Diskon lahden huiput

"Mä joka vuorelle kiipeän"

Kirjaimellisesti - tie nousi pystyyn
muutamankin kerran ja taluttamiseksi meni, 
mutta huiputtamatta ei voinut olla!!! 

Kun optikko (joka fillareita Ilulissatissa vuokraa)
oppi meidät tuntemaan
- niin antoi kyllä niin loistovinkkejä polkaisuillemme.

Yksi mielenkiintoisin oli tämä vasta räjäytetty,
kuulemma jo ihan suht hyvin tasoitettu, uusi tie, 
joka vei uuden lentokentän rakennustyömaalle... 

Rivien välistä teimme omia päättelyitä:
"Joko se Trumppi valmistelee
Jumbo jetille ja Air Bussin mahdollistava kenttää?"  

Grönlannissa on tosiaan paljon näitä
"Ehkä"-juttuja meneillään!
Kenttäkin kuulemma valmistuu "ehkä" ensi vuonna, 
tai jonain muuna vuonna!!
 
No - aika näyttää... 

Jokainen Diskon lahden huippu (korkein kohta)
tarjosi uskomattomat näkymät suuntaan jos toiseenkin!

Vaihtelevaa poljettavaa - tasaisia kallioita, pitkospuita,
polkuja - keskeneräisiä teitä ja asfalttiakin.
Loppujen lopuksi teitä oli vähän
- ne oli Ilulissatissa helppo ajaa päästä päähän.

Tie kertakaikkiaan loppui lentokentän taakse. 
Kalastajakylä onkin mahdollista saavuttaa vain
ilmojen tai merien teitä.

Jostain syystä rakastan kuvata
myös liikennemerkkejä - lippuja.
Varsinkin, kun näen ennennäkemättömiä. 

Jääkarhuja ei bongattu yhtäkään,
myskihärkää oli jossain muotoa lautasella joka päivä,

Rekiä oli lähes joka pihassa
ja niiden vetäjät ulvoivat kuin sudet.

Nämä kohtaamiset nelijalkaisten kanssa
olivat huomattavasti mukavampia
kuin keväinen kohtaaminen. 
Täytyy myöntää, että varsin varovaisesti ja kunnioittaen
ajoin ohi koiratarhojen!

Tulevia reen vetäjiä

Hautausmaita bongasimme peräti neljä.
Hautaaminen on ongelma - ikiroudan ansiosta. 

Harvoin haluan polkea samoja polkuja uudelleen
 - mutta nämä yli kilometrin pituiset pitkospuut
poljin joka päivä....  kolmasti! 

Tänne jäi iso palanen sydäntä...
älkää kompastuko, kun menette!!

Ikimuistoinen päivä

Seuraavana päivänä hypättiin paattiin
ja alkoi reilu tunnin (n. 20km) merimatka pohjoiseen,
kohden Oqaatsutin (Rodebayn) kylää. 

Ogaatsut (nimi tarkoittaa merimetsoja)

on ollut 1700-luvulta lähtien 

inuiittien asuttama pieni grönlantilainen siirtokunta.
Tärkeä valaanpyynnin ja kaupankäynnin keskus Ilulissatin edustalla.

Ja on sitä yhä

 - väkiluku nyt 2025 on n. 40-50 asukasta, 5 koululaista

joista pari pienempää tässä
ja nämä isommat taisivat olla välitunnilla😅!

Väkiluku on kasvussa,
mikä tuntuu ihmeelliseltä
- samalla myös todella upealta!

Väestö elää perinteitä noudattaen kalastaen/metsästäen

Saarella on kirkko, koulu, kauppa, josta saa "mitä vaan"
ja Unescon suojelukohde Punainen tupa heti satamassa.

H8-ravintola, joka rakennettiin alunperin 
kuninkaallisen Grönlannin kauppaosaston varastoksi.

Lounaaksi söimme myskihärkä-lammas pataa/keittoa
- tuhdin lihaisaa,
sillä mitään tuoretta kun ei näin karuissa olosuhteissa kasva,
niin potut ja muut vihanneksetkin "korvataan" lihalla.
Oli sinne tuontina saatu hieman väriksi lanttua joukkoon. 
Varsin lihaisaa/kalaisaa oli koko viikon ravintomme!

Tuhti ravinto lämmitti ja antoi energiaa kiipeillä kallioilla

ja laskeutua riskillä aivan reunoillekin.

Se kannatti, sillä onnistuin näkemään
komean ryhävalaan pyrstön (n. 20m päästä)
- kun se arvokkaasti nosti sen pintaan ennen sukellustaan.

Känny olisi pitänyt olla koko ajan kädessä liipasin herkillä....

Ikimuistoinen päivä

Satumainen Diskon lahti

 

45min lento Kangerlussuaqista Ilulissattiin

oli kokonaisuudessaan nautinnollinen maisemalento, vaikkei

 37paikkaisessa koneessa 

37:lle matkustajalle ikkunapaikkoja riittänyt 

- kuten meillekään!

Vieressä istunut rouva Orlandosta 

napsi mulle muutaman kuvan, joista poistin kaikki muut, paitsi tämän😅 

Rinkat majapaikkaan…

josta myös kelpo näkymät,

mutta sieltä nopeasti ettimään 🚴‍♀️🚴🏼‍♂️, 

koska auringonlaskuun olisi vielä 4h

Ystävällisesti paikalliset neuvoi optikkoliikkeeseen, 

joka kuulemma vuokrasi fillareita

ja tottahan se oli…

Ei muuta kuin tutustumaan 

pieneen (4800-5000 asukkaan) kalastajakylään, 

jonka satama oli rauhallinen illan suussa, 

mutta suorastaan kuhisi aamuisin!

Meitä veti magneetin tavoin puoleensa meri 

ja siellä lipuvat jäälohkareet!

 

Nämä yli kilsan mittaiset pitkospuut suojelevat arktisen herkkää luontoa
ja samalla kulkijaa - sillä suisto on upottavan vetistä - paikka paikoin syvää. 
 
Pitkospuita pitkin pääset laskeutumaan
satumaisen kauniiseen Isfjord-vuonon 
 jäälohkareiden sumppuun Sermermiutletteniin.
Nimi tarkoittaa "kansaa mannerjäätiköllä"

- osuva, sillä alueella elettiin vuodesta 1400 aina 1737 vuoteen saakka.
Jäänteinä asumuksista on nyt ruohoa kasvavat
neliskulmaiset (talon pohjat) kraaterit. 

Jäätikönreunasta (60km) irronneet 

jättimäiset lohkareet lipuvat pitkin 

Baffaaninlahtea sumpun kautta merelle!

Ihan uskomaton luonnon jatkuvasti 

muuntuva taidenäyttely!

Kuvat ei edes tee oikeutta

-Luontoäidin näyttely on niin interaktiivinen kaikilla aisteilla koettava, 

ettei sitä kuviin saa vangittua 

 ja sanoin osaa kertoa!

Yritän kuitenkin

sillä kuvien avulla sitä toivoo pystyvänsä palaamaan uudelleen näihin hetkiin! 

Jossa oli todella jotain maagista - pysäyttävää

 ja sydämeen saakka sykähdyttävää! 

Tämä täytyy nähdä, kuulla 

ja tuntea niin iholla kuin sydämessä! 

🤍💙🤍💙🤍

Aurinko alkoi laskeutua, 

joten oli pakko polkaista 

takaisin kylään ennen pimeää! 

Yllättävän valoisaa muuten vielä syyskuun puolivälin jälkeenkin! 

Ja meille sattui ihan uskomattoman upeat säät-kirkas aurinko seuranamme!

Aurinko nousee 7.48 ja laskee 19.48,

mutta valoisat minuutit vähenee 

hurjaa vauhtia koko ajan!

 

Terassilla iltaolusilla istuessa 

tuntui kuin joku olisi ollut vahdissa… 

Sartsa-tulit mieleen-miksihän?

Vai tekeekö mielikuvitus jäisiä tepposiaan…

Näetkö sinä mitään?

Jääkarhuja ei ole näkynyt 

muuta kuin majapaikan taulussa!