lauantai 22. kesäkuuta 2019

Rakkaudesta kirjoihin

Olen kyllä tänä keväänä ja alkukesästä saanut aivan mielettömän ihania korttiaiheita tehtäväkseni
Tällekin synttärimuistamiselle annettiin aikaa elokuun alkuun, mutta inspiraatio iski nähdessäni tämän kuvan.
ArchisCraps-Blogin kesäkuunhaaste
- using bookpaper or library pockets/or both
Minä valitsin lastemme entisen opettajan/reksin ja sittemmin työkaverini pyöreiden muistamisen pohjalle tietenkin liitutaulupaperin, numerot komeasti stanssaten
ja vanhaa kirjan tekstiä leimaamalla
- embossaten , että tulisi liitumainen vaikutelma kirjoitukseen...
Ja pitkän linjan opettajalle, sittemmin sivistystoimenjohtajalle
on ehdottomasti tehtävä muistojen kirja.... Aapinen
- miniatyyrimäisessä koossa.
Aapisen sisäsivuja löysin ja leikkelin lasten vanhoista
koulukirjoista ja netin syövereistä tooooooosi vanhoja aukeamina tulostelin, kuten vuodelta 1939 "Kielioppia lapsille" ihania sisäsivuja pieneen kirjaan, jota voi oikeasti selata. 

Ihan pakko liittää tähän postaukseen vielä kuva
itsestäni viime kesänä samaisessa paikassa
Dublinin Trinity Yliopiston uskomattomassa kirjastossa.
Rakastuin siihen suunnattomasti ja kuvia otettiin
joka suunnasta, mutta mahdoton oli vangita kuviin sitä kirjamäärää, hyllyjen korkeutta, tunnelmaa, tuoksua....
oih... ne on tallennettuna sydämeen.

Mukaan myös:
APScraft-21-Lis- W-butelze
Inside the bottle no letter - but a lot of writing and books, messages around it! Thats' ok?
CraftingByDesigns-Happy-birthday
CraftStamper-Anything-stamped-goes
AddictedToStamps-346-Anything-stamped-goes
CraftyCreations-392-AG
LemonShortBread-96-AG

10 kommenttia:

  1. A fun Birthday card to celebrate a milestone. Thank you for joining us at Crafting by Designs... too luck in the prize draw... Megan DT

    VastaaPoista
  2. Very creative to use the old book text stamping! Thank you for joining in at Archi-scraps.

    VastaaPoista
  3. Fabulous card and so creative ! A beautiful way to use old books pages. Love the Trinity College old Library too. Hope you've gone and seen the Book of Kells ! So beautifully illuminated. Thanks so much for sharing and for playing along at ATSM.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Izzy, thank you so much your beautiful words to my art. I really love the Trinity College old Library and I saw the Book of Kells, marvelous!! There were SO MANY people at the same time.

      Poista
  4. Such a fun design. Thank you for joining in with the Craft Stamper challenge xx

    VastaaPoista
  5. Thanks for joining us at Archiscraps this month. Lovely item.

    VastaaPoista
  6. Very well thought out project and excellent result too.

    VastaaPoista
  7. A fun card I love the idea. Thanks for joining us at Archiscraps.

    VastaaPoista
  8. Rewelacyjna butelka z butelką i ta książeczka = jednym słowem świetna praca.
    Dziękuję za wspólną zabawę z APScraft :)

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Ristiriitaista, lyhyt vai pitkä matka...

Tämän viikon keskustelut ovat tosiaan olleet ristiriitaisia... riippuen siitä keneltä kysyy! Ja kysymys kuuluu:  "Kuinka pitkä matka on...