Saapasmaan seikkailut osa 4

Ihmeellinen itäinen Italia tarjosi kyllä kokemusten kirstuun paljon ennennäkemätöntä koettavaa.
Pääasiassa kiersimme Apuliaa, mutta yhden punkun (kuka muistaa Castel del Monte viinin?)
tai oikeammin yhden linnan verran poikkesimme Bacilicatan puolellakin.
Osui logistisesti niin sopivasti matkalle ennen maan kuulua leipää maistelemaan
ja hakemaan rinkkaan sitä maailman parasta Durum-jauhoa.

Mystinen linna (rakennutti Frederico II 1240),
etenkin muodoltaan kohosi 8 kulmaisena 8 torninsa kera

ensin tuhansien oliivipuiden ympäröimänä ja sittemmin pinjametsän suojassa korkealla kukkulalla.
Pinjat muistuttavat sateenvarjoja ja eivät ole tuota lempinimeä saaneet turhaan, sillä ne todella olvat vuosisatojen ajan toimittaneet niin aurinko- kuin sadevarjon virkaa.
Etelän läpitunkevan auringon alla sotilaidenkin kerrotaan hengähtäneen pinjojen suojissa. 

Linnan massiivinen suuruus yllätti totaalisesti - karu lähes ikkunattomuus teki sekin osansa. 

Luku 8 symboloi ikuisuutta ja ylösnousemusta,
mutta se ei selitä mihin tarkoitukseen se on rakennettu.
Frederico oli erityisen oppinut, puhui 8 kieltä sujuvasti
ja vaikutteina lähed ympärimaailmaa saaneena linnaa on arvailtu myös hänen tietämyksensä näytteeksi.

  

Pakko vielä mainita, että kulkuneuvo, jolla nousimme linnalle oli "Navetta"

Suora suomennos Italiankielestä Suomeen kertoo kyseessä olevan sukkula, sukkulalinja...
No, kyllähän se pikimusta pikkubussi sukkuloi sitä rinnettä ylös ja alas...

Meille riitti kertakokemus Navetta-kyytiä. Teki mieli tulla ihan jalkaisin pieni luontopolku alas upeiden puiden suojassa ja silmänkantamattomiin riittävien oliviipuiden vihertäessä maisemaa. 

 Nauroimmekin tätä pääsiäissunnuntaita, että me kävimme kuin ehtoollisella kahdessa kaupungissa. 
Tosin jäjestys oli väärä - viiniä ensin Castel del Montella ja maailman parasta leipää sitten Altamurassa 

Leivän lisäksi idyllinen pieni kaupunki oli pullollaan toinen toistaan upeampia ajanpatinoimia ovia

 "Pane di Altamura" -leipä tunnetaan tosiaan EU:nkin sertifioimana korkealaatuisesta SAN-merkistä. Eikä EU ole ainoa, joka on antanut leivälle kunniaa, sillä jo keisari Augustuksen aikana runoilija Horatius ylisti kyseisen leivän maailman parhaaksi leiväksi vuonna 37 ennen Kristusta.
Pakkohan sitä oli maistaa ja puhtaimpia, durumvehnän mannasta uudelleen jauhettuja jauhoja piti ostaa kotiinkin tuliaiseksi.

Hih, taidampa paljastaa tässä samalla muutkin ostokseni...
durum.jauhojen lisäksi ostin latva-artisokkia ja jättifenkolin.... neitsytoliiviöljyjä
Ruoka oli kyllä taivaallista, varsinkin juuri kypsyneet kasvikset ja etelä-Italiassa kasvaa paljon sellaisiakin erikoisuuksia, joille ei suomenkielistä nimitystä edes löydy - eikä auttanut oikein kuvan kanssa googlehakukaan, mutta makumuistoja kertyi ja kiva niitä on yrittää loihtia kotonakin!

Eikä siinä vielä kaikki, sillä olihan leivän lisäksi käytävä kyyristelemässä koko Euroopan matalimman holvikaaren alla... siis katu kulki tuosta...
vähän pisti nöyräksi 174senttisen rouvan tämä kuja ja kymmenen senttiä pidemmällä isännällä piti selkää köyristää vieläkin enemmän 140senttisen kaaren alta. 

Energiaa se leipä oli ainakin antanut, sillä päätimmekin siirtyä vielä ennen iltaa uuteen majapaikkaan - takaisin rannikolle Murgian tasangosta kohoavalle kukkulalle, jossa yksi etelä-Italian kauneimmista kaupungeista seisoo valkoisen kutsuvana - Ostunia.

Niin kaunis valkoisuus suorastaan hohti
- kalkituille taloille oli aikanaa syynsä, kakilla tuhottiin tuholaistet ja bakteerit.

Mun silmät kiinnittyi usein taidekauppoihin... mukaan ei kyllä tarttunut mitään taidetta muuta kuin kuvina... tuo kitaranmallinen leikkuulauta jäi kyllä harmittamaan - hintahan se oli, joka jätti sen yhä tikkaille roikkumaan.