tiistai 21. lokakuuta 2025

Mummo-opettaja

Tämän seikkailun merkityksellisimmät päivät tiivistyy tähän postaukseen!
En todellakaan ole räpeltänyt kortteja turhaan
- toivottavasti ne ovat myös ilahduttaneet teitä tilaajia
ja varsinkin henkilöitä, joille ne ovat kohdentuneet!!

Ukko-kullan autonpesut eivät ole onnistuneet yhtä hyvin
- sillä niitä on pyydetty uusiksi🤣😂 ja nyt niissä autoissa on väärät renkaatkin!!

Ei silti, minäkin teen jatkossa kortteja vieläkin mieluummin,
mutta mieluiten uusilla ennenkokemattomilla aiheilla...
Mitä spessumpi - sitä parempi.
Sähköpostini löydät sivupalkista

Helmikuussa saimme kohdata upeita lääkäri- ja opettaja
opiskelijoita Lahoren yliopistossa Pakistanissa.
Valmistuttuaan he tulevat työskentelemään
kotimaihinsa Tatzigistaniin ja Afganistaniin
opettamaan tyttöjä ja hoitamaan naisia/tyttöjä!
Suurin osa kerätyistä varoista
on ohjautunut siis ammatillisiin opintoihin.

Yhden kirjakaupan tyhjennys
ja kauppiaan mukaan hänen kuukauden myyntinsä
onnistui myös Bamiyanin kaupungissa.


Jos ensimmäisenä päivänä ihanan Zahra-opettajan
hymyä olikin vaikea "kaivaa esille"
niin seuraavana päivänä se ilmestyi kuin itsestään 



Hieman vaati lämmittelyä myös tyttöjen hymyt
- vaikka sainkin heti nimen
Bozorg Madar ja Sefid
"Hassu mummo" ja "Valkoinen"
Valloilleen kun hymyt pääsivät, niin nauruksi/iloksi
sen ainoan maailman yhteisen kielen
- eli LEIKIN avulla muuttuivat!!






Ilo, hymyt, toiveikas mieli...
kun ne lisääntyy
- niin tietää, että asiat ovat pikkuisen paremmin
tai ainakin parempaan suuntaan!!
Eikös se ole näin meilläkin?

KIITOS teille kaikille kanssakulkijoille
- yhdessä me tämänkin teimme
ja toivottavasti teemme jatkossakin.

Kotiin palattua on varmaan myynnissä
taas Kapuan lakua, kahvia ja teetäkin
- Uganda on seuraava kohde!

4 kommenttia:

  1. Merci Bosorg Madar ❤️ Hyvää työtä teette ja levitätte iloa maailmaan.
    Kauniisti kirjoitettua farsia 💙 Zahra hymyilee ihanasti.

    VastaaPoista
  2. Voi ihanaa hyvä mieli!
    Hyvät te upeaa työtä suoraan sydämestä.

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Uskomaton Bamiyan

Bamiyanin ihanan innokkaat "oppaat" jättimäisen vuorijonon edustalla. Ei edes videoon saa tallennettua kerrostalomaisesti rakennet...