Minne mieli vie?

Minne mieli vie?

Bongailetko (oletko bongaillut) jotain tietoisesti?

Vetääkö tietyt paikat/jutut erityisesti puoleensa?

Olen tullut selvästi taas kyselyikään!! Hih...
 
No, kun kyselee - niin pääsee ittekin vastaamaan.
pohtimaan ja purkamaan,
että minne se oma mieli vie?! 

Yhdellä sanalla vastaus on = luontoon
Ulos on mieli eniten vienyt jo vuosikymmenet!

Näkemään ja kokemaan sellaista
mitä ei ole vielä ennen nähnyt - missä ei ole käynyt.

Luonnossa kiehtovinta:
vesi, kalliot, kivet, vuoret ja puut.
Olen näemmä tuon Ukkokultanikin
tartuttanut halailemaan puita....
Omasta mielestään testaa; riittääkö kädet ympäri?

Entä tietoinen Bongailu?

Meillä se alkoi Covidin aikaan
- luontopolkuja, Kansallispuistoja ja
erityisesti Siirtolohkareita.

Jättiläisten heittelemien kivien perässä
saatettiin ajaa pitkiäkin matkoja.
Samalla tuli treffattua lohkareen luona asuvia ystäviä.
Uloshan ne treffit pitikin sopia vuonna 2020.

Isoimpia, erikoisimpia tuli Bongailtua kymmeniä...
(albumissa on 28 aukeamaa ja mahtuu lisää)
klik Kumma kivi
klik Ilveskivi
klik Mäyrävuori
klik Furunäs
klik Kukkarokivi
klik Pirunpesä
klik Koivusaaren möhkäle
pääset kurkkaamaan muutaman, jos kiinnostaa.

Ympäri polkaistuista järvistä saisi myös albumin.
Ne ovat kiehtoneet muuallakin kuin Suomessa.

Ympyräreitit ovat mukavia.
Ei tartte polkea samaa polkua/tietä
- voi kokea ja nähdä jotain uutta.

Degersjönin järvi Raaseporissa on hyvä esimerkki siitä,
että fillarin satulassakaan ei kaikkea huomaa. 

Antskogin ruukista on polkaistu jo useamman kerran ohi,
vaikka ruukkeja ja koskia bongaillaan myös mielellään. 

Vaan niinhän ne historian kirjatkin sanoo:
"Ansku" jäi isomman Fiskarin varjoon.

Nyt polkaistiin tietoisesti tutkimaan Antskogia, 
Raaseporin, Pohjan vanhinta ruukkia(1630). 

Raasepori tuntuu olevan pullollaan ruukkeja,
ei montaa kilometriä tartte polkaista,
kun löytyy seuraava ja seuraava.

Vaikka tehdasmiljöössä ei tapahdu mitään
- eikä sinne yritetä houkutella matkailijoita,
kuten naapuriinsa Fiskariin.
Silti se seisoo ryhdikkäänä
ja hyvin huolletun näköisenä valkoisine aitoineen.

Anskujoen tyyneen pintaan luo heijastuksia
luonnon lisäksi piskuiset laiturit. 
Anskun idyllinen jokimaisema ja Anstkogin työväentalo
antoivat miljöön myös Eeva Joenpellon romaaniin pohjautuvaan
samannimiseen elokuvaan
Vetää Kaikista ovista.

Jokivartta on pakko seurata, sillä se jatkuu ja jatkuu...

tarjoillen historian havinaa aktiivisessa käytössä.

Antskog tarjoaa noin sadalle kesäasukkaalle aikamatkailumiljöön

Polku vie lopulta sululle, eikä mille tahansa sululle

Historia kirjaimellisesti ritisee-rätisee ja vähän roiskuukin
ruosteisissa sulkurakennelmissa
ja kiveen kirjoitetussa tekstissä: 
"Suomen ensimmäinen sulku, J. Julin 1824

Tosin Mustiossa lienee ollut parikin sulkua jo 1745,

mutta mikä kiveen on kirjoitettu, niin...
Ei kannata alkaa väitellä!
Ja sitä paitsi, tätä voitte mennä katsomaan
- Mustiossa ei ole jälkeäkään.  

Toinenkin ruukki onnistuttiin bongata fillarireiteillämme.
PikkuPässin reitti alkoi ja päättyi (miten halusit)
 Hörforsin ruukilta/ruukille.

Me kruunasimme oman päivämme ruukin Koskikierroksella. 
Reilut 4km ja 5 koskea - iso suositus myös kävellen.
Meillä oli kilometrejä alla jo 80, joten loppuhuipennuskin satulassa.

Monipuolinen reitti tarjoilee useita kohokohtia
lukuisin silloin
- pääset todella kokemaan ja kuulemaan kosken kuohut!

Bongaillen tai ei,
mm. tällaisten perässä nautitaan mennä.
Kiva olisi kuulla/lukea, minne sinun mieli vie?

Ja kun mieli vie - niin sielu saa ravintoa.
Akkumme lienee nyt ladattu!!
Töitä tarttiskin taas jaksaa!!