Diskon lahden huiput

"Mä joka vuorelle kiipeän"

Kirjaimellisesti - tie nousi pystyyn
muutamankin kerran ja taluttamiseksi meni, 
mutta huiputtamatta ei voinut olla!!! 

Kun optikko (joka fillareita Ilulissatissa vuokraa)
oppi meidät tuntemaan
- niin antoi kyllä niin loistovinkkejä polkaisuillemme.

Yksi mielenkiintoisin oli tämä vasta räjäytetty,
kuulemma jo ihan suht hyvin tasoitettu, uusi tie, 
joka vei uuden lentokentän rakennustyömaalle... 

Rivien välistä teimme omia päättelyitä:
"Joko se Trumppi valmistelee
Jumbo jetille ja Air Bussin mahdollistava kenttää?"  

Grönlannissa on tosiaan paljon näitä
"Ehkä"-juttuja meneillään!
Kenttäkin kuulemma valmistuu "ehkä" ensi vuonna, 
tai jonain muuna vuonna!!
 
No - aika näyttää... 

Jokainen Diskon lahden huippu (korkein kohta)
tarjosi uskomattomat näkymät suuntaan jos toiseenkin!

Vaihtelevaa poljettavaa - tasaisia kallioita, pitkospuita,
polkuja - keskeneräisiä teitä ja asfalttiakin.
Loppujen lopuksi teitä oli vähän
- ne oli Ilulissatissa helppo ajaa päästä päähän.

Tie kertakaikkiaan loppui lentokentän taakse. 
Kalastajakylä onkin mahdollista saavuttaa vain
ilmojen tai merien teitä.

Jostain syystä rakastan kuvata
myös liikennemerkkejä - lippuja.
Varsinkin, kun näen ennennäkemättömiä. 

Jääkarhuja ei bongattu yhtäkään,
myskihärkää oli jossain muotoa lautasella joka päivä,

Rekiä oli lähes joka pihassa
ja niiden vetäjät ulvoivat kuin sudet.

Nämä kohtaamiset nelijalkaisten kanssa
olivat huomattavasti mukavampia
kuin keväinen kohtaaminen. 
Täytyy myöntää, että varsin varovaisesti ja kunnioittaen
ajoin ohi koiratarhojen!

Tulevia reen vetäjiä

Hautausmaita bongasimme peräti neljä.
Hautaaminen on ongelma - ikiroudan ansiosta. 

Harvoin haluan polkea samoja polkuja uudelleen
 - mutta nämä yli kilometrin pituiset pitkospuut
poljin joka päivä....  kolmasti! 

Tänne jäi iso palanen sydäntä...
älkää kompastuko, kun menette!!