivoi liikkumaan se muu aika vuodesta, että jaksaa näiden vipeloiden tahdissa.
PoistaOn ollut todella 'kiireinen' mutta monipuolinen kuukausi teillä. Kiva tuollaisten pikkuihmisten kanssa on liikkua. Maailma on aivan erilainen. Yritän usein katsoa lasten tasolta ja kyllä silloin näkee monia asioita mitä ei normitasolla näe, kuten myös ylös katsoessa näkee monien talojen kauniit katot ja koristeet. Saas nähdä mitä heinäkuu teille tuo. Mulle nämä korkeat lämpötilat alkaa jo riittää, ei jaksa.
VastaaPoistaIhanaa kun pystyy edes pikkuisen helpottamaan nuorten perheiden arkea - koululaisten lomat ovat niin pitkät...
PoistaJa totta, erilaiset perspektiivit avaavat ihan samasta näkymästäkin erilainen kuvan....
Lapsen silmin ja avoimin mielin maailma näyttää monesta suunnasta niin paljon kauniimmalta ja vähemmän kriittiseltä!
Mahtava loma lasten kanssa !
VastaaPoistaMun lapset piirtelivät kans paljon. Nyt on kiva katsella niitä ja nauraa , ovat niin hauskoja ! ❤️
Totta, kuviin ja piirroksiin on ihana palata... nämäkin vipelot tykkäsi katsoa vanhoja vuosia: "Silloin kun oltiin pieniä!" hih....
PoistaNo nyt on ollut vilskettä ja touhua! Aivan ihania kesämuistoja kaikille!
VastaaPoistaIhanaa löytää joku toinenkin, joka ei ole kovinkaan laivahullu. En viihdy yhtään laivassa, alkaa helposti ahdistaa vaan. Vaikka olen ollut mm tosi hauskalla Tukholman risteilyllä, teemana 1960-luvun musiikki, olisin viihtynyt paljon paremmin maan kamaralla samoissa bileissä. Ei edes mitään Estonia-fobiaa. En vaan tykkää, ja hytit on pahimpia paikkoja laivassa :D
Sinä sen sanoit - kaikki tuo mukava tekeminen ja ohjelma olisi niin paljon mielekkäämpää maissa, vaikka rakastankin merta!
PoistaEi ole Estonia-fobiaa mullakaan, kertakaikkisen tylsää "notkumista" - ajan"tappamista" ja vielä hyttejä pahemmat on hyttikäytävät...
He-hee... onnistuin elokuun kehittämisristeilyn saamaan menemään päällekkäin lopun vuosiloman kanssa, kas kummaa...
miten se niin sattuikin!
Nyt on ollut niin paljon ja niin vauhdikasta menoa, että ihan hengästyttää, vaikken ollut edes mukana.😂
VastaaPoistaHengitystä pidättäen välillä onnistuimme pitämään kaikki hengissä, itsemmekin, hih...
PoistaIhan muutamaan otteeseen todeten, että on se hyvä, ettei tämän ikäisillä ole enää tuon ikäisiä lapsia 24/7
- auttoi jaksamaan, kun tiesi deadlinen!!😅😂
Hienot piirustukset ja mukavia hetkiä lasten kanssa. Turussa on aina mukava käydä .
VastaaPoistaIhanaa kun pystyy edes pikkuisen helpottamaan nuorten perheiden arkea - koululaisten lomat ovat niin pitkät...
Poistavanhempiensa lomat ei niihin millään riitä, vaikka pitäisivät kokonaan eriaikaan, ei sekään ole hyvä juttu!!
Onpas ollut kiva ja toiminnantäyteinen kesäkuu! Teidän lapsenlapsilla on varmasti maailman ihanimmat isovanhemmat. ❤️🤗
VastaaPoista❤️kiitos - kasvavat niin nopsaan - 🤗 - yhteinen aika on parasta... saa itsekin aivan kuin uudet silmät kokea maailmaa!
PoistaTämän kesäkuun lapset taatusti muistavat. Ihan haikeaksi vetää, kun oman pojan pikkuiset ovat kasvaneet niin aikuisiksi.
VastaaPoistaSepä juuri, kun kasvavat niin nopsaan
Poista- aikaa ei voi pysäyttää, mutta viettää sitä silloin yhdessä, kun se vain on mahdollista!
Jos minulla oli "kiireinen kesäkuu" niin kyllä Repolaisillakin aktiviteetteja riittää. Meidän yhteinen teema taitaa olla
VastaaPoista"Vierivät kivet eivät sammaloidu!". Edesmennyt isoäitini myös aina kannusti "tekemään ja menemään". Ei käy
aika pitkäksi kun touhuaa ja liikkuu lasten kanssa. Hyvä te!
Ihana ja viisas isoäiti sinulla.... yhdessä koettu on sitä parasta, muistojen tekeminen!
PoistaVoisin kyllä tulla lapsenlapseksesi, jos sinä olisit mummu.
VastaaPoistaLisää lapsenlapsia - se olisi ihanaa, mutta Mummuksi en ryhdy - täältä löytyy vaan MUMMO!!
Poista