perjantai 8. syyskuuta 2023

Malawin Triatlon osa 3. Huiputus

KapuaMalawi reisun ja sen Triatlonin loppuhuipennus oli 3 päivää kestävä trekki,
KAPUAminen maan korkeimman vuoren Mt. Mulanjeen huipulle, kolmeen kilometriin (3002m)!

Kilometrejä kertyi 43,44 ja helppo ynnätä, kun startti tapahtui 640 metristä,
niin 2342m oli nousua ja olihan sieltä alaskin tultava - siihen meni neljäs päivä!

Elämämme huikein saavutus - itsemme ylittäminen!! 

Sitä oli odotettu - siihen oli treenattu, sen eteen oli tehty töitä ja oltiin niin-niin valmiit!!
 Nyrkit yhteen ja töppöstä toisen eteen...
3 ensimmäistä vuorokautta tarjosivat sellaisia maisemia, sellaisia kokemuksia....
ettei niihin osannut millään muotoa valmistautua... vaikka niitä oli odottanutkin ja googlaillut.


K-niinkuin Kapua.... ei muuta kuin huippua kohti!


Reitti oli kivinen jo alkumatkasta ja nousuun lähdettiin heti.
Ensimmäisenä päivänä kapusimme liki 2tonniin 15 kilometrin matkalla.
Kuntoportailla - rapuilla treenaaminen oli kyllä todella hyvä ohjeistus!
Nyt sen sai kokea, ettei sitä rapputreeniä oltu turhaan tehty!!





 antoi kyllä kummasti pontta maisemien monimuotisuus:
vesiputoukset, sillat, kasvillisuus 

 
kummalliset kiven lohkareet

ja kohtaamamme paikalliset, jotka hakivat polttopuita vuorilta.

Kokemuksesta sanon, ettei ihan helpolla tule polttopuut tämänkään äidin&tyttären kotiin.
Minä jaksoin kannatella puukuormaa muutaman minuutin
- alas jyrkkää rinnettä se pään päällä olisi ollut mahdottomuus.
 
Myös vuoristossa oli asutusta.
Nämä teltat olivat siis vakutuisia koteja


Meidän teltat oli luksusta paikallisiin verrattuna. 
Joskin tarjosivat nekin extreme kokemuksia
- vaikka meidän varusteet oli taatusti niin paljon parempia kuin paikallisten kotiteltoissa.

Mitä ylemmäksi vuorille kapusimme, sitä kylmemmiksi varsinkin aamuyöt muuttuivat.
Ilmankos lätäköt olivat aamulla jäässä ja mulla lähes kaikki kaikki vaatteet päällekkäin,
jotka olin vuorille raahannut sadeviitasta lähtien. 

Ukkokulta vaan nukkui.
Miesten- ja naisten välinen lämpötila ero on kuulemma tieteellisesti todistettu.
Nainen tarvitsee lämpöisemmän makuupussin... eipä tiedetty tuota ennakkoon.
Eli aina oppii uutta. 
Seuraava yö, ei ollut enää yhtä kylmä - mutta aamuyöstä heräsin outoon tunteeseen...
Oliko mulle sattunut vahinko?

Illalla oli kyllä ihanaa nukahtaa tarpomisen jälkeen hellivän keveään sateenropinaan
- pikkuyön tunteina viereinen koski herätti voimistuvalla kohinallaan.
Ja samalla tajusin, että makuupussin toinen puoli "lotisi".
Äkkiä pelastamaan teltan etuosasta tavarat pois.... osa niistäkin aloitteli jo uimaan!

Vaan kyllä se päivä ja hellivä aurinko kuivasi kaiken, minkä yö oli kastellut!!


Eli ei muuta kuin jatkamaan matkaa, läpi pilvien...


läpi maaäidin kohdun ja lukuisten luolien

välillä puuskuttaen ja hengähdystaukoja ihaillen uskomattomia maisemia
Päät pilvissä - kirjaimellisesti!


Huippu alkoi jo näkyä. 

Tosin viimeisen päivän KAPUAminen kohti huippua oli vuorikiipeilyä
- vaellussauvoja ei saanut ottaa mukaan
Sillä oikeasti matkasta suurin osa mentiin karhukävelyä - nelinkontin.

ajatukset oli pakko pitää kasassa päästäkseen YLÖS...
ja sulkea pois mieleen hiipivät kauhun sekaiset tunteet, että MITEN SIELTÄ PÄÄSEE ALAS!!



Kohtaloako????
Mutta meidän motivaatiota lisäsi kummasti se,
että Huiputuspäivä osui meidän 37-vuotis hääpäiväksi!!
Aivan käsittämätöntä!!
Ehkä yksi ikimuistoisin hääpäivä!!
37-vuotta sitten (tai oikeammin 41-vuotta sitten, joilloin yhteinen seikkailumme alkoi)
Ei arvannut tyttö tää, mihin yhteiset vuodet saa kiipeämään??!! 

Huipulla oli kyllä niin-niin HUIPPUfiilis!!


Ja ME KAIKKI teimme sen, voimalla 7 mie...
eikun: kuuden naisen ja yhden miehen!!

Enää puuttui, että päästään alas...
siitä se pyllymäki sitten alkoikin!!


Vaelluksia on tehty ennenkin - mutta se mikä Malawilta puuttui, oli POLUT!!
Täällä ei yksin olisi päässyt ja osannut mihinkään. 
 

Ilman tätä uskomatonta paikallistiimiä, jotka kokkasi, kasasi/purki teltat,
lämmitti pesuveden ja kantoi pahoissa paikoissa reputkin.
Eli piti meidät hengissä koko vuorivaelluksen ajan ilman mustelman mustelmaa!
Ilman heitä emme olisi selvinneet!!


Ruokahuolto pelasi niin sisällä kuin ulkona

Chisepo hutin toiletit; korkeimmalla (2100m) sijatseva bace camp ennen huippua (3002m)
Ei jonoa naistenkaan vessaan.

Päällä pilvien...
...yli vesiesteiden

Auringonnousuista
 auringonlaskuihin

koimme jotain sellaista, joka piirsi jälkiä sydämeen.
joka ikinen askel oli ottamisen arvoinen!






Kunnostamme tästä, joka vie eteenpäin elämässä kiitämme M&M Kuntotaloa
- nyt ei malta lopettaa, treenaus jatkuu! 

Uusia vapaaehtoisia haetaan, KapuaNepal24
https://kapua.fi/

Oletko Se SINÄ?
Voimme suositella suurella sydämellä!
Pienen palasen paremmaksi elämää Malalwilla - ison palasen paremmaksi omaa elämää!!

22 kommenttia:

  1. Kiitos on ollut mukava koti sohvalta olla mukana teidän
    huippu huikeessa seikkailuissa.
    Voi waude! Miten upeat kuvat ja hetket❤️
    Ihania kuvia!
    Ootte te vaan niin❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä jäi palanen sydäntä Malalwille ja Malawi sydämeen!

      Poista
  2. Minä istun täällä suu korvissa varmaankin aika onnellisen näköisenä, että sain olla teidän mukananne!

    Kiitos ihanista ja sydämellisistä kertomuksista ja niin osuvista ja upeista kuvista! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kapua-kokemus on kyllä kerran elämässä kokemus ja antaa enemmän kuin ottaa, joten suosittelen vieläkin hakemaan mukaan... ei tartte lainkaan miettiä niitä edustusjuttuja sun muita... sitä voi tehdä hyvin ihan ilman edustamista ja sosiaalisuutta pursuamatta... meissäkin seitsemässä oli niin eritavoin Kapuajia... jokaikiselle lopputulos oli itselle voimaannuttava!!
      https://kapua.fi/hankkeet/kapua-2024-nepal/

      Poista
  3. Huh, miten upea matka teillä on ollut. Aivan hengästyttävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hengästymään kyllä sai... jälkikäteen ihmetellen itsekin!

      Poista
  4. Onnittelut ♥ Hienot kuvasarjat, tuo kollaasikin. Mielenkiintoisia kasveja.
    Olette ihan huippuja, siellä huipulla! ♥♥♥

    VastaaPoista
  5. Oli teillä kyllä huikea seikkailu. Upeita kuvia ja eksoottisia nuo kollaasin kasvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih - kuivuneet "tuohennäköiset" kukat oli kyllä kuin askarteluita... olisi sopineet sun ATC-kortteihin ja albumeihini... mutta hauraita kuljettaa kotiin saakka. Sinne jätin "kukkimaan"

      Poista
  6. Huh huh! Tuntuu, että itken ja nauran samaan aikaan. K.I.I.T.O.S.!!!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa molempia tein minäkin huiputuspäivänä, nauroin ja kahteen otteeseen itkin... varsinkin yksi kallionrailo oli sellainen, että ajattelin Kapuamiseni olevan siinä... mutta... hermojalalla otti hermoon, mutta sisu sitten tuli apuun!

      Poista
  7. Ihan huikeita kokemuksia teillä Malawissa,ja upea saavutus tuo kilometrimäärä.Onnea jälkikäteen teidän vuosipäivälle❤️❤️Upeita kuvia ja kiitos mielenkiintoisesta virtuaalimatkasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kilometrit ei tuntuneet missään, mutta jyrkkyys ja muutama railo... ja oma kintturani - mutta niin kauan mennään, kun se pikkuisenkin nousee! Ihanaa kun jaksoit piiiiiiiitkän virtuaalimatkan kanssamme!

      Poista
  8. Valtavan upea reissu teillä on ollutkin ja mikä hääpäivä - onnittelut vielä! Monenlaisissa maastoissa olen mieheni kanssa patikoinut, mutta tuo poluttomuus olisi kyllä varmasti haastavinta. Itsensä ylittämisen tunne on kuitenkin parasta palkkaa tuollaiseen haasteeseen mukaan lähtemisessä. Ja kun samalla teitte hyvää auttaen paikallisia elämässä eteenpäin, mikä sen parempaa. Hetken jo mietin tuohon Nepal-haasteeseen tarttumista, mutta polveni ei kestä varsinkaan alastuloja, joten taitaa olla parasta tyytyä katselemaan ja lukemaan toisten matkakertomuksia. Mikähän siinä muuten on, että kapuajista suurin osa oli naisia? Miksi miehet eivät innostu vai eikö heillä ole tietoa moisesta seikkailusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - hääpäivän osuminen oli kyllä melkoinen kohtalo... alunperin ei, mutta sääolosuhteet määrää vuorilla tahdin. Kohtaloksi me koimme sen ja ihanaksi sellaiseksi.
      Tiedätkös - nyt vaan hakemaan Nepaliin... oletko lukenut sen matkasuunnitelman, siellä on POLUT...
      ja se on enemmänkin vaellus!! https://kapua.fi/hankkeet/kapua-2024-nepal/
      Minullahan on suoraan sanottuna "ihan Pas...." toinen jalka, eikä toinenkaan ole kantanut ilman kahta leikkausta.
      CRPS-oireyhtymä ja punkin pirulainen imi siihen vielä hermoborren pari vuotta sitten kaupanpäälliseksi. Synoviaalia kasvaa (onneksi ollut hyvälaatuista) toiseen polveen ja sitä joudutaan aina silloin tällöin poistamaan. Parit itkut tirautin vuorilla huiputusreitillä, mutta jälkikäteen antoi ihan mielettömän tunteen, ettei minkään kivun saa antaa "voittaa"! Itseasiassa tietoinen itsensä kuntouttaminen koko Kapua-vuoden on tehnyt ihan älyttömän hyvää myös itselleni, kivuilleni... ihan oikeasti pitää paikkaansa että kun ympäröivät lihakset saa kuntoon, niin ne hoitaa sitten sen heikon kohdan hommia... paljon paremmin kuin se tablettimäärä jota määrätty on... turruttamaan kipua, mutta ei parantamaan. Tätä eufoorista oloa haluaa jatkaa.... oikeasti kiitän Kapuaa, en ole aikoihin ollut näin hyvässä kunnossa ja ilman tietoista Kapua-tavoitetta en olisi saanut puskettua itteäni kyykkäämään, kuminauhailemaan ja sittemmin treenaamaan näin. Joten... Hyväntekeväisyyttä myös itselleen!

      Poista
  9. Ihan huikea kiipeämissuoritus ja seikkailu! Olen niin onnessani siitä kaikestä, mitä koitte ja saitte aikaan Kapuajina. Niin mahtava suoritus teiltä! Ja niin upeat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Kepposka - koko vuoden myötäelämisestä ja tukemisesta! Tätä emme tehneet yksin/kaksin
      - vaan teidän kaikkien tukemana - niin kiitollisia, sillä kaikki se tuki kannusti jatkamaan, yrittämään ja jopa ylittämään itsensä niin varainkeruun kuin Malawilla koettujen asioiden suhteen.

      Poista
  10. Olen sanaton! Ihan ensimmäisenä ajattelin "onpa upeita kiviä - upeita kallioita" (kalliolla kasvanut, kallio kotipihanani, isoilla kivillä kotia leikkineenä 😊 rakastan kallioita ja isoja kiviä), sitten ihailin kukkasia "voi ihme miten paljon ja miten erilaisia kukkia". Mutta siihen loppui sanat. En vain osaa sanoin kuvata ihmetystäni kaikesta kokemastanne; osa kuvista nosti vedet silmiin kunnioituksesta Malawilaisia ja heidän elintapojaan kohtaan ja samalla jonkinlaisen nolouden, häpeän tunteen siitä, miten itse tulee valitettua aivan turhista asioista. (Juuri toissa iltana kivahdin aivan turhasta Mursulle - asiasta, jonka hoitaminen on venynyt ja venynyt, mutta johon on syynsä, jotka hyvin tiedän 🙈)
    Te, teidän matkanne ja matkakertomuksenne ovat avanneet ainakin minun silmiäni - ja uskon, että monen muunkin 😉 - taas vähän avoimemmiksi maailmaa ja läheisiämme kohtaan.
    Kiitos Repolaiset 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kaunis kiitos ihanasta kommentistasi - ja kiitos, olet Kapuamatkassamme ollut mukana ja tukena koko vuoden!!
      Se tekee tästä kokemuksesta entistäkin arvokkaamman - yhdessä tätä varainkeruuta ja sitten raportointia miten varoja siellä käytetään - tiedon jakaminen tärkeää teille ihanille tukijoille! Kiitos ja kiitollinen!!
      Kyllä sai pohtimaan asioita syvällisemmin ja miettimään myös Suomen tilannetta... monissa asioissa olemme aivan ääripäissä... surulliseksi toisaalta teki mielen Suomen koulujen tilanne... mihin meiltä on kadonnut se aito oppimisen ilo ja taito olla toisten ihmisten kanssa - en voi kuvitella Suomeen 100oppilaan luokkaa vaikka opettajia olisi kuinka monta... meillä yli 20 oppilasta jo vaatii opettajan lisäksi useita avustajia... onko hyvinvointimme sittenkin pahoinvointia!!

      Poista
  11. Aivan uskomattoman hieno matka, niin hyvänä tekona kuin liikuntasuorituksena!
    Minusta ei taitaisi kiipeilijäksi olla, mutta nämä postauksesi inspiroivat kyllä koettamaan keksiä (tai löytää) muita auttamistapoja.
    Kiitos eilisestä linkistäsi tänne, maisemat ovat henkeäsalpaavan kauniita ja vuoriston kasvit todella kiinnostavia.
    Rauhaisaa pitkäperjantaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Sinua ihanaa, kun klikkasit itsesi tänne...
      Hyväntekeminen tekee niin hyvää itsellekin ja siksi kai kirjaimellisesti jämähdimme "Kapua"jiksi
      - meille sopiva tapa, kun "pakottaa" pitämään huolta myös itsestä... pian taas mennään - seuraavaksi fillarinsatulassa....

      Poista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!