torstai 13. maaliskuuta 2025

Hippunen Himalajaa

Seikkailuilla on alkunsa ja niillä on loppunsa!!
Määränpäämme oli 
Pakistanin nykyinen pääkaupunki Islamabad.

Voitaneen puhua aikamatkasta, 
koska aloitimme sen vanhasta pääkaupungista Karachista.

Islamabadiin saapuessa silmissä alkoi siintää vuoristo - Himalaja


Eikä jäänyt ilman fillarointia tämäkään seikkailu
- vaikka 
Islamabadiin saakka matkaamme
suorastaan 
"YLIsuojeltiin" - kaiken varalta!
Poliisisaattueet edessä ja takana,
vaihtuivat aina uuden hallintoalueen rajoilla.

Välillä edessä ajavaan turva-autoon napattiin rikollisiakin, 
ensin yksi ja sitten toinen...
Kuulostaa absurdilta, mutta on täysin totta.

Mahtoivat miettiä - ketä siellä takana oikein kuljetetaan.
Toisaalta, mikäpä kiire heillä olisi ollut
kenties varsin kovakouraiseenkin nuhteeseen tekosistaan.

Ramadanin ansiosta aamiainen majoituksissa
tarjoiltiin jo klo 03.00 - 05.00
- se sopi vallan mainiosti pyöräilyaamuna(kin)
Olimme ennen kuutta valmiudessa hyppäämään satulaan
ja suunta vuorille - minnes muualle.

Margallah hills kohoaa upeana suoraan kaupungista.

Citykorkeudeksi kännykkä näytti 540m merenpinnasta
ja kyllä vain - päästessämme tämän ensinnä näkyvän vuoren päälle,
takana siinsi toinen - vielä pikkuisen korkeampi...
joten ei muuta kuin sinne
ja olimme korkeudessa 1120merenpinnasta.

Rehellisesti sanottuna; "Hyvin talutettu!"

No ei, kyllä oli paljon polkaistaviakin kohtia!!



Startti ennen auringonnousua todella kannatti...
maisemat olivat jo parin sadan metrin nousun jälkeen
 aivan uskomattomat myös kaupungin suuntaan.

Huipulle päästyämme nähtiin aina vain seuraavia huippuja
ja niitä lumihuippujakin. 
Tosin niin kaukana, että ensin näyttivät kolmion muotoisilta pilviltä
ja kameralla en saanut niitä vangituksi.

Arvatkaa vain,
jäikö palo päästä polkaisemaan joskus ihan oikeasti K2:sen soliin?

Vuoristoisilla poluilla rämpimisen väliin löytyi näköalatasannekin,
asfaltoitu - toki siellä piti piipahtaa

Oikeita linssilude-kavereita siellä riitti...

ja eikun takaisin poluille ja yhä ylemmäs.


Ja siinä ne sitten siinsivät edessämme - vuorijonot jokaiseen suuntaan.
Tämän ylemmäksi oli mahdoton päästä ilman seuraavaan solaan laskeutumista!


Alaspäin ei rämmitty polkuja pisin,
vaan varsin liukasta serpentiini tietä
- välillä jarruja jäähdytellen. 


Kuinkahan monta peukkua saimmekaan autoilta ja mopoilijoita - satoja!!
Oltiin ilmeisen eriskummallinen näky niissä maisemissa.


Kaupunkia lähestyessä silmiin siinsi mielenkiintoinen valkoinen rakennus
- sehän se piti ensimmäisenä mennä tsekkaamaan.

Faisalin moskeija olikin aika uusi 1987 avattu 
beduiinitelttaa mukaillen suunniteltu arkkitehtuurinen nykymoskeija. 
Pakistan monumentille piti polkaista vuorien vastaiselle kukkulalle.
Kannatti polkaista ihailemaan tätä taivasta kohti avautuvaa 20m korkeaa "kuorta"
upeine veistoksineen. 

Moottoriteiden ylistys oli tehty käteväksi kävelysilloin.
Joskaan eivät pahastuneet, vaikka me turistit poljettiin välillä moottoritien reunaakin
- peukkuja ja hymyjä sateli sielläkin. 

Islamabadissa ei nimittäin ole pyöräilijöitä.
Koko 60kilsan fillarilenkillä näimme 4 muuta pyöräilijää!!
Vuoristossa ei yhtään, kaupungissa 2 lasta ja
toiset 2 MTB-reitillä metsässä - vaikuttivat aksentiltaan jenkeiltä.
Eli jee.... me nähtiin sittenkin TOISET TURISTIT!


Ystävyyttä kiinalaisten kanssa osoitetaan myös melkoisella monumentilla, 
joka komeilee China Friendship centerin edustalla. 
Taiteen ja konferenssien keskus.


Sattumalta näimme mielenkiintoisen kyltin... ja tietty sinne. 
Netistä jälkikäteen tarkastellen sehän oli ihan merkitty MTB-reitti.
Todellinen satumetsä, viidakko linnunlauluineen ja kahisevine lehtineen. 



Uskomaton seikkailu on tullut päätökseensä 
- kiitos mielenkiinnostanne!!

Kotimaasta käsin vastailen kyllä ihaniin lukuisiin kommenteihinne!!

42 kommenttia:

  1. Olipa teillä todella mielenkiintoinen matka, oikein poliisisaattueessa - olettehan kuninkaallisia, pääsitte pyöränkin selkään upeisiin maisemiin ja uskon, että paloa tuonne Himalajan soliin jäi! Upea matkakertomus!

    VastaaPoista
  2. kiitos upeasta matkasta seurassanne. Oliko kyseessä omatoimimatka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ K-I-I-T-O-S. Omakustanteiden kehitysyhteistyömatka!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. ❤️ - vuoret, ne lumoaa aina... korkeat paikat - sillä sieltä nää kauemmas ja laajemmin.
      Olenkohan ollut entisessä elämässä lintu?

      Poista
  4. Upea reissu näin ruudultakin seurattuna. Jännä juttu, että fillarin käyttäjiä on vähän. Luulisi sen olevan todella näppärä
    kulkuväline köyhässä maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mopo on näppärämpi - siihen mahtuu koko perhe.... fillarilla pitäisi olla hurja kunto kuskata 4-6 henkeä

      Poista
  5. Kiitos niin upeasta matkakokemuksesta. Välillä ei osaa edes kommentoida mitään kun kaikki on niin erityistä. Maisemat, ihmiset, asiat. Kaikki.
    Turvallista kotimatkaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ K-I-I-T-O-S Terhi, sinä olit osa tätä seikkailua!!

      Poista
  6. Apinat, hih kuinka hassuja!
    Hienoa nähdä Islamabadia, minulla on ollut jokunen suomen kurssilainen sieltä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urdu unohtuu, ellen pääse sitä käyttämään... no - vain muutaman sanasen sulavasti opin ja voi miten hymyt levisi kaikenikäisten kasvoille ne kuullessaan.... Hymyjä on muuten aivan ihana kerätä.... bongata...

      Poista
  7. On ollut huikea kokemusmatka! Ihmettelen ja ihailen huimaa menoanne ja maata, sen kauneutta, köyhyyttä ja rikkautta. Kiitos paljon, että sain olla matkalla mukabna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ K-I-I-T-O-S Aimarii kun olit mukana matkassa - yhdessä sitä on aina niin paljon ihanampaa tehdä!! Hyvän näkeminen ja jakaminen, sitä ei voi olla koskaan liikaa!!

      Poista
  8. On teillä ollut upea seikkailu! Saas nähdä, koska kuvaat sitä solissa pyöräilyä, eihän se palo muuten sammu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 💗-kiitos Purulaari.... kevät oli keikkuen tullut Suomeenkin... fillarissa ei tosiaan tarvittu tänä talvena lainkaan nastarenkaita... solahtaa Suomen soliin tuota pikaa ja vähän kauemaskin toivon mukaan pian!! Satula on kuin magneetti. Kiva kun olit mukana matkassa!

      Poista
  9. No vau mitä maisemia! Ihanaa, että pääsitte pyörien selkään myös, ettei aina ollut vain poliisikyytiä kiväärin vieressä ;-)
    Paljon monenlaisrta ehditte nähdä. Mietin, kukahan otti teistä kuvan poseeraamassa pysähdyspaikalla ja heti seuraavaksi tulikin ryhmä linssiluteita – mietin, annoitteko jollekulle heistä puhelimen käteen, että ota kuva ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi-hii... vekkulit linssiluteet kyllä kiinnostui heti kaikesta kädessäolevasta... luotimme kuitenkin herramieheen, joka harjasi tasannetta enemmän!

      Poista
  10. Oi miten monipuolinen seikkailumatka teillä onkaan ollut! Mahtavaa. Minulle ei kyllä tulisi mieleen lähteä Pakistanissa pyöräilemään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulut kyllä enemmistöön, ei monelle muullekaan olisi tullut mieleen lähteä pyöräilemään, mutta tulin mietteliääksi... kun löysimme tuon Jungle Truckin, että on siellä ainakin joskus ollut fillaroijia ja toki Himalajaa ylöspäin olisi mahdollisuus vaikka minkämoisiin reitteihin...
      Pohjoisempiin osiin jäi oikeasti kutina!!

      Poista
  11. Kiitos koko reissun jakamisesta! ♥ On ollut mahtavaa "kulkea mukananne" ja tutkia tarkkaan jokainen kuva! Hienoa, että pääsitte pyöräilemäänkin. Aurinkoista viikonloppua! 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos matkaseurasta!! Ja totta -fillarikutina potee aina ja kaikkialla... että edes pikkuisen pääsisi...

      Poista
  12. Kyllä olette upean reissun tehneet. Mutta täytyy myöntää ettei ole yksi tai kaksi kertaa kun olen noita juttujanne lukenut ja ajatellut että olette rohkeita kun uskaltaudutte mitä "epätavallisimpiin" matkakohteisiin. Monesta ei olisi siihen, ei ainakaan minusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ja kiitos kun olet epätavallisessa matkakohteessakin jakanut matkaamme. Rohkeuttako, ehkä enemmänkin luottamusta siihen, että "kaikessa ja kaikissa kolikoissa" on se kääntöpuoli... meidän kuplasta nähtynä' epäoikeudenmukaisen hallinnon, määräysten takana on usein kuitenkin jotain sellaista, jonka voi vain nähdä ja ymmärtää paremmin siellä lähellä - keskuudessa - elämällä. Se on vienyt mielemme matkaamaan juuri näitä "kolikon toisia puolia" - halu nähdä lähempää ja ymmärtää enemmän!

      Poista
  13. On teillä ollut taas hieno ja monipuolinen matka. Varmasti jäi paljon muisteltavaa kotiinkin. 😊 Itselleni tuollaiset poliisisaattueet olisivat pikkuisen liian jännittäviä. 🤭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - halusivat näyttää jo ihan liikaan, hih... pieneen päähän niin paljon mahdu, varsinkin kun muisti jo moneen kertaan tallennettu täyteen.
      Seikkailuilta haemme niin paljon enemmän ymmärrystä tapaan elää, selviytyä, ratkoa haasteita, nähdä arkea, ihmisiä kuin nähtävyyksiä....
      no, niitäkin mahtui 16vuorokauteen ihanan paljon. Poliiseihin tottui... oli outoa, kun niitä ei enää pääkaupungissa ollutkaan....
      Sekin saa miettimään, että ihminen on tottuvainen...

      Poista
  14. Kiitos kun jälleen jaoit tämänkin matkan meidän kanssamme 💖🌷💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos matkaseurasta.... päiväkirjaa piti ennen lukkojen takana ja nyt avoimena blogina, heh heh....

      Poista
  15. Melkoinen reissu kun ihan poliisisaattueessa olette päässeet fillaroimaan aamun tunteina. Upeita maisemakuvia ja nuo apinat rivissä tuossa penkillä kuin odottamassa teitä. Tuo Pakistan monumentti on hienoa arkkitehtuuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei-ei... ihan vapaana fillaroimme kaksin. Ei mikään saattue olisi viitsinyt vuoristossa kanssamme kiipeillä taluttaen...
      ja muutoinkin Islamabadissa näkyi poliiseja vain puiston ympärillä, jossa oli jokin mielenosoitus...
      Poliisisaattueet olivat mailla ja mannuilla edetessämme eteläisestä osasta pohjoiseen!
      Arkkitehtuuria ja historiaa riittäisi maassa niistä kiinnostuneille todella paljon!
      Länsimaisen kehityksemme "kehtoa" paljonkin!

      Poista
  16. Ulrika50v.blogspot.com15. maaliskuuta 2025 klo 20.54

    Kuviin ei saa samaa fiilistä mitä sielä teilä paikan päällä oli mutta yritän miettiä sitä kauneutta ja suuruutta kuvia tarkkaan katsellessani 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta.... mittakaavaa on mahdoton tallentaa kuviin... edes panoraamoihin...
      Lämmin kiitos Ulrika useista kommenteista seikkailunvarrella, vastailin niihin ja kaikkien muidenkin kommentteihin jälkikäteen vasta näin kotoa käsin. Onneksi paikallisen sim-kortin avulla pystyi suht reaaliajassa tallentamaan kuvia ja näkemäänsä, sillä nyt oli niin paljon, että sekaisin olisi mennyt ja meni näinkin.... liian pienet aivot tallentaa kaikkea!

      Poista
  17. Ihania nämä teidän seikkailukuvanne. Kaunista ja jylhää on Himalajalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli kun viihdyt ja jaksat kurkkia kuvia seikkailuilta!

      Poista
  18. Kaikenlaista jännittävää ja ihmeellistä! Apinapenkki on kuitenkin hassuin ;D
    PItäisikö teidän kirjoittaa kirja (sarja) teidän matkoiltanne, koska ne ovat oikeasti erilaisia, kuin monen muun matkat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih - albumikirja (sarjoja) riittää perillisille jo tuskaksi saakka, hih....

      Poista
    2. Sellainen Peltsi -tyyppinen ohjelmasarja keräisi varmasti katsojia! Joka sarjassa ihmeteltäisiin, että mihin ne nyt menee ja onko fillareita tiedossa ;D

      Poista
    3. Hih - sääliksi kävisi kuvaajia ja tuotantoryhmää... perässäpysyminen voisi olla haasteellista, meidän seikkailut varsinkin fillaroinnit kun ei ole millään muotoa käsikirjoitetut - tiedetä ittekään aamulla lähdetään ja mistä ittemme päivän aikaan löydetään ja koska takas... pare jatkaa vaan näin! Mut on se uskomatonta ja niin ihanaakin, että jatksatte seurata tätä "päiväkirjaani". Kiitos!

      Poista
  19. Minä en olisi vislaillut teille, vaan hypännyt tarakalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih - ylämäkeen ei olisi jaksanut - mutta talutusavuksi olisi mieluusti huolittu!!

      Poista
  20. Poliisisaattueet vähän hirvittää (tai siis se miksi ne pitää olla), mutta kyllä teillä on ollut reissulla hienot maisemat ja mukavaa. Faisalin moskeija näyttää upealta.

    Onkohan seuraava reissu jo suunnitteilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävää kyllä - kaikkeen tottuu... loppumatkasta ei edes huomannut poliiseita.
      Hih - aina on seikkailu mielessä... ja onneksi seuravaan ei tarvitse edes odottaa kauaa...

      Poista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Nälkä ei syömällä lopu

Kuten otsikossa, niin nälkä ei näemmä syömällä lopu. Tällä viikolla on tullut testailtua kaikenlaista tulevan viikonlopun synttäreitä varten...