torstai 3. syyskuuta 2026

Pitkiltä puilta tuhkadyyneille


 Longwood House
Napoleonin viimeisin asumus 1815-1821
on museoitu ja Ranskan valtion omistuksessa
 puutarhaa, metsää ja hautalehtoa myöten. 

Longwoodin puutarha laajeni syystä:
Napoleon innostui viimeisinä vuosinaan todella puutarhan hoidosta
- olihan se myös keino saada brittivartijoita hieman kauemmaksi asunnosta. 

Tänäkin päivänä tarjoutuu mahdollisuus
astella Napoleonin suunnittelemilla
upotetuilla kävelypoluilla, 
istahtaa paviljonkiin

Tai tehdä kuten me
- ajaa fillareilla talon kulmalle.





Piipahdimme toki sisälläkin, 
mistä muutama kuva jo aiemmassa postauksessa

Mutta kyllä me ollaan niin ulkoilmaihmisiä,
että polkaisimme 
Millennium-metsään, kuultuamme sen inspiroivan tarinan.

 Longwoodin tuulisilla, korkeimmilla kukkuloilla
sijaitsee yksi St Helenan mielenkiintoisimmista
luonnonsuojelusaavutuksista:
 kunnianhimoinen ympäristöprojekti,
jonka tavoitteena on palauttaa, tai paremmin
luoda takaisin
brittien siirtomaavaltaa
edeltänyt
The Great Wood
= Muinainen suuri metsä

Metsä tuhoutui lähes täysin siirtolaisten polttopuuhakkuiden
ja saarelle tuotujen vuohien vuoksi.
 
Millenium vuonna 2000 käynnistettiin
yhteisöllinen hanke,
johon osallistui ensinnäkin
kaikki saaren lapset ja nuoret
istuaaen oman nimikkopuun. 

Lajeina saaren omat, kotoperäiset
ja erittäin uhanalaisia puut; 
 Commidendrum robustum - eukalyptuspuu
Gumwood - kumipuuta
Dwarf ebony - kääpiöebonypuuta 
Boxwood - boksipuuta. 
Suojelualue on kasvanut merkittävästi 26-vuodessa
250 hehtaarin kokoiseksi ulkoilma luokkahuoneeksi
lapsille ja nuorille, sekä virkistysalueeksi kaikille!

Kasvava metsä tarjoaa pesimäpaikkoja
ja turvaa sen linnuille ja selkärangattomille.

Milleniun metsästä oli bongata 
saaren
ikoninen kansallislintu Wirebird - St Helenan tylli. 
Meillä oli polkaisematta enää saaren itäisin kärki

Mikä avasi näkymän yhdelle maailman
"turhimmista" ja "vaarallisimmista" lentokentistä
Sekä kuivunutta,
suorastaan halkeilevia laavakenttiä
ja silmänkantamattomiin
jatkuvia tuhkadyynejä 


ennen saapumista saaren
itäisimpään kärkeen Barn Pointille.
Tulivuoriperäiselle kalliojyrkänteelle, 
joka muistuttaa ainakin mereltä katsoen latoa.

Jyrkänteen kyljessä oleva korkein kohta
jolle nousimme portaattomia portaita
pitkin syömään eväitä on nimeltään Haystack
Aidan raosta pääsi vielä pikkuisen pidemmälle
ihailemaan niemen kärkeä.
Latojyrkänteelle emme lähteneet urheilemaan 
Välissä oli nimittäin jälleen ainakin yksi syvä sola.

2 kommenttia:

  1. On ollut todella vaihtelevaa maastoa ja maisemaa, vehreyttä ja sitten nuo tuhkadyynit! Oliko se irtonaista tuhkaa vaiko jotenkin kiinteytynyt? Ajattelen, että tuulessa nuo liikkuu vaikka mihin. Upea reissu taas ollut.

    VastaaPoista
  2. On kyllä mahtavat maisemat!

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Pitkiltä puilta tuhkadyyneille

 Longwood House Napoleonin viimeisin asumus 1815-1821 on museoitu ja Ranskan valtion omistuksessa  puutarhaa, metsää ja hautalehtoa myöten. ...