torstai 28. syyskuuta 2023

Riikkiä-rääkkiä

Ruissalon perinteiset juoksut
Riikki 10km ja
Rääkki puolimaraton
juostiin viime viikonloppuna vaihtelevassa syyssäässä


Juoksemaan rämpät-moneen otteeseen rempatut jalat eivät ole pystyneet enää 13-vuoteen, 
mutta fillarilla oli ihanaa ja varsin kätevää lähteä fanittamaan jälkikasvua. 
Ihan kivan rääkin siitä sai itsellekin,
kun paluumatkalla menin eksymään "oikaistessani"


Fillarilla ehti hyvin pyyhkäistä seuraamaan ja tsemppaamaan
parin kilsan välein sekä kympin, että puolimaratonin juoksijoita. 

Omiin tavoiteaikoihin ei juurikaan paremmin voisi enää päästä.
Kympin juoksijat 1h 12min.. tavoite oli tunti ja vartti
ja puolikkaan juoksija tavoitteli kahteen tuntiin.... puolisen minuuttia jäi alle!!
Niin ylpeä tästä kolmikosta!

Päivän päätteksi vohvelikestit.
Tarkoitus oli tehdä vohveleita kaikissa liikennevalojen väreissä...
mutta koska lähikaupassa ei ollut bataattia... 
niin ne keltaiset odottaa seuraavaa kertaa ja nyt popsittiin vain vihreitä ja punaisia.

Raaka-aineet: parsakaalia, persiljaa, basilikaa, kanamunia, rae- sekä emmental juustoa
ja ei muuta kuin paistumaan.

Kaalikin suuttui ja punaiseksi muuttui...
eli juustojen ja kanamunien joukkoon punajuurta ja "jauhoksi" kukkakaalia




Tämmöiset mössöt & vohvelit tällä kertaa


Päälliset jäi kuvaamatta, kun aikas nälkäistä väkeä oli urheilusuoritusten jälkeen.

Päälliseksi oli rucolaa, tomaattia, kurkkua, ananasta, 
katkarapuja, kylmäsavulohi"mössöä" ja perunasalaattia.

keskiviikko 27. syyskuuta 2023

Suopursu-suovilla-tupasvilla

 Pursu vai villa?
Suolle meni sukkien teko jokatapauksessa.

Jouluisista tonttusukista oli tuota valkoista "tupsulankaa" ja sen halusin johonkin käyttää...
Vaalean- ja viininpunaiset kerät "hyppäsi" hetken mielijohttesta ostoskoriin muutama viikko sitten
ja siitä se idea lähti "suksia suolle puikkoineen".

Ensin otin kyllä puukynät käteen... 
Yllätin kyllä itsenikin - valmistumisvauhdilla. 
No - en se minä ollut, se oli VR. 
Työ- ja junamatkat sai puikot heilumaan. 

Eilen paluumatkalla "villat" väkersin varsiin...
ja ei mennyt mallin mukaan, 2 ylös, 1 alas... kun ei ollut malli mukana.

Mietin, että tekisikö vielä jonkinmoisia lehtiä suopursun-tupasvillan varsiin?
Mitä olet mieltä?
Ilman lehtiä nyt ainakin uudistan...

Syksyä sukkiin ja sydämiin...

Rappujen edustallekin syksy saapui peikkoineen

lauantai 23. syyskuuta 2023

Torstai toivoa ja tonnikalaa täynnä


Tässä piti olla ahven fileitä, mutta onkin tonnikalatäytteisiä jättisieniä...

Tässä viikossa ja tulevissakin piti olla paljon muuta...
mutta muutosten tuulet tai oikein jytinät maanjäristyksineen
muutti syksyn suunnitelmat "pyllylleen".

No - meidän muutokset ovat pieniä siihen verrattuna mitä ne ovat Marokossa,
kolmisen tuhatta kuollutta ja kuinka monta kotinsa, koko kotikylänsä menettänyttä.

Malawin Kapuamisesta innostuneena varasimme matkan Marokkoon heti kotiuduttuamme.

10.10. oli tarkoitus olla Atlas-vuorilla, pohjoisen Afrikan korkeimman
vuoren Mt. Toubkalin huipulla 4167m. Eipä olla!

Ja ei ole enää kuin muutama niistä berberikylistäkään
ja majapaikoista paikoillaan jonne suunnittelimme.
Tiet ovat poikki - tai hautautuneet kokonaan, joten pelastustyöt vuoristoon viivästyivät pahoin!

Moni sanonut, että onneksi emme olleet siellä - en minä sitä osannut edes ajatella.  
Paremminkin alan ajattelemaan, että aiheutammeko me katastrofeja??? 

Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta, 
kun jotain ikävää sattuu juuri ennen kuin olemme ko paikkaan menossa. 
Mustaa surmaa, tsunamia, hirmumyrskyä, tulvaa, koronaa, syklonia ja nyt maanjäristys. 

Siirsimme lentomme marraskuun lopulle, 
ehkä tuolloin jo johonkin pääsee,
mutta sen tiedämme, ettemme kunnolla vaeltamaan Atlas-vuorille ja sen huipulle!! 

Muutoksen tuulet puhalsi sitten töissäkin... kalenteri tyhjää täynnä
- ei asiakkaan asiakasta, kun meidänhän piti olla lomalla.
No - siihen ei kauaa mennyt, kun työkalenteri oli enemmän kuin ylibuukattu...
Uuden loma-ajankohdan tyhjentäminen se tuleekin olemaan mielenkiintoinen urakka...
mutta ei huolita siitä... syödään ensin.

Hyvä ruoka ja jo ruoan suunnittelu/tekeminen saavat niin hyvälle tuulelle.
Eilen tulin hyvälle tuulelle, kun pikaisesti kipaisin Ässällä hakemassa palaveri-tarjottavat...
siellä oli ahvenfileitä.... oi namskis, koska niitä ollaan viimeksi saatu/syöty?
 
Mulla ei ollut mitään kylmäsäilytys mahdollisuutta,
joten jätin fisut tiskiin ja päätin hakea töistä päästyäni.
Turha reisu, kaikki myyty... ei mene putkeen nyt syyselo lainkaan. 
Eikä mitään muutakaan "järkevää" kalaa...
Tonnikalaa tiesin olevan kotona vaikka ja kuinka... eli ei muuta kuin soveltamaan. 

Tein tonnikalasta, ranskankermasta, kanamunista ja juustoraasteesta taikinan, josta riitti palleroiset sienien sisälle, vaikka sienet oli oikeasti JÄTTImäisiä...
Olivat jotenkin niin kalpean näköisiä, joten piti saada taas väriä.
Värikkäät paprikat yritin leikellä kuin kukkasiksi sienien päälle

ja sit vielä juustoraastetta ja uuniin 180 astetta ja tulivat aikas nopsaan, 20min.

Tonnikala"mössöä" tuli tehtyä niin reilusti, että otin vielä pienen uunikulhon ja levitin pohjalle.
Päälle paprika-, ja sienen kantasilput, purjosipulia ja toinen kerros "mössöä" päälle

Ihan päällimmäiseksi tomaattisiivuja, purjosipulia ja juustoraastetta ja uuniin
180astetta ja tämä saikin olla n. 50min. Ei ollut "tiivistynyt" vielä puolessa tunnissa - ei tietty mitään jauhoja suurusteena, siksi nämä tekeleeni ovat aika mureita/pehmeitä!!

Mut tosi hyvää tämäkin - mietin, että ihan samoin tulisi broiskun- tai naudankin jauhelihasta.


Tämä lienee oikea tonnikala-viikko, kun viikollakin tein siitä kiinankaalin kanssa veneitä.
Mun yrttipata pursuaa persiljaa, basilikaa ja rucolaa.
 Tämä oli jo kolmas kerta kun tein siitä pestoa
parmesanjuuston kanssa ja vielä riittää tehdä ainakin kerran.  

Ukkokullalle samat täytteet Reissumiehen päälle.
Hänkin on oppinut syömään tosi paljon mun viljattomia juttuja
- mutta monasti on helppo tehdä molemmat versiot.
Tonnikalan päälle vielä kotijuustoa ja sit uuniin. 
Nämä tulivat ihan vartissa ja asteet oli 200.


Ulkonäöllisestikään eivät hurjasti poikkea toisistaan. 
Kylmäsavulohisiivuja oli sopivasti 4 - ruusuiksi päälle ja rucolaa - sitä riittää!!

keskiviikko 20. syyskuuta 2023

Vauhtia korttiin

Tämän kortin saajalle oli idea heti valmiina, 
ehdottomasti fillari... 
 
Lyijykynällä luonnosteltu ja hopeatussilla väritys-varsin simppeliä!
Foliokartonki on hauska kun eri suunnista näyttää ihan eriväriseltä! 
 Siksi useampi kuva samasta kortista!
Vauhdikasta syntymäpäivää ex-työkamulle!

sunnuntai 17. syyskuuta 2023

Surun silmin

 Kädentaidot ovat olleet tauolla
- eikä helpoimmasta päästä olleet aiheetkaan, joilla palata mieleisen tekemisen pariin.

Haasteellisuutta lisää, kun adresseja joutuu tekemään nuorille.
Näissä ikä kyllä vaikuttaa!

Tekemiseen tuottamaan iloon vaikuttaa sekin, että tuotto näistä menee
11.10. (eli tyttöjen päivään) saakka Malawin tyttöjen hyväksi.

Keräyksessä parasta on sekin, että paikan päällä käytynä sai kokea konkreettisesti,
ettei yksikään euro mene hukkaan
- niille on oikea tarve!

Joten kiitos kun saan kortteilla
- suunnittelu ja sormien värjäytyminen maaleihin tekee
ihan kummallisella tapaa hyvää omalle päälle= mielelle!

Tällä kertaa oikein keskityin, mitä kaikkea ehtii päässäni liikkua
maaleja sotkiessa ja koristeita sommitellessa.

Valtava ero tunteilla ja mielen liikkeillä tehdessään suruadressia versus onnittelukorttia.

Ajatukset vie pakosti elämänpoluille: 
saa itsensä kiinni miettimästä,
että millaisia polkuja kyseinen henkilö on kulkenut
- mitä matkan varrella tapahtunut?

Siksi uskallankin sanoa, että käsintehdyt kortit ovat aina tunteella tehty!



Muutama kuva lähempää, jossa toivottavasti näkyy pintasruktuuri paremmin.
Adressit ovat kokoa A4

Minkälaisia tunteita kädentaidot sinulle nostaa pintaan?

keskiviikko 13. syyskuuta 2023

Astetta parempaa

...treenausta ja sapuskaa.
Viikonloppuna ja vähän viikollakin oli ensinnäkin astetta parempaa
= tasokkaampaa/laadukkaampaa treenausta.
Hyvä seura sai samalla pistämään pikkasen parempaa sapuskaakin esille...

Itseasiassa nyyttärit muuttui "Kokkisodaksi"
kun ystäväpariskunnan saunamakkaraksi tuoma HK:n sininen
osoittautuikin gourmet versioksi Aurajuustolla.

Olen luullut olevani huumorintajuinen, mutta taisin ottaa vitsin todesta,
kun kuulin, että: "Teeppäs nyt lenkistä sitten ravintola-annos!"

HK ei päätynyt kiukaalle - vaan täydensi toista salaattia merenelävien kaverina/vaihtoehtona.

Salaattipedit odottelemaan saunanraikkaita reippailijoita ja grillimestareita


Mut polkaistaas ensin ne fillarilenkit...

Ekat lenkit suuntasi suuntaan jos toiseen, Naantaliin työpäivän päätteeksi.
Naantalin aurinko pettää harvoin - nyt se teki sen!!

Kun oltiin kauimpana kotoa, iski kunnon sadekuuron - hih... oli raikasta ajella.
 
Lenkkarit kuivui vasta seuraavan päivän Korppoon sääaseman käyntireisulla
- sinne mun on tehnyt monasti mieli mennä....
Vaatii vaan vähän enemmän aikaa, kun kilometrejäkin kertyi astetta paremmin. 

Eikä fillaroitu verenmaku suussa, vaan ehdittiin kuvata Naantalin Luostaripäivien miekkailua.
Teltat ja myytävät sateen vuoksi muovien alla, shoppailut siis jäi,
mutta tuskin olisi muutenkaan mitään mukaan tarttunut.
Korppoon komea kivikirkko paistatteli seuraavana päivänä auringonpaisteessa.

Ja Rumarin säätutka oli kyllä vieläkin komepampi kuin mitä kuvissa
- se humina!! Aivan kuin helikopteri olisi lentänyt koko ajan yllä...
Niimpä sijaitsee keskellä "Ei mitään", tai hetkinen, Mitä parhaimmilla fillarireiteillä,
sileitä kallioita ja metsäisiä polkuja!!
Maantieajon väliin oli kivaa päästä polkemaan hetkeksi mettään.


ja saunan jälkeen astetta parempaan salaattipöytään....
Kärsäsalaattia ei olla kyllä ennen syötykään, mut mehän ja vieraammekin tykkäävät yllätyksistä!


Viikonlopun päätti kirjaimellisesti (ja numereenisesti) 2KERRAN lenkki!!
Viikonlopussa 140,64km satulassa.
Haaveissa joskus astetta parempi fillarireisu, joten treenaus on alkanut!!

Eilisiltana oli astetta parempi iltapalakin...
Minä säästän kyllä kummallisia asioita,
kuten esimerkiksi tyhjäksi koverrettuja hunajamelonin puolikkaita

Maistui jotenkin paremmalta lauantai-illan jämät tämännäköisinä

ja mitä tulee kärsäsalaattiin... niin yhtään kärsää ei jäänyt näihin jämäkulhoihin...
Eli taisi se HK-maistua muussakin muodossa, kuin vain kiukaalta!!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

HOTiksi meni

Innostuinkohan jo ihan liikaa tästä pukista? Voisin kiittää/syyttää Annaa,  kun meni kommentoimaan näiden identtistä veljeä ,  että sopisi k...