sunnuntai 20. huhtikuuta 2025

Sillat ja hillit

Lankalauantai satulassa
Viime kesänä polkaistiin Sillat&Lossit reitti (Sulkava-Puumala-Sulkava) 
Kummasti sama fiilis tuli, joten nimettiin 
Santiago Chile tour
Sillat&Hillit reitiksi! 

Vuoristoreittejä tarjosi upea Parque Mahoida
ja siltoja riitti niin paljon, 
että mentiin jo laskuissa sekaisin!
Fillaroijien huomiointi 
kaupunkiliikenteessäkin on ihan huikeaa. 
Omat liikennevalot ja omat kaistat molempiin suuntiin, joissa kävely on kielletty! 
Siis KOKO kaupungissa! 
Laajuudessaan veti jo ohi Hollannin!
Kaupungissa polki tosiaan kertaa ihan mielellään hyvien järjestelyiden vuoksi, mutta… mikä siinä onkin, että veri, sydän ja mieli vetää aina korkeuksiin! 
Parque Mahuida näytti osin polkaistavalta, 
ainakin alaspäin-joten ei muuta kuin tarpomaan… taluttamista paljon, mutta kyllä kannatti! 



Huikea fiilis!

Alaspäin testattiin jarrujen toimivuutta ja ne oli tällä kertaa hyvässä kunnossa! 
Kolme tuntia ylös ja puoli tuntia alas!

Jokivartta riitti kaupungissa ajettavaksi suuntaan jos toiseen ja niitä siltoja 




Jos vuoret vetää puoleensa, 
niin vesi myös! 

Saatiin oppia tulevia kivikkoreisuja varten😅
Jestas tuota fillarin ja kehon hallintaa!

Upeat puistot tarjosi 
vaikka minkämoista aktiviteettia! 
❤️Santiago Chile❤️


ja seikkailu & Pääsiäinen jatkuu….
💛Keltaiset vedetty ylle…💛
 

27 kommenttia:

  1. No onpa teillä ollut hieno fillarireitti! Täällä ei viitsi ulos lähteä, kun vettä lappaa. Ja seuraava kohde se vasta mielenkiintoiselle vaikuttaakin; kivaa pääsiäismatkan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 🚴‍♀️🚴🏼‍♂️rakastetaan kun tarjoavat paikkoja joihin autolla ei pääse ja kävellen ei jaksaisi! Fillarit vuokrattu jo täällä uudessa kohteessakin…

      Poista
  2. Taattua Repolaisten toimintaa! Kevyet 50 km ja risat, ja tuossa maastossa, huh huh! Mahtavaa reissun jatkoa! Seuraan...

    VastaaPoista
  3. Upeat maisemat, kyllä tuolla kelpaa pyöräillä, varsinkin kun on noin hyvin huomioitu fillaristit. Enemmän näkee pyörän selästä kuin autolla ajaen. On teillä kova kunto! Mukavaa pyöräilyä. Seuraan minäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Menninkäiselle tuossa juuri vastasinkin rakkaudesta 🚴‍♀️🚴🏼‍♂️!
      Ne tarjoaa vain niin paöjon enemmän ja koto-Suomessa pistää treenaamaan, että jaksaa täällä! Tekee hyvää sydämelle&fysiikalle!

      Poista
  4. Voi kun pääsiskin vielä pyöräilemään, se oli aikaisemmin lempiharrastukseni. Nykyään joudun kulkemaan neljällä renkaalla eli pyöräpotkurilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän-meilläkin vauhti kiihtyy ja yritetään pitää yllä niin kauan kuin mahdollista… muutaman kerran olen sairauteni vuoksi jo muita lempijuttuja joutunut jättämään-onneksi 🚴‍♀️on onnistunut leikkausten jälkeen-siitä kunnosta yritetään nyt pitää huolta! 4pyörää ei lainkaan huono-mahfollistaja mielekkäille asioille-niin elo vain kuljettaa, mut periksi ei anneta-eihän?❤️

      Poista
  5. Ja matka jatkui pyörillä ja maastot upeita ja niitä siltoja, olikos teillä opas mukana vai ihan kahden kartan kanssa? Melkoista pyöräakrobatiaa, taidosta olisi vuorilla varmaan hyötyä. Mukavaa Pääsiäisen ja matkan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kaksin-aina! Tai kolmantena ”pyöränä” on GoogleMapsin online-kartta!

      Poista
  6. Waude teitä taas😍 te ootte kyllä kohta polkenut maailman halki.
    Hyvä te! Huikeita polkasuja sinne kauas ja mielenkiintoisia kohtaamisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtaamiset on parhautta! Ihanaa Pääsiäisen jatkoa… tuntuu, että on piiiiitkä pääsiäinen! Nyt ollaan jo 9tuntia teitä jäljessä-te nukutte jo…

      Poista
  7. Tuossa olisi taas tukka hulmunnut ellei olisi kypärät päässä.
    Hyvä että aina on kun poljette niin vauhdilla 🌷

    VastaaPoista
  8. Olisipa tuollaisia pyöräteitä kaikkialla eli vain pyöräilijät saisi niillä huristella.
    Mutta varsinainen huikea juttu on tuo vuorelle polkeminen ja kävi mielessä myös, että kun on lainapyörät niin niihinkin on oma opettelunsa.Onneksi jarrut oli kunnossa :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyviä pyöriä on seikkailuille löydetty…
      Tiukoissa paikoissa on kyllä kummankin suusta päässyt:”Olispa ollut oma pyörä, Hih…”

      Poista
  9. "Kolme tuntia ylös ja puoli tuntia alas." Huh, jo on menoa.
    Teillä on aina hieno tapa hoitaa nuo pyöräreissut. Polkeminen on tottakai etusijalla, mutta sen ohessa tutustutte kohdemaan
    kulttuuriin, ihmisiin, nähtävyyksiin. Upeita kokemuksia muistella ja jakaa läheisten kanssa palattuanne kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sen sanoit-kohtaamiset on seikkailuihin suola!

      Poista
  10. "Vauhtia ja vaarallisia tilanteita" - onneksi jälkimmäisiä vähemmän. Henkeä salpaavia hetkiä teidän kanssanne saa kokea kuitenkin.
    (Eikö ole välillä raskasta polkea, kun me kaikki istutaan tarakalla 😉😉)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 🤣😂ihana Pöllö!
      Tehän vain kevennätte menoa-kun on monta potkijaa&kannustajaa… antaa suorastaan siivet! Halaus Pöllö!

      Poista
  11. Huimaa menoa polkupyörällä, samalla myös ihan parasta, kuin saa ja voi tehdä tuollaisia reissuja. Löytyykö aina uudesta paikasta sopiva fillari?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan aika kaikkiruokaisia fillareiden suhteen… välillä ei toimi vaihteet, mutta kunhan pääsee eteenpäin nopeammin kuin kävellen, niin kelpaa… maassa maan tavalla!

      Poista
  12. Jaksaa, jaksaa - polkee, polkee! Olette te kyllä melkoisia sissejä !!!
    Huikeita maisemia varmasti sekä ylös kivutessa että alaspäin
    viilettäessä. Hyvää reissun jatkoa fillaristeille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 🚴‍♀️🚴🏼‍♂️kuume on kyllä kova! Kiitos ja ihanaa aikaa omien mielenkiinnonkohteittesi kanssa! Ne antaa niin virtaa eloon…

      Poista
  13. Jos ajaisitte edes tiellä, mutta ei, pitää hakeutua kaikenlaisiin kivikoihin! Tuo on kyllä hatunnoston paikka teidän kunnolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, asfaltilla per…. siis peppu puutuu… monipuolisempaa ja hauskempaa siksi maastossa!

      Poista
  14. Nuo pyörällä temppuilijat ovat kyllä ihan käsittämättömän taitavia. Joskus olen YouTubesta katsonut videoita ja sanattomaksi vetää. Toki treenitunteja on varmasti niin paljon, ettei niitä enää lasketa...

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Rodot runsaimmillaan

Raision Alppiruusupuisto kuuluu alkukesän vakiokohteisiin. Vaikkei äiti vielä asunutkaan tääl puol Suomea, niin hänen vierailunsa ajoitettii...