perjantai 27. huhtikuuta 2018

Perhosen lento ja postin toimimattomuus

Ihmeellisiä aikoja elellään...
Suomen Postin suhteen nimittäin.
Korttiringissämme kävi niin,
että 4.materiaalit saapuivat ennen kolmansia...
Ja kun kolmannet saapuivat postin muovipussissa,
niin tallella oli YKSI AINOA PAPERI ja pahoittelu:
"Pahoittelemme, että oheinen teille osoitettu lähetys on vahingoittunut. Kuulemma harvinaista, mutta automatisoidussa käsittelyssä valitettavasti mahdollista"
Tuhoutuminen oli ilmeisesti sitä luokkaa, että heittiväöt kaikki ihanat koristeet roskiin...
Ymmärtämättömyyttä virka-asioissa SANON MINÄ, ne ei varmaan ole tajunneet, kun "kaikki on palasina" = tosin sellofaanipussissa, että ne on olleet lähetettäessäkin jo IRRALLAAN. Kyllä harmittaa niin-niin paljon että...
melkein menin nettikanavia pitkin pauhaten postiin.... sen verran PAINAVAA TEKSTIÄ SINNE LAITOIN
- mitään ei ole vielä kuulunut!!! Murr... Siis Katin ihanat matskut on TUHOTTU!!!
Tässä kortti Pian ihanista materiaaleista. Katseeni osui heti noihin upeisiin valkoisiin kukkasiin ja ne halusin saada jotenkin paremmin esille. Eli ei muuta kuin koholappuja ostamaan... ne on olleetkin multa pitkään loppu. Vihreän nauhan kanssa mulla oli kova pähkäily.... ja lopulta siitä tulikin ihanalle kiiltokuvaperhoselle tuntosarvet, samoin pienistä timanttitarroista. Kyllä oli ihanat materiaalit!!
Katin ja Pian lisäksi ringissä mukana myös Apris-käykääs katsomassa mitä tytöt ovat näistä ideoineet!


Osallistun kortillani myös haasteisiin:
CreativeMoments-141-AG-add-two/more-flowers

18 kommenttia:

  1. Juu ei tuo ole ensimmäinen kerta, on täällä blogimaailmassa sattunut useaankin kertaan juuri tuollaista, että kuulemma harvinaista, hevon kukkua sanon minä, hyvä kun laitoit painavaa tekstiä, nuo on niin harmillisia juttuja ja sekin vielä että ei tuo lähettäminen ole mitään halpaa hommaa, saisivat nyt antaa kunnon korvauksen, vaikka kyllä epäilen että antavat mitään.

    VastaaPoista
  2. Kauniin kortin olet tehnyt :)
    Postin toimimattomuus ei ole uusi asia, mutta aina se jaksaa ärsyttää. Ja tuo, että aina samat pahoittelut ja valehtelut siitä, että tapahtunut olisi muka harvinaista! Omalle kohdalleni on sattunut näitä "harvinaisia" tapauksia useampia. Se, että posti pesee kätensä törttöilystään pahoittelemalla ei mielestäni riitä vaan heidän pitäisi todellakin korvata pilaamansa/kadottamansa/tuhoamansa/jne. lähetykset eikä lähetellä niiden jäännöksiä vastaanottajalle kirjekuoressa pahoittelukirje saatteena.

    VastaaPoista
  3. Kaunis kortti. Voi harmi tapaus, itselleni ei kyllä (onneksi) hirveästi tuollaisia ole sattunut. Ja lähtevät kirjekuoret otan ja teippaan vielä kiinni niin, ettei koneet ainakaan tartu mihinkään "irtolipuskaan/kulmaan" kiinni ja revi niitä auki. En tiedä auttaako asiaa, mutta kaikki on ainakin lähettäjän puolelta tehty :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis kortti. Ihanat kukat ja perhonen. Olisin minäkin laittanut palautetta postille. Eikö ne ole millään tavalla korvausvelvollisia?

    VastaaPoista
  5. Voi harmitus tuota lähetystä :( On kyllä käsittämätöntä.
    Kaunis kortti <3

    VastaaPoista
  6. No voi harmi, mä yleensä yritän teipata hyvin.
    Kauniin kortin oot jälleen tehnyt.

    VastaaPoista
  7. Kaunis kortti ja valkoiset kukat tulevat oikeuksiinsa tuolla tavoin. Hieno idea.
    Kiitos kommenteistasi ja oikein mukavaa Wappua sinulle.

    VastaaPoista
  8. This is a really pretty card - and I love the fact that you have not only used more than two flowers, but there are more than two styles of flower too!

    Thanks for playing along at Creatve Moments,

    Hugz Tinz

    VastaaPoista
  9. Ihana kortti, niin kaunis kesätunnelma♥ Voi harmistus tuota materiaali tuhoa..ei kiva:( Sekin on harmi ettei postiin tunnu enää nykypäivänä voivan luottaa.. Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  10. Wau, saitpa kukat tosi kauniisti näkyviin. Hyvä idea leikata ja käyttää kohotarroja. Pitääpä muistaa vinkki! MUlla jää toi saksien käyttö aina unholaan.

    VastaaPoista
  11. Kortit on kauniit, mutta Postin toiminta on täysin luokatonta. Niin paljon katoaa ja särkyy... Ja hinnat vain nousee... :(

    VastaaPoista
  12. Voi harmi. Minullakin on luotto postiin mennyt. Tiistaisin ei jaeta mitään kirjeitä ja postimaksut vain nousee ja nousee. Harmin Harmi.

    VastaaPoista
  13. Voi harmi, että menetit Katin ihanat materiaalit. Tein tänään Pian materiaaleista kortin, joten uskalsin tulla kurkkimaan. Näköjään samoilla linjoilla ollaan oltu kukkapaperin silppuamisen kanssa :) Ihana kortti ja kiitos kun järjestit tämän ringin.

    VastaaPoista
  14. Your card is gorgeous! However, I want to let you know that your link to enter our Crafty Gals Corner #164 challenge isn't working. Could you please fix that? I found you through another site. Thank you for joining us!
    Jeanie, DT

    VastaaPoista
  15. So delightful! Thank you for joining in at the Creative Moments "two-flowers" challenge. Leona DT

    VastaaPoista
  16. Ihanan kortti. Meillä taitaa useammalla ollut sama idea leikata nuo ihanat kukat :)
    Mä oon jälkijunassa, oon puskennu noit opintoja, ku palautuspäivät on ennen opejen kesälomaa :)

    VastaaPoista
  17. BEAUTIFUL card!
    LOVE your colours, design & dimension, especially the butterfly & bling!
    Thank You for joining us at the Crafty Gals Corner :)

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

HOTiksi meni

Innostuinkohan jo ihan liikaa tästä pukista? Voisin kiittää/syyttää Annaa,  kun meni kommentoimaan näiden identtistä veljeä ,  että sopisi k...