keskiviikko 18. kesäkuuta 2025

Rodot runsaimmillaan


Raision Alppiruusupuisto
kuuluu alkukesän vakiokohteisiin.
Vaikkei äiti vielä asunutkaan tääl puol Suomea,
niin hänen vierailunsa ajoitettiin parhaaseen kukinta aikaan.

Nyt se on helppoa, kun hän asuu lähellä.

Tuntuu, että vuosi vuodelta alue laajenee... ja  rodojen määrä kasvaa!
Mutta aina google näyttää tuon saman 4,5 hehtaaria.

Enpä ole tajunnut aiemmin tsekata lajikkeiden määrää 
- nyt tilastolliset tiedot ovat 2190 kappaletta "puskaa"
risteytyksiä 366, joista kotimaisia lajikkeita 40.

Käyskennellessä pohdimme kuinka monta puutarhuria
- alan asiantuntijaa työskentelee,
että kukkaloisto pysyy vuodesta toiseen tällaisena? 

Kyllä siinä useammalle kastelukannulle on töitä!
Minä en saisi yhtäkään puskaa pysymään elossa,
mutta yhden kastelukannukortin sain aikaan
ja sen liitän lempihaasteeseeni
 
TryItOnTuesday_2025/06/In-garden

Lopuksi en vaivaa teitä kirjoituksillani
- vaan räväytän vain kuvakimaran.
Yli 2tuhatta puskaa en kuvannut - mutta jestas...
PALJON!!













Lapsenlapsille tein joskus edellisvuoden kuvista
puistoon kuvasuunnistuskortit
Tuo ihana käppyrä oksa oli lemppari ja etsivät se aina.
Kuinka kauan kelona jaksaa männyssä roikkua?! 



Keskikesän päiviin ja öihin iloa ja valoa!!
Mitä kauneinta Yöttömän yön aikaa toivotellen
Repolaiset

32 kommenttia:

  1. Voi valtava miten ihana paikka on tuo Raision Alppiruusupuisto. Rakastan tuollaisia paikkoja. Kiitos kuvistasi niin pääsee kurkistamaan sinne. Kaunis on myös kastelukannukorttisi.
    Oikein hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Susanne!
      Juhannusta ruusuin ja kukkasin, tai ilman sinullekin!! Kesä on ❤️!

      Poista
  2. Upposin noihin valtavan upeisiin kukkaloistoihin, kerrassaan kaunista🌸
    Ihana kuva teistä ❤️
    Oikeen hyvää keskikesän juhlaa ja juhannus tunnelmaa täältä🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juhannusta ruusuin ja kukkasin, tai ilman teillekin!!
      Taitaa ainakin loisketta olla ilmassa....
      Kesä on ❤️!

      Poista
  3. Raision alppiruusupuisto on todella kaunis paikka ja siellä olen muutamia kertoja käynytkin. Aikanaan, kun sitä perustettiin, istuttamassa oli myös kaupunkilaisia vähän kuin talkoissa. Puistossa on muutakin kasveja kuten kärhöjä ja atsaleojakin. Kaunis kuva teistä kukkien keskellä! Oikein ihanaa keskikesän juhlaa siinne teille!

    VastaaPoista
  4. Paikka on ihana, ja siellä olen käynyt. Mukavan runsaan kuvasadon sait!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan oltu joskus samaan aikaankin - tänä vuonna väkeä on kuulemma ollut ennätysmäärät!!

      Poista
  5. Ulrika50v.blogspot.com18. kesäkuuta 2025 klo 13.34

    Mun suosikkipaikka jos asuisin sielä päin 🌷

    VastaaPoista
  6. Rodot😍
    Hauska kastelukannukortti,sinulla taitoa ja ideoita piisaa👍🏻
    Hyvää Juhannuksen odotusta!🌺🌞

    VastaaPoista
  7. Kiitos upeasta kukkaloistosta!

    VastaaPoista
  8. Meillä on kakkoskoti Turussa ja yhtenä kesänä käveltiin tuonne Raisioon katsomaan alppiruusuja. Matkaa kertyi yhteensä 15 kilometriä, mutta kannatti! On se vaan niin hieno paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih - kunnon lenkki ja ilmeisesti on todella niin, että kukat antavat energiaa... paluumatkankin jaksoitte!!
      Kiva kun jätit kommentin, niin osaan tulla luoksesi... hih... Mehiläisromanssia jo kävinkin kurkkaamassa...
      Ihanaa keskikesän aikaa sinulle!

      Poista
  9. Todellinen kukkaistarha tuo metsikkö. Kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - sinä sen sanoit... metsikkö. Ehkä juuri siksi nautin paikasta niin paljon, kun rodot ovat metsässä....
      Metsästä ammennan voimaani.
      Kesä on ❤️!

      Poista
  10. Aivan ihania kukkia. Niin loistavat.

    VastaaPoista
  11. En käsitä miksi en koskaan ollut kuullutkaan tuosta puistosta kun Turussa asuimme. Vai onkohan se perustettu vasta poismuuttomme jälkeen. Muutimme pois mantereelta ensin 1983, tulimme takaisin Turkuun 1998 ja taas muutimme Ahvenanmaalle 2010. Kaunista siellä ainakin on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puisto on perustettu 1999, mutta tietysti alkuun ollut vaatimattomampi... nyt tuntuu, ettei kasvua voi pysäyttää...
      Kai te joskus touko-kesäkuussa poikkeatte mantereelle... silloin voisi olla kohteena.
      Mekin taidetaan taas aikoa sinne "teidän saaristoon" heinäkuussa... lyhyt loma, niin kauemmaksi ei kannata, kun lähellä on niin kaunista!!
      Kökar jäi viime tourilla polkematta... polkemattomia polkuja aina hakusassa.

      Poista
  12. Minä kävin viime lauantaina Haagan rodopuistossa, jossa tulee vierailtua aina kesäkuun alkupuolella ihailemassa
    alppiruusuja ja atsaleoita. Helsingin puisto perustettiin jo 1975 ja sitä on myöhemmin vielä laajennettu atsaleoiden
    osalta 1996. Osuin vielä päivää jolloin puistoissa oli vihkiäisiä, joista enemmän blogissani.

    Olen miettinyt Raision puistoon matkustamista monena vuotena mutta ensi vuonna on
    kyllä päästä myös tuonne. Niin kaunis on kukkiva metsä. Hyvää juhannuksen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh - se onkin valtava alue, hehtaareiltaankin Raisioon verraten lähes tuplat.
      Kerran käynyt, mutta liian varhain keväällä... tai no, nuppuloistokin on omaa luokkaansa!
      Tervetuloa Raisioon!
      Nautinnollista Keskikesän aikaa ja Juhannustaikaa!!

      Poista
  13. Onpa upeita! Ihanaa, että näitä alppiruusupuistoja on ympäri Suomea, niin pääsee mahdollisimman moni niitä ihailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - Raision puistosta kerrottiin, että ennätysmäärä tänä vuonna, kävijämäärä vain kasvaa ja kasvaa...

      Poista
  14. Oi upeat rodot! Ja niitä on silmänkantamattomiin!
    Hyvä että repolaiset erottuvat niiden lomasta.
    Söpö harava kortissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih... kukkaloistoon voi kyllä mieluusti "hukkuakin!"

      Poista
  15. Kauneutta suuntaan jos toiseen . Ihan häikäisevän ihania rodoja. Mieletön hoitaminen tuollaisessa puistossa.Mutta ken sen taidon osaa niin kyllä kelpaa muillekin esitellä.
    Mukavaa juhannusta ja kesäloman odotusta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja osaavaista väkeä siellä täytyy olla...
      Mulle ei ole tuota lahjaa lainkaan suotu, luotu... eikä oppi ole mennyt perille,
      vaikka äitini on varsinainen hortonomi!!
      Iloa keskikesän valoisimpiin hetkiin!

      Poista
  16. Nyt on Repolaiset osuneet koreeseen paikkaan! Huiman kaunista.

    VastaaPoista
  17. Waude miten kaunista ja upeita rodoja todella.
    Ihanaa Juhannusta sinulle ja perheellesi

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Rodot runsaimmillaan

Raision Alppiruusupuisto kuuluu alkukesän vakiokohteisiin. Vaikkei äiti vielä asunutkaan tääl puol Suomea, niin hänen vierailunsa ajoitettii...