Mistä aita matalin

Mistä aita matalin - siitä pyörä yli, vaan

eipä ollut tarpeeksi matala tälle mummolle
- olikin kömmittävä ali!!

En siis ole pinkaisemassa pikajuoksuun,
vaikka asento siltä vaikuttaakin...

Vaikka aita vaikuttikin matalalta - niin en vaan päässyt yli.... ja heh heh...
kesti tuo alituskin ilmeisen kauan,
kun Ukkokulta ennätti jälleen kerran
napata vaimostaan varsin viehättävän tilannekuvan.

Nolojen tilanteiden kuvasarja sai taas jatkoa....
Mulla lienee niihin jo taipumus!

Eikä ole kyllä ensimmäinen
(ja tuskin viimeinenkään) kerta,
kun omintakeisilla reiteillä onnistumme
ajamaan itsemme "umpikujaan"

"Käyn ahon- tai paremminkin aron laitaa,
minä ilman pai..."
No ei sentään ihan ilman paitaa,
mutta aika hepenissään sai ajella loman lämpöisimpänä päivänä! 

Nämä arot ja ahot löytyi polkaistavaksi vanhasta

Mongolian imperiumin pääkaupungista Karakorumista,
jonne Tsingis Khaan asettui johtamaan sotatoimiaan 1200-luvulla.

Paljon ei kaupungista ole jäljellä
- mutta kilometrin suuntaansa olevia valkoisia muureja
108 stupan kera ei voi olla huomaamatta.   
Tsingis Khaanin ja päävaimonsa Börten poika Ögödei rakennutti muurit,
linnakkeen ja suuntasi silkkitien kaupan Karakorumiin 1200 luvulla.
Kaupunki oli maailman merkittävimpiä taloudellisia ja poliittisia keskuksia
liki 1400-luvulle ennen kiinalaisten saapumista ja autioitumisen alkua.

1500-luvulla muurit saivat suojelukseensa
useista upeista temppeleistä koostuvan Erdene Zuun luostarin
Kukoistuksen aikaan siellä asui yli 1000 munkkia.

Ilmakuva Depositphotos-pankista (free photos)

Stalinin vainoissa 1930 munkit surmattiin ja rakennukset tuhottiin.
Paikalla komeilee yhä yksi niin monasti tuhottu ja yhä uudelleen restauroitu
temppeli pienrakennuksineen Unescon suojelemana. 

Luostari toiminta on elpynyt muutaman kymmenen munkin toimesta. 

Maailman perintökohde näytti vetävän ne harvat turistit,
joita enää näin myöhään syksyllä oli liikkeellä muurien sisälle.
 Me poljimme ulkopuolella ja todellakin ristiin-rastiin koko kaupungin.

Enemmän kiehtoi ja kiinnosti miten kaupungissa eletään nyt. 

Neuvostoaikaista rakennusta korkeine aitoineen silmänkantamattomiin.
useimmat talot todella huonossa kunnossa ja monille pihoille olikin pystytetty ger=jurtta.

Pakosti jäi miettimään lähestyvää talvea, kun jo nyt lämpötilat laski yöllä nollaan

Kyllä tunsi itsensä pieneksi näillä aroilla

Pieni koki olevansa myös maailman suurimpaan saappaaseen ja 36 hallitsijan edessä.

Tähän samaan postaukseen yhdistän piipahtamisen Tuul-joen varrella
sijaitsevalla 2008 paljastetulla 40metrin korkuisella
Tsingis Khaanin ratsastajapatsaalla. 
Kun patsaan alla on vielä yli 10m korekat tilat museoineen
- niin koko komeus kohosi yli 50m.

Porrastreeniä tiedossa - niin meidätkin sai ihan sisälle saakka!

Olisihan sinne ollut hissikin,
mutta kyllä tämä pikkuhiljaa eteneminen
jättihevosen jalkoja ihaillen oli huikeampaa ahtaassa rappukäytävässä. 

Huipulle päästyäsi olit kirjaimellisesti Tsingis Khaanin sylissä.

Kuinkahan monta kuvaa ja videotakin vaaleasta naisesta taas lähti maailmalle,
tai ainakin Koreaan ja Sisä-Mongoliaan. 

Muutama englantia hieman osaava sanoikin,
että kokemus vaalean naisen kanssa on ainutlaatuisempi ja harvinaisempi
kuin pääsy tälle patsaalle.
Tähän on tottunut jo Aasian maissa.

Ukkokullan kanssa Khaanin kainaloon ei  kukaan tungeksinut... hih

Huipulta avautui kyllä huikeat näkymät jokilaaksoon.

Se miksi patsas on juuri täällä - keskellä ei mitään juontaa legendaan, 
jonka mukaan Tsingis Khaan löysi kauan kadoksissa olleen sukunsa
miekan (vaiko raipan) juuri tältä paikalta.
Toinen kertoi toisin kuin toinen....

Määrätietoisen patsaan katse suuntaa Itään, hallitsijan synnyinseuduille. 

Kyllähän täällä ja tätä kelpasi patsastella.

Täältä löydät Mongolian seikkailumme aiemmat postaukset
Ruskaretki Mongoliaan_osa 1
Asuntoesittely Mongolialaisittain_osa 2
Vieläkö on villihevosia_osa 3
Logistiikkaa-ja-vieraanvaraista herkuttelua_osa 4