perjantai 8. maaliskuuta 2024

"Aivot" leikkuulaudalle

Alkaa nämä mun postausten otsikoinnit olla...
.... E-R-I-K-O-I-S-I-A....

En ikäväkseni nyt muista kenen postauksessa näin
kokonaisena Mukulasellerin (=juurisellerin) 
ja siitä se idea sitten syntyi... halusin "Mukulapihvejä"

"Mukuloille mukuloita!" sillä nimellä mummini niitä nimitti lapsuudessani!
Kasvatti niitä itse ja siksi kai oli aina ihan pihvejäkin.
En ihan tarkkaan muista, mitä kaikkea tapasi päälle laittaa
- mutta uunissa kypsensi ja että ne oli hyviä....

Mihin/miten sinä käytät mukula/juuriselleriä?

Lähikaupassa on vain palasina (kaipa keittoja ja patoja varten),
joten kävin puutarhalta hakemassa tämän komeuden.

Mutta eipä tällä viikolla ollutkaan aikaa kunnon kokkailulle...
En saanut vieläkään pihvejä... vaan ihan vaan kavereittensa kanssa juurespellille....

Ensin vaaleat mukulat ja rautajuuret, sitten punajuuret ja "mustat porkkanat"
ja paljon kuivattuja yrttejä ja mausteita päälle
Makoisia tuli - juustokastikkeen tein kyytipojaksi... 
vei sellaista kyytiä suuhun, ettei edes kuvaa tullut.


Ukkokulta on ollut parin viimeisen viikon aikana enemmän ja vähemmän työmatkoilla.

Olen siis kokkaillut ihan vaan ittelleni
 ja reseptiikka (mitä kaapista löytyy) on saanut jatkoa....

Broiskusoosista tuli "omintakeisen" Nepalilaista...

Kurkutkin kurkki kummissaan,
että mitä siinä lautasella tällä kertaa on??? Hih...

On se kokkailu(kin) kivaa!!

Vaan nytpä saan toivottaa jo kivaa viikonloppua!
Lähden vain pyörähtämään töissä.... 
Ylitunteja on tälle viikolle kertynyt jo 7h20min...
Joten tänään ansaitusti karataan ajoissa!!

29 kommenttia:

  1. No kyllä ihmettelin mitä siinä ekassa kuvassa oli 😀

    VastaaPoista
  2. Hyvät on eväät sulla, taas kerran. Työmaan ruokalassa oon joskus syönyt mukulaselleristä tehtyjä pihvejä, mutta itse en ole tehnyt, vaikka hyvää olkin. Taisi ruokalassa olla silloin meneillään jokin erilaisten ruokien kausi, kun samoihin aikoihin oli tarjolla munuaisista ja kielestä tehtyä ruokaa. Niihin en ihastunut. Hauskat nuo kurkut. Huilaa välillä, ettet liiaksi paahda ylitöitä. Hyvää naistenpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös ittellä pihvit tekemäti... kun niin vaikeaa löytää kokonaisena. Mutta suunnitelmissa on... muistaakseni mummi piti uunissa ensin kokonaisena, sitten leikkasi pihveiksi ja takaisin uuniin... ja soosit oli taivaallisia siinä päällä.
      Munuaiset ja kielet on saaneet pysytellä kyllä pois munkin keittiöstä. Sen sijaan maksa kuuluu kyllä varsinkin kesään - ihanaa grillattuna.
      Juu - töissä nyt oikeasti liikaa "kaikkea" = kysyntää... lomaan tuntuu olevan ikuisuus... Onneksi sentään viikonloppu!!

      Poista
  3. Eikö sellerissä (mukula) pelkästään ole vähän kitkerä maku? Meillä käytössä juuri kuin mainitsit, keitoissa ja padoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raakana ja nopsasti kypsennettynä maku on vahva ja ehkä kitkeräkin, mutta hitaasti uunissa kypsyessään (paahtuessaan) siitä tulee kertakaikkiaan makea... ihan älyttömän hyvä... ei uskoisi edes juurekseksi, sillä malto muuttuu vähän broilermaiseksi. Jännä - kannattaa kokeilla!!

      Poista
  4. Juku minäkin katsoin että hyvät hyssykät mikä pöydällä oleilee😂
    Mutta,huippukokkihan siellä vauhdissa.
    Ihanaa naistenpäivää❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen möhkäre tosiaan kokonaisena.... kohta haen toisen ja teen niitä pihvejä....

      Poista
  5. Tulipa vesi kielelle näistä kuvista ja sanoista!
    Juuriselleri on yksi todella maukkaan kasvislasagnen ainesosa.
    Ihanaa naistenpäivää ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih - lasagnessa kypsyminen käy varmaan myös hautuen hitaasti... se tuo niin ihanasti sellerin maun esille...
      Kiitos vinkistä!!

      Poista
  6. Heippa vaan! Löysitkö mukulaan idean minun blogistani? Eikös ole ruman hyvä juures.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lissu K-Y-L-L-Ä....
      Sinä se juuri olit, joka palautit mieleen tämän ihanuuden, joita meillä oli aina syksyisin yllin kyllin....
      ja tulee olemaan jatkossakin säännöllisesti, kiitos!!

      Poista
  7. Luulin kukkasipuli rykelmäksi...muuten koskaan kuullukkaan/nähnykkää/syönykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sit ei muuta kuin maistelemaan - yllättää positiivisesti pitkään kypsyneenä, hautuneena, paahtuneena!

      Poista
  8. Minä tykkään todella paljon mukulaselleristä ja käytän sitä säännöllisesti juureslaatikossa muiden juuresten kera. Ei niin kaunis ulkonäkö, mutta se hieno maku.

    VastaaPoista
  9. Tunnistin aivot selleriksi. Käytän sitä oikeastaan vain pat- ja keittoruokiin, mutta yleensä aina sitä viileäkaapissa on. Varsiselleri onn meikän käytössä enemmän. Aikas hienoa, että sanot kokkaamista kivaksi. Minulle se on välttämätöntä puolipakkoa vaan. Harvoin oikein inspiroidun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä nautin juuri sellaisesta kokeilevasta kokkailusta... sötkötellä kaikkia itselle maistuvia elementtejä yhteen... eihän niistä voi tulla muuta kuin huippuhyvää!!

      Poista
  10. Kiitos taas vinkistä, uusia ideoita ruuanlaittoon kaivataan. Teen joka päiväksi töihin evääksi jotain ja välillä alkaa riisi -broileriyhdistelmät eri muodoissaan jo tökkiä. Tällä viikolla pidin useita kasvisruokapäiviä, jolloin söin kaupan valmiita kasvispihvejä pastan kanssa. Tarttiskin kokeilla noita selleripihvejä juustokastikkeen kanssa. Luulen, että mikä tahansa ruoka on kyllä hyvää juustokastikkeen kanssa (paitsi sisäelimet!).
    Katselin vanhoja postauksiasi, kun en viime aikoina ole ehtinyt juuri täällä käydä. Ihania kortteja olet saanut tehtyä; olet kyllä niin idearikas ja loistava sommittelija, että ihan pikkasen kateeksi käy ;)
    Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos IhaNAINEN HITUnen - kauniit sanasi lämmittivät mieltä...
      Olen kyllä sellainen bloginimeni-mukainen Räpeltäjä... tykkään juuri suunnittelusta ja ideoinnista ja kahta kertaa ei synny samanlaista koskaan itseltäkään, vaikka olisi samat raaka-aineetkin... askartelussa/ruoan valmistuksessa. Aina onnistun räpeltää sinne jotain "uutta".
      Rentoa mieltä ja iloa maaliskuiseen viikonloppuusi!

      Poista
  11. Juuriselleristä saa nopeasti ja heloposti Waldorfin salaattia. Raasta juuriselleriä ja omenaa majoneesiin. Lisäksi saksanpähkinöitä, jos on. Majoneesia voi ohentaa jugurtilla tai lisätä suolaa ja pippuria. Salaattiin voi lisätä myös mandariini- tai ananaspaloja maun mukaan, mutta alkuperäisessä reseptissä niitä ei ole. Alkuperäinen Waldorfin salaatti tehdään juuriselleristä. Suomessa näköjään joku on keksinyt tehdä sitä varsiselleristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katriina vinkistä - miksihän mulla tulee tehtyä Waldorfia vain jouluksi...
      Kivaa tosiaan ideoida siihenkin uusia kausimakuja - niin voisi hyvin tehdä ympäri vuoden!!

      Poista
  12. Arvaa mitä? Minä en käytä juuriselleriä ;D Hyvältä tuo kuitenkin näyttää, joten pistää miettimään, pitäisikö käyttää. Keitto näyttää hyvältä. Syötiin reisussa sellaista alkukeittoa, jossa oli kikherneitä, se oli hyvää. Pitäisi itsekin kokeilla. Ei ollut kuitenkaan mitään hernekeiton tyylistä. Yksin ollessa on kiva syödä, mitä huvittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin käyttöön vain.... sopii kyllä moneen... varsinkin, kun ensin vähän paahtaa, pehmittää ja antaa makeutua uunissa.
      Kikherneet sopii myös moneen - keittoa en ole niistä tehnyt, mutta mukavia sattumia padoissa...

      Poista
  13. Minä olen erittäin kaikkiruokainen, mutta juuriselleri ei ole minun makuuni. Keittovihannespaketista laitan aina juurisellerin isona palana keittoon, jotta erottuu kaikesta muusta - ettei kukaan vaan vahingossa erehdy sitä syömään :D Ravintolassa olen joskus saanut annoksen, joka oli pelkkää juuriselleriä - ei ollut sekään minun makuuni. Mutta makuja on monia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taasen on varsiselleri sellainen, joka ei uppoa millään...
      Juuriselleripihvejä olen kyllä saanut niin gourmettina - että vaikka monesta safkasta sanon, että teen itte omaan suuhun maistuvamman - niin siinä on vielä opettelemista... kivaa kyllä opetellakin.... kokeilla kaikenlaista

      Poista
  14. Heh! Sen verran vetävä otsikko oli, että pakko oli teksti lukea! Selleri on itselle lähinnä keittoihin kuuluva. Pitäisi vissiin tutustua laajemminkin sen käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih - hauskaa että "Lööppini" houktteli lukemaan.... ja kiitos kun jätit kommentin, niin osaan tulla vastavierailulle.
      Ihanaa löytää vielä aktiivisia blogeja... minä vaan "vanhanaikaisesti" tykkään enemmän blogeista, kuin liian vikkelästä/hektisestä somemaailmasta - jonne omatkin "tarinat" katoaa... eikä löydä... mulla tämä blogi on oma päiväkirja!!
      Käväisin jo "luonasi" - mutta palaan ajan kanssa uudelleen... sillä löytyi mielenkiintoista luettavaa/katsottavaa!!

      Poista
    2. Tervetuloa vierailulle toistekin! Mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja lukijoihin. "Lööpistä" tuli mieleen aikoinaan perhepäivähoitoryhmäni pahviluuranko. Lapset olivat kiinnostuneet ihmisestä 😊 tokihan luuranko kärsi tutkimuksista, joka johti ulkopuolisen korviin kummallisiin lausahduksiin 😅 "Nostaisko joku ne aivot lattialta, ettei ne häviä?" "Pojat, ei reisiluilla saa miekkailla!"

      Poista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Ristiriitaista, lyhyt vai pitkä matka...

Tämän viikon keskustelut ovat tosiaan olleet ristiriitaisia... riippuen siitä keneltä kysyy! Ja kysymys kuuluu:  "Kuinka pitkä matka on...