lauantai 5. lokakuuta 2024

"Asunto"esittely Mongolialaisittain


Hymyilyttää yhä tämä Ukkokullan asuntovälittäjä kuva:
"Tervetuloa meidän jurttaan!"
Tai itseasiassa geriin, kuten Mongoliassa telttoja kutsutaan. 

Gerejä oli pienistä Hobittiovistaan
(joihin allekirjoittanut 174cm jättiläinen iski aina päänsä)
ulkoavaruudesta tipahtaneen näköisiin igluihin etuterassein ja ilman. 



Me yövyimme viidessä eri telttaleirissä ja kaikki olivat hyvin erilaisia.
 
Tyypillistä kuitenkin oli, että ne sijaitsivat jonkin vuorijonon suojassa/läheisyydessä
ja vuorethan houkuttivat aina(kin meitä) samantien kapuamaan. 

Huipulle kavuttuamme valkoiset "hobittikylät" näyttivät entistäkin pienemmiltä.
Yöllä ja kuutamossa telttaleirit näyttivät mystisiltä
- taigan maisemissa oli todellakin taikaa.

Keskiössä oli "kattoikkuna" - josta osuvasti hohti kirkkaina öinä tähtitaivas 
Myös kaminan hormi johti "kattoikkunan" kautta ulos...

Lämmitykset vaihtelivat suloisista ja tunnelmallisista kaminoista
sähköpattereihin ja olipa yhdessä lattialämmityskin. 
Vuoteita oli tyypillisimmillään 3 - 4. 
Osaan teltoista oli jälkikäteen restauroitu lisäämällä mukavuuksia,
kuten wc/suihkutilat.
Näistä jurtista oli poistettu vuode tai pari.

Rahalla saa ja hevosella pääsee...
edullisia olisivat olleet luksus-geritkin, mutta....


meidän tyyliin sopii vaatimattomuus ja halvimmat majoitukset.
"Säästyneet" rahat sijoitamme mieluummin fillareihin, 
seuraavan seikkailun lentolippuihin ja niin edelleen...

Tästä reisusta tuli todella budjettimatka
- lennon myöhästyminen ja jämähtäminen Istanbuliin teki sen,
että saamme korvausta toisen lentolipun hinnan verran...
- mihinhän sitä seuraavaksi lähtisi seikkailemaan. 

Majoituimme siis kaikista edullisimpiin gereihin. 
Leirintäalueilla oli tosi fiksut yhteiset hygieniatilat, respa ja ravintolapalvelut.
 

Yöt olivat jo syyskuun lopulla viileitä - mittari laski aamuöisin lähelle nollaa.
Päivälämpötilat nousi parina päivänä yli 20,
mutta tyypillisimmillään pysyttelivät 14-18 paikkeilla.
Täydellinen lämpötila fillaroida ja kavuta.

Illalla oli aivan ihanaa käpertyä paksun ja painavan peiton alle
Suomi-pipoissa nukkumaan, kuin pienet possut!!
Tuttua meille - pakuelomme olosuhteet
muistuttavat itseasiassa paljonkin Nomadielämää, hih!!

Valkoisia "tattikyliä" keskellä ei mitään




Uskomattoman upea kokemus jo majoitukset, saati ympäristö, luonto.
Luonnon värileikit eriaikaan vuorokaudesta

Mongoliaa voi suositella suurella ❤️!! Meiltä jäi sinne palanen sydäntä!

22 kommenttia:

  1. Vau! Nyt haluan entistä enemmän Mongoliaan, kun siellä on jurttamajoitusta! Ihanan näköistä, täydellistä suorastaan. Joku noissa maisemissa ja kulttuurissa kiehtoo. Thaimaat sun muut eivät ole juttuni, mutta tuo varmaan olisi.

    VastaaPoista
  2. Ulrika50v.blogspot.com5. lokakuuta 2024 klo 10.40

    Nyt kyllä tosiaan rupes kiinnostamaan Mongolia, pitääpä googlettaa 😆😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti kehittyvä maa - ihana vierailla juuri tässä vaiheessa, kun löytää PALJON vielä oikeaa menneen ajan henkeä. 30% väestöstä yhä paimentolaisia - ikävä kyllä, luku muuttuu vähenee kokoajan ja nopea kaupunkilaistuminen ei käy yhtään helpommin kuin missään muuallakaan.

      Poista
  3. Uskomattoman upean näköistä! Tuolla varmaan hyppisi osan ajasta vain innoissaan ilmaan, kun on niin ennennäkemättömän hienoa ja mielenkiintoista. Oliko telttakylissä muita asukkaita?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih - hyvin kuvattu... aika irtioleva olo oli meilläkin... eikös se ole ilmoille hyppimistä, kun rinkat tuikattiin telttaan, vaelluskengät oli jo jalassa ja heti vuoria valloittamaan... Telttakylissä oli jo todella hiljaista, moni oli jo sulkenutkin palvelunsa odottamaan uutta kevättä/kesää.
      Muutama britti ja yksi hollantilaisryhmä kulki suht samoja kyliä kanssamme.

      Poista
  4. Onpa jännät asumukset ja tuntuvat siellä pitävän perinteet kunniassa. Varmasti upea elämys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinteiden perässä tosiaan, joskin hienoimmat "jurttakylät" on laitettava jo hipsuihin.... alkoi olla niin luksusta turisteja varten.
      Kovasti olisivat tarjonneet meillekin parastaan. Ihmeissään tämmöisistä "vaeltavista suomalaisista" - ollaan kuulemma paimentolaisten jälkeläisiä - se oli kunnianimitys!! Niin ystävällistä kansaa - varuillaan olevaa ja pelkoa ei mistään... siis turistina, yhtenä yönäkään, saati päivällä retkeillessämme ei teltan ovia lukittu... vaikka oli ne varustettu jonkinmoisilla munalukoilla. Ihana ja jotenkin niin AITO elämys!!

      Poista
  5. Kaikki jurtat näyttivät varsin mukavilta yöpaikoilta. Se jäi nyt vähän epäselväksi, että jos ottaisi kalliimman jurtan, niin onko niissä yleensä sähköä saatavilla? Mongolia kiinnostaa. Hitsit, kun on niin monta paikkaa, joihin haluaisin vielä päästä käymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut, kun niin ympäripyöreästi kirjoittelin muistoja. Edullisemmatkin jurtat oli varustettu sähköllä - olisi saanut tarvittaessa vaikka lisäpatterin lämmitykseen, kännykät sai ladattua. Yhdessä oli sähköinen lattialämmitys ja ei säädettävä, joten oli tosi kuumaa... hih... oli hassua nukkua paitulissa ja tämä mummoikäinen hikoilu silti. Me olemme tottuneet viileämpään, joten jatkossa haluttiin aina kaminalämmitys... olivat ihmeissään. Sähkölämmitteisissäkin oli kamina tunnelmalisänä....
      Kalliimmat jurtat eivät rahastaneet siis lämmöllä, vaan ne omassa jurtassa olevat wc-, ja suihku maksoivat muutamia kymppejä lisää - ei edes paljon, jäi kysymättä, mutta eiköhän bookingin kauttakin selviä. Kesäaikaan tarjontaa on varmaan paljon enemmän - me olimme viimeisten aukioloviikkojen asiakkaita... joten tarjontaa oli vähemmän. Jurttakylät sulkeutuivat 30.9.
      Oma matkasuunnittelu alkoi Get Your Guiden kautta, kun aloitin sen tietenkin etsien fillarivuokrauksen mahdollisuutta. Travel on Mongolian kautta valitsin sitten kunnon neuvostovehkeen UAZin kuskeineen ja fillarit kolmeen kohteeseen. Yksi kohde ja fillarointi oli lennon myöhästymisen takia jätettävä - ikävä kyllä, mutta se korvattiin myöhemmin löytämällä Ulan Batorin keskusaukiolta ihan kelvollisia etujousitettuja fillareita.... niistä myöhemmin.

      Poista
  6. Olipahan veikeä majoituspaikka! Mutta ymmärsinkö siis oikein, että tuommoisessa jurtassa piti nukkua ventovieraiden kanssa? Ei onnistuisi minulta, ja se vessakin pitäisi ehdottomasti olla. 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oman Ukkokullan kanssa kaksin asutettiin isompiakin jurttia... Ukkokulta kun viluisempi, niin otti lisäpeiton parissa jurtassa toisesta vuoteesta. Vessaa ja suihkua ei meidän valitsemissa teltoissa ollut - muutaman kympin lisää olisi sellaiset luksukset maksaneet...
      Keväällä/kesällä tarjontaa on enemmän, joten varmasti löytyisi vaikka kuinka hienoin palveluin - me olimme viime hetkillä liikkeellä, kaikki jurttakylät sulkeutuivat 30.9. Budjettimatkailijoiden ja aktiivimatkailijoiden unelma-aikaa...

      Poista
  7. Merkillisiä rakennelmia ja joissain vessakin! Lakanatkin näkyy olevan, eli ei mitään makuupussihommaa. Kävipä teillä tuuri sen epäonnen kanssa. Teille, jos kelle oli hienoa saada korvausta ja matkakassaa seuraavaa matkaa varten :) Tuli oikeaan osoitteeseen.
    Oranssiakin siellä taivaanrannassa läikähtelemässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - puhtaissa valkoisissa lakanoissa ja todellakin PAINOpeittojen alla... kunnon vällyt suoraan sanottuna.... hiki mummoikäistä enemmän vaivasi, mutta Ukkokulta luisevampana nappasi välillä toisesta vuoteestakin peiton. Sähköpatterin olisi saanut lisäksi halutessaan, mutta me nyt ollaan tällaisia "pakuilijoita" - niin ei kiitos!! Ja kiitos - ollaan kyllä kuin lottovoiton saaneita.... eihän meitä edes haitannut pari päivää Istanbulissa.... otettiin siitäkin kaikki irti.... itseasiassa tämä on kolmas kerta, kun saadaan hyvitystä lentojen menetyksistä. Budjettimatkailijoina jatketaan innoissamme edelleen...

      Poista
  8. Onpa hieno majoitus. Kaukana meikäläisten entisten aikojen telttareissuista, jolloin aamuyöstä herättiin litimärkinä sateeseen - kun oli taas unohdettu muovi teltan päältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih.... "Vesipatjalta" herääminen on kyllä mielenkiintoista. Unentokkuraisena ensin miettii, että onko käynyt vahinko, vaiko....
      Viimeksi kävi 2023 Malawilla.... teltta oli niin viettävässä kohdassa, että vaikka oli suojat-niin sateen rankkuun sellainen, että keräsi veden sinne alle ja loppujen lopuksi tuli sivuseinästä mun makuualustalle ja -pussille... hih....
      https://repolainenreissaa.blogspot.com/2023/09/malawin-triatlon-osa-3-huiputus.html

      Nuorena sattui usein niitä "vesivanhinkoja" juuri laiskuuden takia, hih....
      Mut mikä siinä onkin, että tällaiset sattumukset muistaa seikkailuiltaan paljon paremmin, kuin ne seikkailut - joilla ei satu "mitään"??? hih...

      Poista
  9. Ihania! Kyllä mä silti oman vessan haluisin... Miten liikuitte paikasta toiseen? Julkisilla? Taksilla? Pyöräillen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih - täytyy myöntää, että olivat paikallisetkin ihmeissään, että turistit pärjää ilman vessaa...
      olikohan niillä valvontakamerat ja näkivät, että aamuyöstä käytiin teltan takana - hih...
      Vessalliset oli jotenkin liian hienoja meitin makuun.... ollaan vähän omituisia, mutta viihdytään enemmän sellaisissa ei turistien jutuissa....
      ja itseasiassa säästetään niissä pitkoinen penni esim. seuraavaa seikkailua varten. Kun se seikkailukuume on niin kova!!
      Liikuimme kunnon maavaralla varustetulla neuvostovehkeellä UAZ-452. Vaikka rämisi ja rumisi - niin lienevät niitä yksiä maailman kestävimpiä maastoautoja... laitan myöhemmässä postauksessa kuvia liikkumismuodoistamme...

      Poista
  10. Hurjan kiinnostava paikka. Tuonne jos voisin mennä, niin iliman muuta valitsisin edullisimman majoituksen. Mutta en nouse lentokoneeseen!! Kivaa, että seuraan matkakokemuksianne näin. kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun tykkäät "lentää kanssamme näin!"
      Me ollaan ehdottomasti myös niitä ulkona majoittuvia - kesällä olisi ollut mahdollisuus nukkua vaikka tähhtitaivaan alla ilman kangasseiniä...
      niinhän nukuimme Namibiassa... mutta nyt kyllä kaipasi tuulen suojaa!!!

      Poista
  11. Hyvä yöuni on tarpeen uuteen päivään. Ei majoituksen täydy olla lux, ett uni tulee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - unenlaatu on meille kehittynyt jopa paremmaksi "ulkoilmassa" - välillä kun huonoja aamuöitä kotona, niin mietin oikeasti makuupussin kanssa pakuun lähtemistä. Mikä siinä onkin, että ulkona nukuttaa paremmin... ehkä sekin, kun on lisäksi ollut vielä koko päivän ulkona, niin unta ei tarvitse odotella ja sen perään huhuilla. Kotona ja työarjessa tulee ihan liikaa oltua sisällä... se lienee se häiriötekijä

      Poista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!