Puolitoista kuukautta sitten oli tarkoitus tulla huiputtamaan Atlasvuorten huippu ja koko pohjois-Afrikan korkein vuori Mt. Toubkal 4176m!
Syyskuun 8.päivän järkyttävät maanjäristykset
muuttivat meidän lomasuunnitelmia vain vähän…
Sen sijaan monen Marokkolaisen ihmisen elämän päättyi
tai muuttui totaalisesti koko loppuelämäksi!
tai muuttui totaalisesti koko loppuelämäksi!
Täällä ollaan ja vaikka huiputuksesta jäädään
nyt reilu kilsa alemmaksi, niin kirjaimellisesti Plan B
on antanut JO NYT niin paljon enemmän!
on antanut JO NYT niin paljon enemmän!
Kolme päivää ja pari yötä eletty Berberielämää
ihanan perheen ylläpitämässä Riadissa!
Jonka akkunasta saatiin tuijotella täyden kuun lisäksi Atlasvuoria!
Marokkolainen kauneus löytyy sisältä!
Talojen, kuten ihmistenkin ulkoinen vaatimattomuus kätkee sisäänsä uskomatonta kauneutta!
Ja tämä pitää kyllä paikkaansa!
Tämän Marokkolaisen ominaisuuden haluaisin napata matkamuistoksi eliniäksi myös omaan eloon
-kaikki on hyvin, me selvitään, me eletään, miksi surra,
kun voi olla iloinen omasta olemassaolostaan!
kun voi olla iloinen omasta olemassaolostaan!
Muutamassa tunnissa meille järjestyi kunnon maastopyörät-ja olimme kuulemma ensimmäiset,
jotka uskalsivat/halusivat vuorille!
Totta, olihan ne polut aika kivikkoisia välillä ja enemmän pyöräily oli taluttamista ja kiviröykkiöiden yli raahaamista kuin pyöräilyä, mutta…
jokaikinen vuorenrinne, laakso, sola
avasi aivan mielettömät näkymät tähän upeaa vuoristoon!
Välillä viiletettiin jarrut vinkuen alas muulien käyttämiä serpentiinipolkuja, välillä taas kieli keskellä suuta irtokivisiä polkuja…
Enemmän kuin ihanaa!
Kyllä tämä fillarointi on vaan se meidän JUTTU!
Ja tajuttiin ittekkin, että ennätettiin muutamassa päivässä nähdä niin paljon enemmän kuin mitä oltaisiin vaelluksella nähty!
Toistan itseäni kun sanon, että pyörällä pääsee paikkoihin
joihin autoilla ei ja kävellen et jaksaisi.
joihin autoilla ei ja kävellen et jaksaisi.
Välillä taas viiletettiin läpi Berberiasutusten ja matkalla vastaan ennätti tulla monenmoista elävää
Aina ei todellakaan päässyt polkemaan, talutettiin ja kiskottiin fillareita yli kiviröykkiöiden, yli kalliosortumien railojen.
Mutta millaisissa maisemissa-nämä piirtyivät verkkokalvoille ja sydämeen ja toivottavasti säilyvät siellä ikuisuuden!
Sanattoman kiitollisia kaikista kokemuksista ja Marokkolaisesta vieraanvaraisuudesta!
Aivan käsittämätöntä tämä
Afrikkalainen mentaliteetti
= Hakuna Matata-kaikki järjestyy!
Päivän päätteksi maistui kyllä!
Ja odottakaas vaan, mitä muuta me vuoristossa ennätettiinkään tekemään
-polkemisen välissä!