lauantai 2. heinäkuuta 2016

Älä sano:"Ei koskaan!"

"Kesän tuoksu"
Jälleen kerran siinä kävi niin, että sain pyörtää omat sanani... kesäkuun lopussa minä sitten tein sen elämäni ensimmäisen Atc-korttini.

Ensinnäkin pieni koko oli kauhistuttanut; miten saan mahtumaan korttiin "kaiken", jota ilman en tunne olevani valmis... toinen rajoittava tekijä liittyy sekin kokoon... enhän minä osaa tehdä kahta samankokoista korttia... niistä tulee mitä tulee...

Joten tähän olikin pyydettävä mies apuun leikkaamaan se millilleen oikea pohja.

Siinä se nyt on, jopa kuvattuna ja kortti itse matkanneena jo ihanan Enkulin luokse, joka minut sai pyörtämään sanani "Ei koskaan!"
- sillä hänen uskomattomissa käsissään oli syntynyt ihanan ihana sarja "unisieppareita", joista vaaleansininen ei saanut silmiäni irtoamaan!!
Se onkin nyt matkalla luokseni...
ja odottaa reisulta palattuani minua kotiin.
Kiitos Enkuli!!

Ihmeen paljon sitä sai mahtumaan pieneen kokoonkin; Distres tuputukset, joista aurinko jäi sopivasti ihanan perhosleiman (lainattu toiselta ihanalta askarteluystävältäni Loreanilta) ja enkelin taakse. Tehosteaiheina pitsin läpi töpöteltyä, pastaa, sekä tekolunta ja vielä pienen pieniä lasihelmiä, jotka hankittu aikanaan lasikalvoväreihin (kaikki on tietenkin hamsterilla tallessa!)
niimpä osallistun kortillani Kkvintage-70-Tehosteainepinta haasteeseen

Tämän kortin myöt toivotan mitä ihaninta heinäkuuta kaikille ihanille lukijoilleni:
lähden pariksi viikoksi muille maille haistelemaan erilaisen kulttuurin tuoksuja ja toivottavasti mukaan tarttuu jotain tähänkin harrastukseen sopivaa!

9 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis ja miten tuntuu että oli meren pyöreissä :)
    Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  2. Oi miten herkkä kortti! Ja todellakin olet paljon saanut mahtumaan pieneen kokoon. Minulla on vielä Atc-kortti tekemättä, vaikka keväällä Jokelan askartelutapaamisessa päätin, että minäkin vielä joskus..... ;D
    Oikein rentouttavaa ja ihanaa lomaa sinulle ystäväni!

    VastaaPoista
  3. Minä onnellinen sain tämän erityisen ihanuuden itselleni. Odottelen, milloin teet lisää atc-kortteja, koska olet luonnonlahjakkuus tälläkin alalla. Suloinen on korttisi. KIITOS

    VastaaPoista
  4. Voi tämä on niiin kaunis. Paljon katseltavaa.

    VastaaPoista
  5. Onpas ihana ja kaunis tausta kuin mikä! Enpä ole itse tajunnutkaan, että helmiäkin voi käyttää korttiin näin! Mukava kun otit osaa Kookoon Vintage-haasteseen!

    VastaaPoista
  6. Todella ihana ATC. Ja rohkeasti vain tekemään lisää. Mielelläni minäkin kanssasi vaihtaisin.

    VastaaPoista
  7. Tosi hieno atc, eipä arvaisi ensimmäiseksi tämän koon kortiksi. Tee vain lisää, tekeminen ja vaihtaminen ovat tosi kivaa puuhaa..

    VastaaPoista
  8. Suloinen kortti ja juuri mömmöhaasteeseemme sopiva. Kiitos osallistumisestasi!

    VastaaPoista
  9. Suloinen kortti ja juuri mömmöhaasteeseemme sopiva. Kiitos osallistumisestasi!

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Toivon kortit

Se on ollut taas TIISTAI - koska väriä putkahti pöydän täydeltä elämään Tiistai-iltaisin kokoonnumme kirkolle samanhenkisessä seurassa "...