Repongton - eli räpellystä keittiössä

Telkkari sattui olemaan auki ja aistit herkistyi näkemään ja oikein kuuntelemaan ja seuramaan
viime viikolla Hotelli Ritzistä tehtyä ohjelmaa.
Seuraaminen alkoi siitä kohdin, kun yli 30-vuotisen uran
huippu-tähti-pääkokkina hotellissa työskennellyt John Williams'
heilutteli kädessään villinä ja vapaana juossutta vuorikauriin ruhoa.
Olen nähdyt aidon (koulutuksen saaneen) sushi kokin heiluttavan yli 60cm pitkää veitseään livenä
ja voin kuvitella, että Williamsin lihanleikkuu olisi ollut yhtä hurmaava kokemus...
sillä wau efektin se aiheutti jo televisiosta nähtynä!
Kauriista jäi komealle leikkuulaudale odottamaan työstöä puhtoinen filee,
siksi aikaa kun Williams alkoi käsitellä ja maustaa aitoja tryffeleitä.

Työn alla on kuuluisa Ritzin Beef Wellingtonin juhlaversio, joka 
valmistettiin ympäri maailmaa saapuneille ruokakriitikoille
Williamsin keittokirjan julkaisutilasuutta varten.

John Williams' beef Wellington

Meidän tupaan juhlaversio sunnuntai päivälliseksi syntyi silti,
vaikkei mulla ollutkaan villinä ja vapaana juossutta vuorikaurista jäntevine lihaksineen.
Kätösiini löysin kuitenkin pakasteesta saksanhirveä.
Tryffelitkin näyttävät kovasti purkkiherkkusieniltä - tuoreitakin olisi kaupassa ollut, mutta kun ne oli ihan liian suuria... Williams nimenomaan vakuutti, että tryffelin on oltava täydellinen ja kokonainen... no, purkki herkkusieniä löysin täydellisen kokonaisina - isäntä ehdotti, et sopisko Brunebergin tryffelit😂?

Pekoni oli sentään pekonia minunkin versiossa,
mutta tuskin yhtä jalosukuisesta possusta.

Eli tuotannossa ja räpellykseni kohteena tällä kertaa  enemmänkin "näköisruokaa" omilla mausteilla, jota voinen kutsua nimellä Repongton!!

Kuori olisi voinut kyllä olla kuultavampi - kultainen oli tavoite, mutta pelkäsin lihan kypsyvän liikaa... kun mittari näytti tarkalleen sen 58, jonka Williams nimesi täydelliseksi kypsyysasteeksi riistalle. 

Ulkonäkö leikattuna miellytti silmää, jopa poikani...
jonka sanoja varsinkin ruoan suhteen arvostan suunnattomasti lähetti seuraavan whatsapin 

Pakko oli pojalle vastata, että ulkonäkö parempi kuin maku... itse liha oli todella hyvää, kypsyysaste täydellinen, mutta tuntui, että voitaikina imi kaikki mausteet...

Eli kun seuraavan kerran teen Repongtonia,
niin maustan kyllä ronskimmalla otteella - oikein reilusti....
tämä oli siis harjoitusversio
- ystäväparinskunnan illanistujaisia varten tulee joskus kokeiltua!
Jatkooooos siis... entistäkin parempana

Koska voitaikinaa jäi joka reunasta yli, niin siitä paistui kuin itsekseen
jälkilämmöillä luumuhillon ja vaniljakreemin kera pikkuinen pitkowiener
 - pientä makeaa jälkiruokakaffen kanssa kruunaamaan sunnuntaisen makunautintomme!!

UTELIAISUUS kuvastaa minuuttani!

Sain kunnian tehdä askarteluystäväni Sannan Art Journal kirjaan aukeaman.

Idea ja inspis haki ihan jonkin aikaa itseään
- sillä halusin siihen jotain itsestäni, kuin myös ystävyyttämme yhdistävää...

Sitten sen näin, työkirjallisuudessa lastenlääkärin (sittemmin psykoanalyytikon) 
 Donad W. Winnicottin mietteet Uteliaisuudesta.
Juha T. Hakala on kirjoittanut kirjan Uteliaisuus ja siteerannut siinä mm. Winnicottia
Minunkin yksi lempisanoistani on MIKSI, ja kaikki muutkin M-alkuiset kysymykset.

Kirjasuositus!!

Minua on sanottu uteliaaksi ja tunnustan kyllä sellainen olevanikin...

Joten aukeama kertoo uteliaisuudesta ja mitä kaikkea se voi tuoda elämään.

Rakastan, kun joku kysyy minulta:"Miksi?"
Ilman tuota kysymystä moni asia ja tapani toimia olisi ollut vain itsestäänselvyys tai ainakin muuttunut sellaiseksi, mutta kun joku on nostanut sen Miksi-kysymyksellään esille, omiinkin mietteisiin
- niin kyllä sitä vaan itsekin hämmästyy/kummastuu, kun alkaa oikeasti pohtia omia
 MIKSI teen/ajattelen juuri niin kuin teen/ajattelen
MIKÄ siihen on johtanut
MITEN toimin/ajattelen

Liitän työni mukaan seuraaviin haasteisiin:
MixedMediaLovers-9

WeLove2Create-MixedMedia
TryItOnTuesday-In-with-new
(new book inspired me!)
Kreativtanten-61-Alles-auer-einer-karte

Peikkosukat

Innostuin tuossa yhtenä iltana piirtelemään sukkia… paljastan ensimmäisen mallin, kun ne tipahtivat puikoilta ja loppusilauksen tein virkkuukoukulla ja vähän kirjoenkin! 
Silmätkään ei miellyttäneet pelkkinä nappeina, joten niihinkin piti "virkata" mustuaiset!

Lumiukotkin hassuttelee

Muistorikkaita lumiukkoja olisi ollut enemmänkin - sillä suojasäällä ne on aina kyllä parasta puuhaa
ja lapset jo muistaa, että mun vanhat vihreät kumpparit on jo ukon vakiovaruste,
milloin mihinkin suuntaan...
Välillä noiden idearikkaiden lasten "asentoja" on vähän vaikeakin toteuttaa...
mutta mitäpä sitä ei mummo&ukko ainakin yrittäisi

Samat materiaalit Skräppivaihtomme ankkuriosuuden materiaaleista vastasi Päivi

- mulla teki ihan tiukkaa saada kaikkea ihanuutta mahtumaan,
joten tulipa sitten tehtyä sitten tuollainen "vetojuttukin" yhden kuvan taakse...

...saa nähdä miten kestää railakkaan vetäjän käsissä?! Hih...

Kiitos tästä ringistä Päivi, Leena ja Pia
- yhdessä tekeminen on niin paljon hauskempaa ja itsellekin yllätyksellistä
Täältä näet kaikkien työt näistä Päivin matskuista
 ja ellet näe, niin et ole Facen Skräppääjät ryhmässä - 
eli tervetuloa mukaan!

Liitän työn mukaan:
Creatalicious-227-Anything-goes-with-Winter
LastingMemories-581-Child's-Artwork/layers 
Art of snow with grandchildren
MakeMyMonday-166-Winter-wherever-you-are
TheSisterhoodOfCrafters-The-color-blue

Retkiä kiville

Samat materiaalit vaihtomme on edennyt Leenan materiaaleihin... eli 3/4
- hyvä kun kuoresta ulos sain, niin tiesin mitkä kuvat näihin ihanuuksiin pääsee.
Luonto on vaan niin lähellä sydäntä ja sieltä riittää kyllä kuviakin...
Tuo kivipaperi se inspiroi tallentamaan kuvan paikallisista nähtävyyksistä, joissa lastenlasten kanssa paljonkin on käyty. Luolavuoren Jatulintarha ja Runosmäen pirunpelto, joka on koko Turun alueen suurin jääkautinen ihmetys - sen laajuus keskellä varsin suosittua asuinaluetta hämmästyttää. 

Ja taas siinä kävi niin.. mikä siinä onkaan, että askartelussa vierastan punaista... tuosta ihanasta kuviopaperistakin leikkelin vain pienet sinset kukkaset albumin sivulle... punaiset kukat ehkä päätynevät johonkin korttiin!!

Kiitos Leena näistä ihanuuksista ja että lähdit mukaan rinkiin, taisi olla sulle ensimmäinen kerta tätä muotoa Skäppityönä - kortteiltu ollaan yhdessä ennenkin!

Ja täältä pääset näkemään miten erilaisia syntyi meidän neljän käsissä
siis Leenan, Pian ja Päivin työt

Kiteitä sydämen

Laminointikalvon ylijäämät on ihanaa värjäillä ns. alkoholimusteilla,
koska en OIKEITA omista, niin käytän Copic-tussien täyttövärejä. 
Värin ollessa vielä märkä ripottelen päälle rouheita embossausjauheita - kevyt sulatus.
Antavat mielestäni kivan pinnan.
Tausta syntyi puhdistaessa telaa akryyliväreillä maalatessa.  

Liitän kortin mukaan 
Allsorts-659-Add-heart - haasteeseen

Unemien pakuyö-Luna

Samoista materiaaleista skräppääminen on vaan yksinkertaisesti hauskaa  

 - jo siitä lähtien, kun alkaa kasata omia materiaaleja... mitä sitä toisille lähettää???

Itsellä on yleensä jo joku ajatus  - kenties mielessä jo tietty valokuva/kuvat...

Nii-in yleensä... mutta tällä kertaa ei ollut. En tiedä miksi...

syystä kai, kun näitä punaisia papereita on kertynyt sen verran reilusti nurkkiin.

Vaikka punaisesta tykkään, niin askartelussa se ei vaan ole mulle todellakaan helppo väri - ei!!
Joulun jälkeistä aikaa elellessä kuvittelin, että pari joulukuvaa kun vaan "heittää" oheen...
mutta tuo lintu ja höynenet... miksi minä nekin laitoin mukaan... kääks...

Piti valokuvamatka tehdä kesäkuulle saakka, kun lapsenlapsen kanssa oltiin Meriteijon maisemissa viettämässä Unelmien pakuyötä. Lapsenlapsista mukana sillä kertaa Luna 6v.
- oikea pikkukokki jopa luonnossa nokipannukaffetta keittäen ja 

sellaiset gourmet asettelut salaateista loihtien venelaiturin nokassakin! Namskis!!!

Ensi kesänä kuulemma uusiksi jokaikisen kanssa... se lienee sitä laatuaikaa, 
kun vain yksi lapsenlapsi kerrallaan, näet paku on rekisteröity vain kolmelle!!

Mutta palaten takaisin askarteluun... niin tällä kertaa nämä omat materiaalit olivat vaikeimmat!
Johtuiko tuosta punaisesta väristä-tiedä tuota, mutta menkäähän kurkkaamaan
mitä Pia, Päivi ja Leena loihtivat näistä materiaaleista
Facen Skräppääjät ryhmään - liity ihmeessä mukaan, ellet jo ole!

 

Santorinin seikkailut 0sa 2.

Vanhoihin kirjoihin on ihanaa tallentaa kuvamuistoja ja "sotkea sielunsa kyllyydestä"
maalien ja muiden mömmöjen kanssa, MUTTA...
kun sitä voi tehdä vain yhden aukeaman kerrallaan... sitä maalien lotraamista siis!!
Täytyy näet antaa kuivua välillä... kuumailmapuhaltimella toki voi vähän nopeuttaa,
mutta ei oikein viitsi paljon - kun niitä kuviakin siellä jo on...
En tiedä niiden lämpökestoisuudesta ja en halua sitä tässä tapuksessa nyt ottaa edes selville...
eli kun taas on pari aukeamaa kuivumassa... omintakaisine purkit välissä tekniikoineen
- niin edetääs julkaisten muutama aukeama seikkailun jatkoa

Tämä aukeama halkeiluineen kuvastaa ihanaa ikivanhaa hotelliamme, joka oli suorastaan Oian katolla
alunperin 1700-luvun lopulla rakennetussa monimuotoisessa kiinteistössä, jossa oli jännittäviä luolamaisia maanalaisiakin huoneita. Meidänkin "kattohuoneisto" vei ovelta suoraan alas... mutta luola se ei ollut, koska oli ikkunat ihan joka suuntaan... siis merinäkymä jopa vessasta.

Rakastan juuri tuollaisia jännittäviä erilaisia majapaikkoja..
yleensä Booking.com ja varsinkin sen kartta on mitä parhain kaverini majapaikkaa etsiessä.
Hakukriteereistä ne tärkeimmät: ykkösenä sijainti ja heti kakkosena hinta.

Sijaintikriteerit ei niinkään mene suositusten mukaan, ne luon itse,
kun "kävelen google-ukkelilla 360kameran avulla" aina hotellin pihalla/ympäristössä
katsellen maisemia ja etäisyyksiä.
Isäntä nauraakin, että ihan kuin olisi käynyt niissä aiemmin, kun opastan perillä ollessa, että tuohon suuntaan ja tuolla on sitä-tätä-tuota...
 Pelkällä sijainti-kriteerillä löytyy tyypillisimmin monen tonnin öky-majoituksia...
MUTTA EI!! Suorastaan inhoan hienoja hotelleja!
Rinkka selässä ja martsahuivi päässä ponnarit heiluen se ei sovi ensinnäkään ulkoiseen hapitukseen, eikä millään muotoa myöskään kukkarollemme - jonka varainnot käytetään kaikkeen muuhun kuin majapaikkaan, jossa käymme vain nukkumassa.
Minibudjetilla kun tuppaa useimmiten löytämään usein oikeasti alkuperäistä-aitoa
sitä vanhan maan/kohteen historiaa huokuvan majoituksen...
ja niin kävi nytkin....

Santorinin seikkailut Osa 1 lupaili jo näitä auringonlaskuja kuuluisassa Oiassa

Tässäpä tätä komeutta ja meidänkin elon ensimmäinen kerta,
kun aurinko tosiaan laski taivaanrannan taa kokonaisena pyöreänä mollukkana...
ei yhtä ainutta pilvenhattaraa tai -juovaa edessään!
Eli NYT se on koettu ja peräti kahtena iltana peräkkäin
- uskomatonta, mutta kyllä se auringonlasku on täydellinen juuri Santorinin pohjoiskärjen Oiassa!!

Täydelliselle auringonlaskulle piti tehdä värikylläinen tausta...
eli uusien liitujen kanssa ilottelua

Vaikka edellisenä iltana oli ihailtu auringonlaskua sen viimeiseen säteeseen
- niin nukkua ei maltettu kukonkiekaisuun - auringonnoususta puhumattakaan. 

Sillä edessä oli yksi reisun odotetuin päivä.
Aamiaistarvikkeetkin oli ostettu kaupasta valmiiksi... eli ne reppuun ja matkaan

Aamuhämärissä 5.25 alkoi vaellus Oiasta Imerofiglin kautta pääkaupunki Firaan
kalteran reunaa seuraillen ylös-alas-ylös...
Sport-Tracker näytti perillä 12,94km - reisu oli jokaikisen askeleen arvoinen!! 

Ensimmäinen kilometri taivallettiin ihanassa vaaleanpunaisessa usvassa... siis ennen kukonlaulua.
Ensimmäiselle temppelinpihalle levitimme aamupalaeväät:
kreikkalaisen maalaisleivän kyytipojaksi kreikkalaista fetaa/aurinkokuivattua kinkkua/tomaatteja.
Olo muuttui painavammaksi, mutta reppu kevyemmäksi... 

Välillä polku oli kivinen ja ei oltu aina ihan varmoja oltiinko oikealla reitillä, mutta suunta oli oikea...
olihan tavoitteemme päästä kulkemaan reitti mahdollisimman lähellä kalteran reunaa...
välillä nelinkontin!!

Imerofiglin upea möhkäre Skaros rock siinsi hyvänä kompassina edessämme...
Sinnekin tietty piti yrittää kiivetä... mutta ei ihan päästy "neliön päälle"... paria metriä vaille jäi.

Liitän tämän Hiking-aukeaman mukaan myös
ScrapYourself-97-Working-together
= Hiking together haasteeseen

Skarosin jälkeen olikin enää yksi nousu&lasku ja saavuimme Firan pohjoiskärkeen.
Kuvat ei kerro sen jylhyyttä...koska askeleita oli jo niin paljon takana,
niin tutkimme Firan "laiskasti", eli rappumaista polkua alas rantaan ja kaapelihissillä takaisin ylös
(huikeat maisemat)

Välillä tuntuu, että näiden taustojen tekoon hurahtaa enemmän kuin itse kuvien sommitteluun... tiesin, että tälle aukeamalle laittaisin kuvan toisesta Firan reisusta... silloin tultiin paikallisbussilla - hammaslääkäriin... 

 joten krakleerausaineella ja isojakoisilla kohojauheilla tehtiin vähän särkyä, säröjä ja kristallista loistoakin - sillä samalla reisulla ennätimme tutustua/tutkia kunnolla Saint Johnin Kadetraalin

Upea oli Firankin auringonlasku, vakkei täydellinen...
Pientä pilviharsoa edessään laskeutui tulivuorisaari Thirasian taa.

Jos minä menetin Santorinille palasen sydäntäni, niin isäntä menetti sinne osan hermoistaan....
hih, hampaan hermojuuren!!

Keskellä kukkien-Samat materiaalit Skräpäten1/4

Vuoden ensimmäinen "Samat materiaalit Skräpäten"- rinki starttaa Pian materiaaleilla.
Niin upeat värit, kukkaset ja erilaiset pinnat (rakastan tuota samettista lehtipaperia
- josta leikkasinkin lehdet erikseen) että korostuisivat sivulla. 

Harmaita hiuksia tuotti löytää näihin upeuksiin sopiva kuva....
tämä on itseasiassa vasta kolmas kuva, jonka lopulta kelpuutin.
Olisin niin halunnut nämä lapsenlapseni albumiin, mutta se on niin valmis,
ettei pariin loppusivuun löytynyt näihin upeuksiin kuvaa/kuvia.

Vaan onhan mulla näitä keskeneräisiä - keskimmäisemme albumikin vasta vaiheessa.
Se tosin on aika pieni kooltaan, tuumissa 8x8, 
joten Pian runsaat materiaalit riittivät taustaankin - kiitos!! 

 

Olen jo pitkään suunnitellut tekeväni haitarimallisen sivun... tämä vaaleanpunainen paperi oli todella laadukasta ja vahvaa, joten innostuin kokeilemaan taitoksia ja leimailemaan valkoisella niin tekstiä kuin pilkkuja. 

Harmaat kukkaset syntyi itseasiassa roskarypistyksestä...
siivoilin pöydältä kaikki silput nyrkkiin ja heitin roskiin.
 
Kas kummaa.... vilkaisu roskikseen ja siinä päällähän oli kuin kukkanen...

joten noukin sen ylös ja tein vielä toisenkin nappi/nauha keskustoin.
Pientä elävyyttä toi sama tekstileima kuin haitaritaustassa, mutta nyt leimailin ruskealla.
Tuo toinen kukkanen ei ole vielä liimattu kiinni - kun mietin, että tuleeko liian täyteen/massiiviseksi... yksi ehkä riittäisi tässä koossa, mitä olet mieltä?

Eli voi olla että toinen päätyy toisaalle, vaikkapa korttiin

Vaihtoringissä mukana Pian lisäksi Leena ja Päivi

Täältä pääset näkemään kaikkien työt, miten erilaisia niistä tulikaan
mikäli olet Facen Skräppääjät ryhmässä, ja ellet ole, niin liity ihmeessä!

Santorinin seikkailut osa 1.

No niin, nyt on vanha karttakirja saanut kolme ensimmäistä aukeamaa "uutta tarinaa"
muistoksi viime vuoden syys-lokakuun vaihteen seikkailustamme Santorinilla.
Tämä repaleinen kirja sopii mielestäni niin paljon paremmin kertomaan Kyklaadien saariin kuuluvan Thiran= Santorinin tarinaa... kuin joku valmis albumi

ehkä siksikin, kun tykkään yhdistää MixedMediaa ja skräppäystä...
ehkä hieman ArtJournaliakin kun vauhtiin pääsen!
Siis selkokielellä sotkea kaikenlaista siihen asti, että näyttää omaan silmään miellyttävältä!
 

Näitä meidän omia "tietopläjäyksiä" syntyy aina reisuillamme oman uteliaisuuden, 

eli itse koetun/nähdyn perusteella haetaan Googlesta/Wikipediasta lisäfaktaa, 

ja sitten niistä syntyy "Repopediaa"

Saaren ja sen elämän synnystä = Muinainen Thera (Archeia Thera)

Tulivuorenpurkaus tuhosi Minolaisen kulttuurin n.1600 eKr. Kykladien saaristoon
kuuluvan saaren vuosisadoiksi asumattomaksi.
Vasta 800-luvulla eKr. doorilaisia saapui saarelle yrittämään maanviljelyä
- sen onnistuessa he asettuivat asuttamaan ja rakentamaan johtajanaan Thera-niminen mies saarta uudelleen. Sittemmin koko saari nimettiin hänen mukaan Theraksi
(puhekielessä paikalliset käyttävät Thiraa)

Santorini-nimi tuli vasta 1200-luvulla venetsialaisten ottaessa haltuunsa Kykladien saariston.
Saari kantaa siis yhä ylpeänä molempia virallisia nimiään.

Muinaisen Theran raunioita pääset näkemään korkean Mesá Vounó -vuoren rinteillä ja sen huipulla. 
Vuori sijaitsee saaren itäreunalla Kamarin ja Perissan kylien välissä kohoten todella jyrkästi merestä.
Kamarin puolelta nousee kunnon serpentiinitie ylös vuorelle, autollakin voit yrittää,
jos omaat hyvän peruutustaidon... vastaantulevia autoja ei nimittäin ohiteta kuin mutkissa.
Perissan puolelta johtaa kivinen polku. Maisemat ovat huikeat molempiin kyliin.

 Arkeologisia jäänteitä on jo polun varsilla, alttaria ja kiviseinämien jäänteitä
– yksi ihasteltava varhaiskristillisen basilikan päälle n.800–900-luvulla kyhätty kirkko.

Meidän piti tämä vaellus jättää lopumpaan lomaan... ja mennä vain vähän matkaa kokeilemaan kuinka jyrkkä karttakuvissa hauskana näkyvä serpentiinitie on…
mutta niinhän siinä kävi, että kiivettiin huipulle saakka ihailemaan auringoslaskua
- jota tosin niin Idästä oli mahdoton nähdä... aurinko laski vuoren taakse pimentäen vuoroon vuoren kummankin puolen salaperäisesti.

Takaisin Kamariin laskeuduimme kivisempää kinttupolkua juuri tuon basilikan kautta.

Repaleisia sivuja vahvistin washiteipeillä
ja gessolla sekoittaen joukkoon vanhaa krakleerausainetta.
Samalla liimailin vesi-Erikeepper liuoksella
matkaesitteistä karttoja ym. kivaa

                                            sivuille odottamaan valokuvia  

  

Sääennuste lupaili niin pilvetöntä taivasta parille seuraavalle päivälle...

ja koska olimme matkalla bongaamaan yhtä maailman kuuluisinta auringoslaskua
saaren pohjoiskärkeen Oiaan (puhekielessä Ia)

niin matka jatkui jo yhden yön nukuttuamme paikallisbussilla pääkaupunki Firan kautta Oiaan.
Bussi aikataulu on ihanan repaleinen (sitä käytettiin paljon) ja pieniä 1,60 bussilippujakin kertyi lähes korttipakaksi saakka... se selvinnee albumin edetessä, että miksi...

Oia lumosi samantien - kuvat eivät todellakaan pysty kertomaan tuon kalteran
ja kaupungin katujen korkeuseroja,
valkoisten talojen määrää, sokkeloisuutta kapeine kivikatuineen
ja turkoosikupolisine kirkkoineen, unohtamatta upeita vanhoja tuulimyllyjä.

Aika pysähtyi ihailuun ja uteliaisuuteen tutkia rinteen salaisuuksia!

Tämä tarina jatkuu seuraavaksi sillä kuuluisalla auringonlaskulla.... 

Projektini alkuosalla osallistun seuraaviin haasteisiin 
TryItOnTuesday-In-with-new

Although I love to use old stuffs (= recycle) the most...

I'm so exited my new delights DistTress Pearl Crayons brought by Santa ....
I love their glow, even though it doesn't look right in these photos.

C.R.A.F.T.-623-New
Allsorts-658-Something-new

Vanha kirja kertomaan uutta tarinaa

Vaikka mulla oli jo albumi Santorinin matkaa varten varattuna ja yksi sivu siihen skräpättynäkin,
niin tämän aarteen löytäessäni kaappia siivotessa jotain välähti...
Tämä repaleinen kirja on kuin luotu kertomaan Santorinin tarinaa.
Sivut, repeytyneekin ja taitokset vahvistin ensin washiteipeillä,
päälle gessoa ja krakleerausaineen purkin pohjia sivelin/vetelin 
huolimattomasti palettiveitsellä sinne-tänne

Hmmmm.... saas nähdä mitä tästä tulee...

seuraavaksi ettimään Santorinin väriset maalit, valkoinen ja turkoosi ja tulostamaan valokuvia.