tiistai 28. huhtikuuta 2026

Viitta hulmuten

 1. Miten hemmottelet itseäsi?


Tarkoitus oli vastata tukka tuulessa hulmuten,
villinä ja vapaana luonnossa


- mutta koska luonnosta tulee useimmiten nautittua satulassa,
niin "viitta" vain hulmuaa
- pää on suojattuna AINA kypärällä.

Parasta hemmottelua
 kuin sielun ravintoa
on päästää mieli valloilleen
ja olla avoin näkemäänsä ja kokemaansa kohtaan. 

Luonnossa koen sielun ja mielen vapautta
- ei muistu mieleen tekemättömät työt
ja muut arkiset asiat!
Hemmottelua koko keholle - fyysisestikin!

2. Mitä kivaa joku on sanonut tai tehnyt sinulle viime aikoina?


Tämä kuva tiivistää molemmat, sanomisen ja tekemisen
tai nuorten itsensä sanoin:"Nolottomuuden"!
Muutama viikko sitten 14vee YLLÄTTYI sulkkistaidoistamme
- vaikka ollaankin hänen vanhimmat pelikaverit.

Siitä saakka ollaankin sitten käyty viikottain pelaamassa
ja nyt lauantaina kyytiin hyppäsi 16veekin.
Meitä oli kehuttu niin paljon,
että tuo pitkän huiskea 192senttinenkin
lähti testaamaan - ei olla kuulemma yhtään noloja.
Eli pari uutta vuoroakin on jo tilattu tän kaksikon kanssa.

3. Millainen matkailija olet?

UTELIAS

Matkustamaan tosiaankin saa uteliaisuus
 sekä ihmisiä ja heidän elämäänsä kohtaan.


Lapset

Koulut
 

Nähdäkseen aitoa oikeaa elämää on valmis
lähestulkoon menemään läpi harmaan kiven



Sammumaton uteliaisuus kuljettaa
myös erilaisiin luontokohteisiin.

Vuoret, vesistöt, jäätiköt
- maapallon monimuotoisuus!

 Elinolosuhteet niin ihmisillä kuin eläimillä



Niin kiitollinen,
kun on ollut mahdollisuus päästä
näkemään maailmaa
niin monesta perspektiivistä 



"Maailmassa monta
on ihmeellistä asiaa
se hämmästyttää kummastuttaa
pientä kulkijaa!"

4. Mikä kodissasi on parasta?
jos aiempiin on tullut piiiiiiitkä vastaus ja lukuisia kuvia,
niin nyt riittää yksi lause
Paikka olla, lähteä ja palata!  

5. Ketä haluaisit kiittää?
Kiitoksen ansainneita elämääni mahtuu lukuisia,
mainitsen silti vain pari
elämäni gurua
Mummini
hän vahvisti juuriani
parhaalla mahdollisella tavalla,
kasvatti minulle siivet - joihin voin yhä edelleen luottaa.
"Jatkohoidosta" ja "jalostamisestani"
kiitoksen ansaitsee Ukkokultani

6. Mikä naurattaa?
Hyvä kysymys, joka sai ihan mietteliääksi.
Tosi usein hymyilen
- ei varmaan mene tuntiakaan,
etten hymyilisi useastikin.
No, yöllä, mutta unetkin on kivoja,
joten ehkä jonkinmoisessa virneessä on silloinkin suu.

Hepuleita tai että nauraisin ainakaan ääneen
- ne on harventuneet! Hmm.... miksi???
Onko minusta tullut hillitympi...
nyt jäin ihan pohtimaan.

7. Jos voisit palkata henkilökuntaa, kenet palkkaisit?

Kääks... (ehkä nyt sitä naurua)
sillä taisin vastata (kommentoida) jo aika härskisti
Kukkapillin alkuperäis postaukseen 
ja tarkemmin harkittuna puuttui vielä
monta ammattialaa.

Nain remontti- ja autohemmon, puutarhurin,
sähkömiehen, siivoojan, tiskaajan ja hierojan. 

Ei tartte maksaa edes tellejä, lellejä,
ei palkkaa... joten hyvin on asiat!!

8. Mikä on vetänyt sinua viime aikoina puoleensa?
Ei pelkästään viime aikoina, vaan oikeastaan aina...
fillarin satula, tanssi- ja jumppatunnit,
lentodiilien seuraaminen,
keittiö ja piskuinen ateljee.

9. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?
Ihmiset, lapsenlapset/lapset, Ukkokulta
ja mieleiset tekemiset - joita juuri luettelin edelliseen.
Jopa työt - minulla on loistava opiskelija
parasta aikaa... Työpari olisi kyllä loistava asia, 
mutta....

10. Millaisia ajatuksia kevät sinussa herättää?
Keväässä parasta on Pääsiäinen, Wappu, Helatorstai
Ne tarjoavat ylimääräisiä vapaapäiviä
ja tuhlaavat vähemmän vuosilomapäiviä.
Niiden ympärille on helpoin suunnitella
lomia/matkoja/pakuiluja. 

Bonuskysymys:
Jos olisit auto, etkä pääsisi katsastuksesta läpi,
mikä olisi todennäköinen hylkäämisen syy?

Kolhuja siellä täällä ja tuolla, 
renkaat sileät, moottori nykii ja rykii 
- alkavaa ruostetta, mutta silti 
yliviritetty malli. 
En menis kyllä missään katsastuksessa läpi. 

Siksikö siis kuljen poluilla, metsissä
ja syrjäisillä seuduilla
vältellen julkisia kohteita ja väkijoukkoja.
Etteivät ihan raahaisi kaatopaikalle!

Todella ihana haaste, 
positiivinen, humoristinen ja silti
sai pohtimaan oikeasti montaa tärkeää juttua 
ja sitä, miksi on juuri tällä hetkellä
juuri SE IHMINEN
- jollaiseksi itsensä kokee!!

Napatkaas nämä ihanat
Satun positiiviset kysymykset
omankin mietintämyssyn alle....
mitä sieltä paljastuu?

18 kommenttia:

  1. Hauska ja ajattelemisen aiheita antava haaste, mutta katsellaan nyt, sillä sain vasta äsken (tänään) vastattua hurjastelu -haasteeseesi. Omat vastauksesi olivat niin "sinun oloisia ja näköisiä". Toivottelen ennakkoon jo herkullista ja ihanaa vapunaikaa! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa hauskaa jos tarttusit Satun haasteeseen - Wappumme muutti kaikella tapaa muotoaa, mutta loppu hyvin kaikki hyvin... muutama päivä arkea ja sit lomalle lompsis...

      Poista
  2. Mikä naurattaa? Kun mieheni vanhemmat tulivat ensimmäisen kerran katsomaan vauvaamme, mies oli juuri hakemassa minun äitiäni junalta. Miehen vanhemmat näkivät vain minut makaamassa sängyllä ja kysyivät, onko mies jossain vauvan kanssa. Jälkeenpäin sanoin miehelle , että olisi pitänyt vastata hänen olevan vauvan kanssa leikkipuistossa ja kertoa, että vauva tykkää tosi paljon liukumäestä. Minua ja miestäni nauratti ihan hirveästi ajatus viikon ikäisestä vauvasta liukumäessä - viuuh, alas vaan! 😂 Ja naurattaa vieläkin. 🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihanaa... 🤣
      Hyvät naurut muistaa kyllä pitkään... likumäestä taisi tulla "elävä legenda".... naurattanee, kun jälkikasvu siellä viilettää jatkossakin...

      Poista
  3. Hyvä fiilis kautta koko postauksen 🧡
    Ihanaista viikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hyvistä fiiliksistä on mukavaa kirjoitella - ihanat kysymykset Satu asetteli pohdittavaksi... tartuthan sinäkin vastaamaan?🤗

      Poista
  4. Siis aivan ihanat vastaukset! 🥰 Näitä oli todella kiva lukea, ja monenlaista tuli lukiessani mieleeni, kuten se, miten monella tapaa asioista voi ajatella. Itselle tulee vain jokin asia ekana mieleen, ja sitten jumittuu siihen ajatukseen. 😂

    En olisi osannut veikata, että uteliaisuus saa sinut kiertämään maailmaa, mutta nyt kun sen sanoit, niin tietenkin! Ihan päivänselvä juttu. 😅

    Ihana tuo kiitos-kohtakin. ❤️ Minulla on vähän sama juttu, että ukkeli on jatkojalostanut minut rakkaudellaan ja kärsivällisyydellään. Minäkin näen muuten joskus vitsikkäitä unia, ja joskus ne jutut huvittavat vielä aamullakin.

    Bonuskysymyksen vastaus nauratti. Kuulostaa ihan siltä, että siellä on osattu ottaa elämästä kaikki ilo irti. 🤭

    Kiitos, että otit haasteen vastaan! Hauskaa vappua! 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että esitit näin ihanan positiivisiin mietteisiin vieviä kysymyksiä...
      sillä kysymyksen muotoilulla on todella vaikutusta... huomasin!!
      😅ja hih... täällä ajellaan kyllä tätä "bonusta" kuin viimeistä päivää... katsastamatta!!
      Wappu oli mikä oli.... säät suosi, muut ei.... toivottavasti siellä keväisen iloinen ja rentouttava!

      Poista
  5. Jäin suorastaan huokailemaan noiden kysymysten ja vastausten ääreen. No ensinnäkin niin ihania ja aiheeseen sopivia matkakuvia ja monet vastaukset olivat myös oman ajatusmaailman kaltaisia. Jään pohtimaan :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos.... toivottavasti saat omat pohdintasi "ulostettua" blogiin... näihin Satun kysymyksiin lukee mielellään vastauksia!
      Teillä olikin synttärihulinaa oikein tuplasti.... jännää....

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Suvi, säät suosi, suunnitelmat ei... mutta joskus näin!
      Toivottvasti siellä molemmat meni mukavasti!

      Poista
  7. Hienoja asioita! Upeita kuvia tunnelmineen! <3
    Vastailin itse Kukkapillin päivitykseen kommentilla. Houkutteleva haaste. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Minnz.... täytyykin käydä lukemassa vastauksesi...
      Wappu muutti muotoaan... ihan eri puuhissa ja maisemissa kuin tarkoitus... mutta näin se joskus menee.

      Poista
  8. Olipa hauska haaste ja postaus täynnä upeita kuvia ympäri maailman Repolaisten reissuista.
    Jos vain suinkin ehdin niin yritän tarttua Kukkapillin blogihaasteeseen itsekin.
    Hyvää vappua Repolaisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi - minähän alan jo odottaa Sinun vastauksia... sinulla on taito kirjoittaa....
      Wapun säät suosi, suunnitelmat ei... mutta joskus näin!

      Poista
  9. Kivat vastaukset!
    Minustakin tämä pallo on aivan uskomaton. On niin monimuontoista luontoja sekä mielenkiintoisia historiallisia paikkoja. Niin ja tietysti paljon hyviä ruokiakin :)

    Toivottavasti teillä oli mukava vappu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih... minä innoissani "unohdin ruoat" kokonaan....
      Wapun "yllätykset ja jännitykset" eivät olleet mukavia, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin...

      Poista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Tuulimyllyn asukit

Näin sitä saa pyörtää omat sanansa,  että seikkaillessamme majapaikoilla ei ole mitään väliä - kunhan vaan jossain saa levätyksi ja kerätyks...