Arki yhtä juhlaa, vai juhlat arkea?

Pari Kuuskymppistä; lempparikuosini Unikko juhlii samoja kymmeniä tänä vuonna ja siksipä taisi valikoitua työkavereilta mulle lahjaksi... 

En tiedä millainen juhlija Unikko olisi ollut - mutta minä olin vaativa...
Työkaverit nimittäin lähettivät jo ajoissa ja salaperäisesti kutsun ravintolaan,
eli ohjelmassa olisi ollut ruokailu jossain ja sen jälkeen valikoitua "ylellisyyttä"

Piti vastata vain, joko: Kädet tai jalat?

Ai kauhistus - mulla raksutti tietty päässä, että kyseessä olisi varmaan joku hoito...
Hermojalkani - eivät osaa nautiskella pedikyyreistä eikä kylvyistä, kenenkään muun kuin Ukkokullan hieronnasta, 

saati muusta hipelöinnistä ja lakkauksista
- joten ei missään tapauksessa.... käsillekin idea tuntui yhtä vastenmieliseltä ja turhalta.
Mut kädet on usein kyllä maalissa, mutta runsaammin kuin kynsien osalta....

Minä röyhkimys vastasin kutsuun, että;"Ei kumpikaan,
ja ruokalukin mieluusti ihan kirjaimellisesti ULKONA,
ehdotin piknikkiä kalliolla/rannassa?"
Läheisin työkamu olikin kyllä ehdottanut, että Repolaisinta olisi kuohari kannonnokassa... Oi, se olisikin kuulostanut hyvältä!!
Toiset olivat kovasti, ettei voi olla niin arkinen
- kun kyseessä pyöreät, hih...

Kumminhan se nyt sitten on, onko mun arki kuin juhlaa,
vai juhlat ihan vaan arkea?

Näin se Repolainen juhlii.... ja pisti työkamujen peffatkin filtille...

Eikä pistänyt edes "pöytää koreaksi"
- vaan pinik-herkut oli "makutuliaisia" Afrikasta.

Menu sisälsi viljattomia vohveleita, joita sai sitten täyttää karitsaisella pastasalaatilla, katkarapu-savulohi"mössöllä", iduilla, pavuilla, melonilla, 

vihanneksilla ja yrteillä. Saksanhirvestä tein pekonivartaat,
vastaavia nautittiin Nabimiassa keihäs-antiloopista,
mutta eipä nyt sellaista tullut raahattua reisutuliaisena. Eikä seepraakaan...

Mansikat ja mansikkakuohari komppasi kakkua... kun en tykkää itte kakuista,
niin enpä tarjonnut muillekaan... Tosin, en kyllä tykkää ja syö pipareitakaan,
mutta niiden kanssa innostuin oikein leikkimään.

Seepraa halusin ehdottomasti saada jossain muotoa tarjolle (onhan se voimaeläimeni)

Kotipakastimesta löytyi vielä piparitaikina ja kaupan pakastimesta vaaleaa murotaikinaa...
Ei muuta kuin molemmat kapeiksi pötkylöiksi vierekkäin ja kauliten tarttuivat toisiinsa kiinni.

Kapua-vuonna leivoin Afrikan muotoisia pipareita joulumyyjäisiin.
Koristelu varsin simppeli, punainen pieni sydän Malawin kohdalle...
nyt voisi jouluksi leipoa samanlaisia ja laittaa sydämen Namibian kohdalle.

Ehkä seeprapiparitkin voisi tehdä kauppaansa ja onhan meillä ollut vuosia jo kirahvimuottikin... sillä syntyi jämätaikinasta hauskan kirjavia villieläimiä...
kun raidat menivät sekaisin. 

Kauneimmat tarjolle - loput katsoi Ukkokullan ja jälkikasvun suuhun. 

Herättivät hilpeyttä, ihastusta ja mikä parasta = maistuivatkin!!

Harvoin teen kahta kertaa samanlaisia, mutta näitä teen nyt pariin-kolmeen
Afrikkailtaan, kunhan saadaan aikaiseksi pyöräyttää parinkuntaillalliset käyntiin.
Makumatkoja on aina ihana tehdä - saa taas eri aistilla keskittyä ja kerrata ihania seikkailuja...
 Ystävätkin on tykänneet tällaisista compoista... ettei pelkästää valokuvasulkeisi. 

Ihanat bileet (ja ihan minun näköiset) näistä lopulta tuli!!
Kukkasetkin luonnonkukkia - ja kierrätys"maljakossa", 
eli Felix-suolakurkkupurkissa ja "käärönä" ruohokuvioinen sanko!
Tämän kukka-asian kaikki jo muistaa!!

Voiko kauniimpaa juhlapaikkaa olla?

Ei olisi enempää kyllä voinut olla mun näköiset juhlat
- eikä pettyneiltä näyttäneet työkamutkaan... 
Repolaisen vois kuulemma voissa paistaa...
mitä lie sillä tarkoittaneet!!??

Millaisista juhlista sinä pidät, varsinkin, jos olet itse se juhlakalu?

Mulle mieluisin tapa juhlia on näin pienissä porukoissa,
ei niin, että kaikki olisi kerralla... 
Siihen ei mun sosiaaliset taidot riittäisi - joku jäisi vähemmälle huomiolle kuin toinen...
https://repolainenreissaa.blogspot.com/2024/07/kiilto-silmissa.html

bileet olivat kyllä myös AIVAN IHANAT!!
Kai perhekin äiteensä tuntee...

Ehkä tämä on keino saada bilettää koko vuosi, tai vuosikymmen!
Mutta mihis tässä kiire onkaan... tätä kymmentä riittää piiiiiiiitkäksi aikaa!!

Kiitos ihanat - yksi työkamu kerran totesikin, että: 
"Repolainen ei ole helppo, mutta tekee kaiken helpoksi!!"
Minä otin sen kehuna!!!