Huiputusta

En yritä huiputtaa, vaan huiputettiin

yhteensä 11 kertaa 8 päivän aikana!!

Fillareilla korkeimmalle arolle, taigalle, tundralle
ja yhdelle monumentillekin (josta myöhemmin) yhteensä 4 kertaa.
Tosin jyrkimmät nousut taluttaen ja alas lasketellessa
sitten jarrupainikkeesta rakko peukkuniveleen = kuuluu lajiin!!

7 kertaa sitten töppöstä toisen eteen ihailemaan auringonnousuja ja -laskuja.

Kiviröykkiöiden kiehtovuus
- korkeiden paikkojen kutsuvuus!!
Ihan kuin joku magneetti vetäisi puoleensa.

Nämä ovat suorastaan meditatiivisia kokemuksia!
Määrittelen jopa onnellisuuden kivikoissa
- sillä aina ei ole ollut näin! 

Eikä tule loputtomiin olemaan.

Jalkaani on leikattu viidesti.
Olen opetellut kävelemään aina uudelleen ja uudelleen
ja kun se nyt sujuu näin hyvin kuin se sujuu...
niin kapuaminen ja jostain mahdottomasta paikasta selviytyminen 
kuvastaa jotain sellaista tunnetta, jolle ei ole sanoja!!

Ja rinnallani on ihminen, joka on kestänyt ne kintun nousemattomat vuodet
ja osannut motivoiva juuri sopivalla tavalla - vaatimatta liikaa
- mutta silti vähän enemmän.... sillä onhan minusta vähän enempään(kin)

Korkeuksissa - ennennäkemättömissä paikoissa
koen olevani onnellisin
- tuntuu, että olen saanut elämältä kaiken... ehkä enemmänkin!!
Onnen tunne tuntuu koko kehossa, eikä vain sydämessä
- siihen ei löydy edes sanoja!!
Ja olen saanut kokea sen niin monta kertaa...
etten ole pysynyt laskuissa mukana!! 

Mongolian huiputukset olivat enimmäkseen siinä 1400-1600 meren pinnasta, 
korkein taisi olla liki 1900.

Mutta ihanan kivikkoisia ja haastavia ne olivat

ja mikä parasta, huiputuksia tehtiin otsalampuin
jo ennen auringonnousua ja paluumatkoja -laskujen jälkeen. 

Tundralla ja taigalla oli kyllä  TAIKAA!! 

Täältä löytyvät Mongolian seikkailun aiemmat postaukset

Ruskaretki Mongoliaan_osa 1
Asuntoesittely Mongolialaisittain_osa 2
Vieläkö on villihevosia_osa 3
Logistiikkaa-ja-vieraanvaraista herkuttelua_osa 4
Mistä-aita-matalin_osa 5